Jos jäädytän lämpimät tunteeni sillä niitä on liian kivuliasta kantaa enää... tuleeko musta sitten tunteeton sosiopaatti. Siinäpä mietintö aamuun. Niin sen koen. Niin paljon se tappaisi minua sisältä päin. Kun yksi tunne jäätyy, kohmettaa se muutakin. Pettävällä jäällä.
Ihmisen ja koneen raja
Metsien_nainen
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Mulla palaa päreet https://www.youtube.com/watch?v=xuywUEdkvTM
Ihan hyvä vitsi mutta ei sitä oikeaa Metsien_miestä ole varmaan olemassakaan.
Kyllä yksi metsien mies on olemassa.
Tuollaistahan se on ku kaikki menee vituiksi. Itsellä ku palaa käämit, niin kyllä siinä tulee muutama voimasana sanottua. Kävi muuten sääliks sitä tyyppiä tuossa videopätkässä. Urakka ku kusee, niin vituttaahan se saatanasti. Tsemppiä vaa kaikille ja antakaa ärräpäitten lentää
Hyvä jos sulle. Mä taisin omani vain uneksia. Video kyllä osui niin hyvin että sellainen olis voinut täällä meillä kotona asua;)
Njet
Tai sitten opettelet elämään niiden tunteiden kanssa, nautit sen verran kun voit. Kaverina vaikka sitten, jos ei muuta. Tää menee alottajalle.
Yritin toki muttei onnistunut. Tuska vain lisääntyy aina kun näkee. Tietoisuus puuttuvasta.
Itse olen ihan samassa tilanteessa. Tiedän mitä puuttuu, mutta yritän vain elää eteenpäin. On tietoisuus puuttuvasta, mutta myös tietoisuus siitä että oli mahtava kohdata kyseinen ihminen. Tällaista elämä on, täytyy kasvaa henkisesti oppiakseen itsestään, joka ei aina ole ihan helppoa.
Se voi kuitenkin mennä ohi, että tuska lisääntyy aina kun näkee. Itselläni siihen meni kauan ja välillä tuli takapakkia, vaikka luulin jo olevani yli. Toivon sulle samaa.
Helpottaishan se. Samat luulin-jo-vaiheet käyty läpi... Suurin ongelma lienee etten oikeastaan halua edes päästä(ä) irti koska haluan saada ne pienet ilot joita vielä saan, joten teen itselleni myyrän työtä. Silmänräpäys iloa ja ikuisuus tuskaa. Ja silti mieleni minussa valitsee sen tuskaisen tien eikä halua yrittää unohtaa. Ei onnistuisi kuin pakon kautta, äkkikuolemana (jota vaihtoehtoa aloituksessa kuvailin).
Siinä se tuli, et halua päästää irti ;)
Eri asia on silti, päästääkö irti tunnetasolla vai kaikilla tasoilla. Voihan sitä silti tavata ja nauttia tilanteesta ja saada siitä iloa, ilman että jää sen jälkeen taas kaipaamaan ja tuskailemaan. Luulin itse muinoin, että ratkaisu olisi näkemättömyys, joka johtaisi muuhunkin irti pääsemiseen, mutta ei se niin mennytkään. Onnistuin tavallaan pääsemään irti, vaikka nähdäänkin. Nykyään nähdään edelleen ja olen siitä iloinen, mutta onneksi kaipuu on pois.
Et ole itse toisesta kovinkaan paljon välittänyt, jos häntä et kaipaa. Toisaalta kaipauksen voi oikeastaan nähdä vasta, jos ei lainkaan näe. Miltä se tuntuu.
'ilman että jää sen jälkeen taas kaipaamaan ja tuskailemaan'
Käyttöohje tälle kiitos...
En ole varattu joten osaltani tähän ei sisälly kenenkään muun tunteita. Jotain hyvää sentään.
Se on sinun näkemyksesi :)
Olen välittänyt todella paljon, ja välitän edelleen. Pahimpina aikoina kaipasin ihan kamalasti; hän oli ajatuksissani koko ajan, ja kaipuu oli melkein fyysistä. Pisin aika näkemättä on ollut varmaan nelisen kuukautta, ja se oli kamalaa.
Mutta aikaa on kulunut jo niin paljon, että kaikkein voimakkaimmat tunteet ovat laantuneet ja olen saanut asiat käsiteltyä niin, että kaipuu on historiaa. Pää olisi varmaan hajonnut, jos näin ei olisi...
Aloittajalle käyttöohjekysymykseen: en osaa sanoa muuta, kuin että yleensä aika auttaa (viitaten nikkiini). Minkä mittainen kaipuun historia sinulla on?
Kerro mulle, miten tunteiden jäädyttäminen tapahtuu? En siinä itse onnistunut, vaikka halusin ne tunteeni pois. Jouduin käymään ne tunteeni läpi, hyväksymään ne ja opettelemaan elämään niiden kanssa.
Kai se raja on ylitetty siinä vaiheessa kun sisäelimet ja jäsenet ovat korvattuja koneilla. Ikuinen elämä, ah. Matkata rajattomasti ympäri galaksia. :D
Joo diggaan scifistä.
Jos on aivan pakko jäädyttää tunteet niin silloin se kannattaa tehdä. Mutta täällä olevista viesteistä päätellen monella on tilanne, jossa kukaan siis kumpikaan ei välttämättä tiedä edes toisen tunteista eikä mitään ole uskaltanut tehdä. Olosuhteet elämässä ym. monesti muuttuu ja sellaisen vuoksi ei varmasti kannata tunteitansa hukata. Eri asia on, jos asioista on puhuttu tms. ja tiedät että toisella ei ole tunteita sinua kohtaan.
Sepä se, kun asioista on puhuttu ko. henkilön kanssa ja hän kokee samoin minua kohtaan. Mutta kun olemme tahoillamme varattuja.
Ihmettelen, että miksi ette tahoillanne eroa, jos kumpikin tiedätte toistenne tunteet, tiedätte molemmat että olette varattuja, mutta haluaisitte olla yhdessä. Olisi reilua sitä kumppaniannekin kohtaan. Eri asia, jos joku haihattelisi jotakin saavuttamatonta.
Kuule, kun olet tehnyt tuon tarpeeksi monta kertaa niin et edes enää mieti asiaa.
Se tapahtuu automaattisesti.
Kyllähän sitä sisäisesti kuolee siten vähitellen mutta minkäs teet kun todellisuus on vain tällainen.