UUSI KETJU: ÄÄNET/PUHE PÄÄSSÄ JA ULKOPUOLELLAKIN

valistaja

Nostelin ylös aikaisempia ketjuja. Siellä on nähtävissä hämmennystä, epätietoisuutta ja paljon tietoakin. Käydään ne läpi. Selvennetään ja annetaan uutta tietoa.
Kun Googlailin äänten kuulemisen hakusanalla, tuli paljon osumia. Sieltä joukosta huomasin epätietoisia, joilla selvästikin oli tavanomaisia elektronisen häirinnän kokemuksia.
Kirjoitelkaa kokemuksia. Ja tietoja ja "tietojakin. Arvioidaan niitä porukalla.

37

431

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valistaja

      Netistä löytyy :ÄÄNIEN KUULEMINEN - SUOMEN MONIÄÄNISET ry

      Myös mieleltään terveet kuulevat sisäisiä ääniä.

      Äänien kuuleminen ei ole sairaus, vaan ihmisen ominaisuus.
      4-10% maailman ihmisistä kuulee ääniä, joita muut eivät kuule.
      Lähes 40 % ihmisistä on jossakin vaiheessa kuullut sisäisiä ääniä.

      En tiedä ko.yhdistyksestä muuta kuin yhden henkilön kokemuksen. Hänen mukaansa siellä vähän hyssytellen puhutaan aiheesta. Esim. äänien kuuleminen elektronisen häirinnän avulla on kielletty aihe. -Ihan todennäköisesti siellä on käynyt myös e-häirinnän kohteita apua kyselemässä.
      Nk.tämä tuntemani henkilö.

      • valistaja

      • uusi.yritys

      • 3r321r

        psykoosista on kysymys .


      • Anonyymi

        Olen rankemman luokan elektromagneettisen säteilytyksen kohde, mutta ääniä en ole kuullut, että pidän sitä sairauden oireena samoin kuin v2k uskovaisten uskomuksia "säteilytyksestä"mikroaalloilla? Ei gang stalkingiakaan ole Suomessa.


    • valistaja

      ÄÄNIEN KUULEMINEN SAIRAUTEEN LIITTYEN :hallusinaatiot ja deluusiot.
      Tätäkin aivan varmasti tapahtuu. Vaikea aihe. DG skitsofrenia on nykyisten uudistusmielisten taholta kielletty .On vain metafora. - No. kuitenkin se on yleisnimitys häiriöryhmälle, jolle on ominaista pitkäaikaisempi psykoositasoinen häiriö. On sitten erilaisia muita oireryppäitä ja niiden perusteella nimettyjä "alalajeja". -On tullut vaikutelma, että lääkkeet tehovat jkv. ääniin. Joskus ei juuri lainkaan, joskus enemmän.

      Jos jolla kulla on uutta tietoa tästä asiasta, niin ei muuta kuin kirjoittelemaan. -Noissa aikaisemmissa ketjuissa näyttäisi aiheesta oleva juttuja.

      • 24tr24t

        psykoosi sen aiheuttaa.


    • valistaja

      V2K, elektronisella teknologialla aiheutetut äänet. Tämä laajempi kokonaisuus.On radioaaltoja. mikroaallotusta, ultraääntä, jne. Selvitellään vähitellen.

      • valistaja

        Tästä ketjusta ei ole tarkoitus tehdä elektronisen häirinnän oppikirjaa tai ihan miten vaan, jos kirjoittajia löytyy.

        Lyhyesti: Peacepinkissä eräs viisas tuo esille tämän teknologian.Matalataajuisia radioaaltoja tai mikroaaltopulsseja, jotka ovat äänitajuuella, suunnataan korvan viereen.Saavat kallon värisemään, jonka kohde kokee äänenä. Voi olla siru tai sitten ei.

        Magnus Olsonin yhmä on tehnyt mittauksia, tutkinut asiaa. Ilm.yli sadalla ihmisellä. Ääiä kuulevilta voidaan mittauksella havaita radioaaltoja korvan juuresta, kontrolleilla eli ääniä kuulemattomilla ei.
        Ei kelpaa poliisille todisteeksi.

        kokeilen saisinko linkin toimimaan, toimii peacepinkissä
        Yotube asiasta


      • valistaja

        ei toimi


      • tässä.alkua

        MUITA ÄÄNIÄ MIKROAALLOTUKSELLA.
        Kun lueskelee aiheesta, sieltä löytyy ihan sanatarkasti samoja kuulokokemuksia. Jos sinulla on tällaisia, ne eivät ole sairauden oireita eivätkä omia inhimillisiä ominaisuuksiasi muuten kuin, että kun mikroaallotetaan, yleisinhimillinen ominaisuus ovat tällaiset reaktiot.
        MICROWAVE HEARING (lähde:Mark M.Rich New World War...)
        Mikroaaltokuuleminen on tieteellinen tosiasia.Olemassa olevat tutkayksiköt voidan muuntaa siirtämään sykkivän mikroaallon energian säteen ihmisen kalloon, mikä aiheuttaa sellaisia ääniä kuin tikitystä/surinaa/sorinaa, sihinää/vihellystä, kolkutusta, piipitystäja ja sanoja.Äänet voivat alkaa pään sisältä, yläpuolelta tai pään takaa, siirretään sisäkorvaan luukosketuksen kautta.
        - Ei ole mitään ulkopuolista melua.Tätä voidaan soveltaa satojen metrien päästä.Kannettavia siirtäjiä väitetään olevan.
        -Systeemi on langaton, ilman vastaanotinta. Jopa kuurot kuulevat äänen.


      • valistaja

        Käypä lukemassa :yhteiskunta - salaliittoteoriat -säteilyttäminen on rikos ihmiskuntaa vastaan. Helmikuun 2016 kohdalla suomentamiani otteita Mark M.Richin kirjasta. On lisää tietoa erilaisten äänten aiheuttamisesta kuultavaksi.Muutkin elektroniseen häirintään liittyvää asiaa. On hyvä lukea nekin kohdat.

        Voi olla,että olet elektronisen häiinnän kohteena, vaikka et itse ole sitä tajunnut.Olet ihmetellyt oireita ja vaivoja ja käynyt turhaan lääkärissä valittamassa.

        Mark.M Richin kirjaa voi lukea netissä ilmaiseksi.
        http://www.newworldwar.org/#NWW


      • meniköhän.oikein

      • valistaja

        Googlaa yotube voice to skull - on pitkä lista videoita aiheesta.


      • rgherh

        ja psykoosi sen lisäksi.


    • Ajattelun_riemuvoitto

      "Auditoriset hallusinaatiot" tai "äänten kuuleminen" on sisäistä puhetta tai yksinkertaisimmillaan lausuttuna ajattelua. Ajattelu kuuluu jokaisen elossa olevan ihmisen perustoimintaan. Ei kannata pelätä ajatteluaan vaan opetella käsittelemään epämieluisia ajatuksiaan. Niin jokainen ihminen joutuu tekemään läpi elämänsä.

      • valistaja

        En tiedä psyykkisesti häiriintyneessä tilassa olevien hallusinaatioista, mutta kuvauksista päätellen nämä terveiden ihmisten kuulemat puheet kuulostavat samanlaisille kuin muiden ihmisten puhe .Ääntä. Ei sisäistä puhetta.

        Samoin näiden V2K-ihmisten kuulemat puheet kuuluvat ihan puheääninä. Ja mikä on sisältö. Vaihtelee ihmisestä toiseen. Mutta eivät useinkaan ole mitään omia epämiellyttäviä ajatuksia. Joskus kyllä sitäkin niihin sisältyy.

        Mutta kerätään yhteen tietoja, kokemuksia ja näkemyksiä.


      • irvokasta

        Siis:"äänien kuuleminen ei ole sairaus, vaan ihmisen ominaisuus". Kiva, jos ei haukuta hulluksi, mutta aika irvokasta nimittää ihmisen ominaisuudeksi sitä, että vainon kohteena ollen joutuu kuuntelemaan radioaalloilla päähän tuotettua puhetta.


      • 4wt3y

        psykoosi on kyllä ihan sairaus.


      • asiallisuutta.käyttöön

        Luin juuri, että Suomessa arvellaan n.200000 ihmisen kuulevan ääniä päässään. Siihen mahtuvat nmä, joille se on ominaisuus (Sibelius kuuli sinfoniat päässään).Ja psykoottiset ja v2k-tapaukset.
        Siis kolme eri porukkaa. -Itse vetäisit irvokkaan väärinkäsityksen.


    • psykoottinen-

      Oon paljon jo kirjoitellut näistä äänistä eri ketjuissa mutta teen tähän sellaisen yhteenvedon:

      - Moittivat, haukkuvat, arvostelevat äänet. Mulla ainakin johtuivat narsistivanhemmista, eli ne jatkoivat heidän käytöstään ja tavallaan auttoivat selviämään näiden ihmisten kanssa elämisessä ja siinä että "vältät" virheen ja ennakoit jonkun rangaistuksen välttämisen. Tämä siis kun luulet muidenkin ihmisten olevan samanlaisia kuin he olivat. Yrität välttää esim. hylkäämisen olemalla mitä sinun halutaan olevan. Mua auttoi tämän kaiken tajuaminen ja narsistilapsuuteni läpikäyminen. Se, että tajuat, että rakkautta ei tarvitse ansaita vaan se saadaan lahjana. Eikä tarvitse mennä toisten pillin mukaan. Oman identiteetin löytyminen ja omana itsenä eläminen. Mulla on loppunut nämä äänet.

      - Kiroavat äänet. Mun perheessä on kyllä kiroiltu mutta en ole varma onko se siitä. Mua joka tapauksessa auttoi se, että tajusin kuinka itse laiminlyön itseäni enkä osaa rakastaa itseäni niinkuin mun tulisi. Kun olen yhä enevässä määrin oppinut itseni rakastamista yhtä paljon kuin muitakin on nämä äänet vähentyneet. Kaikenlainen itsensä hylkääminen näkyy tällaisina ääninä ainakin minulla! Yleensä esiintyy tilanteissa joissa joudun pakottamaan itseäni johonkin vaikka olosuhteiden pakosta enkä esim. jaksaisi tehdä jotakin. Eli tavallaan kun ylität omat voimasi. Mulla auttaa lepo näihin ääniin ja pidän niitä merkkinä siitä, että olen joutunut liian koville jostakin syystä. Aina et saa sellaista elämäntilannetta mitä tarvitset, etkä pysty antamaan itsellesi mitä tarvitset. Aina ei ole kyse siitä, että itse aiheutat tilanteen, joskus se tulee ulkoapäin. Etkä voi sille mitään! Näitä mulla on enään satunnaisesti yleensä juuri edelläkuvattuihin tilanteisiin sidonnaisena.

      - Kaikenlainen tavallinen puhe ns. juttukaverit on mulla silkasta yksinäisyydestä ja ne vähenevät aina, kun on oikeita ihmisiä elämässä tarpeeksi. Eli yksinäisyys tuo tämmöisiä ääniä! Aina vain itse et pysty vaikuttamaan kaikkeen tällä elämän alueella. Minä olen vielä liian yksin vaikka kovasti olen ponnistellut tämänkin asian muuttumiseksi. Nämäkin äänet ovat mulla vähentyneet merkittävästi!

      - Peloittelevat äänet. Nämä on sitä ennakointia, että yrität hakea itsellesi turvaa niiden kautta. Siis muka tiedät etukäteen mitä tapahtuu ja siis osaat välttää sen. Jotakin kauheaa on jossakin tulossa/ joku punoo juonia sinun pään menoksi. Tämä on siis tullut kun on liian paljon tapahtunut paskajuttuja sinulle niin, että sisääsi on rakentunut malli kuinka elämä toimii kohdallasi. Jotakin kauheaa on tulossa, niin on ollut tähänkin asti. Elämä ei voi vain mennä onnellisesti sinun kohdallasi. Alat pelkäämään ja odottamaan seuraavaa tälliä! Tavallaan tämä auttaa sinua elämään pelkosi kanssa ja tavallaan pelkäät ihan turhia. Kärsimystä se on. Tähän mulla on auttanut se, että olen löytänyt turvan Jumalassa ja hänen käteen saan kaiken jättää rukouksessa ja pyytää varjelusta. Siis Jumalaan turvaaminen. Kaikenlaiset vastoinkäymiset mulla ainakin pahentavat tätä äänilajia! Nämä äänet ovat vähentyneet huomattavasti.

      - Täysin neutraalit äänet kuten musiikin kuuleminen, ovikellon sointi yms. yleensä silloin olet jotekin herkillä todellisuudentajusi kanssa ja se voi ilmetä näin. Eli asiat ovat vielä paremmin kuin kokonaisvaltaisessa psykoosissa. Tämä on varmaan lievin muoto äänistä. Tämä äänilaji oli ensimmäinen mitä esiintyi ensimmäisessä lievemmässä psykoosissani nuorena ainoana äänenä. Sitä oli myös tietysti tässä minun pahemmassa psykoosissani hyvin paljon. Tämä on loppunut mulla.

      Kaikkia ääniä voi pahentaa stressi, valvominen, et syö kunnolla, et pidä huolta itsestäsi, et huolehdi tarpeistasi ja toiveistasi, narsistien pitäminen elämässä, valehtelevat ihmiset, hylkäämiskokemukset ihmissuhteissa, ylitsepääsemättömät elämän tilanteet, vaikeudet, vastoinkäymiset, yksinäisyys, pelko ja turvattomuus.

      Minua on Jumala parantanut äänistä ja tästä sairaudesta! Kiitos Herralle! Täysin terve en tosin ole vielä mutta jo melkein siellä! Pahin on jo takana. Herra vie tämän asian vielä päätökseen!

      • psykoottinen-

        Unohtu laittaa vielä ne positiiviset äänet. Ne on niitä toiveunia/tyydyttymättömiä tarpeita. Mulla esim. yksinäisyys teki semmoisia, että luulin olevani telepaattisessa yhteydessä mieheen ja hän puheli kaikkea mitä halusin kuulla, kuten lähetteli rakkausviestjä sekä kosi minua. Että semmoiset liian pitkään yksinäisyydestä kärsiminen voi saada kanssa ääniä tälläkin tapaa aikaiseksi. Mua auttaisi jos löytäisin aviopuolison. Sitä ei vielä ole koskaan ollut.


      • r52tr

        kuvailit psykoosin oireita.


      • kiitos.kirjoituksestasi
        psykoottinen- kirjoitti:

        Unohtu laittaa vielä ne positiiviset äänet. Ne on niitä toiveunia/tyydyttymättömiä tarpeita. Mulla esim. yksinäisyys teki semmoisia, että luulin olevani telepaattisessa yhteydessä mieheen ja hän puheli kaikkea mitä halusin kuulla, kuten lähetteli rakkausviestjä sekä kosi minua. Että semmoiset liian pitkään yksinäisyydestä kärsiminen voi saada kanssa ääniä tälläkin tapaa aikaiseksi. Mua auttaisi jos löytäisin aviopuolison. Sitä ei vielä ole koskaan ollut.

        Minusta kirjoitit mielenkiintoisia asioita, se miten olet opetellut ymmärtämään erilaisten äänien merkityksen sinulle ja sillä tavalla oppinut myös hallitsemaan niitä ja omaa elämääsi. Minusta olet ainakin huomattavasti terveempi kuin psykiatrit jotka ovat aina heti vain sairaaksi leimaamassa ja lääkkeitä tyrkyttämässä. Paskaa porukkaa! Aika turha ammattikunta. Muuta hyötyä siitä ei todellakaan ole kun että voivat joskus osata kirjoittaa sairausloman oikeaan aikaan että saa levätä ja toipua. Telepaattinen "rakkaussuhteesikin" tuntuu hyvältä. Ikävää että ei ollutkaan totta - tällä kertaa, onnea tulevaisuuteen!


    • joskus.nostelen

      YHTEENVETOA:

      Jätän nyt tämän ketjun. Painuu tuonne taka-alalle. Jos tietooni tulee jotakin uutta mielenkiintoisen tuntuista, kirjoitan siitä.
      Kirjoitan muistiin muiden ketjujen nimet:

      -solvaavat äänet päässä
      -äänet päässä
      -dissosiaatio ja äänet päässä
      -skitsofrenia ja "äänet"

    • valistaja

      Vähän lisätietoa:

      elektroninen häirintä

      KUULOVALOKIILA
      audio spotlight/voice to skull

      Kuulovalokiila on sananmukaisesti äänisäde. Se on äänisäde, jolla voit saada jonkun kuulemaan ääniä ja hän voi olla ainoa siinä tilassa. Se on näkymätön ja toimii todella hyvin. Se nykyään myös kaupallisesti käytettävissä eli vapaasti ostettavissa.
      Voice to skull eli ääniä/puhetta päähän -tekniikkassa on suunnilleen sama idea, paitsi että arvellaan laserin tai mikroaallon kuljettavan äänen, ja että tämän takia pystyy menemään seinän läpi.
      Näille teknologioille on ollut patentteja jo vuosia.

      Lähde: https://targetedindividuals.worldpress.com/2008/08/28/symptoms-of-ha

    • valistaja

      nostan, kun olen suositellut

    • hyperakustikko

      Melukuulovamman ohessa tuli hyperakusia, eli osa äänistä ei kuulu mutta jotkut äänet kuuluu sitten selvemmin. Äänet eivät kuitenkaan käske tekemään mitään vaan tunnistan oman aistimukseni liittyvän ulkoiseen samanaikaiseen lähteseen.

      • huonokuuloinen

        Minullakin on melukuulovamma ja sama ilmiö, sekä sellainen, jota nimitän provosoituvaksi tinnitukseksi, koska jotkut tietyt monotoniset äänet voivat jäädä päähän tunneiksi sen jälkeen kun ovat loppuneet.


    • Toivo.Lång.Inkeroinen

      Musiikin päässä soiminen kuuluu itselläni usein heti aamulla heräämisen jälkeen..
      Samaankategoriaan kuuluvat sanalliset viestit. Niitä olen kuullut kymmeniä vuosia. En kiinnitä niihin juuri huomiota.
      Viestit voivat olla vitsikkäitä ja hauskoja hauskojakin, myös ärsyttäviä tai pilkallisia.

      • tg3gt

        psykoosihan se siellä sinua tervehtii.


      • olet.ääliö
        tg3gt kirjoitti:

        psykoosihan se siellä sinua tervehtii.

        Haista paska!


    • nostelen

      Nostan, kun on aihe esillä.

      • rf24t

        Psykoosin oireita.


    • otetaan.esiin

      TAAS JOKU KYSELEE, MISTÄ KYSE.

    • Anonyymi

      Kovassa darrassa kuulin puhetta ja ovikellon.Jotain osuutta alkomahoolilla ja aivoilla.Älkää siis vetäkö viinaa liikaa ettei krapulassa tarvi säikkyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      10300
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      421
      4563
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      92
      3104
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2875
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2714
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      230
      2698
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      154
      1889
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      73
      1748
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1640
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1443
    Aihe