ekasta kerrasta on vierähtänyt jo vuosia, mut muistan sen kuin eilisen... ja tämä kaikki tapahtui erään toyotan takapenkillä eräänä lauantaina 1999.
olin 15-vuotias, villi naisen alku. pääsimme tuona keväänä 8.luokalta. Tapasin tuolloin janin. jani oli mua 4 vuotta vanhempi ja kokeneempi tietysti. olin jotain suuseksi juttuja kokeillut joskus pienessä sievässä. jani hurmasi mut sanoillaan ja suudelmillaan. Oloni oli kiimainen. Ensikertaa elämässäni tunsin suurta halua naida. Enkä peitellyt sitä vaan annoin janin käsien hyväillä rintojani suudellessamme. janilla oli kuski ja pari kaveria kyydissä joten jouduimme odottamaan että tyypit lähtisi baariin ja jäisimme kaksin. Takapenkki tyhjeni ja siirryimme takapenkille keskelle sylikkäin, mä hajareisin syliin. musiikki pauhasi henkeä salpaavan isolla...bassot tekivät hengityksestä välillä vaikeaa. janin kädet hyväilivät peppuani suudellessamme hevin soidessa. Jani avasi pienen paitani nappeja rintojen alapuollelle asti ja suuteli kaulaani...
Musiikki vaihtui nopeaan teknoon. liikutin persettäni hierovasti janin etumusta vasten...veitikka oli herännyt. janin kädet auttoivat ja jani veteli mua tiukemmin itseään vasten... huohotin kun jani nosti rintani pois liiveistä (olin kokoa 75b) ja nuolaisi kovaa nänniäni... "pitäiskö päästää toi kuski vähäks aikaa jalotteleen..." jani mumisi. ynähdin ja korjailin vaatteitani paremmin. kuski ajoi auton syrjäiselle pihalle ja sanoi lähtevänsä etsimään muita baariin.
jani riisui paitani ja liivini... riisuin kenkäni ja jani nuoli ja näykki rintojani... sisälläni kihelmöi...päästin vaimeita ynähdyksiä... suutelimme toistemme kaulaa...lähes ahmimme toisiamme. "mä haluan naida sua nättityttö...saanko....?" jani kysyi ja katsoi mua kuin kerjäävä koiranpentu... hymyilin nätisti ja suutelin jania. nousin pois hänen päältään ja riisuin farkkuni janin riisuessa omiaan... olin aivan märkä...melkein hävetti! jani hyväili munaansa. tartuin munaan ja maistelin sitä...pyöritin kieltäni sen vartta vasten samalla kun imin sitä... jani kaivelin kortsun esiin ja pani sen paikoilleen."tuu jo mun syliin..." jani voihkaisi. Istahdin janin syliin ja annoin kovan munan hieroa pilluani...taivas että tuntui hyvälle! se hieroi sopivasti klittaani ja kihnutin itseäni enemmän jania vasten suudellessamme. nousin vähän ja jani asettautui pillulleni. hitaasti janin pidellessä vyötäröltäni aloin laskeutua munan päälle...sattui vähän ja jani piti koko ajan kiinni etten vain istahtaisi liian rajusti hänen syliinsä. Kohottauduin vähän ylemmäs ja laskueduin hiljaa alas. en kuitenkaan ihan alas. jatkoimme näin ja kipukin alkoi hellittää. istahdin kunnolla janin syliin ja pysähdyimme suutelemaan. jani liikutti munaansa sisälläni... tuntui jotenkin oudolle, mutta ihanalle. liikuttelin lantiotani hiljaa jania vasten. jani hyväili rintojani ja mä vatkasin lantiotani. Näinhän ne reginan novelleissakin oli tehneet. :)
Kiihdytin vatkaamista ja rupesin ratsastamaan. taivutin selkäni kaarelle ja pitelin hiuksia pois niskastani joka oli jo hiestä märkä. voihkimme ja suutelimme auton huurtuessa lisää. en saanut orkkua mutta jani sai ja sekin teki jo mut tyytyväiseksi...
puimme ja menimme ulos tupakalla...jani pyysi numeroni ja näimmekin sitten seuraavalla viikolla jolloin sain takaapäin...se onki jo sit eritarina...
mun ekakerta toyotassa...
kuumakissa84
1
8761
Vastaukset 1
- Mimmuska
Ilmeisesti hyvinkin todenmukainen tarina ja hyvin kuvaava. Pieniä kirjoitusvirheitä, mutta muuten loistotarina!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va782011Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661239Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251052- 1411028
- 91729
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa118722- 45697
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 59655
- 59608