Maatilojen tuloksen kasvu jopa 76%

Heikosti menee???
Lisää tukia?

Seurantajakson aikana vuodesta 2004 vuoteen 2014 maatalouden tulos on kasvanut eniten, noin 76 prosenttia, lypsykarjatiloilla, tilakohtaisen tulokseen yltäessä keskimäärin noin 51 000 euroon. Siipikarjatiloilla tulos maataloudesta oli vuonna 2014 keskimäärin 54 000 euroa, joka tarkoittaa että tulos on kasvanut vuodesta 2004 noin 63 prosenttia.

Maatalouden tulokseksi määritellään maatilayritysten tilinpäätöksessä se erä, joka siirretään yrityksen omistajille henkilökohtaiseksi maatalouden ansio- ja pääomatuloksi. - Talouselämä
3150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat
  • Käviskö sulle samantasoiset maataloustuet kuin virolaisilla viljelijöillä?

    Äänestä

  • Eri maiden palkkoja vertailtaessa on hyvä huomioida myös työn tuottavuuden vaihtelu.... Virossa ollaan EUn alakastia tässä.
    Eivätkä palkkakustannuksemmakaan ole relevantteja vertailumaita kallimmat, päinvastoin.

    Maataloustukien nauttijat ovat maassamme puolestaan EUn anteliaimpien rahavirtojen hyödyntäjiä.
    Mutta miten sijoittuu viljelijöidemme tuottavuus Eurooppalaisessa kontekstissa?..

    Äänestä

Siis juuri artikkelissa kerrotaan heikosta työntuottavuudesta Virossa.

Suomessa ovat juurikin maatalouden tukitaso karannut käsistä, vai miten luonnehtisit tilannetta jossa yli 60% toimialan tuotannonarvosta on julkisia tukia?..

Entäs se suomalaisen viljelijän tuottavuus EUn kontekstissa?
Oletteko huipulla vai pahnan pohjimmaisia?

Äänestä
  • hyvä sisälukutaito ei maatalouden tuet näyttele 60 %tilojenkaikista rahavirroista eli liikevaihdosta ja ilman jatkuvia palkankorotuksia ei duunarikaan tienaisi näin paljon
    osaatko suhteuttaa asioita
    nyt vertaat tanskaa ja suomea ihan sama kuin minä vertaisin perunankasvatusta uudenkaupunkin ja jäämerenrannan välillä
    vain tyhmät vertaa asioita jotka eivät ole vertailukelpoisia
    tosin ainahan kyrpä päässä voi asioita ihmetellä niinkuin sinä ihmettelet

    Äänestä

  • Mihinkä maahan maataloutemme tuottavuutta pitäisi perustellusti verrata? Pohjoismaat ovat kaikilla toimialoilla verrokkiryhmämme.

    Äänestä

  • Kerrositten kirjoitti:

    Mihinkä maahan maataloutemme tuottavuutta pitäisi perustellusti verrata? Pohjoismaat ovat kaikilla toimialoilla verrokkiryhmämme.

    vertaa suomea sinne missä maantieteellinen sijainti on maataloudelle sama
    koska ilmasto merkitsee maataloudelle paljon
    eihän afrikan ja suomen järviäkään verrata toisiinsa

    Äänestä

Maatalouden tuottavuus ja tehokkuus Pohjois-Euroopassa, Timo Sipiläinen

"Tulosten mukaan tuottavuuserot Suomen, Ruotsin ja Tanskan välillä ovat suuret. Tanskalaisten käyttämä teknologia dominoi muiden alueiden teknologioita - suomalaisten tilojen ollessa heikoiten tuottavia.

Myös tuotannon skaalaedut olivat aineistossa - suomalaisilla tiloilla yleensä vähäisimmät."

Äänestä

Kannattaa ottaa huomioon seurantajakson jälkeen tapahtunut romahdus. Eikä merkityksetön liene sekään seikka, että seurantajakson aikana esimerkiksi lypsykarjatilojen tilakohtainen maidontuotanto on kaksinkertaistunut.

Uudempaa tietoa:
https://www.luke.fi/uutiset/maatalouden-kannattavuus-kriisirajoilla/

Tuotantoonsa investoineet tilalliset tosiaankin saavat ihmetellä: eikö mikään riitä?

Äänestä
  • Vääriin investointeihin voi normaali yritys kaatua, mutta viljelijät odottavat valtion eli veronmaksajien kattavan realisoituneet markkinariskit

    Äänestä

  • Rehuperenna kirjoitti:

    Vääriin investointeihin voi normaali yritys kaatua, mutta viljelijät odottavat valtion eli veronmaksajien kattavan realisoituneet markkinariskit

    Nyt kyseessä on koko toimialaa kohdannut kriisi.

    Suomessa kaatuu muutenkin noin seitsemän maatilaa jokaista viikonpäivää kohti.

    Äänestä

  • Antakkieleipää kirjoitti:

    Nyt kyseessä on koko toimialaa kohdannut kriisi.

    Suomessa kaatuu muutenkin noin seitsemän maatilaa jokaista viikonpäivää kohti.

    Näin juuri. Ulkomainen kilpailu tulee lisääntymään entisestään ja venäjän maariski on ja pysyy, ovatko nämä syitä joiden pohjalta kaikkia viljelijöitä pitäisi tukea lisää?

    Omavaraisuuden kannalta riittäisi kun 10% viljelijöistä selviää tuottaakseen 90% maataloustuotannonarvosta

    Äänestä

  • TukienKummaLogiikka kirjoitti:

    Näin juuri. Ulkomainen kilpailu tulee lisääntymään entisestään ja venäjän maariski on ja pysyy, ovatko nämä syitä joiden pohjalta kaikkia viljelijöitä pitäisi tukea lisää?

    Omavaraisuuden kannalta riittäisi kun 10% viljelijöistä selviää tuottaakseen 90% maataloustuotannonarvosta

    suomalaisten viljelijöiden pitäisi läpsäyttää itseään poskelle
    ottaa tukasta kiinni ja tukistaa ja pöllyttää itseään vähän aikaa
    miksi
    no siksi että maataloja vaaditaan toimimaan kuin yrityksessä...
    miten se sitten tapahtuu
    no siten että viljelijöiden pitäisi vaatia rojaltteja firmoilta jotka kopioivat heidän tuotteensa
    tällä hetkellä keinoliha maksaa 250 000 euroa kilo rojalttimaksuilla suomessa käytettävästä lihasta hinta voisi ollakkin juuri oikea viljelijöiden on vai rojalteilla säädettävä oikea hintataso
    sama pätee myös maitotuotteisiin joihin viljelijöillä on nytkin yksinoikeus...
    kopioimme monsantolta vain liiketoimintamallin

    Äänestä

  • maatalouyrityksentulo kirjoitti:

    Joko päästit kissan ulos....

    Keinolihako kopioitu tuote?
    Kuka teistä jusseista omistaa lihan tai maidon koostumuksen formulan?
    Sähän juurikin kopioit naapuriviljelijän tuotteita tuottaessasi samaa kamaa..

    Äänestä

  • RoyalParaShit kirjoitti:

    onko sinun mielestäsi yksi plus yksi neljä suomalaiset maajussit perivät rojaltteja joko itsenäisesti tai muun ryhmän kautta vaikkapa osuuskunnan
    älä sinä tule ottamaan kantaa yrittäjien liiketaloudellisiin toimintamalleihin kun et niistä tajua hevon paskaakaan

    Äänestä

  • RoyalParaShit kirjoitti:

    Joko päästit kissan ulos....

    Keinolihako kopioitu tuote?
    Kuka teistä jusseista omistaa lihan tai maidon koostumuksen formulan?
    Sähän juurikin kopioit naapuriviljelijän tuotteita tuottaessasi samaa kamaa..

    mahdatkohan sä tietää etes mikä yritys mosanto on

    Äänestä

Maataloustuet ovat viljelijöiden "rojaltteja"

Äänestä
  • no mitäs sitte kitisette ...rojaltit ku o vapaaehtosia

    Äänestä

  • tukia maksetaan koska duunarille tarjotaan tässäkin käden osoitus...mutta hyvä kysymys miksei
    mtk'
    toimi jotta ruuanhintaa nostettaisiin...kansalaiset haluavat maksaa itse ruokansa niinkuin 80 luvullakin maksoivat
    valitettavasti silloin tuki maksettiin elintarvike teollisuuteen joka halusi ehdottomasti tuista eroon
    luulenkin että viljelijätkin haluavat päästä tuista eroon ja jos niitä tarvitaan maksettakoon ne kaupalle ja silloin kauppa sitoutukoon tukiehtoihin
    viljelijälle oikea hinta
    nykyinen hinta on lainvastainen eli viljelijä myy tuotteet alle tuotanto kustannusten ja kukaan ei maksa lahjaveroa
    miksi järjestelmä suosii näin harmaata taloutta

    Äänestä

  • Eikö edes tieto että tukisidonnaisuus on merkitsevästi suurempi kuun muualla saa jussia miettimään?

    Äänestä

  • Sukupolvia jatkunut riippuvaisuus tuista on sumentanut maaseutuväen todellisuuden- sekä oikeustajun.
    Kohtuus ei kuulu enää heidän käsitteistöönsä puhuttaessa veronmaksajien maksamista maataloustuista.

    Äänestä

  • Tupaillantuote kirjoitti:

    Eikö edes tieto että tukisidonnaisuus on merkitsevästi suurempi kuun muualla saa jussia miettimään?

    tuossahan juntti juuri sanottiin että viljelijät haluavat palata 80 lukua vastaavaan aikaan jolloin tukia ei maksettu...ja duunari maksaa ruokansa omasta pussistaan
    eikö sulla lukutaito toimi amis urpo

    Äänestä

  • Kohtuutonetukeskittymä kirjoitti:

    Sukupolvia jatkunut riippuvaisuus tuista on sumentanut maaseutuväen todellisuuden- sekä oikeustajun.
    Kohtuus ei kuulu enää heidän käsitteistöönsä puhuttaessa veronmaksajien maksamista maataloustuista.

    kyllä sulle ruokakapseleita annetaan kun sota tulee ...siihen asti koitamaksaa itse omat ruokasi ettei valtiontarvitse maksaa

    Äänestä

  • tuliko5ehdotkoulussa kirjoitti:

    tuossahan juntti juuri sanottiin että viljelijät haluavat palata 80 lukua vastaavaan aikaan jolloin tukia ei maksettu...ja duunari maksaa ruokansa omasta pussistaan
    eikö sulla lukutaito toimi amis urpo

    Olet siinä luulossa ettei 80- luvulla maksettu maataloustukia?

    Äänestä

  • Perspektiivi kirjoitti:

    Olet siinä luulossa ettei 80- luvulla maksettu maataloustukia?

    30 000mk pintaalalisä ja sonnii 5 mk kg
    isot tilat ei saanu pintaalalisää oli koko jakauma tais lehmä ja hiehonlihaki saada jotai
    nii sama euroissa
    5mk / 5.94573 = 0,84 e
    30 000 mk / 5.94573 = 5045e
    muita tukia en muista mitäpä jos kertoisit oliko muita tukia
    muuten kerro samantien mitä tukia duunari saa
    ainaski työllistämistukee mikä maksetaa yritykselle kun työllistää jonku laitakko sen vaikka % kk palkasta sen määrän

    Äänestä

  • suomiontukeatäynnä kirjoitti:

    Noh aluksi vaikka ylituotannon kompensoimiset, peltojen paketointi/metsitys, lehmäntapporaha teurastuspalkkiot, peltojen kesannoimispalkkiot, tuotannon perustamisluvat, tuotantosuunnan valinnan ohjailu ja tilakohtaiset tuotannonrajoitukset/korvaukset sekä markkinoimismaksu.

    Äänestä

  • Kyllänäitäonriittänyt kirjoitti:

    Noh aluksi vaikka ylituotannon kompensoimiset, peltojen paketointi/metsitys, lehmäntapporaha teurastuspalkkiot, peltojen kesannoimispalkkiot, tuotannon perustamisluvat, tuotantosuunnan valinnan ohjailu ja tilakohtaiset tuotannonrajoitukset/korvaukset sekä markkinoimismaksu.

    eikös työntekijäkin ole saanut vastaavia tukia
    lomaltapaluuraha eroraha potkujenyhteydessä
    sauna viikonloppu ylityölisä
    maatalouden mainitsemat tuet ovat kertakorvauksia
    miksi sinun mielestä sinä olisit oikeutettu tukia saamaan mutta minä en
    väität näitä työpaikanmaksamiksi mutta et näe näitä tukina
    kuitenkin kesannoimispalkkiot sun muut on sinusta tukia vaikkakin kyse on korvauksesta joistakin toimenpiteistä joita valtio haluaa
    ai jaa
    olisihan valtio voinnut määräämään teitä palaamaan lomilta laillakin
    aivan samoin valtio olisi voinut määrätä kesannoimaan lailla
    nyt kuitenkin sekä sinä että minä saatiin korvaus siitä mitävaltio halus

    Äänestä

  • kukasaaenemmän kirjoitti:

    Oheisen artikkelin infograafien tulisi olla jokaisen tuista inisevän maajussin huoneentauluna

    http://capreform.eu/fadn-data-highlights-dependence-of-eu-farms-on-subsidy-payments/

    "countries where total subsidies were close to or greater than family farm income include Ireland (96%), Latvia (100%), Estonia (112%), Slovenia (156%), Luxemboug (169%), Czech Republic (177%),

    --- Suomi-Finland (234%)---- and Sweden (236%)."

    Äänestä

No onhan ainakin jotain jossa Suomi johtaa...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kunmikääneiriitä kirjoitti:

Heikosti menee???
Lisää tukia?

Seurantajakson aikana vuodesta 2004 vuoteen 2014 maatalouden tulos on kasvanut eniten, noin 76 prosenttia, lypsykarjatiloilla, tilakohtaisen tulokseen yltäessä keskimäärin noin 51 000 euroon. Siipikarjatiloilla tulos maataloudesta oli vuonna 2014 keskimäärin 54 000 euroa, joka tarkoittaa että tulos on kasvanut vuodesta 2004 noin 63 prosenttia.

Maatalouden tulokseksi määritellään maatilayritysten tilinpäätöksessä se erä, joka siirretään yrityksen omistajille henkilökohtaiseksi maatalouden ansio- ja pääomatuloksi. - Talouselämä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu