Lööperiä turvapaikanhakijoiden koulutuksesta

Ote Sakari Timosen blogista; Persuministerin tietämätön avustaja lateli valheita turvapaikanhakijoista seuraavasti:

– Ammatillista koulutusta ei kovin paljoa ole, sitä löytyy noin 10–20 prosentilta, korkeasti koulutettuja on selvästi alle 10 prosenttia. Lisäksi joka viides ei ole edes omalla äidinkielellään luku- ja kirjoitustaitoinen ja englantia hakijoista osaa enimmillään joka kymmenes.

Tällaista lööperiä lasketteli helmikuun alussa parhaaseen tv:n katseluaikaan työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin erityisavustaja Sakari Puisto ja juttu meni täydestä. Puisto kyllä myönsi, että mitään tilastoja ei ole olemassa, mutta puhui silti ikään kuin asia olisi tutkittua totta.

Nyt asia on tutkittu ja erityisavustajan puheet paljastuvat ihan näppituntumaksi.

Seitsemän kymmenestä turvapaikanhakijasta on suorittanut peruskouluopintoja 7–9 vuoden ajan. Lukio-opintoja on noin joka toisella. Korkeakouluopintoja oli takanaan 27 prosentilla ja 16 prosenttia ilmoitti suorittaneensa tutkinnon, yleisimmin kandidaatin tutkinnon. Ammatillisia opintoja oli suoritettu harvemmin. Niitä oli taustallaan noin joka kymmenennellä turvapaikanhakijalla. Lukutaidottomia oli seitsemän prosenttia, ei 20, kuten Puisto kertoi.
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tänään 21.3. julkaistiin turvapaikanhakijoiden koulutustaustat. Mukana tutkimuksessa oli 1004 turvapaikanhakijaa Tutkimus luvutettiin opetus- ja kulttuuriministerille. Aiemmin tutkimuste ei ole tehty eikä tiedetty mitään turvapaikanhakijoiden koulutustasosta. Tutkimus löytynee kohta myös netistä.

Äänestä
  • HS-väite..............Pakolaisten koulutustasosta - puppua:

    Lisäksi esimerkiksi tiedetään, että Somaliassa ei ole minkäänlaista koulutussysteemiä ja käytännössä kaikki maasta muuttavat ovat luku- ja kirjoitustaidottomia joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Tähän loppuun kun vielä kirjoittaa sen faktan, että Ruotsiin tulleista kaikista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista, oli työttöminä 82 % viiden vuoden maassaolon jälkeen. Naisten kohdalla työttömyysluku viiden vuoden maassaolon jälkeen oli 91 %.

    http://paavotajukangas.com/2016/03/21/hesarin-vaite-korkeastikoulutetuista-puhdasta-valetta/

    Afganistanilaisten naisten keskimääräinen koulutusaika 1,2 vuotta.

    Irakilaisten naisten keskimääräinen kooulutusaika 4,4 vuotta

    Suomalaisten naisten keskimääräinen koulutusaika 10,3 vuotta.

    KOSKA NÄISTÄ TULEE TYÖHÖN PYSTYVÄÄ PÖNKKÄPORUKKAA SUOMEEN MISTÄ NIIN KOVASTI VAAHDOTAAN.

    Äänestä

  • Yksi tai kaksiko näistä saapi työtä ja senkin valtio maksaa.
    Viraston vääristämät, maahantulo virato sanoo tietävänsä kaiken tunkeilijoista, mutta tietääkös ullatus ullatus, paperit hukas ja miksi kerro sinä.

    Äänestä

Meillä Lieksassa on jo pitkään tiedetty maahanmuuttajien korkea koulutustaso.
Koneinsinöörejä lähes kaikki jos niitä itseltä kysytään.

Äänestä
  • Lieksan peruskantasuomalaisista valtaosa on oman kertomansa mukaan "Elämmän kovan koulun" kanditaatteja!

    Äänestä

  • Tasokasta kirjoitti:

    Lieksan peruskantasuomalaisista valtaosa on oman kertomansa mukaan "Elämmän kovan koulun" kanditaatteja!

    Uusimman tutkimuksen mukaan turvapaikanhakijat ovat korkeammin koulutettuja kuin tilastoihin koulutaustan mukaan merkityt lieksalaiset. Hmmm. mistä selittyy lieksalaisten katkeruus turvapaikanhakijoihin nähden.

    Äänestä

Pakko olla korkesti koulutettuja kun on koneinsinöörejä järkijään, vaikka ei osaa kirjoittaakkaan? Osa on taikaseinä insinöörejä ja osa pirttiviljely insinöörejä!

Äänestä

LEVITÄ TIETOA KOTEIHIN

Opetushallitus on kovakorvainen suvakkien propagandalaitos

joka ei ota onkeensa arvostelusta

Opetushallitus on kunnostautunut ennenkin:

“Kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota.”

OPETUSHALLITUS VALEHTELEE MUSLIMEISTA

http://mvlehti.net/2016/03/31/torkeaa-valehtelua-koululaisille/

YHDESSÄKÄÄN ISOSSA MUSLIMIMAASSA EI OLE DEMOKRAATTISTA PALRAMENTTIA

EIKÄ ESIM. SOSIALIDEMOKRAATTISTA PUOLUETTA, EI IRANISSA, EI SAUDEISSA, EI INDONESIASSA

Päinvastoin, esim. Saudeissa on vaarallinen uskonnollinen poliisi, joka pidättä mielivaltaisin

perustein koska uskontoargumentit ovat tulkinnanvaraisia, tuomiot ovat pitkiä ja teloitus on käytössä

IRANIN MUSLIMHALLINNON TELOITTAMIA SOSIALISTEJA KHOMENIIN VALLANTULON JÄLKEEN, HIRTETTY NOSTOKURKIIN

http://payvand.com/news/10/oct/Neuropsychology-Ayatollah-Rohollah-Khomeini-image009.jpg

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sottaillen kirjoitti:

Ote Sakari Timosen blogista; Persuministerin tietämätön avustaja lateli valheita turvapaikanhakijoista seuraavasti:

– Ammatillista koulutusta ei kovin paljoa ole, sitä löytyy noin 10–20 prosentilta, korkeasti koulutettuja on selvästi alle 10 prosenttia. Lisäksi joka viides ei ole edes omalla äidinkielellään luku- ja kirjoitustaitoinen ja englantia hakijoista osaa enimmillään joka kymmenes.

Tällaista lööperiä lasketteli helmikuun alussa parhaaseen tv:n katseluaikaan työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin erityisavustaja Sakari Puisto ja juttu meni täydestä. Puisto kyllä myönsi, että mitään tilastoja ei ole olemassa, mutta puhui silti ikään kuin asia olisi tutkittua totta.

Nyt asia on tutkittu ja erityisavustajan puheet paljastuvat ihan näppituntumaksi.

Seitsemän kymmenestä turvapaikanhakijasta on suorittanut peruskouluopintoja 7–9 vuoden ajan. Lukio-opintoja on noin joka toisella. Korkeakouluopintoja oli takanaan 27 prosentilla ja 16 prosenttia ilmoitti suorittaneensa tutkinnon, yleisimmin kandidaatin tutkinnon. Ammatillisia opintoja oli suoritettu harvemmin. Niitä oli taustallaan noin joka kymmenennellä turvapaikanhakijalla. Lukutaidottomia oli seitsemän prosenttia, ei 20, kuten Puisto kertoi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu