HOLVI.....!!

Turvapaikanhakijoille porttikielto ravintolaan – ”järjestyshäiriöitä ja ahdistelua” - Satakunnan Kansa http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/turvapaikanhakijoille-porttikielto-ravintolaan-jarjestyshairioita-ja-ahdistelua/ näin suomi muuttuu.!!
2427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei sami turhaan näitä. Anna.!!

Äänestä

– Turvapaikanhakijoiden kanssa on ollut ongelmia. Poliisit ovat joutuneet käymään täällä selvittämässä asioita. Kysymys on järjestyshäiriöistä, mutta on myös ahdistelutapauksia. Muutamia juttuja on poliisitutkinnassa. Tilanteen rauhoittamiseksi olemme nyt päätyneet siihen, ettemme ota heitä asiakkaiksemme.



Viitala sanoo, että häiriöt alkoivat jo viime vuoden puolella ja ovat jatkuneet edelleen tänä vuonna. Provosointia on hänen mukaansa tapahtunut sekä kantaväestön että turvapaikanhakijoiden puolelta.



– Kysymys ei ole kategorisesta porttikiellosta turvapaikanhakijoille. Joitakin maahanmuuttajataustaisia asiakkaita meillä käy edelleen, mutta heidät me tunnemme eivätkä he ole aiheuttaneet ongelmia. Mutta häiriöitä aiheuttaneita henkilöitä emme päästä sisään. Tämä ei ole mitenkään rasistista, vaan sama käytäntö on kaikille, Viitala sanoo. NÄIN MEILLÄ.:).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sä1 kirjoitti:

Turvapaikanhakijoille porttikielto ravintolaan – ”järjestyshäiriöitä ja ahdistelua” - Satakunnan Kansa http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/turvapaikanhakijoille-porttikielto-ravintolaan-jarjestyshairioita-ja-ahdistelua/ näin suomi muuttuu.!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu