Kun ei enää kelpaakkaan

En nyt viitsi lietsoa lisää, mutta seurannut tota sikatouhua vierestä ihan tarpeeksi :)
Ensin vingutaan suhdetta, sitten käydään vieraissa uittamassa melaa , hakemassa vaikka tippuri, sitten kun exä alkaa rupsahtaan paljastuu monia heiloja lapsukaisia, joista exä sitten voi valita kenen luokse haisevine diggeineen menee... ja tääkään ei ole keksittyä satua vaan tapahtunutta totta. Sitten vaikka nainen olisikin suhteessa se uskollinen osapuoli, voi tehdä hyvää käydä vilauttamassa alapäätään sukupuolitautiklinikalla... voit yllättyä mitä siipiveikko tuo mukana tullessaan. Ai että on sairrrrraaasta ja aistikasta eiks jeh?

Kyllä ne ihmisen teot näyttää paljon enemmän kuin puheet. Keskustele rohkeasti, että mille sinusta tuntuu ja suhteessa toisen käytös näyttää. Hän voi pitää sinua itsestäänselvyytenä ja on keskittynyt siihen omaan elämäänsä ja pitää yhteyttä ystäviinsä. Kerro hänelle itse mitä suhteeltanne haluat, jos tilanne ei muutu keskustelunkaan jälkeen, niin ehkä sitten on lähdettävä eri teille.

Yks juttu.. No, antaa olla sittenki. Elämän päälle kaatumiseen tottuu.

Sinuna en kiusaisi itseäsi. Tuollainen häilyvyyv ja ristiriitaisuus on pirullista toiselle joka välittää. Tee itse selvät rajat mitä hyväksyt, miten sinua kohdellaan. Kun et ole tyytyväinen niin ilmaise se toiselle ja lopeta suhde. Laita toinen oikeasti jäähylle. Ei taida olla sinua varten käytännössä.

Selkeä tilanne. Anna olla. Haluat varmaan itsekin ihmisen joka aidosti susta kiinnostunut.

Mulla oli hieman sama tilanne tuossa joskus. Alussa naisystäväni oli kuin iilimato kiinni minussa, kehui ja hoki kuinka olen hänelle tärkeä. Kohtelu sitten kylmeni ajan myötä, ja teot puhuivat sanoja vastaan. Suhde loppuikin sitten aika pian, ei ole mitään järkeä roikkua sellaisessa ihmisessä kiinni, joka ei oikeasti välitäkään sinusta tai ei ole suhteessa mukana 100% intensiteetillä.

se että tuntee olevansa...ei niin tärkeä enää, on ihan raastavaa. Nettisuhteessa olen (tavattu reaalielämässäkin) ja hiljalleen viestit muuttuvat vain kuivemmiksi....niissä ei ole enää tunnetta eikä intohimoa, mutta tuntuu että en uskalla vaan tehdä viimeistä irtiottoa.

Tai kerran jo tein, mutta hän vakuutti että minä vain kuvittelen kaiken. Kannattaako katkaista nopeasti vai kuulostella vielä?

Kokemusta on minullakin.

Ensimmäinen suhde kesti seitsemän vuotta, mies jätti yhtenä tavallisena päivänä, yllättäen. Olimme seurustelleet 18-vuotiaasti alkaen eikä meillä ollut muita suhteita aikaisemmin. Hän varmasti halusi maistaa vielä elämää ja muita naisia, eikä halunnut minua siinä vaiheessa elämää esim. vaimokseen. Pidän mahdollisena, että hän tapasi yhtäkkisesti jonkun toisen, kiinnostavan, uuden. Ero oli aivan kauhea shokki minulle. Kesti vuosia päästä yli asiasta edes jonkin verran ylitse.

Toinen suhde kesti kuusi vuotta. Mies osoittautui vähitellen tuurijuopoksi ja hyvän perheen tulevana perijänä "ikuiseksi opiskelijaksi" ja taivaanrannanmaalariksi. Hän jäi roikkumaan minuun kiinni, piinasi soitoillaan kauan jne. Hän oli varsin mielenkiintoinen ja seurallinen, kelpo mies muuten. Festarit, kuppilat, kaverit veivät ajoittain häntä. En jaksanut odotella ihmeparantumista. Parhaat vuoteni 30-36 v kuluivat tällaisessa suhteessa. Nykyisin olemme hyvissä väleissä.

Kolmas mies oli mielestäni varmasti oikea. Saimme lapsen ja piti mennä naimisiin. Kas kummaa, häntä ei huvittanutkaan perhe-elämä lainkaan. Alkoi opiskella, keskustelemattta, teki ylitöitä, oli ahdistunut ja väsynyt. Tai hän ei lainkaan ole kiinnostunut perheen hankkimisesta ja arjesta, seurustelusuhde taitaa olla hänen bavuuri. Erosimme. Nykyisin olemme kavereita ja lapsemme on hyvin hoidettu. Hyvä mies oli ja on, muttei kai minusta niin kiinnostunut. Hän ei ole perhettä eikä vaimoa koskaan hankkinut.

Olen ollut 10 vuotta yksin. Käyn töissä. Hoidan lapseni. Tämä oli kai nyt tässä, tämä osa elämääni. Vanhuus edessä yksin. En ole onnellinen. Olen surullinen ja pettynyt siihen, miten elämäni meni rakkauden osalta.

Olen aikoinaan mennyt, nauttinut elämästä ja riekkunut tarpeeksi, ja minulla ei ole ollut koskaan vaikeutta tutustua ihmisiin. Enää en sitten uskaltanut ottaa riskiä. Kiintiö tuli kai pettymyksiä täyteen. Arki verotti voimat vuosien mittaan niin, ettei siihen kuvioon olisi voinut ajatella uutta henkilöä, joka olisi vienyt huomiotani, Painopiste siirtyi äitinä olemiseen. Pian lapseni on aikuinen.

Mainittakoon, että olin joka kerta tosissani, ja tuntuu ihan uskomalttomalta, että olen nyt yksin.

Mies varattu