Rankalaisen parvekkeen oven tiiviste repsottaa ja asunnossa on kylmä sekä vetää.
Ilmoitin asiasta 2 viikkoa sitten huoltoyhtiölle ja lupasivat että kaveri tulee tällä viikolla yleisavaimella korjaamaan vian. Eilen kävikin viinalta haiseva heppu toteamassa että repsottaa. Tänään käytiin kahteen otteeseen mittaamassa tiivisteen paksuus. Huomenna tai yli huomenna kaiketi sitten tehdään korjaus, tosin tämänpäiväinen asentaja varoitti että tiivisteet ovat lopussa varastolta ja voi mennä ensi viikkoon.
Se tässä vähän harmittaa, että olen joutunut olemaan töistä pois tämän vuoksi. En nimittäin halua ketään yksin asuntooni saapastelemaan.
Mutta se on pieni hinta siitä ettei tarvitse tehdä itse mitään. Aijai, jai, makailen vain sängyllä ja tilaan pitsaa alakerran kebabista. Savella tämäkin työ olisi pitänyt tehdä itse.
Ei tarvitse tehdä itse mitään
17
<50
Vastaukset
- y894ndfg
Vetelyyden ylistys potenssiin 10.
- säästöä_savella
Jep. OK-ladossa on helpompaa, kun savieinari tekee päätökset korjaustarpeista itse. Esim. IV-koneeseen ei tarvitse uusia suodattimia kuin kerran kolmessa vuodessa, koska konetta käytetään vain saunomisen aikana.
Radonpitoisuutta ei kannata mitata, jolloin ei synny tarvetta randonimurin asentamiseen. Sehän maksaa ja vie sähköäkin! No, tarpeettoman keruuputkiston rakennusvalvonta silti vaati asentamaan.
Jos lastenhuoneen seinällä on näkyvää homekasvua, ei kannata hötkyillä. Pianhan ne mukulat kavaa isoiksi ja muuttaa pois. Tämä homejuttu mainittiin Sisäilmastoseminaarissa 2014 tai 2015 julkistetussa kartoituksessa, jossa oli arvioitu useamman sadan OK-ladon kuntoa ympäri valtakuntaa .... kylläpä vaan asukkaat ovat oikeassa elämässä todella piittaamattomia, köyhiä tai saamattomia (valitse kaksi) -> taloja suoraan sanottuna pilataan, kun tingitää ilmanvaihdosta ja välttämättömistäkin korjauksista. Mutta netissä ym. esitetään äveriästä... kulissien pystyssäpitoon kuuluu sekin, että autoon upotetaan ihan surutta 700 €/kk, mutta hui kauhistus, kun iv-kone voisi viedä sähköä 200 € edestä vuodessa suodattimetkin maksaisi 2x30 €! Ei tällaiseen ole varaa!> kulissien pystyssäpitoon kuuluu sekin, että autoon upotetaan
> ihan surutta 700 €/kk
Oletukset:
- Ajetaan käytetyllä autolla, jota vaihdetaan kolmen vuoden välein. Arvonalenema keskimäärin 3000 e/a
- Kilometrejä kertyy vuodessa maltilliset 30 000
- Autoa ei tarvitse juuri korjata ja huoltaakin vain 1000 eurolla vuodessa.
Kulut: 3000 (30000 / 100 * 6 * 1,2) 500 600 1000 = 7260 e/a = 605 e/kk.
(arvonalenema, polttoaine, huolto, verot, vakuutus)
Eipä 700 eurolla vielä mitään kulisseja ylläpidetä. Ylläoleva laskelma on niin minimiin vedetty kuin vain kehtaa. Siinä ajellaan luokkaa 10-vuotiaalla autolla ja huolletaan pitkälti itse. Katsastus puuttuu, mutta menkööt huoltohintoihin.
Meillä muuten vaihdetaan karkesuodatin parin kuukauden välein (joskus useamminkin) ja hienosuodattimet ehkä 3-4 kertaa vuodessa. Ovat sen verran edullisia ja helppoja vaihtaa, että mitä sitä siitä kohtaa säästämään. Ilmanvaihto pitää sitten pitkälti homeet ja raadonit kurissa.
Piittaamattomia, köyhiä ja saamattomia (kyllä, "ja" eikä "tai") asukkaita löytyy varmasti, mutta luulenpa että niiden osuus kerrostaloasujista on hieman korkeampi kuin omakotitaloasujista. Ja hyvä niin.- säästöä_savella
TheRat kirjoitti:
> kulissien pystyssäpitoon kuuluu sekin, että autoon upotetaan
> ihan surutta 700 €/kk
Oletukset:
- Ajetaan käytetyllä autolla, jota vaihdetaan kolmen vuoden välein. Arvonalenema keskimäärin 3000 e/a
- Kilometrejä kertyy vuodessa maltilliset 30 000
- Autoa ei tarvitse juuri korjata ja huoltaakin vain 1000 eurolla vuodessa.
Kulut: 3000 (30000 / 100 * 6 * 1,2) 500 600 1000 = 7260 e/a = 605 e/kk.
(arvonalenema, polttoaine, huolto, verot, vakuutus)
Eipä 700 eurolla vielä mitään kulisseja ylläpidetä. Ylläoleva laskelma on niin minimiin vedetty kuin vain kehtaa. Siinä ajellaan luokkaa 10-vuotiaalla autolla ja huolletaan pitkälti itse. Katsastus puuttuu, mutta menkööt huoltohintoihin.
Meillä muuten vaihdetaan karkesuodatin parin kuukauden välein (joskus useamminkin) ja hienosuodattimet ehkä 3-4 kertaa vuodessa. Ovat sen verran edullisia ja helppoja vaihtaa, että mitä sitä siitä kohtaa säästämään. Ilmanvaihto pitää sitten pitkälti homeet ja raadonit kurissa.
Piittaamattomia, köyhiä ja saamattomia (kyllä, "ja" eikä "tai") asukkaita löytyy varmasti, mutta luulenpa että niiden osuus kerrostaloasujista on hieman korkeampi kuin omakotitaloasujista. Ja hyvä niin.Aika paljon on tälläkin palstalla kitumaastureilla ym. keulittu.
Sitten on niitä, jotka asuu sysisavella. Työmatka 50 km, autoja pitää olla 2 ja niille tulee yht. 50-100 tkm vuodessa. Paljon ajoa (=autossa asutaan tunti, pari päivässä) = ei tällaista viitsi millään tonnin ritsalla tai pikkuautolla yrittää. Kyllä tämä helposti menee siihen, että uusi auto pitää ostaa 3 vuoden välein .... siis pitoaika/auto 6 vuotta ja auto menee kiertoon 200 tkm "sisäänajettuna". Välirahaa tarvii siis kohtuu ison summan ja tupaöljyäkin menee jonnii verran. Rengassatsinkin pääsee ostamaan kerran vuoteen, jos piisaakaan.
Kulut (per 2 autoa) pitkälti yli tonnin/kk. Mutta tämä on "rahaa, joka menisi muutenkin". Ja sit pihdataan iv-koneen käytöstä, radonimurin hankinnasta (kulut kymppi/kk).... koska ne ei näy päällepäin. Että kyllä tässä autoilussa on osaltaan kyse kulissienkin ylläpidosta.
Vrt. jos autoja voisi olla 1 kp vähemmän, sillä säästyneellä summalla lyhentäisi 100 000 € isompaa asuntolainaa. - dfgsasfgsfhaf
Ja mitenkä toimii ns. ilmanvaihto kassulla: postiluukun kautta imetään ihmiseritteiden tuoksuista ilmaa porraskäytävästä, johon sekoittuu tymäkkä nortin käry.
Tai jos viitseliäs kennostolainen tiivistää välioven (jos sellaista nyt edes on) tiukasti, imetään korvausilma korsun ampuma-aukkojen karmin välistä, jolloin saadaan kanakoppiin raikasta ilmaa parkkipaikalta tai roskakatokselta. - ok-suurstrumffi
dfgsasfgsfhaf kirjoitti:
Ja mitenkä toimii ns. ilmanvaihto kassulla: postiluukun kautta imetään ihmiseritteiden tuoksuista ilmaa porraskäytävästä, johon sekoittuu tymäkkä nortin käry.
Tai jos viitseliäs kennostolainen tiivistää välioven (jos sellaista nyt edes on) tiukasti, imetään korvausilma korsun ampuma-aukkojen karmin välistä, jolloin saadaan kanakoppiin raikasta ilmaa parkkipaikalta tai roskakatokselta.Tosiaan, näinhän se on uudemmissa taloissa.
Kantakaupungin arvotalojen "ilmanvaihto" on toteutettu painovoimaisesti, missä painovoima tarkoittaa sitä että alakerroksissa on kylmä ja ylhäällä kuuma.
Siinä sitten näkee kantakaupungin arvoasunnoissa vieraillessa kaiken maailman virityksiä, kuten pyöriviä propelleja ja pitkin lattioita lojuvia lisälämmittimiä, sekä tietysti sulaketaulun päällä Extra large -pack keraamisia sulakkeita joita poksuu yhtenään näiden virittelyiden vuoksi. - noinko.näet
ok-suurstrumffi kirjoitti:
Tosiaan, näinhän se on uudemmissa taloissa.
Kantakaupungin arvotalojen "ilmanvaihto" on toteutettu painovoimaisesti, missä painovoima tarkoittaa sitä että alakerroksissa on kylmä ja ylhäällä kuuma.
Siinä sitten näkee kantakaupungin arvoasunnoissa vieraillessa kaiken maailman virityksiä, kuten pyöriviä propelleja ja pitkin lattioita lojuvia lisälämmittimiä, sekä tietysti sulaketaulun päällä Extra large -pack keraamisia sulakkeita joita poksuu yhtenään näiden virittelyiden vuoksi.On se hienoa, että sinun suvussasi tai tuttavapiirissäsi on sentään niitäkin, joilla menee hyvin ja jotka voivat asua kantakaupungin arvoasunnoissa. Sinun rintsikkasi ilman mitään mukavuuksia ei kaikille kelpaisikaan.
- ok-suurstrumffi
noinko.näet kirjoitti:
On se hienoa, että sinun suvussasi tai tuttavapiirissäsi on sentään niitäkin, joilla menee hyvin ja jotka voivat asua kantakaupungin arvoasunnoissa. Sinun rintsikkasi ilman mitään mukavuuksia ei kaikille kelpaisikaan.
Tässä taas kasarmikaaleppi keksii rintsikoita ja muita... onko se niin vaikea ymmärtää että jotkut tosiaan asuvat mukavassa ja nykyaikaisessa kivitalossa, meren rannalla ja puolen tunnin kroolimatkan päässä hietsusta?
Minä en yritä arvailla missä sinä asut, paitsi että kaiketi kerrostalossa kuitenkin. - savieinari
Hahhah! Täyttä puppua arvon "säästöä_savella".
Minä vaihdan "ok-ladostani" iv-koneen hieno- ja karkeasuodattimet 2 kertaa vuodessa, ja vaihtokerran välillä imuroin keskuspölynimurilla enimmät karstat pois kaksi kertaa.
Eli 2 kk välein iv-koneen puhdistus. Se on todettu toimivaksi ja riittäväksi puhdistus/vaihtoväliksi. Ilma vaihtuu hyvin ja on raikasta. - selitystä
savieinari kirjoitti:
Hahhah! Täyttä puppua arvon "säästöä_savella".
Minä vaihdan "ok-ladostani" iv-koneen hieno- ja karkeasuodattimet 2 kertaa vuodessa, ja vaihtokerran välillä imuroin keskuspölynimurilla enimmät karstat pois kaksi kertaa.
Eli 2 kk välein iv-koneen puhdistus. Se on todettu toimivaksi ja riittäväksi puhdistus/vaihtoväliksi. Ilma vaihtuu hyvin ja on raikasta.No katsos, kun kasarmipenteleet vain kuvailevat sitä miten itse toimisivat, jos voittaisivat lotossa ja pääsisivät omakotitaloon asumaan.
- ok-paronl
savieinari kirjoitti:
Hahhah! Täyttä puppua arvon "säästöä_savella".
Minä vaihdan "ok-ladostani" iv-koneen hieno- ja karkeasuodattimet 2 kertaa vuodessa, ja vaihtokerran välillä imuroin keskuspölynimurilla enimmät karstat pois kaksi kertaa.
Eli 2 kk välein iv-koneen puhdistus. Se on todettu toimivaksi ja riittäväksi puhdistus/vaihtoväliksi. Ilma vaihtuu hyvin ja on raikasta.Tosiaan, meillä ok-asukeilla on keskuspölynimuri käytössä totta kai.
Mitenkäs kassulla, hooveri huutaa ja pölyä lentää rottelon persuuksista niin että silmiä kirvelee? Ja laitteen pyörät ovat jumissa vai puuttuuko kokonaan toinen pyörä? - kertauksen_äiti
ok-suurstrumffi kirjoitti:
Tosiaan, näinhän se on uudemmissa taloissa.
Kantakaupungin arvotalojen "ilmanvaihto" on toteutettu painovoimaisesti, missä painovoima tarkoittaa sitä että alakerroksissa on kylmä ja ylhäällä kuuma.
Siinä sitten näkee kantakaupungin arvoasunnoissa vieraillessa kaiken maailman virityksiä, kuten pyöriviä propelleja ja pitkin lattioita lojuvia lisälämmittimiä, sekä tietysti sulaketaulun päällä Extra large -pack keraamisia sulakkeita joita poksuu yhtenään näiden virittelyiden vuoksi.> Tosiaan, näinhän se on uudemmissa taloissa
Savieinarille "uudempi talo" on siis 70-luvulla rakennettu. Eli oma on rinsikka, joissa aikamiespoika asuu äitinsä siivellä. Edes sisävessaa ei ole, kun pitää puskiin kuseskella. - savieinari
selitystä kirjoitti:
No katsos, kun kasarmipenteleet vain kuvailevat sitä miten itse toimisivat, jos voittaisivat lotossa ja pääsisivät omakotitaloon asumaan.
Hehheh! Näinhän se on :D
- savieinari
ok-paronl kirjoitti:
Tosiaan, meillä ok-asukeilla on keskuspölynimuri käytössä totta kai.
Mitenkäs kassulla, hooveri huutaa ja pölyä lentää rottelon persuuksista niin että silmiä kirvelee? Ja laitteen pyörät ovat jumissa vai puuttuuko kokonaan toinen pyörä?Hehehehe! Nyt arvon ok-paroni iski oikean suoran kassukehvelin palleaan! :D
- savieinari
kertauksen_äiti kirjoitti:
> Tosiaan, näinhän se on uudemmissa taloissa
Savieinarille "uudempi talo" on siis 70-luvulla rakennettu. Eli oma on rinsikka, joissa aikamiespoika asuu äitinsä siivellä. Edes sisävessaa ei ole, kun pitää puskiin kuseskella.Uudemmalla talolla tarkoitan Nurmijärvi-ilmiön kliimaksissa (2006-2009) rakennettuja taloja ja sitä uudempia. Eli kymmenen vuotta tai alle.
Nurmijärvi-ilmiön aikaan rakennetut talot on useimmiten tehty isolla rahalla, monin paikoin jopa mopo karannut käsistä, kun otettu iso velka ja pihaa laitettu kiveytyksillä ja pihasaunoilla (kaikki velaksi totta kai)! - tärkeysjärjestys
Voi olla monella näitä rakentaneella vielä suru puserossa, kun on uskottu ikuiseen arvonnousuun -> mitä kalliimman rakennat, sitä enemmän tienaat.
Ja sen tienistin on kuviteltu tulevan ihan automaattisesti, ilman että tarvii kunnossapitoon panostaa. Esim. nuo mainitseman "en viitsi radonia mitata" "en viitsi suodattimia vaihtaa" on kanssa osin uusista taloista (mm. kollegoilta kuuluja kauhutarinoita) ja asialla ovat saattaneet olla jopa ihmiset, joiden PITÄISI näiden juttujen päälle ymmärtää. Esim. rakennusliikkeen johtajaa ym.
Mutku se nyt vaan tuntuu niin kauhealta käyttää 200 € ilmanvaihtokoneen sähköön .... mut se ei oo kauheaa seisottaa 70 k€ autoa pihalla?
Tai auton huolto 1 k€, no big deal. Mutta OK-talon asumiskulut yli 200 €/kk = järkytyksen paikka!
Tai hometta lastenhuoneen seinällä = no big deal? Naarmu autossa = maailmaloppu? - savieinari
tärkeysjärjestys kirjoitti:
Voi olla monella näitä rakentaneella vielä suru puserossa, kun on uskottu ikuiseen arvonnousuun -> mitä kalliimman rakennat, sitä enemmän tienaat.
Ja sen tienistin on kuviteltu tulevan ihan automaattisesti, ilman että tarvii kunnossapitoon panostaa. Esim. nuo mainitseman "en viitsi radonia mitata" "en viitsi suodattimia vaihtaa" on kanssa osin uusista taloista (mm. kollegoilta kuuluja kauhutarinoita) ja asialla ovat saattaneet olla jopa ihmiset, joiden PITÄISI näiden juttujen päälle ymmärtää. Esim. rakennusliikkeen johtajaa ym.
Mutku se nyt vaan tuntuu niin kauhealta käyttää 200 € ilmanvaihtokoneen sähköön .... mut se ei oo kauheaa seisottaa 70 k€ autoa pihalla?
Tai auton huolto 1 k€, no big deal. Mutta OK-talon asumiskulut yli 200 €/kk = järkytyksen paikka!
Tai hometta lastenhuoneen seinällä = no big deal? Naarmu autossa = maailmaloppu?Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat ja olen itse asiassa nähnyt samaa!
Rakennusmies pk-seudulla, joka on rakentanut monta taloa, ei viitsi pitää omassa talossaan ilmanvaihtoa kuin pienimmällä asennolla. Ja sammuttaa lattialämmityksen keväällä, ja laittaa päälle vasta talven kynnyksellä.
Ja sen kyllä huomaa, kun ovesta astuu sisälle tähän taloon. Talo on vain pari vuotta vanha. "Mutta kun säästää näin lämmityskustannuksissa..". :o/
Vielä puuttuisi se, että ostaisi kaupasta homeille lisäravinteita, jotta varmasti viihtyisivät pesutilan saumoissa. :D
Savieinari pitää itse omasta talostaan hyvää huolta. Huoltaa ja remontoi säännöllisesti! Sekä laittaa pihaa kauniiksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410