Asun 1960-luvun puolessa välissä rakennetussa kerrostalossa. Huoneistooni tulee oletettavasti naapurista joskus voimakas tupakan haju. Olen ihmetellyt pitkään mistä 'raosta' se savu mahtaa tulla sieltä naapurin puolelta.
No, naapuri myi asuntonsa vähän aikaa sitten ja huoneiston uudet omistajat alkoivat tehdä asunnossa perusteellista remonttia. Sielä hiottiin jotain pintoja koneellisesti, josta muodostui hyvin pienijakoista pölyä, jota levisi jonkin verran myös rappukäytävän puolelle. Myös minun asuntooni alkoi tulla hiontapölyä. Asunnoissa on poistoilma ventiillit ja koneellinen imuri talon katolla, joten asunnoissa pitäisi olla alipainetta. Ihmettelin, että miten tuo pöly oli asuntooni päässyt.
Tarkasteltuani asiaa huomasin yllätykseskseni, että olohuoneen lattianrajassa jalkalistan luona yhdessä kohdassa oli isompi kellertävä pölykerääntymä. Aivan kun hiontapölyä olisi tullut ilmanvirtauksen mukana lattian ja seinän välisestä betonielementin raosta. Näin oli käynyt. Selvisi siis mistä se aiemman naapurin tupakansavu oli asuntooni päässyt. Asunnossani on ehkä enemmän alipainetta, kun naapurissa ja se imee naapurin puolelta ilmaa jonkin verran asuntooni.
Miten tuon pienen raon tuossa elementtien saumassa jalkalistan alla olisi paras tukkia, jotta ilmanvirtauksen siitä saisi estettyä?
Huoneistojen välisen betonielementin saumat
9
284
Vastaukset
- saumat_suoraan_lyyli
Täältä neuvoja...
https://www.mielenterveystalo.fi/Pages/default.aspx- takaisin_nuppimaakarille
^ eipä ole sinua auttanut, tarvit vahvemmat lääkkeet.
Elementtirakentamisen alkuajan taloissa kun tosiaan on ollut ongelmana, ettei elementtien välisiä saumoja ole saatu tiiviiksi, kun ei ole ollut olemassa tähän sopivia tuotteita -> saumoja on yritetty täyttää tavan rakennebetonilla tai jopa hiekalla. Kun rakoja jää, niin sitten kuuluu äänet läpi ilma virtaa huoneistosta toiseen.
Raot tietty tukkoon, mutta se ei taatusti onnistu sataprosenttisesti, kun niitä rakoja on myös paikoissa, mihin voi olla vaikeaa/mahdotonta päästä käsiksi (listojen ja kiintokalusteiden takana). Seuraava askel on vähentää oman asunnon alipaineisuutta = täytyy pistää korvausilman saanti kuntoon. Tässä saattaa jopa riittää, että avataa suljetut/kiinni teipatut korvausilmaventtiilit.
- Röhröh1
Sikaflexillä.
- kodinääneneristys
Moi,
Hajun lisäksi myös äänieristys kannattaa laittaa kuntoon. Sika -tuotteista löytyy varmasti sopiva. Erityisiä äänieristysmassoja on myös olemassa. Helpoin ja nopein ratkaisu on tarkastella läheisen Tokmannin / motonetin tarjontaa.
Varmistu, että massaa todella "menee" tähän reikään.
Ajatuksella kun on "yksi reikä" niin vieressä voi olla "toinen reikä". On mahdollista, että tukkimalla tämän yhden reiän, huomaat pian toisen. Tarkastele seinärakenne tältä osin kuntoon kun massan ostat. Tavoitteena, kerralla kuntoon.
t. Petteri
http://kodinaaneneristys.fi/ - Hallpuhjoht33
Tällainen rakenteiden korjaus on taloyhtiön vastuulla. Ei kannata itse alkaa säätämään. Jos rakenteita (listoja, tapetteja, parkettia yms) joudutaan avaamaan korjauksen takia, niin yhtiö korjaa myös ne, jos ne vioittuvat remontissa.
- BauHerr
Tuskin sitä Sikaa kannattaa seinään laittaa. Eiköhän tuo ole paras tehdä kutistumattomalla betonilla. Seinät auki ja pystärikamaa pumpulla "päin seiniä".
Injektointi on kallista ja tuo saattaa olla koko taloyhtiötä koskeva ongelma.
Epoksi-injektointi voisi käydä, mikäli ongelma on paikallinen. - vituttaaperkeleesti
Meillä Ta:n aso-kerrostalo vm 2010 ja äänet kaikaa: kuseminen, kova puhe, kaappien paiskominen keittiössä jne. Toki äänenvoimakkuus selvästi pienempi kuin ex talossa 1977 vuosikertaa. Mutta, äänet erottaa selvästi ja vituttaa kun kaikilla foorumeilla kehuttiin miten uudet kerrostalot on hiljaisempia. Myös kylmyys kyrsii eli olkkari 20 ja makkari 19 ja risat.
- kallion_slummin_pervo
^MultiHildaRanen normi copy&paste suoritus. Samaa tarinaa pyöritetty n 3 vuotta. Aikaisemmin MultiHildaRane jaksoi edes vaihtaa rakentamisvuoden 2 vuoden päähän nykyhetkestä, muttei enää jaksa tätäkään.
No, sen verran uudistusta on tapahtunut, ettei MultiHildaRane enää kerro, miten 2000-luvun kerrostalossa on väliseinät lastulevyä. Hänelle niin rumasti kuittailtiin siitä kun hänen "uusi" = 60/70-luvun kerrostalo Hervannassa. Sen uudempaan MultiHildaRane ei koskaan ole päässyt asumaan ja sekös sapettaa.
BTW, joko on Kallion slummissa saatu kuoriaiset myrkytettyä?
- joo2joo
Älä puhu paskaa, uudessa asun ei kuulu mitään asumisen ääniä kuten kuului edellisissä 30-60 luvun taloissa ja 1993 ja 96 rakennetussa.
Mikäli uudessa olisi ko.ääniä niin ymäristökeskukseen yhteys ja rakentajan vastuu ja korjaukset, taidat jorista huviksesi tai sitten olet harhainen aso-asukas.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406