Forsbyyssä 14 maaliskuuta 2016
Anne Margareta Lindell
Lähestyn Teitä tavallisena kansalaisena tällä sähköpostikirjeellä, sillä asiani on erittäin tärkeä ja kiireinen. Pyydän, että luette kirjeeni rauhallisesti ja huolella loppuun saakka, ja että harkitsette tarkkaan Tasavallan Presidentinä, että voisitteko laittaa käden sydämellenne ja alkaa puolustaa arvokkaan virkanne valtuuttamana Suomen lähes 6 miljoonaista kansaa ja Suomea länsimaisena ja kristillisenä valtiona ja demokratiana?
Ennen kuin selitän asiani, niin kiitän Teitä, Herra Tasavallan Presidentti, 3.2. 2016 Valtiopäivien avajaisissa pitämästänne puheesta, joka oli myös innoittajana siihen, että uskallan ottaa Teihin henkilökohtaisesti yhteyttä ja vedota ryhtymään yhteistyöhön Suomen kaskisen kansan kanssa.
Tämä yhteistyö Suomen kansan eduksi ja demokratian turvaksi edellyttää myös Teiltä Herra Presidentti eräänlaista ”siivilirohkeutta” asettua nykyistä hallitusta vastaan. Monet EU:n ja Euroopan valtioitten päämiehet ovat asettuneet jo rohkeasti kansansa puolelle, koska he eivät muuta voi – tai se ”muu” olisi sulaa hulluutta.
En malta tässä välissä olla siteeraamatta Unkarin preisidenttiä Orbania: ”Jokaisen maan tulee saada itsenäisesti päättää, montako pakolaista se ottaa maahan – se on jokaisen maan oma valinta. Me emme halua tänne Unkariin ”pakolaisia”. Bryssel voi luvata Turkille monia asioita, mutta nämä lupaukset eivät sido yhtään EU-maata. Jos hyväksyisin suunnitellun pakolaissuunnitelman, roikkuisin kohta Budapestin katulampusta”.
Nyt Te, Presidentti, varmaan jo osaattekin päätellä, että asiani koskee näitä kymmeniä tuhansia ja tulevaisuudessa jopa satoja tuhansia mukamas sotaa pakenevia ”pakolaisia”, joita on laittomasti vyörynyt ja tulee yhä vyörymään maamme rajojemme sisäpuolelle. Nämä laittomat maahantunkeutujat ovat miltei pääsääntöisesti nuoria, raavaita miehiä ja melkein 100%:sti muslimitaustaisia. He ovat mitä ilmeisimmin suorittamassa jotain agendaa, josta me tavalliset kansalaiset olemme saaneet tietoa ja dokumentteja ja todisteita internetistä, mutta emme lainkaan maamme valtamedialta. Suomen valtamedia vaikenee ilmeisesti jonkun ylemmän tahon käskystä systemaattisesti tästä muslimien tarkoituksesta tehdä koko maailma tai ainakin nyt aluksi Eurooppa muslimien kalifaatiksi.
En halua tehdä tästä kirjestäni mitää romaania ja siksi pyydän Teitä rakas Presidentti perehtymään esimerkiksi poliittiseen ja ajankohtaiseen sivustooni ja vilkaisemaan siellä aivan sivuston alussa tätä aihetta koskevia artikkeleitani, ja myös avointa kirjettä puolustusministerillemme, jossa tein ilmiannon huomiostani, kun oli pannut merkille poikkeuksellista vieraan vallan eli vieraan valtioitten kansalaisten massa-liikehdintää maamme rajojen sisäpuolella http://annelindell.blogspot.com , ja pyydän myös ottamaan aikaa ja etsimään internetistä kirjoituksia, videoita yms. k.o. muslimeitten maailmanvalloitus-agendasta.
Varoitan, että tieto lisää tuskaa, mutta ilman tietoa, varovaisuutta ja viisautta ja ennaltaehkäiseviä päätöksiä ja ennen kaikkea niitten toteuttamista, me tuhoudumme sekä kansakuntana että hyvinvointi- ja sivistysvaltiona.
Mitä toivon Presidentin tekevän?
Kaikenlaiset testit ja kyselyt ovat monelle ”somesta” tuttuja, ja nyt pyydän, että Te, Presidentti, yritätte ainakin puhtaalla omallatunnolla päästä testikyselyni loppuun saakka. Tämä on hartain toiveeni. Jos pääsette loppuun asti vastaamalla rehellisesti ja siten kuin Teistä sisimmässänne tuntuu, olette enkeli ... eli juuri sellainen Presidentti, josta voi jokainen kansalainen sanoa rinta rottingilla, että: ”Rakas Presidenttimme”.
Uskallatteko olla ROHKEA? Herra Presidentti
ArmeijanYlipäällikkökö
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410