eita julkisia kunnianloukkauksia?
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on päättänyt aloittaa esitutkinnan toimittajaan kohdistuneista epäillyistä kunnianloukkauksista ja laittomista uhkauksista.
Uhkaavat ja herjaavat puhelut ja tekstiviestit alkoivat sen jälkeen, kun toimittaja oli viime marraskuussa tehnyt uutisen raiskauksesta.
Paikallinen syyttäjä määräsi aiemmin esitutkinnan lopetettavaksi. Perusteena oli se, että epäillyt teot olivat vähäisiä. Asiasta kuitenkin kanneltiin valtakunnansyyttäjänvirastolle.
Valtakunnansyyttäjä Nissisen mukaan on yleisen edun mukaista, että epäillyt uhkailut tutkitaan. Hän viittaa päätöksessään parjauskampanjoihin, joita toimittajia kohtaan on viime aikoina esiintynyt.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Nissisellä on parempaakin tekemistä, niin siksi ei tutkituta. Unohda koko juttu.
Kyllä toimittaja työnsä takia ja Anneli Auer elämänsä takia ovat aivan samalla viivalle kunnionloukkauskirjoittelun suhteen. Ja pitääkin olla. Ja se Nissisenkin pitäisi oivaltaa.
Ei tarvitse. Auer tuskin on tehnyt rikosilmoitusta!?
Rouva Tappinen on kyllä aivan oikeassa ja nissisen pitää tajuta nämä asiat ja yhdenvertaisuus lain edessä mutta tuskinmpa tajuaa.
Et osannut aitten päättää, miten kirjoitetaan oikein sana tuskinpa. Kirjoitetaanko se tuskinpa vai tuskimpa niin laitoit sitten tuskinmpa. Hyvä keksintö!
Voisikohan tuota soveltaa isompiin elämän pulmiin, jos ja kun ei tiedä kahdesta vaihtoehdosta, kumpi on oikein ja kumpi väärin, niin tekeekin oikean ja väärän yhdistelmän.
aitten= sitten
Joo, virheitten korjaaminen on niin antoisaa!