Forsbyyssä 14 maaliskuuta 2016
Anne Margareta Lindell
Lähestyn Teitä tavallisena kansalaisena tällä sähköpostikirjeellä, sillä asiani on erittäin tärkeä ja kiireinen. Pyydän, että luette kirjeeni rauhallisesti ja huolella loppuun saakka, ja että harkitsette tarkkaan Tasavallan Presidentinä, että voisitteko laittaa käden sydämellenne ja alkaa puolustaa arvokkaan virkanne valtuuttamana Suomen lähes 6 miljoonaista kansaa ja Suomea länsimaisena ja kristillisenä valtiona ja demokratiana?
Ennen kuin selitän asiani, niin kiitän Teitä, Herra Tasavallan Presidentti, 3.2. 2016 Valtiopäivien avajaisissa pitämästänne puheesta, joka oli myös innoittajana siihen, että uskallan ottaa Teihin henkilökohtaisesti yhteyttä ja vedota ryhtymään yhteistyöhön Suomen kaskisen kansan kanssa.
Tämä yhteistyö Suomen kansan eduksi ja demokratian turvaksi edellyttää myös Teiltä Herra Presidentti eräänlaista ”siivilirohkeutta” asettua nykyistä hallitusta vastaan. Monet EU:n ja Euroopan valtioitten päämiehet ovat asettuneet jo rohkeasti kansansa puolelle, koska he eivät muuta voi – tai se ”muu” olisi sulaa hulluutta.
En malta tässä välissä olla siteeraamatta Unkarin preisidenttiä Orbania: ”Jokaisen maan tulee saada itsenäisesti päättää, montako pakolaista se ottaa maahan – se on jokaisen maan oma valinta. Me emme halua tänne Unkariin ”pakolaisia”. Bryssel voi luvata Turkille monia asioita, mutta nämä lupaukset eivät sido yhtään EU-maata. Jos hyväksyisin suunnitellun pakolaissuunnitelman, roikkuisin kohta Budapestin katulampusta”.
Nyt Te, Presidentti, varmaan jo osaattekin päätellä, että asiani koskee näitä kymmeniä tuhansia ja tulevaisuudessa jopa satoja tuhansia mukamas sotaa pakenevia ”pakolaisia”, joita on laittomasti vyörynyt ja tulee yhä vyörymään maamme rajojemme sisäpuolelle. Nämä laittomat maahantunkeutujat ovat miltei pääsääntöisesti nuoria, raavaita miehiä ja melkein 100%:sti muslimitaustaisia. He ovat mitä ilmeisimmin suorittamassa jotain agendaa, josta me tavalliset kansalaiset olemme saaneet tietoa ja dokumentteja ja todisteita internetistä, mutta emme lainkaan maamme valtamedialta. Suomen valtamedia vaikenee ilmeisesti jonkun ylemmän tahon käskystä systemaattisesti tästä muslimien tarkoituksesta tehdä koko maailma tai ainakin nyt aluksi Eurooppa muslimien kalifaatiksi.
En halua tehdä tästä kirjestäni mitää romaania ja siksi pyydän Teitä rakas Presidentti perehtymään esimerkiksi poliittiseen ja ajankohtaiseen sivustooni ja vilkaisemaan siellä aivan sivuston alussa tätä aihetta koskevia artikkeleitani, ja myös avointa kirjettä puolustusministerillemme, jossa tein ilmiannon huomiostani, kun oli pannut merkille poikkeuksellista vieraan vallan eli vieraan valtioitten kansalaisten massa-liikehdintää maamme rajojen sisäpuolella http://annelindell.blogspot.com , ja pyydän myös ottamaan aikaa ja etsimään internetistä kirjoituksia, videoita yms. k.o. muslimeitten maailmanvalloitus-agendasta.
Varoitan, että tieto lisää tuskaa, mutta ilman tietoa, varovaisuutta ja viisautta ja ennaltaehkäiseviä päätöksiä ja ennen kaikkea niitten toteuttamista, me tuhoudumme sekä kansakuntana että hyvinvointi- ja sivistysvaltiona.
Mitä toivon Presidentin tekevän?
Kaikenlaiset testit ja kyselyt ovat monelle ”somesta” tuttuja, ja nyt pyydän, että Te, Presidentti, yritätte ainakin puhtaalla omallatunnolla päästä testikyselyni loppuun saakka. Tämä on hartain toiveeni. Jos pääsette loppuun asti vastaamalla rehellisesti ja siten kuin Teistä sisimmässänne tuntuu, olette enkeli ... eli juuri sellainen Presidentti, josta voi jokainen kansalainen sanoa rinta rottingilla, että: ”Rakas Presidenttimme”.
Uskallatteko olla ROHKEA? Herra resdentti
4
<50
Vastaukset
- keppihevossuvakki
Hirvee rasisti hyi!
- pitäkäätunkkinne
Kommentoin
- Kristityt on samaa itämaista uskontopaskaa kuin muslimitkin.
- Tuota saulia en äänestänyt niin ei ole mun pressakaan.
- Nimi kirjoittajalla ei ole suomalainen niin voisi vaikka takaisin ruotsiin painua.
- Unkarihan on putlerin "satelliitti" nykyään, suomikinko muka pitäisi sellaiseksi saada?- ValkoinenSuomi
- Kristityt ovat HERRAKANSAA verrattuna tähän saastaan lähi-idästä.
- sulle Vajakille olkoon JUMALA Suomen Presidentti.
- Ruotsinkielinen kirjoittaja kirjoittaa parempaa Suomea kuin sä.
- Unkari tekee oikein kun kuuntelee OMAA KANSAANSA, HYVÄ UNKARI!
- Pidä Hyysäri itse tunkkis.
- Hyvä Putin, Hyvä Venäjä. - TunkkisPidäEdelleen
ValkoinenSuomi kirjoitti:
- Kristityt ovat HERRAKANSAA verrattuna tähän saastaan lähi-idästä.
- sulle Vajakille olkoon JUMALA Suomen Presidentti.
- Ruotsinkielinen kirjoittaja kirjoittaa parempaa Suomea kuin sä.
- Unkari tekee oikein kun kuuntelee OMAA KANSAANSA, HYVÄ UNKARI!
- Pidä Hyysäri itse tunkkis.
- Hyvä Putin, Hyvä Venäjä.-Sinulle herrakansan orjan osa onkin juuri oikea kun muuhun sinusta ei ole.
- Jumala on satuolento ja jos sinä sellaiseen uskot niin olet kyllä itse se vajakki
- Ei muuten kirjoita,
- Miten pelkkä valtio voi kuunnella kansaa? Kun se valtio on abstrakti käsite.
- Hyysäri vai? Minuun verrattuna sinä olet persettä nuoleva suvakki kun ulkolaisien visioita toteutat.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664