Bionisen peniksen saanut melperi pääsi lopulta neitsyydestään.
Kuusivuotiaana peniksensä menettänyt melperi pystyi harrastamaan seksiä ensimmäisen kerran 64-vuotiaana.
Melperi menetti peniksensä traagisessa auto-onnettomuudessa kuusivuotiaana. Vuonna 2012 hänelle asennettiin bioninen penis. Leikkauksia hänelle on tehty yhteensä yhdeksän.
Lääkärit näyttivät muutama päivä sitten viimein vihreää valoa Abadille, kaikki oli kunnossa suurta iltaa varten.
Penis rakennettiin ihosta, joka otettiin melperin kädestä. Sisällä on kaksi putkea, jotka pystytään pumppaamaan täyteen nestettä, mikä saa peniksen jäykistymään. Pituutta miehisyydelle rakennettiin noin 20 senttiä.
Seksityöläinen ilmoittautui vapaaehtoiseksi
Seksityöläinen Charlotte Harmaakalkkuna, 34, auttoi melperiä pääsemään neitsyydestään. Hän ei laskuttanut palveluksistaan mitään.
Melperi. joka työskentelee Jumalan valtakunnan nettipilkkaajana Heinolassa on saanut paljon julkisuutta. Hänen leikkaustensa etenemistä on seurattu tiiviisti.
Seksialalla työskentelevä Charlotte Harmaakalkkuna ilmoittautui vapaaehtoiseksi melperin ensimmäiseksi seksipartneriksi. Normaalisti hän laskuttaa palveluksistaan noin 200 euroa tunnissa, mutta tämän keikan hän teki ilmaiseksi.
Harmaakalkkuna on erikoistunut vammaisiin asiakkaisiin ja hän kertoi olevansa vaikuttunut uudesta tekniikasta, jota melperin penikseen on käytetty.
Pari tapasi heinolalaisessa hotellissa tutustuakseen toisiinsa muutaman päivän ajan.
Ensimmäinen yritys meni pieleen, melperi oli hermostunut ja hän ei saanut penispumppua toimimaan kunnolla.
Toisella kertaa lykästi
- Kun Harmaakalkkuna näki miehisyyteni ensimmäistä kertaa hän meni hiljaiseksi. Olin pikkuisen huolissani. Sitten hän sanoi, että sehän on valtava, kertoo melperi Päivänies-lehden haastattelussa.
- En halunnut, että melperille tulee mitään paineita. Mutta meillä oli todella hauskaa, kertoo Harmaakalkkuna.
Sessio kesti tunnin ja kolme varttia. Jälkeenpäin Harmaakalkkuna sanoi, että hän on todella vaikuttunut.
Melperi oli lopulta hyvin helpottunut.
- Olen odottanut tätä siitä asti kun täytin 18. Suuri taakka on poistunut mielestäni ja nyt olen todella onnellinen, kertoo melperi.
Toiveissa kaksi lasta
Melperi toivoo löytävänsä vaimon ja voivansa perustaa perheen.
- Tunnen, että elämäni on vasta alkamassa. Aion elää täysillä. Tahdon saada kaksi lasta: pojan ja tytön.
Lääkäreiden mukaan melperillä on normaali testosteronitaso ja he eivät muutenkaan näe esteitä sille, etteikö hän voisi saada lapsia.
Operaatio suoritettiin julkisen terveydenhuollon piirissä, joten siitä ei tullut melperille juurikaan kustannuksia.
---
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016032321315147_ul.shtml
Melperi: Vihdoinkin minulla on penis!
K_Einopenis
2
<50
Vastaukset
- harmoakalakkuna
Oletko mellu tyytyväinen?
- mellu_vas-
taa: Olen erittäin tyytyväinen. Sinä harmaakalakkuna olet aivan ihana. Anna anteeksi, ett' jo yli kymmenen vuotta olen solvannut sinua ja uskonsisariasi kaikki palstoilla. En tiennytkän, millainen aarre ja nautuinto sinuun kätkeytyy. Muiskis. Teemehän sen sielä uudelleenkin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410