On perin konua nykyää

ennenoliennen

Siirrytäänpä ajassa taaksepäin noin kolmisenkymmentä vuotta ja silloin ollaan 80-luvun puolessavälissä. Orimattila on vielä kunta ja kunnanjohtajana on Aaltonen. Orimattila elää omaa pienen paikkakunnan uinuvaa elämää, kaikki soljuu omalla painollaan. Työpaikkoja riittää ka paikkakunnalla peruspalvelut toimivat ihan hyvin. Terveyskeskus on kirkonlähellä, siellä saa varsin nopeasti hoitoa vaivoihin osaavien lääkäreiden kautta.
Suomessa asiat ovat hyvin, Koiviston Mauno on presidentti, idänkauppa vetää, teollisuutemme pyörii täysillä, maanviljelijät uusivat traktorinsa ja puimurinsa muutaman vuoden välein. Urheilurintamalla maamme menestyy erinomaisesti, kultaa ja kunniaa tulee roppakaupalla. Musiikkirintamalla Matti ja Teppo, Paula Koivuniemi, Dingo ja monet muut artistit viihdyttävät meitä.
Orimattilassa ei juuri ulkomaalaisia kylänraitilla näe. Kylän raitti sen sijaan on suhteellisen eloisa, on E-liike, K-ryhmän kauppa, Sokos ja T-kauppa. Ravintoloita on Sopinkulma, Hopeakannus, Matin Kellari, Orihovi.

80-luvun Orimattila oli monellakin tapaa varsin viihtyisä ja mukava paikka. Paikkakunnalla riitti tapahtumia. Oli elokuvateatteri, Mäntymäellä tanssittiin ja Erkontiellä tapeltiin välillä oikein kunnolla.

Ja sitten tähän päivään .. Paikkakuntaa vaivaa näivettyminen, kauppoja on kyllä ihan riittämiin .. jatkakaa stooria

4

289

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • väinämöisenveli

      Mennäämpä sata vuotta takappäin kuka muistaa kun kirkolla tapeltiin ja ryypättiin kiljua ja sahtia? Villa tehtaalaisia oli joka puolella ja Orimattila oli Suamen ykkös villa paikka. Sillon pojilla riitti naisia omasta takaa ja ei ollut homoja montaakaa.

    • 60-luku

      Niin se aika kuluu. Muistan , kun 60- luvun lopulla tulin sinne. Oli marraskuu ja räntää satoi taivaan täydeltä. Oli pimeää, yksi katu halki kylän. Silloin itkin, että mitä tuli tehtyä. Kyllä se iloksi muuttui, olen ollut yli 30 vuotta sieltä pois.

      • poistäältä

        On kuule moni muukin itkeny kun joutui tavalla tai toisella Orimattilaan. On tulossa suuri muutto liike elikkä maalta pako kun monet meistä pettyneistä lähtevät pois paikasta nimeltä Kuolio Orimattila. Toista oli sen Aaltosen aikaan.


      • melähdetäänmyös
        poistäältä kirjoitti:

        On kuule moni muukin itkeny kun joutui tavalla tai toisella Orimattilaan. On tulossa suuri muutto liike elikkä maalta pako kun monet meistä pettyneistä lähtevät pois paikasta nimeltä Kuolio Orimattila. Toista oli sen Aaltosen aikaan.

        Nekatiivinen muutto liike on alkanu kun porukat lähtee pois orimattilasta. Hennaan luotettiin ja satsattiin mutta ei se ole tuonu mitään helpotusta vaan päinvastoin. Nyt äkkiä pois ennenkuin kaikki kaatuu päälle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe