Äh miksi mun ystävä pysyy kaapissa

Xiaxoi

Mulla on ystävä, johon olen ollut rakastunut jo 7 vuotta. Tai silloin tajusin sen, oltiin tunnettu jo aiemminkin.

Musta tuntuu että tämä nainen olisi kiinnostunut musta myös, mutta kuitenkin etsii avoimesti vain miehiä. Mä olen tuntenut niin kovaa mustasukkaisuutta kun olen kuullut joistain hänen miehistä, ja ollut aivan raivona kun kuulin että yksi mies kohteli paskasti. Mä en ikinäkoskaanikinä voisi tehdä niin tälle naiselle. Mun sydän murtui kun näin hänen surevan yhtä pilalle mennyttä suhdetta, ei siksi että se kaipauksen kohde oli muu kuin minä, vaan koska mua sattui nähdä hänet niin surullisena. Olisin tehnyt mitä vaan että olisin saanut sen tuskan pois hänen silmistä. :(

Mä en ymmärrä miksi hän ei vaan suoraan ja selvästi kerro ettei halua mun kanssa mitään jos ei todella halua, koska tietää kyllä että mä tykkään hänestä niin lujaa.

Jos ollaan viihteellä yhtä aikaa, hän suutelee kuin rakastaisi takaisin ja haluaisi enemmän. (Ollaan eksytty kerran samaan petiinkin, mut hän oli niin huonossa kunnossa että en todellakaan muuta kuin peitellyt peiton alle ja nukuin vieressä.) Mut aina kun aamu koittaa, on taas ystävävaihde silmässä. Et jotain bi viboja hänessä on, mut ehkä ei vielä ole ihan sinut sen kanssa ja vain alkoholi vapauttaa kaapista? Mä riudun varmasti elämäni loppuun kun elättelen toiveita.

Pitäisi varmaan itse rohkaistua ja vaan suoraan kysyä että onko mulla MITÄÄN toivoa ikinä, ja sanoa että se valta mikä hänellä muhun on, musertaa mut näin.

Mut kun olen sanonut ainakin muutamasti mitä mä tunnen, ei ole kertaakaan sanonut mitään että ei tunne samoin tms. Ei kyllä ole sanonut että tuntee samoinkaan. Kun mä en ole varsinaisesti kysynyt hänen kantaa, todennut vain mun tunteet tyyliin "mä ottaisin sut heti jos vaan haluaisit mut". Siihen oon saanut vastaukseksi hymyilyä vaan...en mitään konkreettista.

Pelkään niin kovaa kysyä suoraan, koska pelottaa että menetän ne suudelmat ja muun mitä saan edes viihteellä. Mä en koskaan ole tuntenut niin kovaa halua olla kenenkään kanssa kuin hänen. Ja siksi olen tyytynyt edes tähän. Mut pakkohan hänen on olla bi? Kaapissa vaan? Mä en ole, ja luulisi että siksi mulle edes olisi helppo tulla ulos? Äh, naiset. :(

5

389

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • beeeeenthereee

      Kokemuksella sanon että rehellisyys ja totuus kannattaa.. Eli sano hyvä ihminen tunteesi suoraan, ja kysy häneltäkin ajatuksia kaikesta...

      Yhdessä, molempien ehdoilla.

    • kunnioitaitseäsi

      Sydämestä riipaisee, kun koetan asettua asemaasi! Itse asiassa olen ollut vastaavassa tilanteessa. Komppaan edellistä kirjoittajaa ja kehotan keskustelemaan asiallisesti kuin kypsät aikuiset.
      Olet roikkunut tilanteessa ihan liian kauan. Jos jatkat noin, havahdut jossakin vaiheessa katkeruuteen menetetyistä vuosista ja kaikesta, mitä olet suhteenne eteen tehnyt (miten paljon tunne-energiaa olet uhrannut). Et pääse elämässäsi eteenpäin, ennen kuin lasket irti tuosta kuluttavasta kuviosta. Ansaitset (jokainen ansaitsee!) vastavuoroisen, aidon, kunnioittavan suhteen eikä mitään eipäs-juupas -leikkiä.
      Arvosta itseäsi niin paljon, että selvität asian a.s.a.p.!
      Jos joudut pettymään, se sattuu, mutta pääset siitä yli. Pääset yli nopeammin kuin uskotkaan. Saatat jopa pelätä sitä, miten helppoa irti päästäminen lopulta on, kun totuus on kaivettu esiin. Jos taasen ihastuksesi onkin halukas katsomaan tulevia kanssasi, silloinkin kaikki on hyvin. Vain tässä epävarmuudessa kärsit. Muut vaihtoehdot ovat parhaaksesi.

    • ewws

      Ehkä hän pelkää, että menettää ystävyyden jos sanoo suoraan, että haluaa olla vain kaveri.

    • ratkaisunpaikka

      Ewws toi julki mun pelon, jota en ole osannut sanoittaa itselleni. Mä pelkään, että mun ihastus roikottaa mua liekassa, kun ei halua kadottaa kaveruuttamme. Mua taasen ei kiinnosta pelkkä kaveruus. Tää selitysmalli tuntuu kyllä järkevältä, kun mietin, että välillämme on paljon puhumattomia asioita, epämääräinen jännite, jotain salailun makua. Oma toive on laitettava etusijalle tai muuten hajoaa. Mä en oikein usko, että tää asia tulee koskaan ihan suoraan puheeksi. En halua kuulla, että hän tykkää musta kaverina ja haluaa olla mun kaveri. Reilumpaa olisi sanoa suoraan, ettei kiinnosta ja samalla ottaa vastuu ja jakaa pettymys. Mä petyn, kun en voi saada häneltä kaveruutta enempää ja hän pettyy, kun ei saa pitää mua kaverina. Anti-winwin-tilanne, mutta ainakin puntit on edes jotensakin tasan.

      Onko ap tullut mitään selvyyttä teidän väleihinne? Onko selviytymiskokemuksia jaettavaksi?

    • Dalku

      Veikkaan, että on jotain viboja, mutta ei niin paljon että haluaisi mennä pitemmälle. Toki tämä on vain oma arvaukseni joten älä masennu tästä...

    Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      153
      1373
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      122
      1095
    3. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      33
      872
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      839
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      792
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      762
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      143
      754
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      47
      696
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      632
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      63
      593
    Aihe