Pölvästiys ei ole rasismia lieventävä asia
Pölvästit ovat hyvin edustettuina kiistelyssä maahanmuuttajista, mutta se ei ole lieventävä asianhaara rasismille.
Tässä teille muutamalle pölvästeille luettavaa ja rauhaa pääsiäisenä.
KOLUMNI
Kari Huhta HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on ulko- ja turvallisuuspolitiikan toimittaja.
Jonkin takavuosien suuren mullistuksen aikana HS:n ulkomaantoimituksessa ideoitiin palsta, jolla selitettiin ajankohtaisia -istejä, kuten terroristi, kommunisti, kapitalisti tai rasisti.
Kun ilmeisimmät -istit oli käyty läpi, kollega ehdotti, että kävisikö pölvästi. Kysymys on edelleen ajankohtainen.
Kuinka paljon kiistelyssä maahanmuutosta menee pölvästien piikkiin? Pölvästi on kielitoimiston sanakirjan mukaan typerys, hölmö ja tomppeli.
Millään osapuolella ei ole pölvästien monopolia. He ovat hyvin edustettuina kiistelyssä. He vievät tilaa ajattelulta ja eläytymiskyvyltä.
Jossakin vaiheessa pölvästiydestä on kuitenkin tullut lieventävä asianhaara.
Perussuomalaisten eduskunta-avustajan ja paikallispoliitikon Terhi Kiemungin palmusunnuntaina kirjoittamat kommentit Suomessa asuvien muslimilasten osallistumisesta virpomiseen ovat muun ohessa typeriä, mutta ennen kaikkea ne ovat loukkaavia ja rasistisia.
Jälkikäteen esitetty vähättely ja ehdollinen anteeksipyyntö (”jos olen loukannut ihmisiä”) on jo vakiintunut käytäntö, samoin kuin perussuomalaisten muissa asioissa mikro-ohjauksesta syytetyn puoluejohdon pidättyminen suorista kommenteista.
Kynnys rasististen mielipiteiden kutsumiselle rasismiksi oli Suomessa entuudestaan korkeammalla kuin muissa Pohjoismaissa, ja se on kaikessa hiljaisuudessa noussut.
Muutoksen yksi lähde oli Jussi Halla-ahon tuoreena perussuomalaisten kansanedustajana toukokuussa 2011 kirjoittama ”julkilausuma syrjintää, rasismia ja väkivaltaa vastaan”.
Kaikki puolueen 39 kansanedustajaa allekirjoittivat julistuksen, joka aluksi tuomitsee rasismin mutta sen jälkeen rinnastaa maahanmuuttovastaisten ryhmien arvostelun rasismiin. Julistus tuomitsee heikoimmassa asemassa olevien suosimisen yhtenä syrjinnän muotona.
Kyseessä oli monisanainen tapa sanoa arvostelijoille, että itse olet rasisti. Se on toiminut hämmästyttävän hyvin. Pakolaiskriisin aikana muiden muassa Odinin sotureina esiintyvä jengi on vaatinut toimintansa suvaitsemista.
Kiistely maahanmuutosta jatkuu vaikeana, ja pölvästien puheenvuoroja tulee lisää. Siksi nyt on hyvä hetki tarkentaa käsitteitä: rasismin vastustaminen ei ole rasismia, suvaitsevaisuus on tasa-arvon perusedellytys, eikä ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolustaminen ole minkään ääripää.
Asiaa asiallisesta lehdestä
ParasLehtiKaikille
7
54
Vastaukset
- Pitääpaikkansa
Hyvin sanottu!
- Pölvästit
Kerrankin asiallinen juttu.
- JoutuuVastuuseenNykyisin
Näin käy joillekin, kun vetävät viinaa ensin ja sitten intoutuvat kirjoittelemaan. Sitten kankkusessa kaduttaa, kuten Kari mainitsi.
Faces itse jätän aina kommentitta moiset jutut, enkä jaa. Kavereissa on kaksi jotka näitä väsäilee ja tiedän , etteivät selvinpäin niitä laittaisi. Pari olen jo tiputtanut pois kaverista. Laatu paranee.- MikaPalosaari
Sama itsellä niin täynnä vähäjärkistä.
- Enjymmärrä65
MikaPalosaari kirjoitti:
Sama itsellä niin täynnä vähäjärkistä.
Mitä yrität sanoa?
- KerroReippaasti
Enjymmärrä65 kirjoitti:
Mitä yrität sanoa?
Mitä Mika?
- Epätietoinen62
Onko tämä se Jukka-poika?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410