Milläinen perintätoimisto on yhteistyössä tai lähettää heti käräjille
BIGBank perintä
23
2369
Vastaukset
- pekky
No olivat valmiita tekemään maksusopparin kyllä mutta kk-erä oiti olla min 10% velan pääomasta niin käräjillehän se meni. Ei ollut varaa maksaa niin paljon.
- loj
oliko se nyt tai pari vuotta takaperin
- pekky
Vuonna 2014.
- hgvm
Nyt olen lukenut, että pra- suomi ottaa periäkseen ja siellä on mahdollisuus jopa 72kk maksaa ja otavat mikäli haluat jo ulosotossa olevillde voi tehtä soppari. Se on silloin hyvä kuin on esimerkiksi omaisuutta ja ulosotto voi kimppuuun käytä.
- pragu
Pra-suomi oli pelastukseni, velkani oli ulosotossa ja meni prasuomelle, he lakkauttivat koronjuoksun ja saa maksaa pienissä erissä.
- ölkjkjkjkj
Vanhoissa, ulosotoista palautuneille saataville ei kauheasti kerry enää korkoa. Tuskin on mitään lakkautettu, ei perinnässäkään korko ole ulosottoa suurempi sen jälkeen kun luoton erääntymisestä on kulunut se 180 päivää.
- Åojhf
Bb on omituinen. Monesti ovat suostunut sopimuksiin. Nyt kuitenkin tilanne etenkin pystynyt maksamaan ja monen kuukauden erät rästissä. Odotin että menee pra Suomikin ja pystyy tekemään järkevään sopimuksen. Lähettivät viestin.että nopeasti kuin otan yhteyttä on mahdollista sopia... Aiemmin varmasti luvattiin jo käräjälle. Nyt en ymmärrä voivatko he valikoidessa jonkun lainan lähettää heti käräjälle ja jonkun toisen henkilön lainan pra Suomiin. Se on niin kuin uhkailua käräjälle vaikka tietää ehkä hyvin että BB lähettää pra Suomen perintään. Ihmettelen, että miksi väkisin haluavat pitää kiinni minusta. Melkein vuosi on siitä kuin en ole säännöllisesti pystynyt maksamaan. .
- 1716
Kyllä ne itsekin osaavat saatavansa pistää käräjille. PRA ostaa saatavan vasta sitten kun se on ulosotossa.
- Toivolle
Bigbank on yksi pahimmista huijari vippi firmoista. Käräjille vaan, suurten voittojen toivossa heittävät velat. Välttäkää tätä big bankkia, räikeästi mainostavat kyseen alaisia lainojansa. Suomen ja viron yksi pahimmista firmoista.
- Anonyymi
laittaako bigbank velat perintäyhtiölle,vai heti oikeudellisenperinnän..uhkaavat oikeudellisella perinnällä,eikö muka mene ensin perintäyhtiölle
- Anonyymi
Sen minäkin haluaisin tietää,mikä perintätoimisto toimii bigbankin kanssa?
- Anonyymi
Onko kellään ajantasaista tietoa miten Bigbankin perintä etenee tai mikä firma hoitaa?
- Anonyymi
Sen haluaisin itsekkin tietää mikä perintäyhtiö,kun eihän kukaan voi noita lyhennyksiä maksaa kun korkoa koron perään!
On kyllä niin sutki firma ettei toista! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen haluaisin itsekkin tietää mikä perintäyhtiö,kun eihän kukaan voi noita lyhennyksiä maksaa kun korkoa koron perään!
On kyllä niin sutki firma ettei toista!Kutsutaanko täällä myöhässä olevan maksun maksamista lyhennykseksi? Kyseessä ei ole lyhennys, vaan häpeäraha.
- Anonyymi
Jos niillä on rokotusrakko, joka kiljuu pätäkkää pöytään?
- Anonyymi
Jotkut piirit tykkää enemmän velasta kuin toteutuksesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.315836- 393842
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1833333- 122778
- 292242
- 122197
- 1621906
- 181535
- 1051372
- 251263