Mielipiteitä isoreikäisestä hirvipyssystä

Kaaripyssymies

Olen nyt parikymmentä vuotta harrastanut hirven metsästystä. Alueet ovat olleet koko ajan itä-suomessa ja useimmiten rajavyöhykkeessä kiinni. Hirviä on mutta on myös karhuja. Ennätys oli se kun saman viikonlopun aikana sudet veivät porukalta kaksi koiraa.

Alunperin optimi kaliiberi oli 308 jossa paljon hyviä puolia. Kun tuli kolmas kohtaaminen karhun kanssa, niin päätin lähteä isoreikäisten porukkaan. Pitkään mietin ja kokeilin 9,3:sta ja lopulta hommasin .458:n

Olen ladannut patruunat itse lähes koko "urani" ajan.

Mietteitä .458 Win Mag suomalaisessa metsästyksessä
Todella hyvä hirvi- ja karhukaliiberi. Rekyyli tumppivaimentimen kanssa ihan siedettävä. Kustannuksiltaan itselataamalla ihan siedettävä. Harjoituspatruunat n. 2€ ja huippuluodilla (TSX 450) varustattu metsästyspatruuna alle 5€. Hyvälla luodilla todella tarkka. Luodin BC on 0,4-luokkaa joten siitä saa tarkan kun hakee hyvän latauksen. Todelliseen ampumaharjoitteluun on sitten ilmakivääri, 22LR ja 308.

Kaaripyssy
Tuo on asia josta aina silloin tällöin kuulen. Tavallaan ihan totta jos vertaa vaikka 223rem tai 6,5 ruotsin mauseriin. Mutta mitä hemmetin väliä sillä on hirven metsästäjälle. Kun tarkennan tuon metsäpaukun käymään 130m, niin Luodin korkeus pysyy alle -50mm 160m asti ilman mitään ennakoita tai säätöjä. Itselläni ei ole tullut vielä noita peltohirvitilanteita mutta niihin on helppo varautua. Joskus voi tulla passi jossa tulee hyvä ampumapaikka pidemmälle. Minulla on repussa termarin kaverina etäisyysmittari. Passiin mennessä tietysti ensin kahvi ja jos on sellainen passi, että on pitkät matkat, niin etäisyysmittari käyttöön. Mittaan muutaman sopivan pisteen ja katson kiikarin päällä olevasta tarrasta tarvittavat tähtäyksen korotussentit. Eikö tämä ole ihan sama juttu myös noilla aakeelaakee kaliibereilla metsästettäessä? Aika helppoa painaa mieleen kaksi, kolme ennakkolukua siltä varalta, että hirvi tulee sinne taainmaisiin kulmiin.

Osumajälki
Joskus kuulee kuittailua ilmatorjuntaohjusten käytöstä hirvestyksessä. Kertaakaan ei ole ollut huomauttamista lahtivajalla kun ollaan katsottu jälkeä. Ihan nyrkkisääntönä olen puitänyt sitä, että metsästyksessä luoti lähtee alle 700 m/s nopeudella. Ei tule verihyytymää. Käytän vain ja ainoastaan kokokuparisia luoteja joten lyijyn pilaaman lihan määrä on nolla.

Kokonaisuutena siis tyytyväinen isolla reijällä metsästävä.

Kertokaapa kokemuksianne ja perusteltuja mielipiteitänne aiheesta.

23

159

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 93x62

      Nopeushan se on joka repii reikää. Sulla on harvinainen valinta hirvipyssyksi, mutta ei se ainakaan huonompi ole kuin .308. Ite käyttäisin kuitenkin ennemmin .308 ihan taloudellisista syistä. Tällähetkellä käytössä 9,3x62

      • Kaaripyssymies

        Paljon kokemusta 308:n käytöstä ja paljon hyvää kerrottavaa siitä. Tein isoreikäisen päätöksen kun ajossa ollut karhu pysähtyi passini eteen mättään taakse ja kuultuani laukauksen selän takaa käännyin jolloin karhu meni äänettä selkäni ohi n. 20m päästä ja koira hetken päästä näytti mistä oli menty. Onneksi en kääntynyt 308 käsissäni. Tuo kustannusjuttu ja sen miettiminen ihmetyttää. Minulle metsästysviikko maksaa noin 800€ majoitus/bensa kuluineen. Jos ammun, niin mielestäni sillä ei ole väliä ammunko 5 vai 10€ viikon aikana. Kuten jo alkuperäisessä viestissäni kerroin, niin rataharjoitteluun on ihan omat pyssyt. Eniten laukauksia minulle tulee ilmakolla ja ihan omassa pihassa lähes ilman kuluja. Viime kesänä minulla oli hyvä ilmakkotreeni. Karhukokeessahan on (ainakin minulle) hankalaa nähdä sitä tähtäyspaikkaa ja rinkejä 1.6-6 kertaisella metsästyskiikarilla. Tein sellaisen tempun, että tulostin netistä A4 karhutauluja ja teippasin ne ilmakkotauluun kympit päällekkäin. Näillä harjoittelin sitä kympin etsintää ilmakkoa käyttäen. Varsinainen karhukoe maksoi kaksi kymppiä ja sain neljä kymppiä :-)

      • 93x62

        joo ei sitä tarvi kustannuksia miettiä jos on rahaa, mutta esim. minulla ei ole rahaa laittaa kahteen pyssyyn. Tai edes yhteen isoreikäiseen huomattavasti korkeamman hankinta hinnan takia.

      • Väitelkää
        Kaaripyssymies kirjoitti:

        Paljon kokemusta 308:n käytöstä ja paljon hyvää kerrottavaa siitä. Tein isoreikäisen päätöksen kun ajossa ollut karhu pysähtyi passini eteen mättään taakse ja kuultuani laukauksen selän takaa käännyin jolloin karhu meni äänettä selkäni ohi n. 20m päästä ja koira hetken päästä näytti mistä oli menty. Onneksi en kääntynyt 308 käsissäni. Tuo kustannusjuttu ja sen miettiminen ihmetyttää. Minulle metsästysviikko maksaa noin 800€ majoitus/bensa kuluineen. Jos ammun, niin mielestäni sillä ei ole väliä ammunko 5 vai 10€ viikon aikana. Kuten jo alkuperäisessä viestissäni kerroin, niin rataharjoitteluun on ihan omat pyssyt. Eniten laukauksia minulle tulee ilmakolla ja ihan omassa pihassa lähes ilman kuluja. Viime kesänä minulla oli hyvä ilmakkotreeni. Karhukokeessahan on (ainakin minulle) hankalaa nähdä sitä tähtäyspaikkaa ja rinkejä 1.6-6 kertaisella metsästyskiikarilla. Tein sellaisen tempun, että tulostin netistä A4 karhutauluja ja teippasin ne ilmakkotauluun kympit päällekkäin. Näillä harjoittelin sitä kympin etsintää ilmakkoa käyttäen. Varsinainen karhukoe maksoi kaksi kymppiä ja sain neljä kymppiä :-)

        6,5x55 riittää kaikelle pohjoiseuroopan riistalle, niin hirville kuin karhuille.
        Ruotsissa puolet hirvistä ja karhuista ammutaan 6,5x55 aseilla.
        Tuo 6,5x55 käy niin linnustukseen " kuin kalastukseen"( vitsiä tuo kalastus ).
        Häväpuoli halvat patrunat, jos on ruotsissakäyntiä, esimerkiksi Golden tarket 6750 sek 1000 kpl, ovsat reikäpäisiä, pyihkäisee viillalla reikäpäätä hiukan osommaksi jos meinaa peuraa tai kaurista. lintua ei revi viillattomana, paras torrakko kaikelle riistalle. No niin väitelkää vastaan.

    • ÄläKyseleTyhmiä

      Jos porvarilla on varaa laittaa harjoituskuteihinkin 20e per laaki niin sama kai ampuuko vaikka 50cal jenkkiläisten tarkka ampuja kiväärillä. Meillä ainakin nauretaan näille isoreikäsillä elvistelijöille. Itse olen kaatanut kaikki hirvet ja kaks karhua 308.lla. Joillain on älytön pelko karhua kohtaan ja sitä pelkoa pitää kompensoida sitten joillain kenttäsinkoa vastaavilla aseilla. Jos tosiaan pelkää metsästettävää kohdetta on parempi jättää silloin metsästys kokonaan. Suurriistan kaataminen kun perustuu hallittuun keuhkolaakiin ja ylipäätään siihen että tehdään tuhoa hengityselimiin lihaa säästäen. Silloin karhun kaatoon käy vallan mainiosti kevyin mahdollinenkin. Jos et osaa ampua niin mene radalle. Älä kompesoi sitä kaliibereja suurentamalla. Lyijyllä ei ole vitunkaan virkaa onko sitä pieni määrä lihassa tai ei. Meillä on iät ajat ammuttu lyijyllä hirvet ja kukaan ei ole siihen kuollut. Kyllä ne muut syyt on jos pumppu pettää. Lyijy kuti on raskaudessaan aina parempi kun mitkään muovin palaset tai mitensattuu leijuvat kuparin kappaleet.

      • IsoTreeniAlleEperKpl

        Kuollut, kuolleempi, kuollein.
        Kuta vähempi tahtoo saaliille osuman jälkeen askelia, sitä isommalla kaataa. Aivoonampujat erikseen.
        Isompi luoti, ja kohtuullisempi ammusnopeus, minimoi mustikkakeitot.
        Lyijytomuttamalla saalistaminen saastuttaa lihan, käytä kupariluotia.

      • JärkeäMetsästykseen
        IsoTreeniAlleEperKpl kirjoitti:

        Kuollut, kuolleempi, kuollein.
        Kuta vähempi tahtoo saaliille osuman jälkeen askelia, sitä isommalla kaataa. Aivoonampujat erikseen.
        Isompi luoti, ja kohtuullisempi ammusnopeus, minimoi mustikkakeitot.
        Lyijytomuttamalla saalistaminen saastuttaa lihan, käytä kupariluotia.

        Se on sama ammutko pienemmällä sallitulla hirveä keuhkoille vai suuremmalla. Saman matkan se juoksee silti joten kaatumiseen ei ole vaikutusta kaliibereja suurentamalla. Jos metsästys perustuisi kerta kaatamiseen hirvieläimillä ja karhulla niin onhan se sit outoa miksi ohjeistetaan ampumaan lavan taakse keuhkolaakeja. Eikö silloin pitäisi ampuma kokeetkin sitten järjestää niin että ammutaan hirvenkuvan päähän neljä laakia? Tai piirretään pahvikuvaan hirven ranka johon tähdätään?
        "Isompi luoti, ja kohtuullisempi ammusnopeus, minimoi mustikkakeitot." Ja mihis tuo väittämä perustuu? Edelleen en ole koskaan saanut siihen vastausta isoreikästen vouhottajilta kun väittävät että perus 7.62 kaliiberi saa vain verihyhmää ja tuhoa mutta ei kaada. Kumma että kaatamillani 25 hirvellä tällaista ei ole koskaan ollut ja toisekseen edelleen kuuluu ampua lavan taakse ei paisteille. Jos kyseinen kaliiberi on niin järeä ja tuhovoimainen niin miksi sitä ei sitten käytetä afrikan safareilla vaan sinnekin mennään aina suuremman reijän omaavilla kivääreillä? Eikö teorianne mukaan nämä olisi silloin ehdottomia safari torrakoita? Mihis sitten se väite perustuu että sinne otetaan nimenomaan isoreikäinen kun se aikaansaa lihastuhoa enemmän?
        "Lyijytomuttamalla saalistaminen saastuttaa lihan, käytä kupariluotia." Näytä sellainen tilasto joka kertoo että nimenomaan lyijyllä ammuttaessa metsästäjät saavat saastunutta riistaa ja kuolevat tavallisia ihmisiä nopeammin juurikin lyijymyrkytykseen? Sä hengität enemmän vielä -90 luvun lyijyllistä bensahöyryä elimistöösi joka päivä kuin saat sitä koko ikänäs ammutuista saaliseläimistä. Lyijy on ja tulee aina pysymään metsästäjien parhaimpana luoti/hauli materiaalina. Kaikki tätä kevyemmät tulisi kieltää eläinsuojelullisista syistä koska eivät muuta kuin haavoita ja aiheuta kärsimyksiä. Vastuullinen ja inhimillisyyttä arvostava metsästäjä ampuu aina lyijyllä.

      • viisikymppiinen
        JärkeäMetsästykseen kirjoitti:

        Kommentoi

        JärkeäMetsästykseen kommentoi:

        ##Se on sama ammutko pienemmällä sallitulla hirveä keuhkoille vai suuremmalla.##

        Tästä on eroavia kokemuksia, nimittäin suurempi lyijytön on keuhko-osumalla monen hirven pudottanut niille jalansijoilleen.
        On eettisesti positiivista käyttää suurta kuolemisen intensiteettiä.

        ##afrikan safareilla##
        Saalistetaan solideilla, koska vaaditaan riittävää läpäisyä.

    • Wolf.rami

      Lyijypallo oli melkeinpä ainut käypäinen ammus parisataa vuotta aiemmin, kun musketeilla ja mustaruudilla ääntä hitaammin sinkoiltiin 18mm lyijypalloja vihulaisiin ja saaliseläimiin.
      Nykypäivän ybermagnumaseille lyijy on aivan liian heikko ja pehmyt ammusmateriaali, lyijyluoti ybermagnumvauhdilla kohteeseen osuessaan jossain määrin tai suurelta osin tomuttuu ja tuprahtaa puolen metrin halkaisijan haavakanavan joka osiin reunoille ja repeämiin ja tämä uraanin kuonan tomu saastuttaa kohteensa.
      On arveluttavaa syödä tomulyijytettyä saalislihaa, koskapa lyijypitoisuudelle ei ole määritetty turvallista minimipitoisuutta, jo ensimmäinen lyijyatomi on elimistölle myrkyllinen.

      Alhaisen tiheytensä ja liian helpon muovautuvuuden vuoksi ammuslyijy on muskettikauden historiallinen jäänne, nykyaikaan ja ybermagnumvauhtiin siirryttäessä luotien materiaalin tulee olla lyijyä kovempaa ja sitkeämpää, sekä haulien lyijyä tiheämpiä ja kovempia.

      Ympäristövastuullinen metsästäjä ei tupruttele lyijyä luontoon.

    • Kaaripyssymies

      ÄläKyseleTyhmiä kirjoitti:
      Jos porvarilla on varaa laittaa harjoituskuteihinkin 20e per laaki.....
      Keskustellaan mielummin tämän säikeen jutusta jossa käsitellään 0,001-5€ laakeja. Ehkä porvari pysyy porvarina jos hän ei uhraa likaa ajatuksia siihen, että tuleeko 500€ vuotuisen metsästysloman lisäksi 1 vai 5€ patruunakuluja.

      JärkeäMetsästykseen kirjoitti:
      "Isompi luoti, ja kohtuullisempi ammusnopeus, minimoi mustikkakeitot." Ja mihis tuo väittämä perustuu?
      Fysiikan lakeihin. Katso hakusanalla hydrostaattinen shokki.

      Edelleen en ole koskaan saanut siihen vastausta
      Näytä sellainen tilasto joka kertoo että nimenomaan lyijyllä ammuttaessa metsästäjät saavat saastunutta riistaa.
      En tiedä tilastoista mutta syöttäisitkö esimerkiksi pienille lapsillesi hajonneen osavaippaluodin saastuttamaa lihaa?
      Kokeile googlella vaikkapa "lead bullets moose study" ja hämmästy kuinka väärässä oletkaan :-)

      Wolf.rami kirjoitti:
      Nykypäivän ybermagnumaseille lyijy on aivan liian heikko ja pehmyt ammusmateriaali, lyijyluoti ybermagnumvauhdilla kohteeseen osuessaan jossain määrin tai suurelta osin tomuttuu ja tuprahtaa puolen metrin halkaisijan haavakanavan joka osiin reunoille ja repeämiin ja tämä uraanin kuonan tomu saastuttaa kohteensa.

      Tarkoitat tuolla ybermagnumilla ilmeisesti 308, 7,63*53, 30-06 ja muita nopeita kaliibereja. Tuo säikeen alussa oleva teksti tuo selkeästi esiin .458 luodin hitauden. Esim. 308 on noin 25% nopeampi kuin tuo nopeaksi mainostamasi .458

      Lukutaito kunniaan

      • ÄläKyseleTyhmiä

        No jo oli harvinaisen epäselvästi vastattu ja ilmeisesti kysyttyjen asioiden kiertelyä mutta enivei. "En tiedä tilastoista mutta syöttäisitkö esimerkiksi pienille lapsillesi hajonneen osavaippaluodin saastuttamaa lihaa?" Kuule olen syöttänyt lapsilleni vuosia kymmeniä hirviä, valkohäntäpeuroja ja kauriitakin joita on ammuttu puolivaippaluodeilla. Myös pienriistaa jotka kaikki on pudotettu/kaadettu lyijyhaulein yms. Fiksuja ja asiallisia lapsia heistä on tullut. Kuten sanoin lyijyllä ammuttua riistaa on täällä syöty maailman sivu ja kukaan ei minkään ruumiinavaus tiedon mukaan sata varmasti ole kuollut lyijymyrkytykseen. Ennemmin sitä lyijyllistä bensahöyryä edelleenkin vedetään elimistöön huomattavia määriä kuin jotain kiinteässä muodossa olevaa lyijy jäämää. Kirjoitustaidosta huomaan että juuri sinä olet tästä samasta asiasta täällä joskus nillittänyt aiemminkin. Kukaan ei kiellä sinua käyttämästä niitä kumi ja muovi luoteja mitälie. Mutta älä sinäkään tule moralisoimaan muiden laillisista patruunoista. Ihan samanlaista nillitystä kuin jonkun metsästyksen vastaisen porkkanan purijan jorinat kuinka lihansyönti on julmaa.

      • naturalistsxetipgmx

        Olen kanssasi samaa mieltä, että tuskin kukaan kuolee lyijymyrkytykseen saatuaan hitusen lyijyä kroppaansa. Siellä on ja pysyy. Oliko mielestäsi väärin, että lyijyn lisääminen bensaan kiellettiin vaikkei kukaan pystynyt todistamaan, että joku olisi autojen takia kuollut lyijymyrkytykseen?

        Haluaisin kuulla kokemuksia ihmisiltä jotka ovat siirtyneet isoreikäisestä pienireikäiseen tai päin vastoin.

        Kyse ei ollut siitä oliko oikein luopua lyijystä bensan seassa vaan siitä että enemmän sä olet elämässäsi hengittänyt lyijyllisiä bensahöyryjä elimistöösi kuin syönyt kiinteässä muodossa olevaa lyijyä lihan seassa. On pikkasen eriasia lyijy ilmakehässä kuin kiinteänä. Biologiaa sinä et ainakaan tunne. Jos sä hengität lyijyhöyryä menee se keuhkojen kautta koko elimistöösi sinne myös jääden. Jos sä nielaset lyijyhaulin tulee se sellaisenaan huomenna ulos eikä ehdi vatsahapoissa edes liukenemaan pieniäkään määriä. Ja jonkun akkuhapon syöminen/juominen on lähinnä provosointia eikä näe vaivaa edes kommentoida.

      • Kaaripyssymies

        Tässä oli kyse isoreikäisistä hirvikivääreistä. Aiheeseen liityen luodin rakenteesta myös. Arvostan biologian osaamistasi jolla torppaat kansainvälisesti tunnustettujen tiedemiesten tutkimustulokset. Keskustele kuitenkin noista lyijyhauleistasi ja akkuhapon juomisesta jossain muussa ketjussa.

      • 3plus14

        Millä tavalla lyijy kiväärin luodissa tai haulikon hauleissa eroaa toisistaan? Kummallakin kaadetaan riistaa ja kumpikin jää jos jää riistaan.

      • kadmiumia
        3plus14 kirjoitti:

        Millä tavalla lyijy kiväärin luodissa tai haulikon hauleissa eroaa toisistaan? Kummallakin kaadetaan riistaa ja kumpikin jää jos jää riistaan.

        Osa laajenevasta luotilyijystä tomuttuu tai muuttuu huuruksi, ollen melkoisen saman kokoisina partikkeleina, kuin lyijytetraetyleenin lyijy polttoaineen palotapahtuman jäljiltä. On eri asia verrata kokonaisia luoteja tai hauleja lyijytomuun tai -huuruun, jälkimmäisillä on aktiivista pinta-alaa monenmonta kertaluokkaa runsaammin massayksikköä kohti. Tomulyijy tarttuu ja takertuu elimistön sisälläkin kaikkialle, syöty hauli sen sijaan poistuu sen kummemmitta mutkitta pakoputkesta.
        Eläinkuolemat eivät johtuneet haposta, vaan akun lyijystä.

      • muskettisoturithistoria

        No, onhan siinä akun elektrolyytissäkin sitä lyijyäkin!
        Tomulyijyn suhteenkin olen samaa mieltä, sen ei tarvitse enää mistään minnekään liueta, riittää, että se ilmestyy paikalle, vaikkapa lyijytomuisen lihan syönnin johdosta. Se on riittävän hienojakoista osallistumaan molekyylitason tapahtumiin.

      • ÄläKyseleTyhmiä
        kadmiumia kirjoitti:

        Osa laajenevasta luotilyijystä tomuttuu tai muuttuu huuruksi, ollen melkoisen saman kokoisina partikkeleina, kuin lyijytetraetyleenin lyijy polttoaineen palotapahtuman jäljiltä. On eri asia verrata kokonaisia luoteja tai hauleja lyijytomuun tai -huuruun, jälkimmäisillä on aktiivista pinta-alaa monenmonta kertaluokkaa runsaammin massayksikköä kohti. Tomulyijy tarttuu ja takertuu elimistön sisälläkin kaikkialle, syöty hauli sen sijaan poistuu sen kummemmitta mutkitta pakoputkesta.
        Eläinkuolemat eivät johtuneet haposta, vaan akun lyijystä.

        Kyllä täytyy sanoa edelleen että pikkasen ammutaan aiheesta yli jos puhutaan lyijyllisistä akuista eläin rehussa kuin pienestä muutaman gramman määristä lyijyä ammutussa riistassa. Mä sanon edelleen että kukaan ei kiellä teitä ampumasta näillä kumi ja muoviluodeilla mutta turhaan te saarnaatte muille laillisten ammusten käytöstä. Edelleen vertaus on kuin porkkanan purijoilla "miksi syödä lihaa kun voi nakertaa porkkanoitakin" Täällä on edelleen 20 000 yli 90 vuotiasta veteraania joista lähes jokainen on lyijyllä kaatanut riistansa ja osalla on lyijyteräsrauta jäämiä kehossa toisesta maailmansodastakin ja silti menna porskuttavat joten on anteeks suoraansanottuna yksvitun hailee terveys syistä kaataa edelleen se riista niin lyijy luodilla tai haulillakin. Nyky ruuassa on sellaiset määrät säilöntäaineita yms moskaa ja syövät ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti joten paljon turvallisempaa on syödä sitä itse ammuttua riistaa, itse kerättyjä marjoja ja sieniä, kalastettua kalaa, kasvatettuja perunoita yms. Nämä "mistä minä en pidä pitää kieltää" keskustelut ovat niin lapsellisia että...

      • käypahvinpuhkontaan

        Kalan syönnissä tuleekin muistaa varovaisuus ja kohtuus, muistathan kalatutkimusten ilmoittamat dioksiini-, pcb- ja elohopeapitoisuudet ja kalan käyttösuositukset ravintona.
        Lyijy kuuluu samaan sarjaan, ollen helpoiten hallittavissa, eli välttämällä lyijytuotteita riistalihan pyynnissä, voi vähentää riistalihasta saatavaa lyijykuormaa.
        Tauluosoitteeseen lyijy on kohtalainen ja halvimpia materiaaleja. Ampumataulun lähellä myös tomu-ja pirskotelyijyn elinkaari on ympäristöystävällisimmin järjestetty useimmiten.

    • Wolf.rami

      Kieli poskella kirjoitetussa aiemmassa viestissä űbermagnumilla tarkoitin nopeita nimenomaan.

    • ihmepiipitystä

      Jos ongelma on noin paha, ei kannata koskeakkaan riistalihaan metrin keppiä lyhyemmällä välineellä. Ongelmajätelaitokselle vaan ruhot suoraan. Aseet sulatukseen ko piipittäjiltä.

      • kuparia

        Taikka lyijyaltistuksen voi kiertää valitsemalla lyijyttömät ammukset.
        Ne toimivat samoissa aseissa, ei aseita sulatukseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe