Eli ostin meno/paluu äkkilähdön AURINKOMATKOJEN sivuilta Bankokiin .
Lippu oli myynnissä n. 3 h ennen lähtöä. Joten soitin varmuudeksi AURINKOMATKOJEN palvelunumeroon. Että matkalle pääsy on varma.
Koneen lähtöaika oli alle 3 tuntia ennen kuin varausvahvistus tuli.
Olin kentällä ajoissa (siitä myös dokumentit) .Menin chek in pisteeseen jossa Finnairin virkailija ilmoitti että AURINKOMATKAT on myynyt lippuja yli kiintiönsä ko. lennolle.
Valitettavasti he eivät voineet muuta tehdä.Ja AURINKOMATKOJEN PUHELINPALVELU oli tuolloin jo suljettu.
Jouduin matkustamaan takaisin kotiin ja lisäksi varaamaan uuden lennnon Norweigenin kautta seuraavalle päivälle .
Aion viedä asian eteenpäin oikeusturvavakuutukset kunnossa.
Onko muilla vastaavia kokemuksia AURINKOMATKOISTA jos niin miten asia hoitunut.
Relkamoidessani asiasta AURINKOMATKOJA heidän toimintansa on ollut lähinnä syyllistävää miksi ostaa lippu juuri lähtöpäivänä vastaus oli mm, välttämättä tiedot ei ehdi siirtyä Finnairille. Vaikka minun sp heni tuli varausvahvistus.
Olen myös nauhoittanut puhelun AURINKOMATKOJEN puh. myynnissä että kaikki oli ok.
Joten kysymys on miksi AURINKOMATKAT myyvät äkkilähtöjä jos heillä on tiedossa että tiedon kulussa AURINKOMATKOJEN sekä FINNAIRIN välillä on ongelmia .
Käräjätkö edessä
Tässä eräs AURINKOMATKOJEN kannan otto.
5.Näin viime tipassa tehdyt varaukset eivät valitettavasti välttämättä ehdi siirtyä järjestelmästä toiseen, jolloin se ei näy Finnairilla./ Sille en voi mitään . Muut matkanjärjestäjät eivät edes myy lippua jos matkan alkuun on noin vähän aikaa. Sen vuoksi se varmistettiin puhelimitse Teiltä ja kaikki oli ok. Jos näin on että ei näy on se harhaan johtavaa markkinointia etenkin jos Teillä on ko. asia tiedossa
AURINKOMATKOISTA
todellapettynyt
2
70
Vastaukset
- Betskuu
Taas näitä joilla runsaan viinankäytön ja pitkän putken myötä menee sekaisin todellisuus ja taru sekä yö ja päivä. Millä rahalla sinä oisit oikeasti varannut mitään matkaa, edes muutaman satasen äkkilähtöä?
Kontulan Lidliin vaan hakemaan keskikaljaa ja jätä se trollaaminen vähemmälle. - ku-riit-lautak
Normi tuplabuukkaus. Ei tarvitse käräjöidä, vain ilmoitus krilliin riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418