lukea tämänkin:
Pitkäperjantain tulkintoja
Leo Mellerin mukaan pitkänperjantain teksti puhuu ihmisistä, jotka kulkevat ohitse.[2] He näkivät sen, mitä he näkivät luonnollisilla silmillään, he näkivät käynnissä olevan teloituksen, mutta eivät paljon muuta. Mellerin mukaan nykyihmistä koskee tämä sama vaara, että me kävelemme ohitse. Jeesuksen ristinpuussa luki(Tämä on juutalaisten kuningas[3]) kolmella kielellä hänen arvonsa. Nämä kolme kieltä edustivat uskontoa, sotilasvaltaa, ja järjen ja tiedon maailmaa. Ohi kulkevat ihmiset katsoivat Jeesuksen ristiä näiden kolmen kielen, näkökentän kautta. Mellerin mukaan ihminen tarvitsee vielä neljännen näkökentän, jonka vain Pyhä Henki voi ihmiselle antaa. Tätä kristityt etsivät ja tämän he uskovat löytävänsä. Meller panee merkille, ettei Matteuksen evankeliumin kuvauksessa ole sääliä, surua, ei mitään leikkiä ihmissielun herkillä kielillä, kun kuvataan Jeesuksen kuolemaa. Missä on tunteet, missä on Matteuksen kyyneleet, missä hänen tuskansa? Kun nykyihminen voi kokea siitä surua, niin Meller täsmentää, että evankelistat kirjoittivat tapahtumat vuosia tapahtumien jälkeen. Matteus ei päästä tekstiinsä Pyhän Hengen valaisemana mitään tunteita, koska hän kirjoittaa niille, jotka ovat valmiita nostamaan hänen evankeliumistaan häntä vastaan. Pyhän Hengen ohjauksessa hän ei päästä tekstiinsä mitään mikä vaikuttaisi pyrkimykseltä taivuttaa lukijaa vaan hän vain toteaa, näin tapahtui.
Meller on tuonut esille Osmo Tiililän erään pääsiäisen ajan saarnan, jossa tämä totesi: "Meidän pitäisi vapauttaa henkenmme pakanallisesta tunnelmoinnista, niin joulun kuin pääsiäisenkin kohdalla. Jeesus ei ole enää pieni vastasyntynyt koditon lapsi makaamassa Beetlehemin seimessä, hän on kuningasten kuningas ja herrain Herra. Jeesus ei ole enää ristillä, kaipaamassa meidän sääliviä kyyneleitä hänen ristinsä juurella. Hän on läpi kuoleman ja ikuisuuden kulkenut, kuningasten kuningas ja herrain Herra, joka vaatii meiltä vain yhtä, että me antaudumme hänen herrausvaltaansa." Ja tämä on se, mitä pitkäperjantain tekstit tuovat meidän eteemme. Tiililä jatkaa: "Siellä, missä tällaista antautumista Jeesuksen Kristuksen Herrauteen ei ole tosiasiallisesti tapahtunut, siellä on opittu säälimään, tunteilemaan ja suggestoitumaan Golgatan tapahtumista... Tuossa on alttari, kävele nyt sinne ja kävelysi osoittaa, että sinä siirryt tunnelmoinnista Jeesuksen Herrauden tunnustamiseen."
Päivä on pitkä, joten ehdit
6
<50
Vastaukset
- kenellelie
En jaksa lukea Mellerin tekstejä.
- eijouda
Ei sen nyt sentään niin pitkä ole, että tuon lukisin.
- kaunistaajateltavaa
Kirjoitat kaunista tekstiä, kuin dokkaristi.
Mutta hengellinen asia on abstraktia. Jos tekstistä poistaa tietyt hengelliset lihavoinnit, siitä saa paremmin selvää.
Jos kerran tahdoit lukujioiden ajattelevan, kommentoin:
ohikulkemista
- täällä on ihminen jonka ohi minun olisi opittava kulkemaan ilman että sydän hypähtää. Ei voi tiirailla ja olla kuten ennen, koska tunne yllätti. Nyt sen kanssa pitää opetella elämään, ei voi näyttää - että kiinnostaa.
Se "neljäs" mitä me kaikki tarvitsemme on moraarinen selkäranka. Me käsitämme moraalisella selkärangalla jotain muuta kuin mitä maahamme vyöryvät muslimit tarkoittavat He tulevat suoraan 2000 takaisesta maailmasta arvoineen ja välivaltaisena valtarakenteen. He käyttävät länsimaiden sivistynyttä itsehillintää hyväkseen. Kohteliaisuus on heille heikkoutta, jota pitää samantien käyttää hyväksi ja ottaa sen minkä silmä välttää. SELLAISEN käytöksen ohi ei pidä kulkea. Sille pitää sanoa EI.
Hädänalaista ihmistä pitää auttaa, mutta kuka on avun tarpeessa?
Se, että täällä rauha ja sivistys on viety niin pitkälle, että täällä naiset voivat kulkea vapaasti, on heille heikkous jota pitää/ voi käyttää hyväksi. Sellaisen KÄYTÖKSEN ohi ei pidä kävellä, vaan sanoa EI.
Jos haluamme pitää sivistyksemme ja rauhamme, meidän on sanottavat väkivallalle EI. Vaikka sen toisi vieras. Oman kodin puolustaminen ei voi olla rikos. Me kasvatamme lapsiamme ja sanomme heille ei, miksi vieraiden väkivaltaiselle käytökselle EI MUKA SAA SANOA EI.- tyhgfrtygftgt
Toinenkin aikuinen paikalla : )
- nainentuumas
En mäkään jaksa lukea, olen liian yksinkertainen, mitä tulee tähän palataan. Mun piti lähteä ulos mutta lensin portaissa, joten tulin vähäksi aikaa takas, nyt tuntuu että raajat on taas paikoillaan. Lähden kauppaan ja ulos.
- mukavaalenkkiä
lensit portaissa, avasit netin ja tulit Ikävä -palstalle kommentoimaan hengellistä tekstiä?
joo - menkääs rauhallisemmin. Ei juosta siellä rapuissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422