Varkauden ortodoksinen seurakunta voisi ottaa kantaa pakolaisasiaan.Asuttamalla irakin ja syyrian kristittyjä perheitä.
Varkaus olisi hyvä paikkakunta asuttaa ortodokseja,Valamon läheisen sijainnijn takia.samalla asiasta olisi hyötyä myös ortodoksiselle seurakunnalle.
"Irakin kristityt edustavat maailman vanhinta kristillistä perintöä. Sen juuret juontavat ikiaikaiseen assyrialaiseen kulttuuriin ja Kaksoisvirran maan juutalaisiin, joiden keskuuteen kristinusko levisi jo apostolien aikana. Suurimmat kirkkokunnat ovat Assyrialainen Idän kirkko ja samaa liturgista perinnettä noudattava Rooman kirkon kanssa unioitunut Kaldealainen kirkko.
Irakissa on myös vanhoja syyrialais-ortodoksisia yhteisöjä sekä myöhemmin tulleita bysanttilaisia ortodokseja, latinalaisia katolilaisia sekä eri protestanttisia yhteisöjä. Ennen Irakin sotia maassa oli yli 2 miljoonaa kristittyä, mutta nyt koko kaksituhatvuotinen perintö uhkaa kadota. Suomessa assyrialaisia kristittyjä on ortodoksisessa kirkossa ja kaldealaisia katolisessa kirkossa, ja protestantteja esimerkiksi helluntaikirkossa."
http://www.ekumenia.fi/etusivu/ajankohtaista_-_aktuellt/me_irakin_kristityt_olemme_rauhantahtoisia_ihmisia/
Ortodoksit/Irakin/Syyrian kristityt
hyvää.pääsiäistä
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664