Raivopuuskia nostattavalla oireyhtymällä ja ihmisillä hyvin yleisen toksoplasmaloisen välillä on havaittu yhteys. Loisen voi saada muun muassa kissalta tai huonosti kypsennetystä lihasta.
Toksoplasmoosi on toksoplasmaloisen levittämä hyvin yleinen infektio, jonka on sairastanut arviolta 30 prosenttia maailman ihmisistä. Suomessa joka viides on saanut tartunnan aikuisikään mennessä.
Moni kantaa loista tietämättään, mutta se on silti vaarallinen. Toksoplasmoosi voi viedä hengen sikiöltä tai immuunipuutosta potevalta.
Vaikka infektio ei tappaisi, se voi tehdä aivoihin polyyppeja ja muuttaa aivojen toimintaa. Infektion on todettu hidastavan reaktiokykyä, mikä tekee siitä mahdollisen osasyyllisen esimerkiksi useisiin liikennekuolemiin.
Uusi Yhdysvalloissa tehty tutkimus vahvistaa jo aiemmin herännyttä epäilystä siitä, että toksoplasmoosi voi lisätä myös aggressiivista käytöstä.
Tutkimukseen osallistui 360 henkilöä, joiden mielenterveyttä ja tiettyjä luonteenpiirteitä tutkijat kartoittivat. Lisäksi heidät testattiin toksoplasmoosin varalta.
Testeissä kolmasosalta löydettiin raivopuuskasyndrooma, johon liittyy esimerkiksi rattiraivoksi kutsuttu riskinotto ja aggressio liikenteessä. Kolmasosalta löytyi masennusta ja muita psyykkisiä sairauksia, mutta ei raivopuuskia. Kolmannella koehenkilöjoukolla ei ollut mielenterveysongelmia.
Loisinfektio oli kaksi kertaa yleisempi koehenkilöillä, joilla tutkimuksessa diagnosoitiin raivopuuskasyndrooma tai useita aggressiivisuuteen tai impulsiivisuuteen viittaavia luonteenpiirteitä.
Tutkijat muistuttavat, että toksoplasmoosin ja aggressiivisuuden yhteys ei vielä tarkoita, että loinen vuorenvarmasti on syypää.
”Emme vielä ymmärrä tähän liittyvää mekanismia. Kyseessä voi olla kohonnut tulehdusvaste, loisen tuottama suora muutos aivoissa tai jopa käänteinen syy-seuraus-suhde, jos aggressiiviset ihmiset pitävät muita useammin kissoja ja syövät enemmän huonosti kypsennettyä lihaa. Tutkimuksemme kertoo, että tarvitsemme lisää tutkimusta ja näyttöä ihmisillä”, toteaa tiedotteessa tutkimusta tehnyt professori Royce Lee, joka työskentelee psykiatrian ja käyttäytymisneurotieteen apulaisprofessorina Chicagon yliopistossa.
Toksoplasmoosi ja aggressio on liitetty toisiinsa tutkimuksessa aiemminkin, mutta silloin yhteys havaittiin ainoastaan miehillä. Lisäksi sen tiedetään vanhastaan olevan tavallista yleisempi skitsofreniaan sairastuneiden, masentuneiden ja itsetuhoisesti käyttäytyvien joukossa. Joidenkin tutkijoiden mukaan toksoplasmoosi aiheuttaa jopa kolmasosan maailman skitsofrenioista.
Nyt tehdyn tutkimuksen julkaisi Journal of Clinical Psychiatry.
Toksoplasmaloinen leviää ihmiseen yleensä maaperästä huonosti pestyn tai kypsennetyn ruuan välityksellä. Loisen tärkeimpiä isäntiä ovat kissat. Parhaiten loisen leviämistä pystyvät estämään kissanomistajat. Omaa sairastumisriskiään pystyy pienentämään ruuan huolellisella käsittelyllä sekä käsienpesulla pihapuuhien jälkeen. Lisää asiantuntijoiden vinkkejä täällä.
asiaa raivoamisesta
keillemenee
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664