Otin pikavipin 500e ja pelasin sen äsken alle tunnissa PAF:n peleihin. Yhteensä olen hävinnyt siellä kuukauden aikana, jonka ajan minulla on tili siellä ollut, hieman yli 2000e, myös muutama päivä sitten pelasin 300e velaksi.
Maanantaina voitin kuitenkin 1400e ja tottakai kuvittelin voittoputkeni jatkuvan ja jatkoin pelaamista, satanen toisensa jälkeen hupeni ja koko ajan päätin että tämä on sitten viimeinen satku jonka pelitilille siirrän ja viimeistä myöten ne menivätkin kun en pystynyt lopettamaan.
Myös Ray:n sivuilla olen hävinnyt hieman yli kaksi tonnia, mutta siellä en enää ole aikoihin pelannut koska sieltä ei voittanut yhtään mitään, siihen en todellakaan ole koukussa vaan ei ole mitään halua pelata siellä kun ei sieltä tule kuin hikisiä pikkuvoittoja jos niitäkään.
Mutta PAF:n kanssa onkin toinen juttu, olen aivan varma että voitan sieltä vielä isoja voittoja, koska eiväthän ne halua hyvää asiakasta menettää joten heidän on annettava syöttivoittoja jos meniaavat että jatkan pelaamista siellä ja nyt uskottelen itselleni että muka pystyn lopettamaan pelaamisen jos saan sen ison voiton.
Peliriippuvuus syntyy nimenomaan isoista voitoista,niistä tulee se huumaava hyvänolon tunne ja voittajafiilis, kukaan ei tule riippuvaiseksi peleistä, joista ei ikinä ole mitään voittanut kuten minun tapauksessani nuo rayn nettipelit. Rayn peleistä en ole muuta saanut kuin vitutuksen ja kuten jo sanoinkin niin pelit siellä ovat loppuneet kuin seinään koska voittoa ei ole tullut.
Pelasin PAF:illa äsken 500 velaksi
15
1423
Vastaukset
- kiipelissä
Minua auttoi suuresti se, että kun olin muutamassa minuutissa hävinnyt PAF:n peleihin 5000 e, muutaman päivän päästä soi puhelin ja langan toisessa päässä oli empaattinen PAF:n asiakaspalvelija. Hän oli tietoinen rahankäytöstäni ja kuulosteli tilannettani. Mielenkiintoisen ja syvälleluotaavan keskustelun päätteeksi, ko. asiakaspalvelija sanoi, että PAF:lle on mahdollista saada elinikäinen pelikielto, jota ei rukoilemallakaan saa poistettua. Yhdessä päädyimme siihen ratkaisuun enkä ole katunut. Minusta se jos mikä oli vastuullista peliyhtiuön toimintaa. Veikkaus ja RAY voisivat ottaa oppia.
- ylipelihullu
Mihin peliin PAF:illa voi hävitä muutamassa minuutissa 5000e?!
Oma ennätykseni Pafilla on Double Joker pokeriin 1200e noin neljässä minuutissa 50e panoksella
Hei.
Velaksi pelaaminen ja muu hallitsematon pelaaminen on ongelma. Peliongelma voi viedä ihmisen tosi suureen ahdinkoon, kuten tältäkin palstalta voi lukea. Tarinoita on kovin surullisia, mutta onneksi on myös iloisia ja hyvin päättyneitä. Jos tietää pelaavansa liikaa, kannattaa tehdä tuo mistä "kiipelissä" kertoi, laittaa itselleen pelikielto. Tukea ja apua kannattaa myös hakea, mieluummin aikaisin kuin myöhään, onneksi sitä on saatavissa.
Tsemppiä ja pelittömiä päiviä,
Pirkko-pappiKyllä kirkko osaa muutakin kuin verottaa:
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/ulkomaat/item/104143-kirkolta-yllattava-ehdotus-ota-lainaa-ja-anna-rahat-meilleHei nimimerkki, kusettava_kirkko
Miksi laitoit linkin norjalaisen helluntaikirkon kummallisesta jutusta tänne? No, taidat olla kirkkoa vastaan. Ikävää, jos sinulla on huonoja kokemuksia seurakunnan työntekijöistä, tilaisuuksista tai kirkostamme. Meidän luterilaisella kirkolla eikä minulla eikä työkavereillani ole mitään tekemistä tuon norjalaisen helluntaikirkon kanssa emmekä ole sen tekemisistä vastuussa, senhän varmaan sinäkin ymmärrät.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi- MrrMordeni
kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei nimimerkki, kusettava_kirkko
Miksi laitoit linkin norjalaisen helluntaikirkon kummallisesta jutusta tänne? No, taidat olla kirkkoa vastaan. Ikävää, jos sinulla on huonoja kokemuksia seurakunnan työntekijöistä, tilaisuuksista tai kirkostamme. Meidän luterilaisella kirkolla eikä minulla eikä työkavereillani ole mitään tekemistä tuon norjalaisen helluntaikirkon kanssa emmekä ole sen tekemisistä vastuussa, senhän varmaan sinäkin ymmärrät.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappiHyvää kevättä.
R'Amen kuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei nimimerkki, kusettava_kirkko
Miksi laitoit linkin norjalaisen helluntaikirkon kummallisesta jutusta tänne? No, taidat olla kirkkoa vastaan. Ikävää, jos sinulla on huonoja kokemuksia seurakunnan työntekijöistä, tilaisuuksista tai kirkostamme. Meidän luterilaisella kirkolla eikä minulla eikä työkavereillani ole mitään tekemistä tuon norjalaisen helluntaikirkon kanssa emmekä ole sen tekemisistä vastuussa, senhän varmaan sinäkin ymmärrät.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi"Hei nimimerkki, kusettava_kirkko
Miksi laitoit linkin norjalaisen helluntaikirkon kummallisesta jutusta tänne?"
Miksipä en olisi laittanut?
Onkos täällä ennakkosensuurille tilausta vai?
" No, taidat olla kirkkoa vastaan."
Olen vahvasti valtiollista kirkkoa vastaan.
Sekulaari maailma on parempi.
Nykyisin valtio paapoo lapsesta saakka aivopestyjen mielikuvitushahmoihin uskovien ihmisisten yhteisöjä.
" Ikävää, jos sinulla on huonoja kokemuksia seurakunnan työntekijöistä, tilaisuuksista tai kirkostamme. Meidän luterilaisella kirkolla eikä minulla eikä työkavereillani ole mitään tekemistä tuon norjalaisen helluntaikirkon kanssa emmekä ole sen tekemisistä vastuussa, senhän varmaan sinäkin ymmärrät."
Kukaan ei kai ole esittänyt edellämainittuja yhteyksiä.
Mistä sait moiset ajatukset päähäsi?
:-)
Ja jos en ihan väärin muista, niin joku loistavan älyn valon toitottaja oli sitä mieltä, että sen palanen kirkon tilalle voitaisiin hankkia uusi ja uljas kirkko, vain 50 000 000 eurolla.
Kohtuullista, eikö?
Onneksi aina voi verottaa lisää.kusettava_kirkko kirjoitti:
"Hei nimimerkki, kusettava_kirkko
Miksi laitoit linkin norjalaisen helluntaikirkon kummallisesta jutusta tänne?"
Miksipä en olisi laittanut?
Onkos täällä ennakkosensuurille tilausta vai?
" No, taidat olla kirkkoa vastaan."
Olen vahvasti valtiollista kirkkoa vastaan.
Sekulaari maailma on parempi.
Nykyisin valtio paapoo lapsesta saakka aivopestyjen mielikuvitushahmoihin uskovien ihmisisten yhteisöjä.
" Ikävää, jos sinulla on huonoja kokemuksia seurakunnan työntekijöistä, tilaisuuksista tai kirkostamme. Meidän luterilaisella kirkolla eikä minulla eikä työkavereillani ole mitään tekemistä tuon norjalaisen helluntaikirkon kanssa emmekä ole sen tekemisistä vastuussa, senhän varmaan sinäkin ymmärrät."
Kukaan ei kai ole esittänyt edellämainittuja yhteyksiä.
Mistä sait moiset ajatukset päähäsi?
:-)
Ja jos en ihan väärin muista, niin joku loistavan älyn valon toitottaja oli sitä mieltä, että sen palanen kirkon tilalle voitaisiin hankkia uusi ja uljas kirkko, vain 50 000 000 eurolla.
Kohtuullista, eikö?
Onneksi aina voi verottaa lisää.Hei vielä.
Ehkä turhaan jatkan tätä, mutta ihmettelen edelleen, miksi tälle palstalle, jossa aiheena on peliongelmat, linkitit tuon jutun ja puolustat asiaa. Saamme onneksi olla omaa mieltämme niin kirkoista kuin mistä tahansa, mutta tuo tässä linkissä kirkon vastustaminen menee mielestäni ohi.
Kaikkea hyvää sinulle,
Pirkko-pappikuunteleva_kirkko kirjoitti:
Hei vielä.
Ehkä turhaan jatkan tätä, mutta ihmettelen edelleen, miksi tälle palstalle, jossa aiheena on peliongelmat, linkitit tuon jutun ja puolustat asiaa. Saamme onneksi olla omaa mieltämme niin kirkoista kuin mistä tahansa, mutta tuo tässä linkissä kirkon vastustaminen menee mielestäni ohi.
Kaikkea hyvää sinulle,
Pirkko-pappi"Ehkä turhaan jatkan tätä, mutta ihmettelen edelleen, miksi tälle palstalle, jossa aiheena on peliongelmat, linkitit tuon jutun ja puolustat asiaa."
Miksi sitten toit itse kirkkosössötystä teemaan Terveys Päihteet ja riippuvuudet Peliriippuvuus.
?
Ei kai liity tuollainen teema kirkkoon mitenkään.
(vai pelaatteko te siellä uhkapelejä sieluilla?)
Kirjoitit kuitenkin jonnin joutavaa sössötystä, että peliriippuvuus on kyllä kauhea asia.
Kiva kun kerroit tämän uuden ja uutuuttaan kiiltelevän uutisen meille kaikille.
Ja sitten kun minä kerroin, että kirrrrkko tekee samaa, niin johan siitä "esirippu repesi" :-)
Mikä tässä on ongelma?
" Saamme onneksi olla omaa mieltämme niin kirkoista kuin mistä tahansa, mutta tuo tässä linkissä kirkon vastustaminen menee mielestäni ohi."
linkin teema liennee totta(?)
vAi onko teillä parempaa tietoa asiasta?
Eikö noin ole oikeasti tapahtunutkaan?
Mutta kiitos, kun annat minulle oikeuden mielipiteeseeni.
Harmi, että sen esittäminen tuntuu olevan kovin suuri ja merkityksellinen asia teillä siellä päin jossain päin, jossa kirkkoa ei kai saa kritisoida.
Vaikka kullakin toki oma mielipide saa ollakin, toki.Hei taas.
Sinua harmittaa kovasti, että olen kirjoittanut ja teen sitä kyllä jatkossakin, täällä Päihteet - peliriippuvuus ketjussa. Et ymmärrä mitä kirkolla on tekemistä päihteiden, peliriippuvuuden kanssa. No, päihteiden ja pelaamisen kanssa on tekemisissä ihmiset ja kirkko, eli me, olemme tekemisissä ihmisten kanssa. Työssäni keskustelen ja tapaan ihan kaikenlaisissa tilanteissa olevia ihmisiä, peliriippuvuus asia ei ole vieras. Siksi kommentoin. Tapani on sinusta ärsyttävä. Harmi.
Jakamasi linkin sisällöstä en osaa sanoa mitään, ehkä on totta, ehkä ei. Minulla ei ole siitä mitään parempaa tai huonompaa tietoa. Kommentoin vain sitä, että kyseessä on norjalaisen vapaakirkon vai oliko se halluntaikirkon juttu, ei meidän kirkkomme.
Ystävällisesti,
Pirkko-pappi"Sinua harmittaa kovasti, että olen kirjoittanut ja teen sitä kyllä jatkossakin, täällä Päihteet - peliriippuvuus ketjussa. "
Missä noin sanotaan?
" No, päihteiden ja pelaamisen kanssa on tekemisissä ihmiset ja kirkko, eli me, olemme tekemisissä ihmisten kanssa. "
Tuolla logiikalla toki kuulutte sitten joka paikkaan.
Ihme että ette norjaan ja norjalaiseen hyvien uskovaisten tapaan kerätä rahaa.
" Kommentoin vain sitä, että kyseessä on norjalaisen vapaakirkon vai oliko se halluntaikirkon juttu, ei meidän kirkkomme."
Osaamme lukea.
Todellakin, kyseessä oli norjalainen vapaakiekko.
Amen.Hei,
vielä kommentoin. Sanoit juuri kuin itse ajattelen; sanoit että me kuulumme joka paikkaan. Aivan, kristittyjä ihmisiä on aina ollut ja tulee olemaan "joka paikassa" missä ihmisiä on. Ihmisten elämän kaikenlaiset ilot ja vastoinkäymiset ovat meille tuttuja. Mutta vaikka kuinka tahtoisit, meillä ei ole täällä vastuuta norjalaisen vapaakirkon raha-asioista.
Hyvää kesää sinulle,
Pirkko-pappi
- Eri_pelit_mielessä
"Peliriippuvuus syntyy nimenomaan isoista voitoista,niistä tulee se huumaava hyvänolon tunne ja voittajafiilis, kukaan ei tule riippuvaiseksi peleistä, joista ei ikinä ole mitään voittanut kuten minun tapauksessani nuo rayn nettipelit"
Vanhemman ex riippuvaisen näkökanta asiaan on että koukuttua voi pienemmistäkin voitoista. Itse koukutuin aikaan jo 1970-luvun lopussa, jolloin rahapelivoitot olivat hyvin pieniä suhteessa panokseen. Jos 1970-luvun lopussa voitti rahapelikoneen päävoiton, eipä sillä kympillä tai kahdella olisi silloinkaan saanut pizzaa enempää.
Itse arvelen että joillakuilla on luontessa toisia enemmän jännityshakuisuutta ja impulsiivisuutta. Jotkut ovat myös luontaisesti muita yksinäisempiä ja ahneempia. Uhkapelaaminen vastaa näihin tunteisiin.Hei, Eri_pelit_mielessä
Hieno juttu, että olet ex peliriippuvainen! Onneksi olkoon siitä. Varmasti olet oikeassa ajatuksissasi peliriippuvuuden taustoista. On myös niin, että toiset joutuvat koukkuun yrittäessään saada takaisin pelaamansa ja häviämänsä rahat.
Hyvää kevättä,
Pirkko-pappi
- pelitjaongelma
Tuttu muisto mulle Paffia yli.10v. pelanneena,"joku päivä voitan vielä suuren summan".
3500e oli mulle suurin voitto Paffista ja noita voittorahoja jopa käytinkin.Aloin uskomaan vielä suurempaan voittoon ja kuinkas kävikään, tappiota tuli ja tuli ja ulosottoon meni pikavipitkin ja ovat siellä edelleen.Töihinkään en voi mennä ulosottojen takia.Viime vuonna otin 5 vuoden pelikiellon Paffille, mutta eihän se ole estänyt pelaamasta muualla netissä, vaan tappiota on alkanut taas tulemaan netissä.Netissä on valtavasti rahapelipaikkoja ja aina peliongelmainen löytää uuden, vaikka sulkisi pelitilinsä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768