Vl-liikkeen järjestämien suviseurojen lisäksi myös Jämsän, Reisjärven ja Ranuan kansanopistojen yhteydessä kesäisin pidettävien opistoseurojen ja ainakin Alajärven maakunnallisten kesäseurojen kulut olisi helposti katettavissa niin, että noitten seurojen järjestäjät myisivät mainostajille mainostilaa seura-alueelta.
Tällaisia halukkaita mainostajia olisi varmasti sellaiset firmat, jotka valmistavat taikka myyvät kulutustuotteita ja elintarvikkeita, kuten Valio, Fazer, Atria, Pouttu ja monet kauppaliikkeeet: Kesko, Prisma jne.
Päivämies-lehden nettisivujen mukaan SRK:n hankintaryhmän
puheenjohtaja Martti Jokelainen onkin todennut suviseurojen tavarantoimittajien valintapäätöksestä, että "näkyvyyden vuoksi saimme merkittäviä alennuksia hinnoista". Mainosnäkyvyyttä on siis jo jollakin tavalla SRK:n suviseurojen järjestämisessä hyödynnetty.
Sitä näkyvyyttä kannattaisi hyödyntää vielä paljon enemmän myymällä yrityksille mainostilaa, jolla suurten kesäseurojen kulut katettaisiin 100 %:sti ja vielä jäisi rahaa yli kulujenkin. Tavarantoimittajia on Jokelaisen mukaan kiinnostanut erityisesti näkyvyyden saaminen näissä suurissa seuratapahtumissa (suviseurojen lisäksi Jämsän, Reisjärven ja Ranuan kansanopistojen opistoseurojen ja Alajärven maakunnallisten kesäseurojen).
http://paivamies.fi/uutiset/1812/
Suviseurojen kulut katettavissa mainostuloilla
5
<50
Vastaukset
- sisäänpääsymaksu
Tätä suurten sesäseurojen yhteydessä tapahtuvaa mainostilan myyntiä yrityksille kannattaisi ehdottomasti hyädyntää, koska sillä voitaisiin korvata suviseuroihin (ja myös näihin opistoseuroihin ja Alajärven maakunnallisiin kesäseuroihin) autojen, telttojen, ja auntovaunujen paika- ja parkkimasujen muodossa, ikään kuin salakavalasti rakennettu sisäänpääsymasku.
Paljonko maksaisi 'jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa, hajaatukaa ja nauttikaa ainoasta elämästänne' 180 cm kirjaimilla puhujalavan yläpuolella?
- huhhhuhaaa
mielenkiintoista kun sanot todennäköisesti..olet siis epävarma..et tiedä totuutta..mukava kuulla että näkemyksesi on muuttunut..
huhhhuhaaa kirjoitti:
mielenkiintoista kun sanot todennäköisesti..olet siis epävarma..et tiedä totuutta..mukava kuulla että näkemyksesi on muuttunut..
Olen varma että kristinuskon, muhamettilaisuuden tai mikään muunkaan ihmisen palvoma jumala ei voi olla oikea jumala, vaan kyseessä ovat selkeät epäjumalat. Pelkkä raamattu on selvä osoitus jahven hammaskeijuun verrattavasta luonteesta ja sama koskee koraania ja allahia.
Sitä en kuitenkaan voi sulkea pois, että jokin jumalolento joskus tulevaisuudessa antaisi itsensä ilmi, vaikkakin pidän sitä erittäin epätodennäköisenä.
- a.postoli
Suviseuroille on saatava ehdottomasti lisää rahaa.Ja sitähän me saamme liiketoiminnalla,nostamalla sisäänpääsy/parkkipaikkamaksuja sekä kaikenlaista pientä kioskitoimintaa esim. ruokaa,matkamuistoja,ehkäisyvälineitä ym.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410