Oma elämäntilanteeni muuttui varsin yllättäen ja tästä seuranneen masennuksen takia oma jaksaminen ei tällä hetkellä riitä koiralle. Siksi pitäisi nyt väliaikaisesti koiralle löytää joku muu koti tai hoitopaikka.
Koira on muita koiria kohtaan pelokas, johtuen huonosta sosialistamisesta pentuna ja huonoista koirakontakteista (koira hyökkäsi kimppuun). Tulee kuitenkin toimeen muiden koirien kanssa ja esim. toko-treeneissä ei mitään ongelmaa ole ollut. Lähinnä koira vain välttelee muita. Lenkeillä sitten taas voi rähistä muille koirille.
Kissoista ei välitä (antaa haistella yms).
Ihmisten kanssa tulee hyvin toimeen ja hoitotoimenpiteet onnistuvat hyvin. Pienet äänekkäät lapset hieman pelottavat, muttei niitäkään kohtaan agressiivinen.
Yksinolo onnistuu tutussa paikassa, mutta vieraassa paikassa eroahdistusta ilmenee. Eli totuttamiseen tarvitsisi aikaa. Vieraassa paikassa koira on alkuun myös varsin jännittynyt, ja haukahtaa/murahtaa äänille. Nukkuessa koira pidättää koko yön, mutta voi aamulla herättää pissalle. Aktiivisena ollessa olen taas huomannut, että lenkki pitää tehdä noin 4h välein.
Koira on 6 vuotias kääpiörotuinen narttu (leikattu), eli hyvinkin 10 vuotta elämää voisi olla edessä. Nyt kuitenkin pitäisi väliaikaisesti löytää joku vaihtoehto todennäköisesti useammaksi kuukaudeksi. Itse olen miettinyt lähinnä sijaiskotia, mutta en sitten tiedä haluaisiko kukaan koiraani vaivakseen. Koirahoitola olisi koiralleni varmaankin ympäristöltään liian stressaava ja pidemmän päälle liian kallis. Minkälaisia ideoita teillä olisi?
Koiralle pidemmäksi aikaa väliaikainen koti/hoitop
4
2415
Vastaukset 4
- kaksiraukkaa
Jos jaksat kirjoittaa noin pitkästi ja käydä töissä, jaksanet hoitaa myös koiraa. Eiköhän se ole kuitenkin se paras kaverisi tässäkin tilanteessa. Paitsi jos ei ole rahaa hoitaa ja ruokkia, paras antaa kokonaan pois eikä pitää heittopussina säikähtänyttä eläintä. Sitten on olemassa koiranulkoiluttajia en tiedä miten ottavat rahaa siitä.
- Kfkfkkfkkxxkckxk
Onko tuttavapiirissäsi esimerkiksi vanhusta, joka kaipaisi kipeästi itselleen seuraa muttei uskalla ottaa omaa koiraa?
Ihan sivumennen; koirasta kannattaa kirjoittaa Kennelliiton mukainen sijoitussopimus ja pyytää satanen tai kaksi pantiksi. Raha annetaan takaisin sijoituksen päättyessä. Onhan se sirutettu?
Joskus hoitokoiria katoaa. Hoitopaikaksi kannattaa valita tuttu ihminen, joka ei myy koiraa eteenpäin. - onneaetsintään
"huonoista koirakontakteista (koira hyökkäsi kimppuun)" tuo kiinnitti huomion, oman koirani kimppuu on useampi tullut eikä edelleenkään pelkää toisia koiria, toki meillä on uros todella itsevarma, nytkin parantelee yhtä haavaansa, isompi aggressiivinen koira kävi päälle. Oikeassa elämässä moni ottaa koiran mielelläänkin hoitoon pidemmäksikin aikaa, kunhan kyselet ja älä missään nimessä nuorille anna sitä, eivät kuitenkaan jaksa. Esim. vanhempi eläkkeellä oleva kävisi hyvin, eivät useinkaan halua enää pentua.
- KatsoKontaktoi
Skot.fi http://www.mukavakoirahotelli.com/hinnasto.htm
Eläinhoitola Myrskylä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202452Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401622Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk81749Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71718