Olen itse ihastunut erääseen ihmiseen harrastuksen kautta. Kun näin hänet ekan kerran nii ihastuin häneen kun hän katsoi minuun. Ja paljon hän tuijotteli minua ja välillä käänsi katseen pois kun katsoin häneen takaisin. Hän ei ikinä jutellut mulle, kaikille monille muille hän jutteli, jopa mun kaverille kun alkoi harrastamaan myöhemmin samaa harrastusta. Hieman petyin ja aloin käydä eri kellonaikoina harrastuksessa, kunnes kuulin kaverilta että on oli kysellyt musta. No hieman myöhemmin otiin samana päivänä harrastuksissa niin kysyin jotain häneltä. Ollaan sen jälkeen joka kerta juteltu kun ollaan nähty. Olen odottanu että hän pyytäisi johonkin tai jotai, mutta ei. Itse en koska tein aloitteen ja olisi hänen "vuoro". Voi olla että hän ei ole ihastunut yhtään muhun, vaan kuvittelen kaiken. Jospa vain unohtaisin koko haaveen ja menisin eteenpäin.
Ihastusta vai ei
Dldkdkd
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.