Uskoa siihen, että joku ajattelisi parastasi?
Kannattaako mielestäsi
63
<50
Vastaukset
- Eiainakaan
Valehtelijat ja kierot osaa ajatella muuta kuin omaa parastaan ihan kokemuksella koettuna :)
- voipiolla
Mitä jos toisen tarkoittama hyvä ja sinun ajattelu tuntuuko sinusta kieroilulta?Joskus näkee asiat niinkuin omassa mielessään kuvittelee vaikka totuus olisikin toinen.
- näinsennäen
en tiedä. sinähän voit ajatella parastani sinun näkökulmastasi joka ei ole minun parastani minun näkökulmasta , eli voitkin vain kätkeä tuon niin että ajatteletkin vain omaa parastasi ja se ei välttämättä ole minun parastani.
- pöpöpöpllö
Niin, silloin pitäisi laajentaa näkemystä yhteishyvään. Eikä vain jankata kuinka omasta mielestä asioiden on mentävä näin.
Joskus vanhempien ym vastaavien puuttumiset kertovat vain karua kieltä siitä, että haluavat säilyttää status quon, eivätkä luo edellytyksiä siipien levittämiseen maailmalle.
Toisinaan tuntuu että voidaan ottaa jopa sellainen holhoava ote, ja voidaan jotenkin omituisella tavalla kertoa muille tietäväisenä että tuolla on ollut sitä ja tätä, kovin vaikeaa, jopa jollekin narsistisemmalle, joka ei tee sillä tiedolla mitään, koska ei pysty välittämään itseään pidemmälle, päinvastoin voi ilakoitua siitä, käyttää aseena sitä kun katkerana puhisee tuostakin että joku muu saa "huomiota".
Miksi sitten puututaan epäsuorasti hlökohtaisella tavalla, leimaten ihmistä, mikä ei johda mihinkään hyvään, toivoen että joku muukin päivittelisi mukana tai jopa patriarkaalisesti olisi se toisen yläpuolella oleva "omistaja" ja huolenpitovelvollinen, mutta itse eivät voi ystävyyttä esittää?
Jolloin suojelevat lähinnä itseään. Hyvin monesti ihmiset ajattelevat oman parhaan kautta myös silloin kun ajattelevat muiden parasta, kuten ne naiset jotka ryntäsivät auttamaan pakolaisia, se liikuttuminen tv:ssä omista teosta kertoi sen, että ajatteleminen hyvän tekemisestä miellytti ihmistä noin paljon, toki pakolaiset osansa saivat, aina ihmiset ei saa tuotakaan vertaa. - ohohohohoh
Miettinyt kovasti, minkäluokan kieroilua tuollainen toisen selän takana osoitteleva muille ihmisestä "tietoja" jakava on.
Mitä sillä pyrkii saavuttamaan? Varsinkin kun hänen tietonsa on hevosmiesten suusta kuultua.
Haluaako nähdä muiden kautta ihmiseen kohdistuvan myötätuntoa, ymmärrystä ja olettaa että ihmisen itsensä pitäisi pysähtyä ilmentämään, ottamaan vastaan sellaista mikä ei siihen tilanteeseen, paikkaan ole sopivaa eikä ihmisten keskinäisiin väleihin).
Kun eivät edes välitä mistä asiat johtuvat eivätkä ole valmiit niihin puuttumaan. Jättäisivät toisin sanoen ihmisen ojaan, vaikka tietäisivät miten hänet sinne ojaan pyritään ajamaan. Kuin halutenkin sitä, jotta voi vain päivitellä.
Tuossa on jotain, mitä käsitys ei tavoita. Ihan niinkuin sellaistakaan toimintaa, missä käyttäydytään kuin hyvä "häviäjä" ja "suodaan" jotakin jollekin.
En tiennytkään olevani "kilpailutilanteessa". Mutta onhan ihmisiä jotka ajattelevat että kaikkien pitäisi tai olettavat että kaikki kohdistuu heihin ja heidän kautta (tai on heiltä pois).
Kenenkään parasta ei tuollaisella toiminnalla kylläkään ajatella. - ohhoijaspkh
Haen tähän(kin) vastausta, luultavasti on kyse siitä että projektoivat käsityksen siitä että pitää suojella pahalta todellisuudelta ts suojelevat itseään siltä.
Sen takia niin hanakasti myötäilevät ohjeistettuja, manipuloituja sanottuja asioita ihmiseen liittyen. Kuin ajatellen heidän itsensä kautta vain asioita.
Kun oikeampi tapa olisi käsitellä asiaa siten että eihän tuollaista nyt pidä tehdä kenellekään.
Hei hei nyt saa luvan loppua. Estetään tuonkin vähän sanominen luomalla esteitä suoraan toimintaan, koska eivät kestä todellisuutta.
Jolloin he pyrkivät estämään ihmisen pääsemästä pois tuosta tilanteesta, alentamalla ihmisen ikäänkuin pois kykeneväisestä toiminnasta koska haluavat estää, salata toiminnat, jostain sairaasta syystä, koska he itse eivät olisi/ole kykenäväisiä ajattelemaan että toisinkin, paremminkin voisi tehdä.
Sabotaasiksi se muodostuu siinä vaiheessa kun aletaan hyväksymään tuollainen toiminta enempi, ja toivomaan, esittämään ettei ihminen sen takia olisi kykeneväinen, no tietysti sellaiset vaikuttaa, vielä enempi tuollaiset kierot (jotka myötävsikuttavat tuollaiseen kierteeseen) eivätkä tunnu tajuavan sitten mitään.
Yhteistuumin tuollaiset pesäkkeet olisi heiveröisiä. - downunderojjlh
Eivät salli omien asenteidensa takia edes käsitteellisesti kenenkään nousevan kuvitteellisten miesten "yläpuolelle". Alistuvat kuvitteellisten miesten alapuolelle noudattamaan heidän kuvitelmiaan. Oli niitä oikeasti olemassa tai ei.
Kuvitteellinen pelko hallitsee heitä jonka he projektoivat ympäriinsä. "lyövät" itse naista etteivät kuvitteelliset miehet suuttuisi heille, sen takia menevät mihin tahansa manipulaatioon tms mukaan. Pyrkivät pitämään naiset alhaalla. - sickikikbk
Jollain tapaa tulee jo olla häiriintynyt, kun alkavat kuvittelemaan normaaliksi tilannetta, jossa saavat toisten tai nettipalstojen kautta toisesta tietoja, ja luulevat sellaista tilannetta normaaliksi, josta heidän pitää ammentaa itselleen pönkitystä.
Häiriintyneemmät jopa voivat käsitellä toiselle osoitettuja kehumis-tai arvostusasioita itsensä kautta, että hänkin, tai pelkästään hän on juuri samanlainen.
Ts hänellä alkaa todellisuustaju hämärtymään ja sen takia sallii toisesta tehdyt rikos ym asiat kun siitä on tullut tuollaiselle häiriintyneelle oma pönkitys lähde.
Kaikki negatiiviset tietysti aiheuttaa vain suuttumusta, koska jokuhan voisi nähdä hänetkin oudossa valossa. Paheksuu siis vääriä tahoja, koska on täysin hurahtanut lahkopalstaan. Luo kuvitteellisen ympäristön jota pitäisi hallita hallitsemalla jotain ihmistä, sen verta todellisuuden taju tuonkaltaisilta hämärtynyt.
Sairasta se on tuollaisten häiriintyneiden liittää itseään tuollaisella selän takana operoimalla toiseen ihmiseen. - ajatteleppahhg
Tuo on jotain jatkettua stalkkausta, yksityisyyden rikkomista, kun eivät edes myöntää päivänvalossa, oikeassa todellisuudessa asioita, vaan menevät manipulointuun todellisuuteen.
Syyllistyvät rikokseen jos jatkavat rikoksella saatujen tietojen/asioiden levittämistä muille (tai mustamaalamiseen jos tiedot eivät pitäisikään paikkaansa, sekin mahdollisuus pitää ottaa huomioon), ja vainoomiseen jos varta vasten asettautuvat kyttäämään ihmistä, vaikka joku muu oliskin ns asettanut pöydän valmiiksi jos ja kun haluavat ruveta aiheuttamaan haittaa, sabotaasia, peittelemään asiaa omien tarkoitusperien vuoksi. - kaverizonettyuh
"jos suurella palstalla saat mielleyhtymiä lauseista, jotka koet olevan juuri Sinulle, on se vain sinun parhaaksi, pääset käsittelemään vajavaisuuksia tutussa ja Sinulle mieluisassa ympäristössä. Jos positiivinen pönkitys lähde Sinua piristää, myös negatiiviset mielleyhtymät tulee kuule nyt vaan kestää. "
Voi olla että kaverit teki. Tai niinkuin AxlS totesi, "kaverien" esimerkit. - kylläölyllä
"varma siitä, että löytyy ymmärtäväisiä ihmisiä Sinullekin, jotka hyväksyvät ihmiset ihmisinä, eivätkä vain asioina, ketään väheksymättä, ihmisoikeudet kaikilla, ja saat Sinua tukevia luonneanalyyseja ventovierailta, joita voit sitten pureskella kaikessa rauhassa"
Hop hop eteenpäin vaan, älä jää jumittamaan vajavaisuuksiisi, kyllä niihin apua on tarjolla. Jos tohtori kysyy, mistä oireet johtuu, sano vaan reippaasti, että mielleyhtymä lauseista joita olet joutunut lukemaan somesta. Tai jos joudut kahnaukseen toisen kanssa, poliiseille saman
Kyllä ymmärrystä riittäisi. - pläöhpläh
Kaverit kertoi, että haluttaisiin lisää luonneanalyyseja.
Kyllä, jos jäi vielä mietityttämää, että mitä mahtaisi ihminen itse ajatella sellaisista ihmisistä, joiden luonteessa on sellainen piirre, että voivat kuvitella olevansa sellaisessa suljetussa yhteisössä, jossa voivat "salaa" paljastella" toisesta ihmisestä asioita ja kuvitelmiaan, mutta eivät pysty keskenkasvuisuuttaan käsittelemään niitä todellisuudessa.
Niillä tuntemuksilla, kuvitelmilla ei siis ole sijaa todellisuudessa eikä mikään todellisuuden tapahtuma suoraan korreloi heidän sanojensa, käytösten kanssa.
He ovat siis jääneet luonteensa osalta siihen valheelliseen, pidättelevään kerrokseen, jonka jälkeen heidän tiedostava psyyke pyyhkii todellisuudessa pois heidän sanomisensa, tekonsa. Elävät siis jossain rinnakkaistodellisuudessa ilman ymmärrystä oikean elämän lainalaisuudesta, tai jos siihen törmäävätkin eivätkä toisesta tulekaan samanlaista mielikuvaa kuin ensihuumassa ajatteli kun ihminen kiehtoi, saa se mielikuvan vaihtuminen lopettamaan haaveilun koska kohteella oli bad hair day, tuolla tasolla liikkuu huumasta mielikuviin.
Keskenkasvuisuutta tai narsismia.
Voivat siis tehdä tekoja, jotka pyyhkiytyy pois mielestä tai niistä tulee kavereiden tekemiä, johdattelemia.
Uskottelevat kavereiden johdattelemina, että toinen varmaan hyväksyisi vielä tuollaiset, jotka tuhansille"salaa" kertoilee asioita toisesta.
Ikää kuin aikuisen ihmisen pitäisi "kavereiden" kanssa ylipäätään käydä tuollaisia asioita läpi.
Eikä ymmärrä omaa osuuttaan tuossa kuviossa. - seposrpo
Osaavat sanoa ja jäsennellä asioita erittäin mielenkiintoisella tavalla kuin lapset ykstoikkoisesti;"hyvä peba, vihainen, emmä nyt".
Tuota kun muutaman kuukauden toistelevat "kavereiden" välityksellä, luoden suurta tarinaa "ihastumisista" jotka koko suuri yhteisö hyväksyy. Jolloin "kaverit" tuntevat suurta velvollisuutta "auttaa" asiassa ja luoden ilmoille asioita jotka he projektoivat omista lähtökohdistaan ja tuntemuksista joita he ovat tai haluaisivat kokea.
Niin kyllähän siinä mieltä ylentää monikin asia, ihan varmasti. Eikä tilanne nyt välttämättä näyttäydy ihmiselle itselleen samanlaisena kuin ihmisille jotka ovat "kavereiden" johdattelemia.
En lähtisi tekemisiin tuollaisten ihmisten kanssa. Jotka rupeavat puoltamaan edes puoliksi toisen elämään tunkeutuvia sepostajia. - johdstus
Ei jaksa edes säälitellä niitä "kavereitansa" jotka ovat nähneet suurta vaivaa keksiessä tadaa samoja toistoja omista projektoinneistaan.
Ikään kuin vain siten olisivat olemassa, luomassa ikävää, ivaa, tuntemuksia, jotka kumpuavat vain heistä itsestään.
Säälittäväähän se on mutta ei jaksaisi säälitellä aikuisia ihmisiä, vaan todeta aivan jotain muuta.
Psykopaattisuuteen viittaavaa naisvihaa jotta kukaan nainen eisaisi heistä yliotetta, no voihan aikuinen ihminen tietysti ajatella olevansa vielä varhsisyeini tempuissaan siis narsistinen kehitystado jäänyt päälle.
Miltä tuntuisi "yhteisön" jäseniltä jotka taas kerta ovat "kuunnelleet" johdattelemina samaa toistoa mitä on ennenkin kuultu eti tapausten myötä.
Ei varmaan miltään ovathan hekin narsistisia kuulijakuntaa jolta pyyhkiytyy asiat pois päältä kun tarpeeksi itsensä kiemuraan vetävät palstojen johdattelemina. - copypastete
Tuli mieleen kun ovat kovia nauhottelemaan ja play backia painelemaan, niin kai teillä on nyt sentään tämänkertaiset viestit, sanat tallennettuna, ei tarvitsisi heidän niin suurta vaivaa nähdä ikään kuin "uutena" asiana selostaa ja kertoa samaa toistoa, joka kumpuaa heidän omasta vajavaisesta pienuudesta, säälittävästä "koston"halusta.
Niin ei tarvitsisi kuin copy pastata vuosien saatossa kirjoitetut, lausutut lauseet.
Samaa pdataahan se kuitenkin on, sen edemmäs eivät ole itsensä suhteen päässeet.
Itse aina kun ajattelun niin tehdä.
Seuraavan "yrittäjän" kohadalla kun tietää että muo säälittävät "kostajat" aloittavat vinkumisensa.
Painan play backkia ja sanon hohhoijaa.
23.04.2012:
"olen sitä mieltä että..
Copy paste:
12.12.2018:
"olen sitä mieltä että.. - uppopaskadjasd
Kun ihmiset ovat sankoin joukoin kieppuneet "hutilauksen" ympärillä, kiihottaen itsensä uskomaan milloin mitäkin juonen pätkää, vaatien suorastaan mielikuvilleen "oikeanlaista" vastinetta, lopputulemaa, niin voisi sarkastisesti kysyä, että miltä nyt tuntuu?
Kaikki nuo kuukaudet, mitä tämänkin jutun ympärillä on pit'nyt vaivaa nähdä, ivallisia kehystarinoita, onnellisia kuvitelmia ym. Tarve puuttua ja vaikutaa, toiselta salaa, muiden johdattelemina.
Ihan kuin vain nettipalstojen keksityt jutut olisi riittävä evästys asioille.
Kuukausi tolkulla taas, ilman että oli edes - ei savua ilman tulta- vaiheesta kyse, luomassa itselleen olemassa olon oikeutusta, kun eivät muuten elämässä mitään ole.
Miltä tuntuu?
MItään tekemistä todellisuuden kanssa.
Todellisuudessa edes ystävällisyyttä ei ole ihmisten välillä, jotka ovat valmiita sekä valehtelemaan että puoltamaan sellaista. Ja vähät välittämään rikos asioista, koska mieltävät itsensäkin teinitasolle.
Jos tuollaisia puoltaa, ei ole puoliksikaan ihminen toiselle.
Varmaan taas keksivät pelkuruudelleen omia selostuksia ja luulevat että ihminen haluaisi tekemisiin ihmisten kanssa, jotka sivuuttavat oleellsia asioita. Ja luulevat että jollakin häiriintyneillä olisi oikein olla ihmisen asioissa "puhemiehenä".
Valheellisuutta ja itsepetosta lähinnä, alistumista, Ei sen jälkeen toista katsota hyväksyvästi.
Kuin haluten että se heidän pelkuruutensa tosiasioiden edessä peittyisi.
Kuin uskotellen että heidän alistuvaisuutensa ja mukailemin noiden asioiden edessä loisi yhteiseloa jos esittää esim. leikkisästi hyväksyvänsä ihmisen inhimilliset reaktiot, asiat joita on nähnyt/kuullut nauhoilla.
Kuin todisteena heidän menettäneensä todellisuudentajunsa ja ovat mukautuneet kuvitelmiin siitä mitä kuvittelevat olevansa ja mitä on hyväksyttävää tehdä.
Samaan mielenvikaiseen kuvitelmaan ei ole tarkoitus mukautua, vaikka se tuollaisilta ihmisiltä itseltään helposti käy.
Ikään kuin eivät enää tietäisi paremmasta.
Siinäpä se, eivät enää tiedä paremmasta. Uponneet. - tuomituttujatuhohoho
Muistan kun ollaan erehtyväisesti pyritty jelppaamaan luomalla ymmärrystä elämän lainalaisuuksien ympärille. Ettei ihmisen elo liian raskaaksi käy, sillä eivät nämäkään asiat niin vakavia pidä olla ts. huuma ihastumiset tms.). Pyritty luomaan heille ulospääsy vapautuneisuuteen. (mikä on monesti väärinymmäretty).
Mutta mutta jos todellisuudessa yhä vaan haluaakin paeta kuvitelmien kautta itseään heijastamaan, luomatta ymmärrystä vastapuolelle ja toimiikin päinvastoin, haluaa vetää ihmistä valheellisuuteen, puolinaisuuteen, loukkausien kautta mitätöintiin, onhan ajatus minkäänlaisesta yhteiselosta tuhoon tuomittuja. - häiriötodellisuudessa
uppopaskadjasd kirjoitti:
Kun ihmiset ovat sankoin joukoin kieppuneet "hutilauksen" ympärillä, kiihottaen itsensä uskomaan milloin mitäkin juonen pätkää, vaatien suorastaan mielikuvilleen "oikeanlaista" vastinetta, lopputulemaa, niin voisi sarkastisesti kysyä, että miltä nyt tuntuu?
Kaikki nuo kuukaudet, mitä tämänkin jutun ympärillä on pit'nyt vaivaa nähdä, ivallisia kehystarinoita, onnellisia kuvitelmia ym. Tarve puuttua ja vaikutaa, toiselta salaa, muiden johdattelemina.
Ihan kuin vain nettipalstojen keksityt jutut olisi riittävä evästys asioille.
Kuukausi tolkulla taas, ilman että oli edes - ei savua ilman tulta- vaiheesta kyse, luomassa itselleen olemassa olon oikeutusta, kun eivät muuten elämässä mitään ole.
Miltä tuntuu?
MItään tekemistä todellisuuden kanssa.
Todellisuudessa edes ystävällisyyttä ei ole ihmisten välillä, jotka ovat valmiita sekä valehtelemaan että puoltamaan sellaista. Ja vähät välittämään rikos asioista, koska mieltävät itsensäkin teinitasolle.
Jos tuollaisia puoltaa, ei ole puoliksikaan ihminen toiselle.
Varmaan taas keksivät pelkuruudelleen omia selostuksia ja luulevat että ihminen haluaisi tekemisiin ihmisten kanssa, jotka sivuuttavat oleellsia asioita. Ja luulevat että jollakin häiriintyneillä olisi oikein olla ihmisen asioissa "puhemiehenä".
Valheellisuutta ja itsepetosta lähinnä, alistumista, Ei sen jälkeen toista katsota hyväksyvästi.
Kuin haluten että se heidän pelkuruutensa tosiasioiden edessä peittyisi.
Kuin uskotellen että heidän alistuvaisuutensa ja mukailemin noiden asioiden edessä loisi yhteiseloa jos esittää esim. leikkisästi hyväksyvänsä ihmisen inhimilliset reaktiot, asiat joita on nähnyt/kuullut nauhoilla.
Kuin todisteena heidän menettäneensä todellisuudentajunsa ja ovat mukautuneet kuvitelmiin siitä mitä kuvittelevat olevansa ja mitä on hyväksyttävää tehdä.
Samaan mielenvikaiseen kuvitelmaan ei ole tarkoitus mukautua, vaikka se tuollaisilta ihmisiltä itseltään helposti käy.
Ikään kuin eivät enää tietäisi paremmasta.
Siinäpä se, eivät enää tiedä paremmasta. Uponneet.Sepä se, se mieletön kiihko alkaa kun saavat tietää jonkun ihastuneen ihmiseen , jota heidän tulee mielessään "valvoa" etteivät he kuvittelisi joutuneensa syrjään.
Pakkomielteinen kiihko selvittää ko.ihmisen yksityisasiat, levittää ne muille halveksivaan sävyyn, jotta heidän iän ikuinen tarve tuntea paremmuutta ei joutuisi kolhituksi.
Kiihko keksiä ivasävyisiä kehyskertomuksia, kuvitelmia siitä että muiden(kin) itsetunto olisi samalla tapaan kiinni siitä, pitääkö joku toisesta vai ei ja millä tavalla. Kuin uskotellen, että heidän elämänsä on yhä kiinni siitä, mitä joku toinen ihminen tekee muiden ihmisten kanssa.
Selvittävät ja ivaavat ihastuneita, jotka ovat typeryyksissään luovuttaneet tietojansa häiriintyneille, ja saavat siitä maksaa kovaa hintaa.
Kuin ei olisi sairasta ja typerää käyttäytä tuolla tavalla, ja rikkoa lakia mitä monimuotoisimmalla tavalla.
Miten typerää on keskittää puheet tuollaisten ivapuheiden, toisten yksityisasioiden levittämisten jälkeen kuvitelmiin "onnellisesta" lopusta, ihmisten taholta, jotka ovat sokeita häiriintyneiden häirinnälle, ja rupeavat pitämään niitä tietoja oikeina ja jopa yhteisöeloon kuuluvina?
Kuin velvollisuus auttaa itseensä ihastuneista pulasta, jotka sitten häpeävät/pelkäävät todellisuutta.
Ihmisten joukkovoimaa, selostuksia ja pakkomielteitä, sairasta vääristelyä ja asioiden peittelyä.
Kuin mitään ei olisi ollutkaan, kun ihmisten kiihko laimenee, kun kukaan ei ole enää uhka, ja heidän ei tarvitse vertailla itseään sairaalla tavalla toisiinsa.
Kuukauistolkulla ihmevät itseensä "tietoja" ihmisten väleistä, luomalla luovat iva kuvaelmia, pakkomielteisesti haluavat saada vaikutelman heidän projektoiduista kuvitelmistaan todeksi.
ILman minkäänlaista todellisuusvaikutelmaa, ymmärrystä todellisuudesta, aivan häiriintyneitä. - marrymehaveto
Kaiken huipuksi nuo "ihastuneet" ovat yleensä olleet niin kaukana ihmisen omasta elämästä, todellisuudesta että vaikka heidät on muille, yhteisölle "paljastettu" (ykselämän negatiivisuudet) ovat he jääneet nimettömiksi, toisellekin osapuolelle.
Kuin sairaiden ivakuvaelmien huippu, ihmiset eivät tunne nimeltäkäön toisiaan.
Sellaisia uhkia häiriintynempien mielessä jotka eivät ole olleet edes esittelyvsiheessa toisilleen.
Kuin vain toistaisivat pakkomielteisesti omia rajoittuneita kuvitelmiaan miten tuntemukset yleensä menevät.
Ilman että ihmiset varsinaisesti olisivat edes eteisessä käyneet.
Hetkellisesti ovat riistaa häiriintynempien käsissä ja kun uhka laimenee jäävät unholaan.
Ja sama toistuu joka ihmiseen ihastuneen kohdalla.
Kohta unholaan.
Huijasin, menemmekin naimisiin, revi siitä. - puuvbhg
Mietin että jääkö tuollaisille häiriintyneille mitään muistikuvaa noista "ihastuneista" joiden ykselämän tietoja he ovat vaivalla kaivaneet esille ja pakkomielteisellä kiihkolla keksineet ivakuvaelmia?
Tuskin, he menevät pelkäästään tiedosta että joku on ihastunut ihmiseen sellaiseen kiihkoon joka saa heidät pakonomaisesti vain toistamaan omia projektointejaan, samaa kuviota sama se kuka ihastus ihmisenä oikeasti on ts mitä hän oikeasti tuntisi, miettisi.
Yrittävät pakonomaisesti juntata "yhteisöön" omat rajoittuneet näkemykset, kuvitelmat siitä miten tuntemukset menevät, kuin saaden niistä ivakuvaelmista eläämäänsä sisältöä siten että lähinnä vain he ja muutamat muut helposti mukaanmenijät saavat niistä "todentuntuisen" kuvitelman "todellisuudesta"
Sen verran sekaisin.
Todellakin mitään uutta heidän ei tarvitsisi keksiä, uuden uhan, ihastuksen ilmestyessä kuvioihin (sellaisen ihastuksen johon heillä on jokin kosketuspinta tai saavat heidät mukaan mukailemaan heitä vaikka pilkkaisivatkin heitä voimallisesti, onhan ihmiset monesti tuplahölmöjä)
Hehän toistavat samaa ivakuvaelmaa joka kerta, sama sisältö, sama kehys.
Mitään muistikuvaa jää heistä kellekään.
Hetken uhkakuvia vääristyneille yhteisön jäsenille, heidän kuvitelmiaan, pienuuttaan vasten.
Sen jälkeen tyhjyys.
Kunnes uusi ihastus innokkaasti ilmestyy näköpiiriin, sama kuvio käynnistyy, hop hop ykselämä paljastetaan, ivamukaelmat alkavat, loputon yritys vertailla, hakea oikeaoppisuutta tunteiden esittämisessä, kiihko ja kiihko siitä ymmärtääkö kohde nyt varmasti oikein (mukana lipeilijöiden mukaisesti, jotka omaksuvat myöhemmin yritykset ohjailla ihmisiä toisiinsa?)
Kuin mitään muuta ei olisi.
Yhdestäkään ollut uhkaa heille, todistaa historia, sitä ultimaalista uhkaa, että heidän toimet kyseenalaistettaisiin voimakkaammin eikä vain ruvettaisi "saattamaan" joukolla nettipalstojen kautta ihmisiä yhteen unohtaen todellisuuden.
Heillä on kaksi uhkaa, se pienuudesta johtuva vertailua hakeva, joka ei kestä mitättömyyttään suhderintamalla, ja liittää itsensä toiseen sairaiden kuvitelmien kautta.
Ja toinen uhka on se, että heidän ykselämän rikkomukset johtaisi heidät syytteeseen, sen takia ristiriitaisesti rikkovat voimakkaasti lakia hslventamalla molemmat osapuolet, jottei ihmiset välittäisi heidän sanomisistaan, ja he saisivat yhä kuvitella että heillä olisi jotain sanomista ihmisen elämänkulusta, määritellä sitä tuollaisen häiriintyneiden.
Pakkomielteistä toistoa josta ei jää kenellekään mitään muistikuvaa, koska ihastuneetkin jäävät vain omaan valheellisuuteen, siihen kuvitelmaan että heille riittää elämässä hetkelliset kuvitelmat joita auliisti levityävät ilman kosketuspintaa todellisuudessa oikealla tavalla ihmiseen.
Hetken häiritsevät ihmistä muiden mukana sitten painuvat unholaan.
Hyvä niinkin.
Mitään muistikuvaa kenellekään.
- omapippelionlähinnä
EI.
- AikaVaikeaa
Vaikea uskoa, eli ei.
- Tapauskohtaisesti
noinkin voi olla, mutta ei kannata aina ottaa todesta jonkun vannomisia hyvästä ajattelusta.
- HyväänPitääUskoa
Tottakai kannattaa uskoa! Itse ainakin ajattelen monienkin ihmisten parasta, puhumattakaan oman rakkaan ihmisen parasta ajattelen aina, tietysti. Aika kyyniseksi elämä menee, jos ei usko ihmisten, läheisten ja tosi ystävien hyvyyteen. Ei tietysti kaikki ajattele tai suurin osa ei varmastikaan ajattele toisen parasta, mutta uskon, että läheiset (todelliset ystävät) ajattelevat ainakin useimmiten toisen parasta. Ei varmaan montaa ihmistä siihen "parasta" ajatteluun kuulu, mutta aina niitäkin on. Ja sanoisin, että jos on aitoa rakkautta, niin kyllä silloin ihmiset ajattelevat parasta, muutoinhan ei voida edes puhua rakkaudesta. Oli kysymyksessä sitten ystävän rakkaudesta, siskon ja veljen rakkaudesta tai romanttisesta rakkaudesta.
- Kokemukesta
tiedän ettei kannata luottaa niihin lipeviin sanoihin.
Sukulaiset kaikkein pahimpia. Ollaan niin lipeviä ja ystävää kun huomaavat etteivät olekkaan ensimmäisinä perimässä maallista mammonaani.
Voi saatana mitä raapimista ja repimistä olen saanut kohdallani kokea. En voinut edes kuvitella mitä kaikkea eteeni tulee, uskomattomia ihmisiä loppupeleissä. Eivät kaikki, vaan ne joiden kateus on kuin pojaton saavi. - Kokemukesta
Kokemukesta kirjoitti:
tiedän ettei kannata luottaa niihin lipeviin sanoihin.
Sukulaiset kaikkein pahimpia. Ollaan niin lipeviä ja ystävää kun huomaavat etteivät olekkaan ensimmäisinä perimässä maallista mammonaani.
Voi saatana mitä raapimista ja repimistä olen saanut kohdallani kokea. En voinut edes kuvitella mitä kaikkea eteeni tulee, uskomattomia ihmisiä loppupeleissä. Eivät kaikki, vaan ne joiden kateus on kuin pojaton saavi.Korjaus tekstiin:
Ollaan niin lipeviä ja ystävää kun huomaavat etteivät
Piti kirjoittaa tuo kohta näin:
Ollaan niin lipeviä ja ystävää kunnes huomaavat etteivät,,, - nähtyon
Kokemukesta kirjoitti:
tiedän ettei kannata luottaa niihin lipeviin sanoihin.
Sukulaiset kaikkein pahimpia. Ollaan niin lipeviä ja ystävää kun huomaavat etteivät olekkaan ensimmäisinä perimässä maallista mammonaani.
Voi saatana mitä raapimista ja repimistä olen saanut kohdallani kokea. En voinut edes kuvitella mitä kaikkea eteeni tulee, uskomattomia ihmisiä loppupeleissä. Eivät kaikki, vaan ne joiden kateus on kuin pojaton saavi.Harvemmin tulee omien sisarusten välisiä perintöriitoja. Siihen melkein aina vaikuttaa vieras ihminen eli sukuun naitu puoliso.
- nähtyon
nähtyon kirjoitti:
Harvemmin tulee omien sisarusten välisiä perintöriitoja. Siihen melkein aina vaikuttaa vieras ihminen eli sukuun naitu puoliso.
Lisään tuohon edelliseen,siis riidan aiheuttaa sukuun naitu henkilö.
- Ajattelenmyös
Minä tiedän, moni läheisimmästäni ajattelee parastani.
- kestääkauanennenkuin
Liittyy varmaan samaan kuin luottaminen, olen huomannut, että se on itselleni välillä vaikeaa.
- totttuuus
Ei kannata.
- itsekästämenoa
ei kannata. Kukaan muu tuskin ajattelee parastasi kuin sinä itse ja jos tuuri on käynyt niin sinun vanhemmat.
- Kentiesvanhempiin
voi luottaa, mutta vanhempien ei kannata luottaa lapsiinsa. Useina päivinä viikossa on lehdissä tietoa kuinka lapset on kavaltaneet vanhemmiltaan varat nolla toleranssiin. Sadoista tuhansista euroistakin on ollu tietoja, joten keneen enää voi luottaa? Ei keneenkään!
- eienääkauaa
Ei ole enää kyseessä se, että kannattaako uskoa, vaan älä usko. Joka helvetin päivä saa hammasta purra, kun ihmisten kierous paistaa läpi ja varsinkin porukassa alkaa hirvee esittäminen, sitten kahden kesken ollaan niin erilaista ja ajattelevaista. No, seura on tehnyt itsestäkin jo kaltaisen siinä mielessä, että on ollut pakko opetella vastaesitykset. Ihan puistattaa kirjottaa tätä, kun tajuaa miten sairaitten ihmisten kanssa sitä joutuukaan olla tekemisissä.
- lisäystä
Onneksi tämä on vain se kauhein ääripää elämässäni, josta löytyy myös se vastakohta. On myös tärkeitä ihmisiä joihin voin luottaa 100%. Onnekseni saanut myös huomata, että uusissakin tuttavuuksissa on niitä jotka ovat osoittaneet sen, että ovat tutustumisen arvoisia ja oikeasti toisista välittäviä.
- tottapuhut
ja kun rypee sellaisessa yhteisössä pitkään - siitä käytöksestä tulee normi. Ihmisten käytös raaistuu ja kylmenee päivä päivältä.
Työttömällä on periaatteessa mahdollisuus välttää se puukotuskokemus, mutta sielu tarvitsee silti jotain millä kiinnittyy yhteisönsä aktiiviseksi jäseneksi.
maahan raahataan kivikautisia ryösteleviä pakolaisia ja maan hyväosaiset pakottavat kaikki nielemään sen monikulttuuripascan. Otetaan maan köyhiltä pois ja annetaan vieraille - se teko on lyönti omia kohtaan. On niin kiva heiluttaa ruoskaa.
- nytryhdistäytykää
ikävöinti ja ihastuminen on katala kemikaalikoktail, kuin kirpeä nousuhumala.
Jos tahtoo nähdä miten "älykästä" tai jalostavaa sen on, kannattaa mennä parisuhde tai avioero - palstalle.
Nousuhumala on kiva juttu, mutta oikeastaan se lisää vain levottomuutta ja se tarkoittaa aina, että kerjää verta nenästään.
Nyt tyypit - kylmään suihkuun ja lenkille. Hengitä, ajattele jotain muuta. Rupi paranee aikanaan. - mitäkertoosinusta
Kannattaa miettiä mikä mättää jos kukaan ei ajattele parastasi.
- aikanormia
ystävät työnnetty syrjään. Kiireen vuoksi ei enää ehdi. On työssä jossa kilpaillaan paikoista vaikka puukottamalla. Sukulaiset ovat jo kuolleet...
kaupan kassa tahtoo vain rahaa ja puhelinmyjä tilauksia. jos parkkeeraan vääriin, lappulasse tuo rangaistuslapun.
Sinkkuus on ollut jo vuosikymmenen helpompaa kuin suhteen väkisinylläpito.
Jos joku ihastuu - se haluaa itselleen vain laastarisuhdetta, panoa tai elatusta. Mitä muita vaihtoehtoja on suhteelle?
siitä se muodostuu. Aika normia ihmisten välistä kommunkointia. Ja tää aika on aika jäätävä. MimäMINÄmulle - opetuksilla.
VAI voiko yksikään palstalainen väittää että hänet olisi kasvatettu, tai kasvatettu kohteliaisiin ihmissuhteisiin? Jos sinua ei ole kasvatettu miten kuvittelet osaavasi kasvattaa omat lapsesi? vai oletko tv:n, koulun, tarhan henkilökunnan kasvatti? Kotona vain säilöttiin lapsia...kun vanhemmilla oli tärkämpää tekemistä. - pitäämennä
Ikävä kuulla, tuskin kukaan sua täällä voi auttaa. Tsemppii silti.
- kuinmyös
sä olet teini. noin 16-18v tyttö.
Ihminen vastenmielisimmässä iässä.
en tunne paljonkaan myötätuntoa sun kasvukivuille.
sulla ei ole mitään hyvää sanottavaa kenellekkään ja kaikki mihin kosket hajoaa, koska hajotat sen. Pidät tuhosta ja vittuilusta. Se on tiesi -koska valitsit sen.
niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan
- hyvävoittaapahan
Voi kyllä kannattaa. Minä uskon aina niin :). Mä lähden tästä hyvän ihmisen kanssa töihin, häneenkin uskon kuin kallioon.
Luin ja vastailin vähän. Usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin on niistä rakkaus. - Kglglt
Voihan joku ajatella mielestään "minun parastani", joka ei ole edes minulle hyväksi lainkaan. Näin onkin jo sattunut monta kertaa elämässä. Kenenköhän parasta nekin sitten olivat.
- hanhinkultamunia
joillaki on kutsumus auttaa, tehdä ja ajatella muiden parhaaksi asioita.
- ihansamamitäluulevat
Ei. Vain itse tiedän oman parhaani. Pitää pyrkiä elämään siten etteivät muut sivusta pääse puuttumaan elämääni omien mielipiteidensä mukaan. Antaa siis muiden uskoa mitä vaan kunhan eivät luule tietävänsä.
- EiKukaanKoskaan
Sen verran jo nähty elämää, että voin sanoa, että kukaan ei ajattele oikeasti toisen parasta.
- iloaenemmän
Joskus ajattelen myös,että ei toisen parasta haluta. Onkohan tunneasia kun mies virtuaallisesti tuo toisen miehen rouvalle lahjoja ja aina enemmän kuin muille naisille.Halu loukata toisia? Paremmat jutut eivät ainakaan olleet syynä. Naisen ylioppilastitteli ehkä syynä?Muut olemme muita osaajia.Entinen tyttöhän minäkin vaan olen.Paistakoon päivä risukasoihinkin!
- vaimitensenajattelit
Sun aloitukses on itsessään kiero,oikeutusta omille juonilles hakeva.
- sateenkaarentuolla
Palstan vastaajista huomaa millaisia ihmisiä täällä oikeesti käy. En haluaisi tuntea.
- eipähuolta
Eipä kenenkään tarvitse tuntea kuin muutama itsensä kaltainen ihminen ja pitää tiukasti kiinni kuplastaan.
- miksei__
Se on jokaisesta itsestään kiinni. Jokainen vastaa omasta puolestaan lopulta kuitenkin.
- ihmisiäollaan
Mielestäni palstoilla käy monenlaisia ihmisiä.Kaikki eivät ole nipussa pahoja tai muuten huonompia kuin muutkaan kadun tallaajat.Semppiä kirjoituksiin ja huolet pois kirjoittamalla.
- mitähänmerkitystä
silläkin on hallelujaa sanon mä
- siniperhonen
Ei se aina helppoa ole, kaiken tapahtuneen jälkeen.. Mutta jos ei muuten niin uusi elämä saattaa odottaa muualla (varmaan ainakin 400 kilometrin päässä). Tiedä häntä.. Siihen kuitenkin olen varautunut.
- mäajattelenkaikille
Joka ikinen ristinsielu ajattelee mulle hyvää, ja jos ei niin enpä ole tietoinen, enkä halua tulla tietoiseksi.
- aikapitkälle
Niin itsehän sitä voi valita mitä haluaa ruokkia ja kasvattaa.
- mäajattelenkaikille
Juurikin näin, tuo oli karrikoidusti sanottu, mutta en todellakaan kulje ympäriinsä ja mieti mitä ihmiset minulle ajattelee taisi ajattele. Itse haluan ajatella kaikille hyvää, ja se ei ole minulta itseltäni mitenkään pois :)
- noei
ei kannata. miksi ajattelisi ylipäätään yhtään mitään.
- lieppeetjajätteet
"Tosi ihmiset eivät valita koskaan. Jos heillä on ongelmia ja jos sille on jotain tehtävissä, he ryhtyvät ripeästi toimeen. Jos mitään ei ole tehtävissä: He sanovat vain; jos sille ei mitään voi se on kestettävä"
Sen jälkeen he tekevät voitavansa, mutta eivät valita.
Tosiasiassa kukaan ei ole kiinnostunut valituksistasi. Luultavasti 80% niistä , joille valitat, eivät välitä ja loput 20% ovat oikeasti vahingoniloisia.
Päätä lopettaa kaikenlainen arvosteleminen, tuomitseminen ja valittaminen".
Ihan kohta, helpompaa sellainen tietysti olisi jos ei olisi vale"välittäjiä", koska eivät sitä oikeasti toisen parhaaksi tee.
Ettei tule sellaista tunnetta, että pitäisi joku "tappaa" pois elämänsä liepeiltä. - vatulointia
Sellainen on tosi ystävä joka on edes lojaali minulle.Parasta toiselle ei muutoin kovin paljoa haluta.Vanhemmatkaan ei kiireessä jaksa paneutua joka lapsen tulevaisuuteen,mikä olisi juuri sille lapselle parempi.Vaikea uskoa toisten haluavan parastani.Jokainen itseään täynnä.
- Vissistijoo
Joo, juoksen mahdollisimman kauaksi jos saan tietää jonkun puuhastelevan jotakin parhaakseni ja ajattelevan puolestani.
- EiEiEiEiEiEi
EI se oikeuta Toimimaan toisen elämään vaikuttavasti.
- mielenkiintoinenaloitus
Kannattaa kyllä ja ei kannata. Luota omaan arvosteluun se on varmin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399277Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748153Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681645977William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542437Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62146Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821789Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201727Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81561Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921517Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411410