Uskon että tulevaisuudessa tulee olemaan tosi kovia,röyhkeitä ja jopa niin rohkeita juttuja ja kysymyksiä esittäviä toimittajia että katsojat repeävät päiviksi ja niiden show on uskomaton ja studiovieraana oli sitten julkkikset tai poliitikot joutuvat elämänsä kyytiin kuka sinne vieraaksi uskaltaakin.Siellä joku sievistelevä muslimisaarnaaja saa toimittajalta niin sikarohkeita ja kestämättömiä kysymyksiä että räjähtää vihaisena kysymyksiin ja näyttää todellisen minänsä.Tarvitsemme uutta mediaa
Rohkea ja kaunistelematon uusi media
3
<50
Vastaukset
- presidentin_naiset
Kiinnostava aloitus. Tosiaan, tällaisia mediakenttää hämmentäviä ja perinteisiä medioita kyseenalaistavia ilmiöitä tullaan näkemään, kiitos sen ettei Suomessa ole ennakkosensuuria vaan kukin vastaa sanomisistaan. Olisikin riemastuttavaa nähdä esimerkiksi populistipoliitikon paljastavan natsikarvansa (sori, natsikortti kannattaa pelata ihan alussa) tai muuta samankaltaista. Mutta sellainen on enimmäkseen viihdettä, ei journalismia. Ja lahjomatonta journalismia täällä kaivataan.
http://io9.gizmodo.com/10-most-essential-1970s-conspiracy-thrillers-1509974673- uupunut.vaari
Enempää ei pyydettäisi, kuin että se jatkuva rasismijauhaminen ja rasistiksi nimittely loppuisi
- Hallaahon.äänestäjä7
YLE KERTOO ETTÄ PAAVI PESI PAKOLAISEN JALAT
http://yle.fi/uutiset/paavi_pesi_pakolaisten_jalat_olemme_saman_jumalan_lapsia/8768785
PAAVI EI OTA MATUJA MAAHANSA VATIKAANIIN OLLENKAAN VAIKKA MAA ON VAURAS KUIN VATIKAANIN PANKKI ja omistaa kiinteistöjä ja osakkeita ympäri maailmaa
lupaus:
PESEN HETI YLEN UUTISPÄÄLLIKKÖ ATTE JÄÄSKELÄISEN JALAT JOS MINUT VAPAUTETAAN PYSYVÄSTI YLEVEROSTA
ATTE Jääskeläinen johtaa Ylen valhemediaa ja levittää suvakkisontaa kun pellolle
http://mvlehti.net/2016/03/25/kuinka-yle-valehtelee-sinulle-natisti/
http://mvlehti.net/2016/03/24/yle-matematiikkaa-041-on-suurin-piirtein-1923/
http://mvlehti.net/2016/03/22/yle-valehtelee-matujen-osaamisesta-ja-oppimaarasta/
http://mvlehti.net/2016/03/18/yle-tekee-juuri-sita-mista-odineita-syyttaa/
http://mvlehti.net/2016/03/17/yleisradio-vaaristelee-tietoisesti-ja-taitavasti/
http://mvlehti.net/2016/03/16/ylen-tutkiva-journalismi-yksi-laki-anarkomarkoille-toinen-laki-odineille/
http://mvlehti.net/2015/11/02/atte-jaaskelainen-vaittaa-ylen-olevan-tasapuolinen-media/
jne. jne. jne.
Hesarin tilaus peruutetaan täältä 0203 31000
https://asiakaspalvelu.hs.fi/ukk/yhteystiedot/
MUISTAKAA ALLEKIRJOITTAA, pois Yle-vero, Yle maksutelevisioksi https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1818
MUISTAKAA VAIHTOEHTOMEDIA VM http://www.murkut.org/
MUISTAKAA MEDIAN VAIHTOEHTO MV http://mvlehti.net/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418