Kyllä, kun näitä lukee, niin pakosti tulee tunne, että jokainen ampuu omista punkkereistaan.
Kukaan ei aidosti kunnioita ja ole kiinnostunut toisten mielipiteistä vaan kaiken aikaa mietitään miten toisten suut tukittaisiin.
Sekö on jaloa Kristuksen jalanjäljissä kulkemista ?
Eikö paremminkin se, että vähin erin opettelisitte pitämään toinen toistanne parempana, varsinkin jos tuo toinen ihminen kuuluu mmuuhun yhteisöön kuin omaanne ?
Onko liikaa vaadittu, jos edes kerran pysähtyisitte ajattelemaan, että elämää oli ennen Larssia ja ennen Lutherin Maraa.
Vai kuinka olisi ?
Kukaan ei aidosti kunnioita ja ole kiinnostunut toisten mielipiteistä vaan kaiken aikaa mietitään miten toisten suut tukittaisiin.
Sekö on jaloa Kristuksen jalanjäljissä kulkemista ?
Eikö paremminkin se, että vähin erin opettelisitte pitämään toinen toistanne parempana, varsinkin jos tuo toinen ihminen kuuluu mmuuhun yhteisöön kuin omaanne ?
Onko liikaa vaadittu, jos edes kerran pysähtyisitte ajattelemaan, että elämää oli ennen Larssia ja ennen Lutherin Maraa.
Vai kuinka olisi ?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Maailma on muutenkin aika pitkälti perustuva tähän. Oli uskonto tai ei.
Ihmiskunta ei muutu ennen kuin on tositilanne ja olosuhteet pakottavat sen. Itsestä tuntuu että tähän suuntaan ollaan menossa kun katsoo maailmanmenoa..ei maailmanloppua tule mutta se että joko oikeasti aletaan välittään kaikista tai sitten edessä on pelkkää sekasortoa niin kauan kunnes jäljellä on muutama eläin ihmisten jälkeen.
Monien varsinkin maallikko Vl-puhujien tärkein tehtävä on muiden pilkaaminen ja oman seurakunnan korottaminen. Siinä monen sr-opetuslapsen evankeliuminsa.
Toisto on opintojen äiti.
Eli toisaalle laittamani tähänkin:
Halveksuminen on yksi huonon itsetunnon mekanismeista.
Silloin ei tarvitse pysähtyä ja ajatella, mitä tuo toinen todella yrittää sanoa.
Ihmisen psyykkinen rakenne on erikoinen ja eri ihmisillä se hiukan vaihtelee.
On olemassa uskonnollisia harhaluuloja, ennakkoluuloja, ennakkoasenteita, jotka estävät ottamasta todellista Jumalan totuutta vastaan, joka on ilmoitettu suoraan Raamatussa.
Suosittelen jokaista avaamaan silmänsä, rukoilemaan silmävoidetta että näkisi Jumalan sanan totuudet sellaisina kuin ne todella Raamattuun on taltioituna.
Siis ei minkään oppirakennelman, eim järjenpäätelmien, ei mielenlinnakkeiden mukaan, ei edes isien perinnäissäännösten mukaan vaan absoluuttisesti Jumalan Sanaa.
Ei tunnustuskirjojen, ei oppi-isien, ei katekismusten eikä muidenkaan kautta.
Jumalan Pyhä Hneki vain osaa avata oikein.
Luota siihen, luota siihen.
Hajaannukset ovat heikentäneet alkuperäisen lestadiolaisuudenkin.
Mitä enemmän pirstoutuu, sitä heikommaksi käy.
Vaikka toisaalta solutkin jakaantuvat, mutta yhteiymmärryksessä.
Uskonnollisissa hajaannuksissa on itse perkele alkuunpanijana, mobilisoijana ja sekoittelijana.
älä laita hajaannuksia perkeleiden syyksi. ihmisten omaa syytä se on. Ihmiset ovat päättäneet tehdä näin.
Niin ihmiset, jotka ovat liitossa beelsebuupin kanssa.
Elänää levitä semmosta valetta, että ennen Lassia ja Marttia oli elämää, aenakaa hengellistä.
Pum, pum, pum !!!!!!