Diagnooseina tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus, vaikea-asteinen masennus ja päihderiippuvuus.
Minulla on kavereita, ei hirveän läheisiä sellaisia, opinnot sujuu hyvin, mutta kuitenkin olen aika eristäytynyt.
Elämäni on hyvin kausittaista. Toisinaan kaikki tuntuu olevan ihan ok, olen aktiivinen ja sosiaalinen, viihdyn ja hakeudun ihmisten seuraan, harrastan, opiskelut sujuu, ruoka maistuu, mutta taustalla on silloinkin lievää surumielisyyttä, yksinäisyyden tunteita silloin tällöin ja vahvaa värittynyttä emotionaalisuutta.
Kun taas sitten ehkä kuvitellunkin "vastoinkäymisen" tai sitten ihan oikean sellaisen tapahtuessa "romahdan", vajoan omaan sisäiseen maailmaani. Epäilen kaikkea ja jokaista ihmistä. Tunnen olevani täysin "lukossa" ja kykenemätön "normaalin" ihmisen elämään. Syytän ja häpeän itseäni, tunne-elämäni ja sosiaalinen elämäni tuntuu olevan täysin sekaisin. Ahdistaa. Epäilen mielenterveyttäni, olen ärtynyt, väsynyt, vihainen, surullinen, kaikkea yhtä aikaa. Haluan kavereiden seuraan mutta kuitenkin haluan vain olla yksin. Näien jaksojen aikana kuitenkin saatan tuntea mielihyvää joistain asioista silloin tällöin.
Pienten valonpilkahdusten kautta pikku hiljaa aina nousen taas siitä suosta ja sitten tulee parempi kausi. Kuitenkin minua varjostaa koko ajan pelko siitä mitä seuraavaksi. Ikinä en voi luottaa siihen että hyvä kausi kestäisi kauaakaan, kun pieninkin negatiivinen tapaus arkielämässä saattaa kaataa kaiken.
Olen myös huomannut että identiteetistä minulla ei ole juurikaan tietoa. Elän sen mukaan mitä ympäristö sanelee.
Ns. psykoosihan tämä ei kai voi olla koska minulla ei ole koskaan ollut aistiharhoja? Joskus kun on todella vaikea olo saatan alkaa kehitellä tosin päässäni erilaisia kuvitelmia kuinka minua seurataan ja kaikki on kääntyneet minua vastaan, ja vaikka eivät minua edes tuntisi, ajattelevat minusta pahaa.
Hoitoon en pysty hakeutumaan koska en tiedä mistä paikasta sitä edes etsisi? Kun kaikki on yhtä kaaosta ja en tiedä mikä minua vaivaa vai kuvittelenko vain kaikki ongelmat, mistä silloin apua?
Lääkkeitä olen joskus syönyt mutta niihin on todella vaikea sitoutua. Hyvän jakson tullessa luulen taas olevani täysin terve, ja sitten elämän karuus iskeekin taas vasten kasvoja. Ja helvetti senkun jatkuu.
Mitä tämä oikein on?
Minulla on kavereita, ei hirveän läheisiä sellaisia, opinnot sujuu hyvin, mutta kuitenkin olen aika eristäytynyt.
Elämäni on hyvin kausittaista. Toisinaan kaikki tuntuu olevan ihan ok, olen aktiivinen ja sosiaalinen, viihdyn ja hakeudun ihmisten seuraan, harrastan, opiskelut sujuu, ruoka maistuu, mutta taustalla on silloinkin lievää surumielisyyttä, yksinäisyyden tunteita silloin tällöin ja vahvaa värittynyttä emotionaalisuutta.
Kun taas sitten ehkä kuvitellunkin "vastoinkäymisen" tai sitten ihan oikean sellaisen tapahtuessa "romahdan", vajoan omaan sisäiseen maailmaani. Epäilen kaikkea ja jokaista ihmistä. Tunnen olevani täysin "lukossa" ja kykenemätön "normaalin" ihmisen elämään. Syytän ja häpeän itseäni, tunne-elämäni ja sosiaalinen elämäni tuntuu olevan täysin sekaisin. Ahdistaa. Epäilen mielenterveyttäni, olen ärtynyt, väsynyt, vihainen, surullinen, kaikkea yhtä aikaa. Haluan kavereiden seuraan mutta kuitenkin haluan vain olla yksin. Näien jaksojen aikana kuitenkin saatan tuntea mielihyvää joistain asioista silloin tällöin.
Pienten valonpilkahdusten kautta pikku hiljaa aina nousen taas siitä suosta ja sitten tulee parempi kausi. Kuitenkin minua varjostaa koko ajan pelko siitä mitä seuraavaksi. Ikinä en voi luottaa siihen että hyvä kausi kestäisi kauaakaan, kun pieninkin negatiivinen tapaus arkielämässä saattaa kaataa kaiken.
Olen myös huomannut että identiteetistä minulla ei ole juurikaan tietoa. Elän sen mukaan mitä ympäristö sanelee.
Ns. psykoosihan tämä ei kai voi olla koska minulla ei ole koskaan ollut aistiharhoja? Joskus kun on todella vaikea olo saatan alkaa kehitellä tosin päässäni erilaisia kuvitelmia kuinka minua seurataan ja kaikki on kääntyneet minua vastaan, ja vaikka eivät minua edes tuntisi, ajattelevat minusta pahaa.
Hoitoon en pysty hakeutumaan koska en tiedä mistä paikasta sitä edes etsisi? Kun kaikki on yhtä kaaosta ja en tiedä mikä minua vaivaa vai kuvittelenko vain kaikki ongelmat, mistä silloin apua?
Lääkkeitä olen joskus syönyt mutta niihin on todella vaikea sitoutua. Hyvän jakson tullessa luulen taas olevani täysin terve, ja sitten elämän karuus iskeekin taas vasten kasvoja. Ja helvetti senkun jatkuu.
Mitä tämä oikein on?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehkä olet lähempänä kuin arvaatkaan normaalia ihmiselämää , joka on koko ajan jonkinlaista vuoristorataa. Mikä on se pieni negatiivinen asia joka jo kaataa?
Kellojen siirtämisellä vaikutusta infarktiriskiin.
Muista siirtää kellosi ensi yönä eteenpäin.
http://yle.fi/uutiset/kellojen_siirtamisella_vaikutusta_infarktiriskiin__muista_siirtaa_kellosi_ensi_yona_eteenpain/8770396
------------------------------------------------------------------------------
Hoitoon sitoutuneet ovat saaneet apua. Onko sitten joka paikassa saatavilla?
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/14/kun-homma-lahtee-lapasesta-missa-menee-raja-normaalin-ailahtelun-ja-vakavan