Kirkkomme lähentelee paavilaisia

Vanhurskauttamisoppi esikoislestadiolaisilla on samanlainen kun paavillakin, mutta Suomen ev. lut. kirkon oppi vanhurskauttamisesta on aivan erilainen kun paavilla.

Älkää kirjoitelko kun ette tiedä asioista mitään.

Totta, tässä vähän lainausta paavin puheesta,piispa Irja Askolan vierailun yhteydessä.
"Voimme aivan erityisellä tavalla kiittää Herraa luterilaisten ja katolilaisten välisen vuoropuhelun hedelmistä. Ajattelen tässä erityisesti yhteistä asiakirjaa “Vanhurskauttaminen kirkon elämässä”. Näille perusteille rakentaen vuoropuhelunne edistyy lupaavasti kohti yhteistä sakramentaalisen tason ymmärrystä kirkosta, eukaristiasta ja virasta. Nämä yhdessä kuljetut askeleet eteenpäin laskevat lujan perustan kasvavalle uskon ja hengellisyyden yhteydelle, kun suhteenne kehittyvät tyynen keskustelun ja veljellisen jakamisen hengessä.Vuoropuhelussamme on silti vielä jäljellä eroja opissa ja käytännöissä. Tämä ei saa lannistaa meitä, vaan sen on kannustettava meitä eteenpäin matkallamme kohti yhä suurempaa ykseyttä, tekemään työtä vanhojen ajatusten ja epäluulojen voittamiseksi. Maailmassa, jota konfliktit usein hajottavat ja jota sekularismi ja välinpitämättömyys leimaavat, meidät on kutsuttu tunnustamaan yhdessä uskomme Jeesukseen Kristukseen ja näin tulemaan yhä uskottavammiksi todistajiksi ykseydestä, rauhan ja sovituksen edistäjiksi".

Katolilaisuus on kaukana totuudesta.
Älköön kukaan siihen hurahtako.

Mitä maailmassa ja kirkoissa tapahtuu, sen kanssa on aina jouduttu tasapainoilemaan. Se mitä kristillisyydessämme tapahtuu onkin paljon vakavampi asia. Jos maailmassa katolinen kirkko saa yliotetta, siinä on todellakin huolenaihetta.

Mutta jos kristillisyytämme aletaan hallita pakolla ja kuuliaisuuden vaatimuksella, se on sellainen asia joka koskee meitä kaikkia. Kyllä sisäinen paavius on paljon vaikeampaa kuin se mitä on ulkona. Tämä nykyinen suuntaus lapissa on paljon pahempi kuin 60-luvulla. Silloin oli GJ WE ja muita jotka taistelivat asian puolesta. Nyt lapissa on vaiennettu kaikki vastustajat tai pidetty boikotissa niin kauan että ovat murtuneet ja taipuneet.

Vanha edesmennyt sukulaismies, joka oli paljon 60-luvulla lapissa ja tunsi asioiden taustat ja henkilöt, sanoi että hän säälii suomalaisia jos nämä GP ja kaverit tulevat Suomeen. Näin on käynyt, ja seurakunta on niin hajalla että ei ole puoleen vuosisataan ollut, ehkä vielä pahemmin.

Hommatkaa ev.lut. kirkon tunnustuskirjat ja pankaa niiden rinnalle olemattomat esikoislestadiolaisten tunnustuskirjat, niin näette mitä on kysymys.

Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat
Tunnustuskirjojen suomennokset

Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat eli Liber concordiae julkaistiin ensimmäisen kerran suomeksi v. 1849. Teoksen käänsi Tampereen kaupunginsaarnaaja, myöhempi Messukylän kirkkoherra Josef Grönberg (k. 1903).

Sitä ennen oli Pirkkalan kirkkoherra Jacob Raumannus (k. 1678) suomentanut ja painattanut Augsburgin tunnustuksen (1651) sekä Lutherin Ison katekismuksen (1674). Paimion ja Kemiön kirkkoherra Henrik Florinus (k. 1705) julkaisi Augsburgin tunnustuksen toisen suomennoksen Upsalan kokouksen satavuotismuiston merkeissä v. 1693. Siihen liittyi myös Upsalan kokouksen päätös eli Decretum Upsaliense (1593).

Sekä Raumannuksen sekä Florinuksen Augsburgin tunnustukset olivat Upsalassa hyväksytyn tunnustuksen suomennoksia, mihin viittasi niiden yhteinen nimikin (Confessio fidei). Raumannuksen kääntämä Iso katekismus painettiin uudestaan vuosina 1821 ja 1831. Lutherin Vähä katekismus taas on ilmestynyt useita kertoja aina Mikael Agricolan ajoista lähtien.

Laajempaa mielenkiintoa tunnustuskirjoja kohtaan virisi maassamme vasta 1800-luvulla herännäispappien noustua tunnustuksellisuuden nimissä vastustamaan aikakauden liberalistisia pyrkimyksiä. Myös heränneisiin kohdistetut lahkolaissyytökset pakottivat heitä vetoamaan Raamattuun ja kirkon tunnustukseen.

Sen jälkeen ryhtyivät heränneet ja evankelisen liikkeen edustajat väittelemään oppia koskevista kysymyksistä kummankin osapuolen vedotessa tunnustuskirjoihin. Evankelinen liike sai alkunsa 1840-luvulla. Tämän vuoksi ilmeni tarvetta tunnustuskirjojen suomentamiseen. Ensimmäinen osoitus siitä oli v. 1847 ilmestynyt Uskon tunnustus, joka oli Augsburgin tunnustuksen uusi suomennos. Sen käänsi latinankielisen teksin pohjalta evankelisiin lukeutunut Vihdin pitäjänapulainen, myöhempi Turun tuomiorovasti Gustaf Dahlberg (k. 1906). Siitä ilmestyi v. 1869 toinen "parannettu painos".

Heränneet puolestaan valmistelivat kaikkien tunnustuskirjojen suomentamista, minkä tuloksena syntyi edellä mainittu Josef Grönbergin kääntämä Lutherilaisen seurakunnan opin ja uskon tunnustuskirjat (1849). Tämä 769 sivua käsittävä teos oli käännetty latinalaisesta tekstistä C. A. Hasen ja J. T. Müllerin tunnustuskirjalaitoksen pohjalta. Siihen kirjoitti esipuheen eli "lyhykäisen johdatuksen" tunnettu herännäispappi Julius Immanuel Bergh. Lopussa oli liitteenä Upsalan kokouksen päätös. Siinä lueteltiin tärkeimpien allekirjoittajien lisäksi kaikkien päätökseen yhtyneiden suomalaisten pappien nimet, joita oli kaikkiaan 253.

Ennen kuin jatkamme tunnustuskirjojen suomennosten selostamista on todettava, että vuosisadan puolivälissä käytiin merkittävä keskustelu kirkkolain ensimmäisestä pykälästä, jossa määriteltiin kirkon tunnustus. Vuoden 1686 kirkkolain mukaan kaikki tunnustavat sitä uskoa ja oppia, joka on "perustettu" ("grundad") Jumalan Pyhässä Sanassa ja "käsitetty" ("författad") kirkon kolmessa päätunnustuksessa "nijn myös sinä muutamattomas Ausburin Tunnustuxes wuodesta 1530 cuin 1593 Upsalan Conciliumis wastanotettu (wedertagen) ja coconaises nijn cutzutusa Libro Concordiae selitetty (förklarad) on".

Augsburgin tunnustuksella oli siis luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen joukossa erityisasema. Upsalan kokouksessa hyväksytty tunnustuskirja Confessio fidei sisälsi kirkon kolme yleistä uskontunnustusta ja Augsburgin tunnustuksen sekä kokouksen päätöksen ruotsin kielellä.

Liber concordiae määrättiin Ruotsin valtakunnan uskonopilliseksi perustaksi v. 1663 ja vahvistettiin valtiopäivillä v. 1664. Tosin siihen oli aikaisemminkin vedottu. Tunnustuskirjojen kokoelma ilmestyi ruotsiksi ensimmäisen kerran v. 1730.

Apostolinen uskontunnustus

Taustaa
Apostolinen uskontunnustus on lännen kirkon perinteinen kastetunnustus, jolla kristityiksi kääntyneet tunnustivat uskonsa kasteen yhteydessä. Varhaisimmat sanamuodot tunnetaan 200-luvun Roomasta. Lopullinen sanamuoto on 700-luvulta.

Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan,

ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,

ja Pyhään Henkeen,

pyhän yhteisen kirkon,

pyhäin yhteyden,

syntien anteeksiantamisen,

ruumiin ylösnousemisen

ja iankaikkisen elämän.

Nikaian uskontunnustus

Taustaa
Nikean uskontunnustusta pidetään kristikunnan päätunnustuksena, koska se yhdistää idän ja lännen kirkkoja ja sitä käytetään yhä ehtoollisliturgiassa. Se hyväksyttiin 1. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Nikeassa 325 jKr. Sitä täydennettiin Pyhää Henkeä koskevalla osalla 2. ekumeenisessa kirkolliskokouksessa Konstantinnopolissa 381 jKr. Siksi sitä kutsutaan myös Nikaian-Konstantinnopolin uskontunnustukseksi.

Me uskomme yhteen Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyväisten ja näkymättömien Luojaan,

ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, Valkeus Valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt, ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta ja syntyi ihmiseksi, meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi kuoleman ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli3 kirjoitettu, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.

Uskomme Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä ja Pojasta ja jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.

Uskomme yhden, pyhän, yleisen4 ja apostolisen kirkon.

***) Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,

odotamme kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.

Athanasioksen tunnustus areiolaisuutta vastaan

Taustaa
Athanasioksen uskontunnustus on läntistä alkuperää, latinankielinen ja kolmesta vanhasta tunnustuksesta myöhäisin, syntynyt todennäköisesti 500-luvun alussa Espanjassa. Se puolustaa Jumalan kolmiyhteyttä ja oppia Kristuksesta tosi Jumalana ja ihmisenä. Keskiajalla sitä käytettiin aamun hetkipalveluksessa.

Sen, joka tahtoo pelastua, on ***) ->ennen kaikkea pysyttävä yhteisessä kristillisessä uskossa. -> Sitä on noudatettava kokonaisuudessaan ja väärentämättä. Joka ei niin tee, joutuu epäilemättä iankaikkiseen kadotukseen.

Yhteinen kristillinen usko on tämä:

Me palvomme yhtä Jumalaa, - (emme Gällejä) - joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta.

Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma,
mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi, yhtäläinen on heidän kunniansa ja yhtä ikuinen heidän majesteettisuutensa.

Sellainen kuin on Isä, sellainen on myös Poika ja Pyhä Henki: Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton.

Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön.

Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.

Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.

Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.

Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt.

Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.

Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus.

Sen joka tahtoo pelastua, on siis ajateltava kolminaisuudesta näin.

Saavuttaaksemme iankaikkisen pelastuksen meidän on kuitenkin myös vakaasti uskottava, että meidän Herramme Jeesus Kristus on tullut ihmiseksi.

Oikea oppi on tämä: Me uskomme ja tunnustamme, että meidän Herramme Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Yhtä lailla Jumala ja ihminen:

Isän luonnosta ennen aikojen alkua syntyneenä hän on Jumala, äidin luonnosta ajassa syntyneenä hän on ihminen. Hän on täysi Jumala, ja täysi ihminen järjellisine sieluineen ja ihmisruumiineen.

Jumaluudessaan hän on samanarvoinen kuin Isä, ihmisyydessään vähäarvoisempi kuin Isä.

Vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.

Yhdeksi hän ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten, että Jumala on omaksunut ihmisyyden.

Yksi hän ei ole sen vuoksi, että luonnot olisivat sekoittuneet toisiinsa, vaan siksi, että hän on yksi persoona. Sillä niin kuin järjellinen sielu ja ruumis yhdessä ovat yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen ovat yksi Kristus.

Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista,

astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.

Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua.

Nuoria ystäviämme nyt erityisesti muituttaisin siitä mihin me kristityt uskomme, nyt jo 2000 vuotta olemme uskoneet.

Eskoilsestadiolaisuudessa on nyt niin vahvat eksytyksen tuule ja ne tulevat pääkallonpaikalta, ihmisiltä jotka eivät usko muita kuin itseään.

He myös palvovat itseään ja vaativat kaikkia kumartamaan itseään muka hengellisenä hallituksena. Ja toteuttavat sitä minkä joskus 1990 alussa sanoivat, "me palautamme alkuperäisen lestadiolaisuuden!

Eivät tiedä sen vertaa, että alkuperäinen lestadiolaisuus on alustaan saakka ollut evankelisluterilaisen kirkon sisällä toimiva herätysliike.

Vapaakirkossa jota väkivallalla ja valheiden avulla nyt muodostetaan Suomeenkin, ei siis ole tippaakaan alkuperäistä lestadiolaisuutta.