Miten siitä pääsee eroon? Tärkeintä on vain hyväksyä, että tunteita on. Uskon, että myös näkemättömyys ja yhteydenpidon puute auttaa. Minulla oli ns. suruaika tammi-helmikuussa, kun viimein tilanteen mahdottomuus iski vasten kasvoa. Itkin tuona aikana paljon. Tämä kuukausi on ollut jo parempi, olen kai viimein hyväksynyt. Onhan se hankalaa, kun tunteita on ollut pitkään ja sitten niistä pitää luopua. Kun lopettaa mitä jos-ajattelun, ei näe toista pitkään aikaan eikä ole yhteydessä, silloin aika kuluttaa kaiken pois. Pitää vain olla itselleen armollinen ja kärsivällinen, että siihen menee oma aikansa.
Mahdoton haave
ajan_voima
31<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Ei päde ainakan omassa tapauksessani kun emme nähneet liki kolmeen kuukauteen ja joulukkusta alkaen ja nyt noin viikko sitten nähtiin ja BÄM! Emme olleet unohtuneet kumpikaan kummaltakaan. Mieletöntä. <3
No kohta ne elämän realiteetit tulevat taas esiin ja ymmärrät tilanteen mahdottomuuden jälleen kerran, jos kumpikaan ei ole mihinkään suuntaan muuttunut. On-off-on-off...
Päinvastoin tulemme ymmärtämään tilanteen ainoan ja optimaalisimman lopputuleman, saamme toisemme varmasti. on-off-on-off-on-off-happily on.
Taidat vain itse uskoa niin, olisitte saaneet jo, jos se toinenkin osapuoli olisi täysillä mukana.
Ehkä tilanne ei vain ole niin yksinkertainen.Juttelu varmaan selventää jotain.
Voin huonosti :( Liian hankala aihe..
Jos olet todennut tilanteen mahdottomaksi, niin se on jo sitä oman järkesi käyttöä ja sitä kautta pääset ikävän tunteestasi voittoon sekä hyväksymään tapahtuneen. Iltalehdessä vai- sanomissa taisi olla artikkeli siitä ajan parantavasta voimasta, joka jonkun mielestä oli puppua eli ei se aika paranna niitä haavoja, vaan itse ihminen tekee sen ajatustyön. Eli hän käy ne omat tunteensa läpi: itkee, vihaa, kokee sitä katkeruutta ja pettymystä, ikävääkin jälleen, mutta kuitenkin lopulta saavuttaa rauhan itsensä kanssa eli hyväksyy tilanteen ja toivoo kaivatulleen kaikkea hyvää vain. Tunteiden käsittelyä kuitenkin auttaa ettei kaivattunsa kanssa ole missään tekemisissä. Itsekin muutaman seurustelusuhteen päättymisen tai yksipuolisen ihastumisenkin läpikäyneenä suosittelen ettei kannata pitää mitään yhteyttä kaivattuunsa, koska sillä yrittää vain pitää sitä omaa pientä liekkiä yllä, kun toinen osapuoli on omansa puhaltanut jo sammuksiin tai se ei ole edes syttynyt ensinkään. Joskus yksipuoliseen ihastumiseen on auttanut myös niiden tosiasioiden kohtaaminen eli jos on ihastunut varattuun, niin ehkä onkin parempi, että tapaa hänet puolisonsa kera ja toteaa lopulta itse, mikä hölmö on ollutkaan.
Pettymys on nieltävä, vaikka ei saa nieltyä. Ei tästä nyt jäänyt , kuin muistot.
Hänellä on elämässä asiat kohdallaan ja varmasti on onnellinen. Silloin on helppo päästää irti.
Suruaika tammi)--maalis ja jatkuu... Ihastus lähti kysymättä yhteystietoja...tai edes sanomatta moikka. Ei siis edes tykännyt minusta varmaan,vaikka esitti kiinnostunutta.. Kiinnyn helposti ihmisiin,ja on ollut todella raskasta..kun viimein luulin että joku välittäisi.
voi tykätä, mutta vaikea tilanne
Hullunkurista, ettet tiedä hänen välittävän sinusta.
No kai jos oisi tykännyt niin ei olisi vain lähtenyt?
Jos vastaus näihin kysymyksiin on useimmissa "ei", niin se on luultavasti aika siirtyä eteenpäin.
Onko suhde voiko kehittyä toiveiden mukaan?
Onko suhde täyttääkö tarpeitasi?
Onko mahdollisia tavoitteita yhdessä ja saavuttaa ne?
Onko kumppanisi, hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet?
Voitteko ratkaista konflikteja yhdessä?
Oletko, voitko hyvin teidän suhteessa?
Onko kommunikaatio kumppanin kanssa hyvä?
Tuo lista pitäisi käydä yhdessä läpi sitten tietäis.
Riippuu tilanteesta. Jos toinen on suutuspäissään jalka aina ovenraossa niin siitä syntyy on of tilanne. Itse olen ollut aina se joka ottaa yhteyttä ja uudelleen ollaan yritetty lukuisia kertoja. Nyt olen viimein hoksannut että toinen ei ikinä oo näiden erojen aikana ollut se yhteyden ottaja ja ollut aina lähdössä. Tällä kertaa monta asiaa tajunneena päästän hänet. Elämässä hukkaa helposti aikaa jos mikään ei muutu. Vaikeuksista voi selvitä mutta toisen pitää tajuta tekojen kautta oma tärkeytensä jos sitä ei näy toiselta on silloin aika haudata vaikka sattuu... Kyllä joku päivä paistaakin vielä uskon
Asioista keslusteleminen on kaiken a ja o. Avoin keskustelu auttaa pääsemään eteen päin. Ilman tuota keskustelua jää yksin tunteidensa ja ajatustensa kanssa.
Minä tarviin keskustelun kyseisen ihmisen kanssa muuten jään epämääräiseen tilaan.
Olen samaa mieltä mutta mahdotonta kun toinen osapuoli ei anna mitään merkkiä haluaako edes keskustella.. Itse olisin tähän ollut valmis ja viestiäkin laitoin. Vastauksena hiljaisuus.. Silloin on päästettävä toinen ja käytävä itse läpi asioita. Toivon että joku päivä hymyilen vielä.. Ei ole vielä hymyä mutta ehkä tuntuu kohta paremmalta..
Samassa veneessä täällä.. Ainoa lohtu huomata että muitakin on tälläisessä tilanteessa. Kaikki vaan loppui kuin seinään. Keskustelematta ja asioita läpikäymättä. Nyt pitää elämä aloittaa nollasta yksin. Ei ole helppoa ja hiljaisuus tappaa
Kannattaa miettiä, mitä se ihminen on sulle jo aiemmin sanonut ja mitä on toivonut, ehkä et ole vain malttanut kuunnella ja tulla vastaan sekä joustaa tai ottaa opiksi. Hänen mittansa tuli ilmeisesti täyteen ja hänen ainoa keinonsa oli vain tehdä se tuolla tavalla.
Minä olen valmis juttelemaan hänen kanssaan mutta pallo on hänellä.. Olen sen hänelle avannut ja jos mitään ei kuulu annan ajan kulkea ohitse pikkuhiljaa.. Minulla ei oo kortit kädessä tässä.. Eteenpäin menen hiljaa pettyneenä kun kaikki selvittämättä jäi
Niinhän se on vai onko. Ehkä ei olekkaan. En tiedä, miten se on ja voisi olla toisinkin. Toivoisin, että olisi toisin, mutta olisiko sekään parempi vaihtoehto. Turhaa miettiä, kun ei ole vaihtoehtoja edes. Paras pysyä vain paikoillaan ja katsoa, mihin elämä kulkettaa. Nyt ei hyvältä näytä. Menen nukkumaan.
Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus avata puhe. Jos liian ylpeä kysyäkseen jutellaanko asia selväksi niin sitä voi katua enemmän kuin kysyä asiaa toiselta vaikka saisi negatiivisen vastauksenkin.
Viittasin lähinnä aloituksessani ihastumisen tunteisiin, tilanteeseen jossa mitään ei ole vielä alkanutkaan.
Miksi et ota selvää? Mikä on esteenä? Jos molemmat vapaita
Olipa se sitten vain ihastumisen tunne, niin olet kuitenkin todennut tilanteen mahdottomaksi, joten yhtälailla se on sitä samanlaista luopumistyötä ja tunnetilojen läpikäymistä ja irtipäästämistä kuin erotilanteessakin. Myös tällä palstalla haaveilu ja henkilökohtaiset kaipaavat viestit ovat vain vielä sen tunteen elossapitoa eikä irtipäästämisestä tai -pääsystä ole puhettakaan. Jokaisen kannattaa miettiä tykönään, että onko palstalla vierailu ja tänne jumiminen näissä tunneasioissa oikeasti hyväksi vai pitkittääkö tällä vain sitä omaa...
Ei välttämättä jos ei oikeen tykkää puhua ihmisille niin täällä jutustelu voi olla terapeuttistakin.. Miksi itse täällä olet? Itselläni paljon totuttelua tähän yksinäisyyteen ja kai täällä lukeminen jotenkin helpottaa tietäen että muitakin samassa tilanteessa.. Olet oikeassa tuossa vastaan tulenisessa, mutta mielestäni sen pitäisi olla molemminpuolista eikös?
Kuten jo totesin, itse olen loppusuoralla tässä läpikäymisessä. Halusin vain viestilläni antaa vinkkejä muille samassa tilanteessa oleville ja jakaa oman kokemukseni. En itse haikaile mitään, tilanne on täysin mahdoton ja sillä siisti. Hyvää kevättä kaikille, en tule lukemaan tänne enää.
Tärkeintähän se on tiedostaa jos on aivan varma että on mahdoton niin siitä vain eteenpäin
Varma ja varma, siinäpä se onkin.