Damon "The Demon" Hillistä tuli mieleen silloin nuorena miehenä kun hän vielä ajoi kilpaa, Psycho-leffan puukottaja Norman Bates. Niin selvä yhdennäköisyys Amerikkalaisnäyttelijä Anthony Perkinsissä ja brittiläiskuski Hillissä.
Moni on vähätellyt ja haukkunut Hilliä, että voitti mestaruuden ainoastaan siksi että ajoi varikon parhaassa tallissa (Williams-Renault) parhaalla autolla. Mutta harva on ajanut mestaruutta muulla kun parhaalla autolla. Esim. Mika Häkkisen McLaren-Mercedes oli aivan omaa luokkaansa 1998-99.
Williamsilla myönnettiin että Damonin asiantuntemus auttoi heitä kehittämään autosta ylivoimaisen voittajan. 1997 Hill ajoi ällistyttäviä suorituksia Arrows-Yamaha autolla ollen mm. Silverstonen aika-ajoissa 6. Unkarissa hän ajoi 3. lähtöruutuun ja johti kisaa ohitettuaan Michael Schumacherin (Ferrari) ja Heinz Harald Frenzenin (Williams-Renault) valtavalla erolla kunnes viimeisellä kierroksella iski vaihdelaatikkovika ja Damon oli maalissa lopulta kolmas.
1998 Damon Hill ajoi Jordan-tallille ensimmäisen voiton Belgian sadekisassa jossa moni muu ajoi ulos tai kolaroi. Tallikaveri Ralf Schumacher täydensi toisella sijallaan Jordanin kaksoisvoiton. Jordanin kirkuvankeltainen ja punasilmäinen herhiläinen oli vaaraksi ajoittain jopa kärkitalleille Mclaren ja Ferrari, suurelta osin Mugen-Honda moottorin ansiosta.
Norman Bates 1996 maailmanmestari
speedyhornet
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418