Näin viimeyönä sellaista unta ettå minulla oli kutsu sairaalaan jonkinlaiseen tarkastukseen. Minulla oli kädessä paperi jossa oli verikokeiden tuloksia (veressäni olevien aineiden pitoisuusarvoja). Ne oli kirjoitettu lyijykynällä valkoiselle paperille. Lisäksi paperissa taisi olla lista kokeista joita pitäå vielä ottaa. Tulin sairaalaan ihan normaalisti. Istuin odotusaulaan odottamaan hoitajan tai lääkärin vastaanottoa. Odotusaulassa oli muitakin odottamassa, minua vanhempia ihmisiä. Jossain vaiheessa joku hoitaja toi minulle jonkinlaisen peiton jonka asetin syliini ja jäin vielä odottamaan kutsua lääkärin tai hoitajan huoneeseen. Pian luokseni tuli pieni poika joka antoi minulle suklaapatukan ja jatkoi matkaansa jonnekin. En syönyt patukkaa vaan laitoin sen peiton alle piiloon. Kohta lääkäri kutsui ensin sukunimelläni mutta toisella etunimellä. Sanoin lääkärille oman etunimeni ja lääkäri kutsui sitten minut sisään. Uni loppui tähän.
Kävin noin kuukausi sitten verikokeissa eikä niissä ollut mitään outoa. Minulla oli pientä kevätväsymystä jota luulin joksikin vakavammaksi jonka vuoksi kävin lääkärillä ja verikokeissa. Nykyisin olen voinut hyvin ja ollut terveenä.
Mitähän tuo uni haluaa minulle sanoa? Ihmettelen pientä tuntematonta poikaa unessa joka antoi minulle suklaapatukan ja sitä miksi hoitaja toi minulle peiton.
Sairaalan odotusaula
5
<50
Vastaukset
Unesi voisi kertoa tarpeestasi tasapainottaa henkistä ja fyysistä hyvinvointiasi. Etsit keinoja tuoda valoa arkeesi. Unesi voi kuvata myös aikaisempaa huoltasi terveydestäsi ennen verikokeita..
Unesi pieni poika muistuttaa myös siitä, että hyvinvointia ei voi aina mitata laboratoriokokeilla, ehkäpä toisinaan auttaakin, kun unen pieni poika tulee aivan lähelle ja antaa sen suklaapatukan; eli arjen lämpimät kohtaamiset toisten ja oman itsen kanssa parantavat. Unen lääkärikin kutsui sinua uudella etunimellä, tämä voisi kertoa uudistumisen tarpeesta.
Unen poika antoi sen suklaapatukan, joka voisi kuvata elämän pieniä iloja, aistinautintoja, mutta sinä kätkit sen patukan peiton alle. Muista helliä itseäsi sinulle tärkeillä tavoilla älä kiellä niitä itseltäsi. Ole itsellesi lempeä ja pidä huolta ihan oikeasti itsestäsi !- outouni123
Ihan hyvin asiat vois olla noin kuten kirjoitit. Ehkä minäni kaipaa uudistusta, rakkautta, lempeyttä ja läheisyyttä. Ehkä henkinen/fyysinen minäni ei ole tasapainossa jolle pitäisi tehdä jotain.
Näen harvoin sellaisia unia jotka muistaisin vielä herättyäni. Useimmiten unet voivat olla lyhyitä tai niin epämääräisiä ettei niitä muista enää kun silmänsä avaa. Painajaisia näen tosi harvoin. Yleensäkin nukun sikeästi ja herään aamulla virkeänä uuteen päivään.
Vielä tuosta unen peitosta, unen peitto voisi symboloida rakkautta, turvaa ja suojaa ulkomaailmalta. Unen hoitaja toi sinulle peiton, koska tarvitset tuota kaikkea juuri nyt, jotta jaksaisit..
- tummaasuklaata
Serotoniininpuutetta?
- outouni123
En usko että ois serotoniinin puutetta. Olen voinut nyt ihan hyvin kun se kevätväsymyskin on ohi mennyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422