yksinäiset

Olen yksinhuoltaja isä ja ongelmani on minun ja poikani yksinäisyys.Olen ollut melkein koko elämäni yksinäinen.Olen kyllä sinut asian kanssa,mutta nyt pelkään,että poikani on kokemassa saman kohtalon.Hänellä on tosi vähän kavereita,vaikka alueellamme asuu paljon lapsia.Olen kannustanut häntä leikkimään ja tutustumaan uusiin lapsiin,mutta häntä ei kiinnosta juurikaan.Koen,että olen hänelle se ainut kaveri.leikin ja touhuan hänen kanssaan paljon,koska minun käy hänen yksinäisyys sääliksi.Meillä ei käy juurikaan ketään kylässä ja poikani näkee että minulla ei ole ystäviä/kavereita.Koen,että hän saa vaikutteita juuri siitä.Minä pärjään aina,mutta poikani on minulle kaikki kaikessa ja ajatus,että hän kokee saman kuin minä pelottaa minua.Poikani on tosi arka ja ujo.Koulussa hänellä menee hyvin tietääkseni.Hänellä on muutama luokkakaveri jonka kanssa hän leikkii koulussa,mutta ei koulun ulkopuolella.Hän monesti hakee heitä,mutta monesti palaa kotiin yksin,kun eivät halua hänen kanssaan leikkiä.Harrastuksia hänellä ei ole,koska ei halua ja en tietenkään pakota häntä mihinkään.Tiedän,että olen ollut huono kuva lapselleni,kun olen aina ollut yksin hänen kanssaan,Mutta koen myös,että syy ei täysin ole minun,että olen ollut kaveriton lapsena ja nyt myös aikuisena(35v)minulle vaan kävi näin,että parin vuoden yksinäisyyden jälkeen se ei tuntunut enään niin pahalta.Lapsen syntymäpäivät ovat todella pahoja minulle,kun saa pelätä tuleeko sieltä ketään,näin on pari kertaa tapahtunut.Kirjoitukseni oli ainoastaan tarkoitettu löytämään samankaltaisia kokemuksia.En hae mitään apua ongelmaani.