Vapaa-ajattelijoiden osuus kirkon polttoon

Rajat.vapareillekin

Poliisi on kertonut, että kirkon polttajalla on pahoja henkilökohtaisia ongelmia. Kuinka paljon voidaan ajatella, että hän oirehtii maassamme 2000-luvulla villiintynyttä ääriateismia, jonka näkyvin organisoitu toimija on Vapaa-ajattelijain liitto.

Liitto ei julkisesti kannata kirkon polttamista, mutta sen välittämä aggressiivinen ääriateistinen propaganda on osaltaan ollut luomassa maaperää tämänkaltaisille teoille. Internetin keskustelupalstoilla ääriateistiset kirjoittajat ovat ilmaisseet mielihyvänsä tapahtuneen johdosta.

Jää nähtäväksi, mitkä ovat poltajan motiivit ja vaikuttimet. Joka tapauksessa ääriateistinen ajattelu muodostaa Suomessa jonkinlaisen turvallisuusriskin. Ääriajatteluun taipuvaiselle Vapaa-ajattelijain liitto on asetettava rajat.

33

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ketjussa http://keskustelu.suomi24.fi/t/14205156/tuhopoltto-tuomittava-teko vuorokausi sitten:

      -- Nimimerkki"vaparinpuuhiako" on vakiantivaparina selvästi harmissaan, että ei päässyt otsikoimaan juttuaan näin: vaparit vaikenevat tuhotyöstä. --

      Mutta eikös vain löytynyt tällekin sopiva otsikko. Mahtaako tässä maassa enää sellaista pahaa ollakaan, joka ei olisi va-liiton syy? Hyvin me ehditään, kuulemma koko ajan vähenevä joukko, kaikkea pahaa aikaan saamaan. :=)

      • Jorin.kanta

        Kuulemma vähenevä joukko? Tehän olette vähenevä joukko. Näkyyhän se luvuistakin. Jori tosin rauhoittelee, että ei jäsenmäärällä oikeastaan ole väliä. Eli eroaminen jatkukoon ja uusia naamoja ei tarvita pilaamaan Jorin ja kavereiden hotelliviikonloppuja. Pitäkäähän mielessä kaikki, mitä Jori ajattelee.

      • VAn-juhlat
        Jorin.kanta kirjoitti:

        Kuulemma vähenevä joukko? Tehän olette vähenevä joukko. Näkyyhän se luvuistakin. Jori tosin rauhoittelee, että ei jäsenmäärällä oikeastaan ole väliä. Eli eroaminen jatkukoon ja uusia naamoja ei tarvita pilaamaan Jorin ja kavereiden hotelliviikonloppuja. Pitäkäähän mielessä kaikki, mitä Jori ajattelee.

        Eikös nuo Jorin & kavereiden hotelliviikonloput ole VA-liiton pussista?

        Väki vähenee mutta valtionosuudet ja pippalot vaan kasvaa..

      • eisetajua
        VAn-juhlat kirjoitti:

        Eikös nuo Jorin & kavereiden hotelliviikonloput ole VA-liiton pussista?

        Väki vähenee mutta valtionosuudet ja pippalot vaan kasvaa..

        Pippalot ja valtionosuudet ne Joria liikuttaa. Mutta alkaa tulla jäseniä ikävä, kun rahat loppuvat ja valtionapu poistuu.

      • EroTampereesta
        eisetajua kirjoitti:

        Pippalot ja valtionosuudet ne Joria liikuttaa. Mutta alkaa tulla jäseniä ikävä, kun rahat loppuvat ja valtionapu poistuu.

        Tyhjää jauhaa Jori. Kuulemma??? Tuoko johtaa Tampereen yhdistystä??? Onneksi en ole sen jäsen.

    • SanonnVaan

      Pudonneen riman alta ryömivät antivaparit "voivat ajatella" näköjään ihan mitä vaan ja kuinka paljon vaan.

      • Kaikkeavoiodottaa

        Kun on kyseessä vaparit, mikä tahansa on mahdollista. Voidaan antaa vääriä tietoja jopa kansanedustajille menneessä kirjeessä! Kyllä teiltä tempauksia riittää pornotempauksesta alkaen!

    • typeryydestäänmaksaaitse

      Olipa kuka oli, niin luulisi jossain tuntuvan, kun häkki heilahtaa ja vapaus menee. Kirkko oli vakuutettu ja kyllä summalla uuden rakennuksen saa.

      • ikäväkehitys

        Oli kuulemma 6 miljoonan edestä vakuutettu. Ei sillä uutta kirkkoa saa tai ei ainakaan isolle seurakunnalle riittävää.

        Vapaa-ajattelijat eivät varmaankaan tässä ole vastuullisia, ainakaan suoranaisesti. Kirkkovihamielisen ilmapiirin luomisessa heillä kuitenkin on osuutensa. Nytkin kirkkovastainen MV-lehti postailee jatkuvasti vapaa-ajattelijoiden kirkosta eroamissivun linkkiä, vaikka maistraatilla on oma viranomaissivu samaa asiaa varten.

      • Jiijäätee
        ikäväkehitys kirjoitti:

        Satusetä taas vauhdissa :D

      • Hyhyhhuijaaa
        Jiijäätee kirjoitti:

        Satusetä taas vauhdissa :D

        Tärkeintä duuniaan on pyörittää tuota valheellista otsikkoa foorumin etusivulla, kuin myös tätä: "MV ja Eroakirkosta.fi yhteistyössä". Valheen toistolla luulevat pikällekin pääsevänsä.

      • "Valheen toistolla luulevat pikällekin pääsevänsä."

        eikäs tämä tekniikka ole toiminut vallan hyvin, jo tuhansia vuosia uskovaisten keskuudessa.

      • Rajat.vapareillekin
        Hyhyhhuijaaa kirjoitti:

        Tärkeintä duuniaan on pyörittää tuota valheellista otsikkoa foorumin etusivulla, kuin myös tätä: "MV ja Eroakirkosta.fi yhteistyössä". Valheen toistolla luulevat pikällekin pääsevänsä.

        Ja mikähän oli valhetta tuossa aloituksessa? Pientä erittelyä sopisi odottaa, mutta eihän sellaista tule, perusteista puhumattakaan.

      • Jiijäätee
        Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        Ja mikähän oli valhetta tuossa aloituksessa? Pientä erittelyä sopisi odottaa, mutta eihän sellaista tule, perusteista puhumattakaan.

        No koko aloitushan ihan sitä itseään. Höpistään jostain ääriateismista vapareissa vaikka se on enemmän tuon pat järjestön hommia. Ja itse aloituksesta puuttuu perustelut, niin miksi kaipaat niitä muilta. Eli perustele itse nuo aloitteessa esitetyt väitteet ensin, niin ammutaan ne alas taas jälleen kerran.

      • hevosetkinnauraa

        Eli mitään et taaskaan pystynyt osoittamaan valheeksi. Kukaan ei ota sinua vakavasti.

      • Vaparihäirikkö
        hevosetkinnauraa kirjoitti:

        Eli mitään et taaskaan pystynyt osoittamaan valheeksi. Kukaan ei ota sinua vakavasti.

        Jiijäätee on suoraan kertonut trollaavansa. Se ei tosin poista sitä, että trollaus suuntautuu vain niihin, jotka kritisoivat vapareita. Vapareita se ei trollaa.

      • onkosemaksettu
        Vaparihäirikkö kirjoitti:

        Jiijäätee on suoraan kertonut trollaavansa. Se ei tosin poista sitä, että trollaus suuntautuu vain niihin, jotka kritisoivat vapareita. Vapareita se ei trollaa.

        Miksiköhän noin valikoivaa trollausta?

    • Rajat.vapareillekin

      Todennäköisesti polton syypää oli tämänkin palstan vaparivihaaja. Selvä fanaattisuus on ollut havaittavissa jo usen vuoden ajan ja nyt se on eskaloitunut siihen että poltetaan kirkkoja ja syytetään siitä vapareita. Kysymys onkin, missä ketjun aloittaja oli palon aikaan?

      • Rajat.vapareillekin

        Olisi tosiaan laitettava rajat vapareillekin, kun jo nikki varastetaan. Vaparilla on aina vaparin moraali.

      • Jiijäätee
        Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        Olisi tosiaan laitettava rajat vapareillekin, kun jo nikki varastetaan. Vaparilla on aina vaparin moraali.

        Edelleenkin rekisteröimätöntä nikkiä ei voi varastaa. Etkä edelleenkään voi tietää onko kirjoittaja vapari. Sinulle näyttää kaikki ikävä olevan vapareiden syytä. Ei ole kovin uskottavia syytöksiä taaskaan.

      • hevosetkinnauraa
        Jiijäätee kirjoitti:

        Edelleenkin rekisteröimätöntä nikkiä ei voi varastaa. Etkä edelleenkään voi tietää onko kirjoittaja vapari. Sinulle näyttää kaikki ikävä olevan vapareiden syytä. Ei ole kovin uskottavia syytöksiä taaskaan.

        Sinä tunnut kummasti tietävän yhtä ja toista. Ja esittelet niitä muka fiksuna. Kaikki näkee sinun läpi.

      • Rajat.vapareillekin
        Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        Olisi tosiaan laitettava rajat vapareillekin, kun jo nikki varastetaan. Vaparilla on aina vaparin moraali.

        "Olisi tosiaan laitettava rajat vapareillekin, kun jo nikki varastetaan. Vaparilla on aina vaparin moraali."

        Toisin kuin sinulla jolla ei ole moraalia ollenkaan. Missäs muuten olit kun tuo kirkko paloi?

      • Rajat.vapareillekin
        Rajat.vapareillekin kirjoitti:

        "Olisi tosiaan laitettava rajat vapareillekin, kun jo nikki varastetaan. Vaparilla on aina vaparin moraali."

        Toisin kuin sinulla jolla ei ole moraalia ollenkaan. Missäs muuten olit kun tuo kirkko paloi?

        Kotona. Entä itse?

      • Jiijäätee
        hevosetkinnauraa kirjoitti:

        Sinä tunnut kummasti tietävän yhtä ja toista. Ja esittelet niitä muka fiksuna. Kaikki näkee sinun läpi.

        No mitä tuossa tekstinä oli väärin? Sen unohdit kertoa ja rupesit vain taas haukkumaan minua. Tuntuu että totuuden puhuminen sinulle saa sinulla heti karvasi nousemaan.

      • katsepeiliin
        Jiijäätee kirjoitti:

        No mitä tuossa tekstinä oli väärin? Sen unohdit kertoa ja rupesit vain taas haukkumaan minua. Tuntuu että totuuden puhuminen sinulle saa sinulla heti karvasi nousemaan.

        Minusta sinulle vain vastattiin sinun tyylilläsi ja tasollasi

    • hassadega

      Odotan vain, milloin se kirjoittaja, joka jaksaa lähes päivittäin julistaa että vapaa-ajattelijat ovat hänen mielestään liian lähellä kirkkoa ja ettei vapaa-ajattelijoilla ole muka mitään tekemistä ateismin kanssa, tulee oikomaan aloittajan ääriateismiväitteitä.

      Väärässähän molemmat ovat, mutta niin eri laidoilla väärässä, että luulisi heille syntyvän mielenkiintoinen keskustelu. Miksiköhän näin ei kuitenkaan käy?

      • vapaudu.sinäkin

        Vaparithan ovat niin sekavia, että siihen porukkaan mahtuu mitä tahansa. Virallisesti ollaan niin ateistia, niin ateistia. Samaan aikaan johto vaivihkaa lähentyy kirkkoa.

      • huomattava.kuitenkin
        vapaudu.sinäkin kirjoitti:

        Vaparithan ovat niin sekavia, että siihen porukkaan mahtuu mitä tahansa. Virallisesti ollaan niin ateistia, niin ateistia. Samaan aikaan johto vaivihkaa lähentyy kirkkoa.

        "Samaan aikaan johto vaivihkaa lähentyy kirkkoa"

        Kunhan eivät tee sitä tulitikkujen ja sytkärien kanssa. Siitä voi joutua vastuuseen ja silloin kyllä koko järjestö romahtaa.

      • Romahtaakuitenkin
        huomattava.kuitenkin kirjoitti:

        "Samaan aikaan johto vaivihkaa lähentyy kirkkoa"

        Kunhan eivät tee sitä tulitikkujen ja sytkärien kanssa. Siitä voi joutua vastuuseen ja silloin kyllä koko järjestö romahtaa.

        Niin. Onneksi se romahtaa, vaikkeivät tekisi tuommoista typeryyttä.

    • ErotkaaVapareista

      Alkaa olla todella selvää, että vaparit ovat rasistijoukoissa. Ateistitkin liittyvät jo kirkkoon. Vaparit ovat laskeneet väärin ryhtyessään MV-yhteistyöhön!

    • vaparit.vs.ateistit
      • eiateisteille

        Vaparit ei oo muuta ku joku pelleporukka.

      • Jiijäätee

        Selittäisitkö mitä on ääriateismi? Ja miten vaparit sitä levittävät?

        Tämä sen takia kun koskaan ei voi olla varma mitä tarkoitat joillakin sanoilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      73
      4976
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      11
      3369
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      21
      2669
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      57
      1727
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1566
    6. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1336
    7. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1332
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      220
      1139
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      71
      1015
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      51
      889
    Aihe