Oon aikeissa ottaa koiran tuomaan elämään iloa ja mielekkyyttä. Päätös on tarkkaan harkittu monen vuoden projekti ja vanhemmatkin on tässä mukana. On vain yks iso mutta: Mä oon ikuisuudelta tuntuvan ajan ollu eriasteisesti lähes koko ajan masentunut ja välillä oon täysin työntänyt syrjään koirahaaveet, kun oon lähinnä suunnitellu itsemurhatapaa. Äiti on tarjoutunu auttamaan mua koiran hoidossa, mutta haluaisin varmistaa vielä sellaisen asian, että jos teen jonkin lopullisen ratkaisun, niin koira pääsee asumaan mun vanhempien luokse ilman paperisotia. Jos siis koiran viralliseksi omistajaksi mun lisäkseni laitettaisiin jompi kumpi vanhemmista, niin oisko homma sillä selvä ja koira pääsis heti muuttamaan toisen omistajansa luo, jos ensimmäinen ei olis enää elossa? Asiallisia vastauksia, kiitos.
Jos koiralla on monta virallista omistajaa
yks.kyselijä
14168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Yleensä tällaisissa tapauksissa viranomaiset ottavat yhteyttä omaisiin ja pyytävät huolehtimaan eläimistä. Ellei välitön nouto ole mahdollinen, niin vievät eläinsuojaan josta omaiset voivat noutaa. Koira on vainajan "omaisuutta" joka lopullisesti jaetaan perinnönjaon yhteydessä, joten omistajuudella sinänsä ei ole merkitystä. Useimmiten koira päätyy jollekin lähisukulaiselle, vanhemmille, sisaruksille tai isovanhemmille ilman mitään dramatiikkaa. Pelko koiran joutumisesta jollekin ulkopuoliselle ei ole, kovin harva on jostain tietystä yksilöstä niin paljon kiinnostunut että haluaisi asiaa riitauttaa. Jos riitautus tapahtuu, se tapahtuu sukulaisten kesken ja hoidetaan sukulaisten kesken perinteisellä turpakäräjällä.
Jos vanhempasi sitten jossakin välissä päätyvät luopumaan koirasta, riittää että se on rekisteröity sinun nimellesi ja he osoittavat viranomaisdokumentilla sinun edesmenneen rajan taa josta ei paluuta ole, ja siten olevansa koiran laillisia haltijoita. Tämänkin voi tietysti välttää sillä että hankkii koiran jota ei ole rekisteröity. Se nimittäin ei ole pakollista.
Koiran ottaminen saattaa todella auttaa sinua masennusongelmasi selättämisessä. Muuta apua ehkä voisit saada lukemalla tuon artikkelin: https://www.jw.org/fi/raamatun-opetukset/perhe/nuoret/kysyvät/miksi-viiltelen-itseäni/
Miksi pitää ottaa se koira jos sä itsekin tiedostat että voi käydä niin että tapat ittes.
Päinvastoin, koiran avulla pääset tasapainoon ja elämä alkaa taas tuntua mielekkäältä. Jos vanhemmat toimivat turvaverkkona, ei ole riskiä vaan hyvä idea.
tee testamentti jolla määräät koiran perinnöksi haluamallesi henkilölle. omat koirani on testamentattu, kaiken muun omaisuuden ohella eläinsuojeluyhdistykselle
Okei, kiitos kaikille vastauksista :) Tosiaan vanhemmat auttaa tän koiruuden kanssa, kun heillä itelläänkin on ko. eläimistä kokemusta oman koiran muodossa ja lapsuudenkodista. Ja toivon todella, että koira auttais mua löytämään elämästä iloa ja että se tois voimia jaksaa eteenpäin.
Mutta mikään ei oo varmaa, varsinkaan tää asia, enkä halua, että koira päätyy pompottelun kautta eläinhoitolasta lopultapitkän ajan päästä mun vanhemmille, jos nyt aionkin päättää päiväni. Luonnollisestikaan en koe oikeudeksi samalla viedä elämää terveeltä ja täysillä nauttivalta koiralta, vielä vähemmän jos kuolema tulis olemaan millään lailla kivulias tai ahdistava koiralle. No te tiedätte: Suomessa ei oikeen saa semmosia kivoja pillereitä kovin helpolla, varsinkaan tällaisen taustan kanssa, että vaipuis vaan rauhalliseen ikiuneen.
Luonnollisesti mulla on halu nähdä tulevan koirani kasvavan, luottavan muhun ja viihtyvän juuri mun seurassa ja kaikin tavoin tuntevan itsensä onnelliseksi. Jospa ripaus onnea tarttuisi muhunkin siinä samalla, niin kuin monesti tuttujen koirien kanssa puuhatessa on käynyt.
Kannattaisikohan jutella asiasta vanhempien ja ammattiauttajien kanssa, siis tosta että mietit että mitäs jos menet ja tapat itsesi?
Apua kyllä saa jos sitä hakee, mieti millaisen surun jätät jälkeesi lähimmäisille jos tapat itsesi.
Kyllä mä itseasiassa oon hakenut apua ja tälläkin hetkellä oon hoidon piirissä. Ja kyllä, oon myös todella paljon miettiny sitä, miten kauheaa itsemurha olisi mun läheisille. Mut kun tämmösiin ratkaisuihin päädytään, niin usein se olo on sietämätön siinä vaiheessa ollu jo pitkän aikaa. Asiaa ei paranna aavistus siitä, että vaikka masennus saattais hetkeksi lieventyä, tulis se taas kerran aivan täydellä teholla luultavasti takaisin ei niin kovin pitkän ajan kuluttua, kuten ennenkin on käynyt. Puhumattakaan siitä, että jollain tasolla on lähes jatkuvasti huono olla.
Siksi toivonkin, että koira auttais mua löytämään elämästä mielekkyyttä ja lohtua jopa synkimpinä hetkinä. Olis joku, jolle mä olisin ehdoitta tärkeä ja se joku näyttäis sen kyllä suoraan ja tulis aina iloiseksi mun seurasta (ja tietenkin koiralle on annettava myös omaa tilaa ja esim. nukkumis- ja ruokarauha, mutta tajusitte varmaan pointin).
Tuota, noista koiralle lataamistasi odotuksista sen verran että et unohtaisi sen kouluttamisen tärkeyttä. Päätä heti ensimmäisenä päivänä millaisen koiran haluat siitä kasvavan. Silloin on helpompi saada juuri sellainen. Jos aloitat kouluttamisen vasta kun koira on vuoden ikäinen, kuten valitettavan monet tekevät, niin ei se tietysti mikään maailmanloppu ole, mutta tuossa vaiheessa koira kuin koira koettelee omistajaa, omistajan perhettä ja ystäviä toden teolla. Joten tietyt rajat on hyvä päättää jo ajoissa, ettei nuorena hypi silmille. Hyppii se kuitenkin joka tapauksessa ja koettelee sinua. Mutta sitten kun koira on kolmevuotias, niin näet tuloksena hyvin miellyttävästi käyttäytyvän koiran.
Onnea matkaan, toivottavasti käy hyvin ja koira tosiaan toisi elämääsi mielekkyyttä synkimpinäkin hetkinä.
Juu, kouluttaminen pitää tosiaan alottaa jo samana päivänä. Se on totta, että varsinkin murkkuikäiset koirat voi olla tosi rasittavia, kun koko ajan pitää testata, mitä saa tehä ja toisinaan kauheesti koitetaan komennella ihmistä. Tän oon huomannut tuttuja koiriakin hoitaessa tosi selkeesti, vaikka en oo kerrallaan niitä hoitanut koskaan esim. viikkoa kauempaa. Vaikka toisaalta nääkin koirulit on omalla tavallaan aivan ihania persoonia ollu jopa siinä kehityksen myllerryksessä.
Uskotko tosiaan jaksavasi murrosikäistä haukkuvaa, nipistelevää, tempovaa ja riekkuvaa koiraa, jos maailma on muutenkin kaatumispisteessä? Valmiiksi koulutetut kypsät koirat ovat ihania. Mutta sitä ennen koiran koulutuksen eteen täytyy jaksaa tehdä töitä, töitä ja töitä, ja se vaatii tasapainoista mieltä eikä onnistu, jos sängystä nouseminen tekee tiukkaa...
Lopputulemana voi olla, että masennuksestasi kärsii sinun itsesi sijasta kaksi elävää olentoa, joiden tarpeet sivuutetaan ja joista ei pidetä kunnolla huolta.
Etkö voisi pitäytyä tuttujesi lemmikkien hoitamisessa?
se on niin yksinkertaista että päätät: a) tapatko itsesi vai b) etkö tapa
jos valitsen a:n, älä ota koiraa, jos valitset b:n, onnea sinun ei tarvitse tuota enää miettiä.
ei sinun ole järkeä hankkia koiraa jos tiedät ettet aio siitä huolehtia koko sen elämää :) tämä on minun mielipide
koirasi voi paljonkin auttaa sinua, jos sen hankit, minulla on kokemusta. mutta suosittelen ennen kuin hankit koiran että lupaat itsellesi sen asian
"Uskotko tosiaan jaksavasi murrosikäistä haukkuvaa, nipistelevää, tempovaa ja riekkuvaa koiraa, jos maailma on muutenkin kaatumispisteessä? Valmiiksi koulutetut kypsät koirat ovat ihania. Mutta sitä ennen koiran koulutuksen eteen täytyy jaksaa tehdä töitä, töitä ja töitä, ja se vaatii tasapainoista mieltä eikä onnistu, jos sängystä nouseminen tekee tiukkaa... "
No siis mun vanhemmat on luvannu auttaa koiran hoidossa. En voi sanoa mitään varmaksi, mutta heiän tuellaan se vois olla helpompaa ja he on valmiita ottaan myös koiraa hoitoon ja lenkittämään sitä toisinaan, jos on ikinä tarvetta. Eli jos se koiran tempoilu ja myrskyävät tunteet kävis aivan ylivoimaisiksi mulle, niin ois mahdollisuus hetken aina välillä pitää "lomaa" koirasta, vaikka tätähän ei tietenkään vois useasti tehdä jo sen takia, ettei koira stressaannu.
"se on niin yksinkertaista että päätät: a) tapatko itsesi vai b) etkö tapa"
Joo siis tietenkin se on oikeasti ihan yksinkertaista silleen, ku miettii, mut sit taas läheisten takia alkaa miettii, ettei semmosta voi tehä ja se ois niin väärin ja itsekästä ainakin mun kohdalla ja tulee ristiriitaiset fiilikset, kun toisena hetkenä haulaa vakaasti kuolla ja toisena taas se tuntuu hyvin väärältä ja alkaa pelätä, että itsehillintä pettää, jolloin puoliksi vahingossa menee tappaamaan itsensä. Näin siis sillon, kun olo on oikeesti huono. Noi kaks ajatuskehää vuorottelee sillon liioittelematta ihan koko ajan joka päivä.
"Noi kaks ajatuskehää vuorottelee sillon liioittelematta ihan koko ajan joka päivä."
Älä missään nimessä rasita itseäsi ottamalla vastuuta toisesta elävästä ja tuntevasta olennosta!!!!