Aurinkosähköt + aggregaatti mökille

OomiXkäämi

Onko kuka vastaavassa tilanteessa kuin minä, eli harkitsee jo olemassa olevan aggregaatilla toteutetun 230 V sähkön rinnalle aurinkosähköä?

Käytössä siis nyt 3 kw aggregaatti jolla mökin kaikki sähköntarve tulee hyvin tyydytettyä (paitsi lämmitys, jota varten on varaava uuni). Bensalaskun ja ääntelyn pienentämiseksi olen harkinnut aurinkoa lisäksi, kuitenkin siten että nämä vaihtoehdot toimisivat mahdollisimman jouhevasti rinnakkain ja että teknikkaa osaisi käyttää ilman inssikoulutustakin.

Sähkövempaimia mökillä ovat mm. kahvinkeitin, TV, vesipumppu, leivänpaahdin, imuri, valaistus yms. Ei tietenkään kaikki yhtäaikaa päällä. Jääkaappi nyt kaasulla mutta tarkoitus olisi saada sekin sähkötoimiseksi, jotta mökille tullessa olisi valmiiksi kylmä jk ruokatarpeille. Liesi jää kaasulle. En halua nykyjärjestelmän rinnalle 12 V systeemiä vaan kaikki tarvittava sähkö on tultava olemassa olevista pistorasioista. Mökillä ollaan n. reilu puoli vuotta aika tiiviisti, talvikuukaudet talvehtii kylmillään.

Mielellään kuulisin asiantuntevia kokemuksianne ja ehdotuksianne asian tiimoilta. Sellaisia selkeitä ja ymmärrettäviä, ilman monimutkaista sähköteknistä jaarittelua, kiitos ;=) Eli mitä ratkaisuja ja mihin hintaan, mistä kannattaa kysellä?

Ai niin, budjetti olisi n. 5 tonnia max, asennuksineen. Mökin kokoluokka 70 m2, viitisen v. sitten rakennettu. Kiitos tähän keskusteluun osallistuville jo etukäteen!

15

5322

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jonskuna

      Onko verkkosähkö niin kaukana ettei sähköliittymää saa ? Laita se jos suinkin mahdollista. Agrikaatistahan ei ole kuin tilapäiseen työkalukäyttöön pitää kovaa ääntä ja vie bensaa paljon.

      • OomiXkäämi

        Sen verkkosähkön olisin jo laittanutkin mutta ainakin toistaiseksi tulisi kustantamaan järjettömän paljon, joten se siitä. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa jos saa järkevämpään hintaan. Nyt on pärjättävä omatekoisella virralla.


    • xdcfvgg

      """Jääkaappi nyt kaasulla mutta tarkoitus olisi saada sekin sähkötoimiseksi, jotta mökille tullessa olisi valmiiksi kylmä jk ruokatarpeille. """

      Ylläoleva asia tekee sen että mikään järkevähintainen aurinkosähkö systeemi ei riitä, ei edes 10000 euroa maksava.

      Aloittajalle kysymys, käykö sulla agregaatti aina kun olet mökillä?

      • älähöpise

        Minulla on 720 watin verran paneeleita, tuhannen ampeeritunnin akut ja hyvin on toiminut sähkökäyttöinen jääkaappi, telkku, kahvinkeitin ,mikroaaltouuni ja valaistus, eikä ole sähkö loppunut. Safiren pö. lämppäri toimii kaukokäytöllä.
        Sähköistys tuli maksamaan itse tehtynä alle 4 tonnia.
        Mökki kesäkäytössä huhtikuu - lokakuu


      • Anonyymi

        No jaa, itsellä 6kw:n aurinkovoimala, jolla pyörii parhaimmillaan hitsauskoneetkin, ja omalle työlle jos ei laske hintaa, niin järjestelmän hinnaksi tuli kaikkineen viranomaiskuluineen ja sähköliikkeen (kytkennät) 7000,-€. Tämä siis tuottaa pääasiallisesti omakotitalon sähköt .
        Itse olen harkinnut "kaamosajalle" lisukkeeksi agrekaattia jolla saisi pari kuukautta pidettyä akustossa riittävästi potkua kaivopumpulle.
        Jos pystyy itse hyödyntämään kädentaitoja, niin lisukkeeksi pieni tuulimylly ja silloin uskaltaisi luopua jo kokonaan sähköliittymästä, jonka nykyinen sähkölasku siirtoineen oli tammikuulta vajaa 40,-.... ärsyttää kun sitten maksat vielä perusmaksuja liittymästä jossa käytetyn sähkön osuus on todella pieni ja joka korvaantuisi pienell lisävirralla.....akut ovat sen verran kalliita, että pelkkä nykyisen akuston koon kasvattaminen on liikaa butjetilleni.


    • NoProblem

      Olen itse kohta samanlaisen edessä. Myös kulutuspuolella samat vehkeet. Itse tosin ehkä ajattelin tehdä valot 12v:llä, mutta en ole päätöstä vielä asian suhteen tehnyt.

      Itse asiaan; onnistunee kyllä budjetillasi. Kannattaa jonkin verran opetella "insinööripuolta" että ymmärrät watit, voltit ja amppeerit. Se helpottaa ymmärtämään tuoton, kulutuksen ja varastoinnin pyhää kolminaisuutta. Puhumattakaan että opit valitsemaan oikeat kulutuspuolen vehkeet. Jääkaappi on noista se virtasyöppö ja ehkä sen jatkuva päällä pitäminen (esim syksyllä myös silloin kun siellä ei esimerkiksi viikkoon/pariin oleskella) ei ole ideaalia. Jokin etäkäynnistys voisi olla ratkaisu?

      Lonkalta heittäisin että parituhatta wattia paneelia katolle (=n 1e/wp)
      Tuhannen ampeerin verran akkua (=n 2e/a)
      Säätimet/keskus (n 1k)
      Asennus olisi sitten jo budjettisi ylittävää, mutta hinnatkin ovat heiteltyjä.

      • NoProblem

        ...korjaan sen verran itseäni että paneelia ei suinkaan tarvitse parituhatta vaan esim tuhat riittää.


    • 230v

      Lähtökohta on hyvä, jos jakeluverkko on jo valmiiksi 230v. Laita paneelia esim. 1kw (4x250w), akustoa 1000ah (4x250ah), mppt latausäädin joka kestää vähintään 100v jännitteen ja omaa riittävän kapasiteetin, esim 1500w paneelistoon asti. Tällöin on hiukan vielä laajennusvaraa.
      Akustojännite 24v, niin hyötysuhde on parempi ja lataussäätimeltäkin saa paremman tehon.
      Hanki riittävän iso invertterilaturi, esim 3kw, yhdistä siihen tuo aggregaatti. Monet sähkölaitteet vaativat yllättävän paljon tehoa käynnistymisvaiheessa.
      Tällaisella kokoonpanolla toimii varmasti mukavuudet ja jääkaappi.
      Laita kerralla riittävä järjestelmä, koska aurinkosähkön suhteen ei kannata olla liian optimistinen. Mieluiten järjestelmä saisi tuottaa 3 kertaisesti verrattuna keskimääräisen kulutukseen, jotta pilviset päivät eivät haittaa niin paljoa.
      Tuo on hyvä, että käytössä on generaattori, se on tärkeä osa järjestelmää kun tulee syksy.
      Invertterilaturi osaa hoitaa kätevästi generaattorin syötön sähköverkkoon ja lataa nopeasti akut täyteen.
      Tämän järjestelmän voi jättää myös tulevan sähköliittymän rinnalla pudottamaan sähkölaskua, jos liittymä joskus tulee.
      Budjettisi on hiukan tiukka, mutta mahdollistaa jos melko toimivan järjestelmän.

      • OomiXkäämi

        Tällaista tietoa juuri hainkin, kiitos selkeästä infosta. Kiitos muillekin vastanneille. Nyt kun vielä löytyisi pätevä taho jolta saisi järki tarjouksen kamppeista ja töistä, eihän noita itse saane edes asentaa? Etelä-Karjalassa on mökkini.


    • Aurinkokauppias

      Terve, tässä järjestelmäkauppias ilmoittautuu keskusteluun:

      Ensinnäkin, missä päin maata mökkisi on? Me toimimme Järvi-Suomen alueella ja rakennamme pääasiassa verkkoon kytkettyjä aurinkosähköjä vähän isommassa skaalassa. Voin antaa jonkin tarkemman vinkin jos haluat?

      Budjettisi on tiukka, koska siitä puolet kuluu hyvään invertteri-laturi-säätäjään. Ideahan on, että aurinkopaneeleilla ladataan akkuja ja akuista otetaan tasavirtaa, josta invertteri tekee siniaalto-vaihtovirtaa. Generaattori saadaan kiinni kokonaisuuteen ja myös sillä on mahdollista ladata akkuja tarvittaessa (syksyllä). Esim. Studerin vehkeet toimivat tässä hyvin: http://www.studer-innotec.com/upload/folders/411.pdf

      Oheisella kaaviosivulla neljäs ylhäältä vastaa aika hyvin tarvettasi: http://www.studer-innotec.com/?cat=remote_areas

      Akkujännite mielellään 48 V eli neljä akkua peräkkäin. Ei tule niin suuria amppeerimääriä ja siten jännitehäviöitä kuin pienemmällä akkujännitteellä.

      Laita meiliä, jos haluat jatkaa keskustelua. En välttämättä seuraa tätä ketjua: jouko at lampila piste fi

    • eurosolar-bigpower

      Jos olet lähtökohtaisesti tottunut käyttämään generaattoria, niin tarpeen vaaatiessahan voit hieman tinkiä siitä panelien kapasiteetista, joskaan se ei ole millään muotoa järkevää, koska panelit maksaa tänä päivänä aika vähän.

      Meillä oli aikaisemmin mökillä "normaali" 12v aurinkosähköjärjestelmä, joka päivitettiin vuosi sitten tuollaiseen 230v versioon.

      http://www.heater.fi/fi/energia/aurinkosahko/aurinkosahkopaketit/eurosolar-730-2000w-big-power-aurinkovoimala.html

      2000W invertteri laturi riittää hyvin peruskäyttöön, siis juuri valaistukseen television katselemiseen, mikroaaltouuniin, imuroimiseen jne. MUTTA ei kaikkeen yhtäaikaa. Jos akkujen kapasiteetti alkaa laskemaan, niin ei muuta kuin genu käymään ja tuo victronin sepelimylly hoitaa akut täyteen ja sähköä riittää taas reippaasti. Mukana tuli Victronin BMV700 akkumonitori, josta voi seurailla akuston tilaa. Komeasti pysyy normaali jääkaappi päällä koko kesän ja Safiren mökkilämmitin käynnistyy etäohjauksella päälle. Ihan loppusyksystä alkaa sitten viikonlopun käytöllä olemaan käyttöä enemmän genulle. Pitää muistaa, että kahvien keittely ja mikroaaltouuneilu syö todella paljon sähköä, joten niiden käytön rajoittamisella genun käytön tarve minimoituu.

      Sitten kun tarvitaan isompaa kulutusta, sirkkeliä halkomakonetta, isoa vesipumppua jne tai useampaa yhtäaikaa, niin genu käyntiin ja sähkö suoraa sieltä niille isoille kulutuskohteille.

      Ollaan oltu todella tyytyväisiä pakettiin ja myyjäfirmaan, sieltä sai asiantuntevaa palvelua alusta loppuun saakka.

    • InsinööriRAK

      Tartun jääkaapin kylmänäpitämiseen.

      Me sammutetaan jääkaappi (ns jenkkikaappi) aina viikonlopun jälkeen. Perjantaina kun tullaan laitetaan päälle ja nopeasti kylmenee, tunnin mökkimatka ei ole mikään ongelma kun kylmiksessä tuo ruuat.

      Sähkö on halpaa, mutta tuntuu vähän tyhmältä jättää jäkis päälle sinappipurkin takia. Muuta siellä ei pidetä, ruuat tuodaan mukana ja loput viedään mukana. Harva kylmässäpidettävä elintarvike edes säilyy yli viikon.

      Jos säilöö pakkaseen tavaraa niin on eri asia.

      TALOUDELLINEN PUOLI
      Jos se sähköliittymä ei useita kymppitonneja maksa, ota se. Näissä omavaraisissa järjestelmissä on uusimis- ja huoltokulut. Sähköliittymän arvo kuitenkin nousee tulevaisuudessa.

      Investoi rahat parempaan dieselaggregaattiin ja rakenna sille oma bunkkeri. Löpö on halpaa ja äänet saa pois. Vanhana veneilijänä/karavaanarina tiedän kuinka lapsellisia nykyakut ovat. Kalliita, heikko energiatiheys, huono hyötysuhde ja lyhytikäisiä. 12V Starttiakun energiamäärä vastaa noin 0,5 litran polttoöljymäärää!

      • jääkaappipakastin

        Ideana on kehittyneissä aurinkosähköjärjestelmissä, että akun purkusyvyys pidetään matalana 20-30%, jolloin syklimäärä hyvällä deepcycle agm akulla on vähintäänkin 1000 sykliä. Kestoikä on tuolloin helposti 10 vuotta tai enemmän.
        Sähkön perusmaksuilla uusii jo akuston sen elinaikana ja luultavasti uusia akkutekniikoitakin on tulossa.
        Paneelit ovat niin halpoja nykysin, että kannattaa satsata paneelimäärään, jotta akkua ei tarvitse tyhjentää niin paljoa pilvisenä päivänä.
        Omalla mökilla on dieselaggregaatti, joka on kyllä hyvä varavoima, eikä vie paljoa edes kuormallakaan. Eli tulee pidemmän päälle halvemmaksi kuin bensamalli. Äänieristys pitää vain huolehtia.
        Nuo sähköliittymät voivat maksaa jopa 50-100th, jos tarvitaa uusi muuntaja. Tällöin tehokas aurinkosähkö ja aggregaatti ovat kilpailukykyisiä, jos on normaali mökkeilijä keväästä syksyyn. Talvikäyttössä on tukeuduttava sitten generaattoriin.
        Ei tarvitse jääkaappia sammuttaa koko kesänä jos on riittävä aurinkosähköjärjestelmä.


      • lo8ki7ju6hy

        Näinpä, on vielä se juttu että tyhjän jääkaapin lämmönvaraus kapasiteetti on melko vähäinen eli se itse kaapin ja sen ilmatilan kylmentäminen ei paljoa vaadi, joten tyhjän kaapin kylmänä pitämisen hyöty melko vähäinen siltä kannalta että sinne tuodut elintarvikkeet nopeammin kylmenisi.


    • ertvwer

      Joo, eli aurinkosähköjääkaappia ei koskaan jätetä päälle kun mökiltä poistutaan, eikä sitä jätetä kaasukaappiakaan käyntiin. Jos ajomatka pitkähkö, voidaan kuljetukseen käyttää 12v kylmälaukkuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe