http://yle.fi/uutiset/esitutkinta_valmistui_karhu-ryhman_ylikonstaapelia_epaillaan_vakavista_rikoksista/8773083
"Helsingin poliisin Karhu-ryhmässä työskennelleen ylikonstaapelin epäillään syyllistyneen useisiin rikoksiin. Ylikonstaapelia on esitutkinnan perusteella syytä epäillä törkeästä lahjuksen ottamisesta, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, törkeästä kavalluksesta, kirjanpitorikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta, tiedottaa Itä-Uudenmaan syyttäjänvirasto."
Poliisi näyttää Suomessa joutuvan normikansalaista useammin rikoksesta epäillyksi.
Liekö syynä tiukentunut seula vai maan tapa, mutta jäävuoren huippu alkaa jo pilkottaa.
Taas poliisi epäiltynä
26
474
Vastaukset
- Pikkutappihomppeli
Kun olisivat vielä liittyneet wincaputtiin niin oli koko poliisivoimat lopettaa.
- TopraHujanen
Pienehkön oloisen elimen omaava Pikkutappihomppeli kirjoitti:
"Kun olisivat vielä liittyneet wincaputtiin niin oli koko poliisivoimat lopettaa."
Yli kaksisataa poliisia oli klubin jäseneninä ja kun poliiseja on kaiken kaikkiaan
n. 7 000 niin hieman vajaa 3 % poliisikunnasta oli huijausklubiin osallisina.
Laskukaavan mukaan koko väestöstä olisi pitänyt osallistua n. 150 000 ihmistä Kailajärven keplotteluihin, jäseniähän oli kaiken kaikkiaan n. 12 000 eli voinemme päätellä, että poliisilla on yli kymmenkertainen riski normitallaajaan verrattuna osallistua rikolliseen toimintaan.
Kaipa meidän on vain hyväksyttävä, että poliisikin voi olla ja mitä todennäköisimmin on rikollinen, vaikka Poliisikorkeakoulu tekeekin galluppeja, joissa kansalaiset luottavat poliisiin enemmän kuin koskaan ennen.
Paskanjauhantaahan ne ovat nuo gallupit, mutta sitähän se kansa saa mitä ansaitsee.
Taas poliisi pelasti:
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kuva-poliisi-pelasti-palelevan-vanhuksen-ja-pienen-koiran-pidetaan-huolta-toisistamme/5695382
Poliisi pelasti palelevan vanhuksen ja pienen koiran – "pidetään huolta toisistamme"
Kun yksittäistapauksesta tehdään yleistys, miksipä ei voitaisi parkua kuten nimimerkki ” TitanicinTuholainen”. Otin esimerkin siitä, että yhtä pätevästi voitaisiin väittää:
Poliisi on viluisen paras ystävä.
Mutta myönnän toki, jos näitä poliisitapauksen nousee vuoden aikana esiin 10.000, kuten oli laita Winkkarin tapauksessa, kyseessä on merkittävä rikolliskeskittymä.;)))http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/1/1/poliisibarometri_2014_suomalaiset_luottavat_edelleen_poliisin_kykyyn_huolehtia_yleisesta_jarjestyksesta_ja_turvallisuudesta_58324
Kansalaisten luottamus poliisin on säilynyt vahvana ja hyvä niin. Tässä viimeisin Sisäministeriön teettämä tutkimus, jonka asiasta löysin.
Toki yksittäinen poliisi voi ajaa kännissä autoa, varastaa kahvikassan rahat, kurkistella aiheetta naapurin rikosrekisteriä ja ties vaikka mitä vaan. Ketään ihmistä kun ei ole tehty täydelliseksi, eikä poliisikoulun valintakokeissakaan voida kurkistella kallon sisään.
Järjestelmä on kuitenkin terve ja minä saan ylinopeussakon lain ja taulukon mukaan, sakotustilanteessa ei voi tyrkyttää lahjusta.
Onhan näitä häiriintyneitä pakkomielteisiä nähty; Winkkari oli laillista liiketoimintaa, poliisi on rikollinen, lääkärit ovat vapaamuurareita ja hautaavat kimpassa virheensä ja vaikka sun mitä.
Sanotaan, että jokaisessa on maassa on juuri niin hyvä poliisi, kuin mitä kansalaiset ansaitsevatkin. Meillä taitaa olla pikkasen ylihyvä, ainakin jos kuuntelemme sinun juttujasi.- Jamitänyts
Perseentervaaja kirjoitti:
http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/1/1/poliisibarometri_2014_suomalaiset_luottavat_edelleen_poliisin_kykyyn_huolehtia_yleisesta_jarjestyksesta_ja_turvallisuudesta_58324
Kansalaisten luottamus poliisin on säilynyt vahvana ja hyvä niin. Tässä viimeisin Sisäministeriön teettämä tutkimus, jonka asiasta löysin.
Toki yksittäinen poliisi voi ajaa kännissä autoa, varastaa kahvikassan rahat, kurkistella aiheetta naapurin rikosrekisteriä ja ties vaikka mitä vaan. Ketään ihmistä kun ei ole tehty täydelliseksi, eikä poliisikoulun valintakokeissakaan voida kurkistella kallon sisään.
Järjestelmä on kuitenkin terve ja minä saan ylinopeussakon lain ja taulukon mukaan, sakotustilanteessa ei voi tyrkyttää lahjusta.
Onhan näitä häiriintyneitä pakkomielteisiä nähty; Winkkari oli laillista liiketoimintaa, poliisi on rikollinen, lääkärit ovat vapaamuurareita ja hautaavat kimpassa virheensä ja vaikka sun mitä.
Sanotaan, että jokaisessa on maassa on juuri niin hyvä poliisi, kuin mitä kansalaiset ansaitsevatkin. Meillä taitaa olla pikkasen ylihyvä, ainakin jos kuuntelemme sinun juttujasi.Millä planeetalla elät? Ei maa ole ansainnut rik poliiseja.
”Ei maa ole ansainnut rik poliiseja.”
Jaa, jos tuon tuolta kantilta ottaa. Paljohan tässä maassa on sellaista, mitä kansalainen ei olisi ansainnut:
- pedofiili lastenhoitaja
- juoppo kirkkoherra
- kavaltava kassanhoitaja
- Timo Soini ja Perussuomalaiset kansanedustajat
- Ford-merkkiset autot
- Lenita Airisto
- Tröllin puskajuristeria
Mutta tähän paikkaa täytyy myös muistuttaa myös J.F.K:n virkaanastumispuheesta :
> Älä kysy, onko maasi ansainnut sitä taikka tätä, vaan kysy, mitä sinä voit ansaita maastasi.- Pakolaispol
Perseentervaaja kirjoitti:
”Ei maa ole ansainnut rik poliiseja.”
Jaa, jos tuon tuolta kantilta ottaa. Paljohan tässä maassa on sellaista, mitä kansalainen ei olisi ansainnut:
- pedofiili lastenhoitaja
- juoppo kirkkoherra
- kavaltava kassanhoitaja
- Timo Soini ja Perussuomalaiset kansanedustajat
- Ford-merkkiset autot
- Lenita Airisto
- Tröllin puskajuristeria
Mutta tähän paikkaa täytyy myös muistuttaa myös J.F.K:n virkaanastumispuheesta :
> Älä kysy, onko maasi ansainnut sitä taikka tätä, vaan kysy, mitä sinä voit ansaita maastasi.Perussuomalaiset kansanedustajat ovat laatutavaraa kokoomukseen ja keskustaan verrattuna.
- naturel_lederhosen
Perseentervaaja kirjoitti:
”Ei maa ole ansainnut rik poliiseja.”
Jaa, jos tuon tuolta kantilta ottaa. Paljohan tässä maassa on sellaista, mitä kansalainen ei olisi ansainnut:
- pedofiili lastenhoitaja
- juoppo kirkkoherra
- kavaltava kassanhoitaja
- Timo Soini ja Perussuomalaiset kansanedustajat
- Ford-merkkiset autot
- Lenita Airisto
- Tröllin puskajuristeria
Mutta tähän paikkaa täytyy myös muistuttaa myös J.F.K:n virkaanastumispuheesta :
> Älä kysy, onko maasi ansainnut sitä taikka tätä, vaan kysy, mitä sinä voit ansaita maastasi.Minkähän rikoksen Suomen kansa on tehnyt kun meitä on rangaistu RKP:llä eli Suomen kaikkien aikojen rasistisimmalla kallonmittaaja puolueella?
- saakuttilainen
Perseentervaaja kirjoitti:
http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/1/1/poliisibarometri_2014_suomalaiset_luottavat_edelleen_poliisin_kykyyn_huolehtia_yleisesta_jarjestyksesta_ja_turvallisuudesta_58324
Kansalaisten luottamus poliisin on säilynyt vahvana ja hyvä niin. Tässä viimeisin Sisäministeriön teettämä tutkimus, jonka asiasta löysin.
Toki yksittäinen poliisi voi ajaa kännissä autoa, varastaa kahvikassan rahat, kurkistella aiheetta naapurin rikosrekisteriä ja ties vaikka mitä vaan. Ketään ihmistä kun ei ole tehty täydelliseksi, eikä poliisikoulun valintakokeissakaan voida kurkistella kallon sisään.
Järjestelmä on kuitenkin terve ja minä saan ylinopeussakon lain ja taulukon mukaan, sakotustilanteessa ei voi tyrkyttää lahjusta.
Onhan näitä häiriintyneitä pakkomielteisiä nähty; Winkkari oli laillista liiketoimintaa, poliisi on rikollinen, lääkärit ovat vapaamuurareita ja hautaavat kimpassa virheensä ja vaikka sun mitä.
Sanotaan, että jokaisessa on maassa on juuri niin hyvä poliisi, kuin mitä kansalaiset ansaitsevatkin. Meillä taitaa olla pikkasen ylihyvä, ainakin jos kuuntelemme sinun juttujasi."Järjestelmä on kuitenkin terve ja minä saan ylinopeussakon lain ja taulukon mukaan, sakotustilanteessa ei voi tyrkyttää lahjusta."
Oulun seudulla pari poliisia kärähti tuttavien suosimisesta nopeusvalvontakameroiden kuvia tulkitessaan.
Ja poliiseillahan on etupäässä vain poliisituttavia.
Tervehän se tuollainen järjestelmä on...
- HaiVi-Brnf
"Yli kaksisataa poliisia oli klubin jäseneninä."
Tämä on vain kuulopuhetta. Brynolf Paskahousun mukaan pääosa jäsenistä oli sokeita pappeja, sisävesilaivojen kapteeneita ja työttömiä lääkäreitä. HaiVi vaan itsellesi. ;))))
"Yli kaksisataa poliisia oli klubin jäseneninä."
Herra Topra Hujanen osaa varmaankin kertoa, mistä hän moisen tiedon nappasi.
Siellä oli aikanaan käräjillä ex-poliisi, jotta jospa hän on nyt monistunut parisataakertaiseksi.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/12176483/entinen-poliisi-muistelee
Muuten Trölli on aivan oikeassa, että paremman väen jäsenyys oli vallan kuulopuhetta. Pers’aukista veivareita ne jäsenet olivat, mitä nyt muutama ahne ja tyhmä siinä välissä tilkkeenä.- PasHo----Brnf
> Muuten Trölli on aivan oikeassa, että paremman väen jäsenyys oli vallalla
Näin on!
Tässä Tröllin perustelua Hesarissa:
"Rantala määritteli väitöskirjatutkimuksessaan myös tyypillisen Wincapita-sijoitushuijaukseen osallistuneen profiilin. Aineiston perusteella hän selvitti yli kolmentuhannen yksittäisen sijoittajan asuinpaikan ja sosioekonomisen aseman.
Hänen mukaansa Wincapita-sijoittajat olivat keskivertosuomalaista koulutetumpia ja suurituloisempia. Tavallista korkeampi tulotaso tai koulutus ei siis suojannut sijoitushuijauksen uhriksi joutumiselta.
"Mukana oli jopa useampia sijoitusneuvonnan ammattilaisia pankeista ja omaisuudenhoitajista. Tohtoritutkinnon tehneiden määrä oli sama kuin väestössä keskimäärin eli noin puoli prosenttia", Rantala kertoo.
Rantala hämmästyi myös sitä, että huijaukseen lähti sijoittamaan myös varovaisiksi ja kriittisiksi miellettyjen joukko, kuten professorit ja poliisit." - TopraHujanen
Tieto yli kahdensadan poliisin osallisuudesta on tullut ei-virallisista lähteistä, joiden luotettavuustaso on vähintäänkin KRP:n luokkaa, mikä sinällään ei takaa faktapitoisuudesta sitä eikä tätä.
Viralliset lähteet ovat julkistaneet n. 3200 jäsenen henkilörekisterin täydellisenä ja loput, n. 9000 jäsentä, ovat saaneet lain turvaaman oikeuden tietojensa salassapitämiseen.
Se, keiden tietoja päätettiin julkaista, oli täysin KRP:n vallassa ja on syytä olettaa, että poliisien ryhmäosallistuminen päätettiin salata kuten muidenkin silmäätekevien osallisuus.
Mitäänhän ei tehdä ilman korvausta ja yksi tapa palkita on ylennys, toinen henkilökohtaisen suoriutuvuuslisän maksaminen ja jotkut tyytyvät jopa ansiomerkkiin, kuten kävi Tuija Porvalille, joka, kieltäydyttyään kirjaamasta muutaman isokenkäisen nimeä kuulustelupöytäkirjaan, palkittiin vuonna 2008 itsenäisyyspäivän kunniamerkillä.
Tröllikin tuossa yrittää kikkailla lainauksen kanssa. Jätetään se huumorin piikkiin. Jätetään myös huumorin piikkiin se, että niitä tohtoreita ja maistereita olisi vallan vilisemällä vilissyt Winkkarissa.
Hui Topranen venytti ensin ex-poliisin poliisiksi ja siitä sitten kertoi koko komeuden kahdellasadalla. Kahdensadan prosentin tuottoa tässä pukkaa ainakin poliisipipsipörssissä.
Se on kovin herkkä tämä koijarin hipiä. Vuosia sitten poliisi vähän niin kuin puolivahingossa julkaisi muutaman nimen ja sotun. Nyt sitten ollaan oltu vuosikausia vereslihalla tämän muka pahan tietovuodon takia. Turhaan, sanon minä. Vähänpä meitä kiinnostaa rahattomien koijareiden sotut.
Apulaisoikeuskansleri tutki kantelu ja totesi, että olkaapas pojat seuraavalla kerralla vähän tarkempia. Valitus lensi roskiin näillä sanoilla:
”Käytettävissäni olevan selvityksen perusteella minulla ei ole aihetta epäillä, että keskusrikospoliisi olisi esitutkinta-aineiston julkiseksi tulon laajuutta määrittäessään ylittänyt harkintavaltansa tai menetellyt muuten lainvastaisesti.”
Ja kunniamerkeistäkin ollaan jo katkeria. Kyllä ansioitunut kansalainen prenikkansa on ansainnut, minullakin kun on niitä. ;)))- TopraHujanen
”Käytettävissäni olevan selvityksen perusteella minulla ei ole aihetta epäillä, että keskusrikospoliisi olisi esitutkinta-aineiston julkiseksi tulon laajuutta määrittäessään ylittänyt harkintavaltansa tai menetellyt muuten lainvastaisesti.”
Oikeuskanslerilla on ollut käytettävissään kaikki se aineisto mitä lain mukainen ratkaisu olisi edellyttänyt.
Oikeuskansleri on vain päätöksellään sinetöinyt omien toimintavaltuuksiensa olemattomuuden vähänkään suurempien ja valtiolle maksuvelvollisuuden tuottamien juttujen tullessa esiin.
Oikeuskansleri on suuressa ketjussa loppujen lopuksi vain pikku näpertelijä, joka saattaa joskus vähän heristellä ruskean sävyistä etusormeaan, mutta on täysin kädetön isoissa jutuissa.
Poliisi on klubin jupakan jälkeen muuttanut ratkaisevasti tiedottamislinjaansa.
Ennen ei ollut tavatonta, että poliisista soitteli useampi henkilö medialle kaupaten julkisuuden henkilöihin kohdistuvia rikosepäilytietoja.
Esitutkintapöytäkirjoja julkistettiin lain vastaisesti silloin kun sattui huvittamaan.
Nykyään tuollaista ei enää tapahdu ja se lienee osoitus siitä, että virkamiehissäkin on niitä, jotka kunnioittavat säädettyjä lakeja.
Oikeuslaitos on tietojen julkistamisessaan jymähtänyt menneille vuosikymmenille, mutta muutosprosessi on sielläkin aluillaan. - TietoaUrpoille
Oli varmaan myös 10 presidettiä ja sex kapakin pitäjä.
Veisataan yhdessä:
- Mä kaunainen, vain mato matkamies maan ...
Mistäpä se apulaisoikeuskanseli vikaa löytää, kun asiassa ei ole tapahtunut virhettä.
Muuten juttusi, kaikella kunnioituksella, ovat turhaan löpinää. Esitutkinta-aineiston julkisuus on kerrottu laissa ja aiempi käytäntö on ollut, että lehdistö on pörrännyt käsi ojossa kansliassa heti, kun syyte on luettu. Sieltä sitä on saanut paperinivaskan kouraansa, kun vain maksoi kopiokustannukset.
" Oikeuslaitos on tietojen julkistamisessaan jymähtänyt menneille vuosikymmenille, mutta muutosprosessi on sielläkin aluillaan."
Tässä olet täysin oikeassa. Asiakirjat nettiin vaan ja kaiken kansan nähtäväksi. Ovathan asiat julkisia. Vielä kun kiellettäisiin syytettyä kiskomasta hijab naamalleen, että saataisiin myös kuva. ;)))- TopraHujanen
Edelliseen löysähkön oloisesti liittyen:
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/jorma-wiitakorpi-roikkui-7-5-vuotta-loysassa-hirressa/Tqua4BE8?ref=iltalehti:703d&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal&_ga=1.262061069.1098666481.1459425505
"Viranomaiset ja media tiesivät omasta mielestään, että on tehty murha. Nyt piti löytää ruumis. Syyllinen piti saada kiinni. Ja minua pidettiin alussa pääkonnana.”
" Wiitakorven mielestä viranomaiset hakevat tutkinnassa vain asioita, jotka tukevat heidän omia alustavia perusolettamuksiaan. He mielestään tietävät, miten asiat ovat tapahtuneet. Muusta he eivät ole kiinnostuneet. Tapahtumien kuva julkisuudessa syntyy viranomaisten lausuntojen perusteella."
"Varsinainen haava Wiitakorven sieluun on jäänyt suomalaisen median toiminnasta. Se hänet murhaajaksi keksi, ja se hänet hirsipuujonoon lähetti. ”Jo epäiltynä ja myöhemmin syytettynä mahdollisuudet tuoda omia näkemyksiään olivat heikot. Niistä ei oltu mediassa kiinnostuneita.”
Ei tämäkään kauas poikkea persauksen tervailijan ajatusmaailmasta:
https://www.youtube.com/watch?v=dS1uON41FTs - Brnf---PasH
TopraHujanen kirjoitti:

https://www.youtube.com/watch?v=dS1uON41FTs"""""""""" Viranomaiset ja media tiesivät omasta mielestään, että on tehty murha. Nyt piti löytää ruumis. Syyllinen piti saada kiinni. Ja minua pidettiin alussa pääkonnana.
Poliisiviranomaiset ja syyttäjä saavat moitteita. Wiitakorven mielestä viranomaiset hakevat tutkinnassa vain asioita, jotka tukevat heidän omia alustavia perusolettamuksiaan. Tapahtumien kuva julkisuudessa syntyy viranomaisten lausuntojen perusteella.
Kauheinta yhteiskunnan kannalta Wiitakorvesta on se, että tutkintaprosessit kestävät liian kauan. ”Oli loppuratkaisu mikä tahansa, kukaan ei jää enää voittajaksi. """""""""""
Kuulostaa tutulta, joskin WinCapita itsessään lopulta olikin ponzihuijaus ja törkeä petos.
Ei ole media tai arpajaisministeriö jaksanut vaivautua julkaisemaan pienintäkään viitettä tai tiedotetta siitä, että 9994 plus rapiat (9994/10000 ) jäsentä oli syyttömiä mihinkään rikokseen, vaikka Kailajärvi heitä pettikin. 3196 (3193/3200) mihinkään rikokseen syyllistymättömän jäsenen hetut, pankkitilitiedot, tiliotteet ja osoitteet julkaistiin turhaan DVD:llä - turhaa, niin turhaa. Muutaman onnellisen hetut oli päätetty mustata ja muutama sinisilmäinen saattoi silti olla mukana, kuten johtaja Laiho sanoisi. Vain onnenkantamoinen pelasti 10 000 jäsentä vankilalta ja sakoilta, johtaja Laiho jatkaa totuudenpilke ja -etsiminen silmäkulmassaan.
Käsittelythän ovat toki vielä kesken - vastahan jutun puinti alkoi vuonna 2008. Vielä saattaa pari rikollista löytyä...!
Mutta kuten Brnf. Paskahousu, kaikkein virkamiesten suojeluspyhimys ja (omasta mielestään) lahjomaton puhemies Suoli24-foorumilla, asian ilmaisee: "Mieluummin muutama syytön vankilassa kuin yksikään syyllinen vapaalla jalalla, ja mieluummin kolmen tuhannen syyttömän tiedot ylihintaisella DVD:llä kuin minun."
Jopa nyt löytyi oikeusmurhan ja viranomaisvääryyden uhri, kertakaikkiaan.
Lueppas Kuikka tuon Kauppalehden artikkelin alimmainen tietolaatikko oikein ajatuksen kanssa. Tule sitten kertomaan, että huihai, meidän poijat maailmalla, ei tämmöistä tarvitse tutkia.- TopraHujanen
Perseentervaaja ruonoili näinkin kauniisti - ihan tippaa pukkasi silmäkulmaan:
"Järjestelmä on kuitenkin terve ja minä saan ylinopeussakon lain ja taulukon mukaan, sakotustilanteessa ei voi tyrkyttää lahjusta.
Sanotaan, että jokaisessa on maassa on juuri niin hyvä poliisi, kuin mitä kansalaiset ansaitsevatkin. Meillä taitaa olla pikkasen ylihyvä"
Tippa kuitenkin otti ja kuivahti.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016040621373433_uu.shtml
"Syyte: poliisit tehtailivat virkavirheitä - poistivat nopeussakkoja tutuiltaan 29 kertaa"
Yksittäistapaus....?? http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/katilolle-sakot-vammantuottamuksesta/351611/
Tässä tuli sakot. Ja asialla oli kätilö.
http://yle.fi/uutiset/hoitajille_sakot_syovyttavan_aineen_juottamisesta_vauvoille/5054317
Tässä on tungettu avuttomaan vauvaan syövyttävää ainetta ellei peräti myrkkyä. Ja kätilö asialla.
http://yle.fi/uutiset/katilot_narahtivat_ilokaasun_vaarinkaytosta_katiloopistolla/8785531
Nuppi turvoksiin. Ja taasko kätilöt asialla!
Minä sanon, että tässä on maan korruption kärki, muut hoiva-ammattikunnat, kuten poliisit eivät pääse lähellekään.
Uskaltaako tässä enää vanhoilla päivillä edes synnyttää!
Näin sitä parkuminen käy, kun ammattimiehet ovat asialla.
Oliko yksittäistapauksia, häh?;))))- TopraHujanen
Lyödäänkö vetoa, että Panama-paperseista ei löydy yhtään suomalaista huippupoliitikkoa tai virkamiestä?
Ei edes yksittäistapauksina. KRP tulee sen varmistamaan.
Muista maista niitä sen sijaan löytyy.
Uskaltaako tässä enää vanhoilla päivillään maksaa Nordean pankkikortilla Lidlin kassalla asioidessaan?
Ettei vain joutuisi epäillyksi...?
”Lyödäänkö vetoa, että Panama-paperseista ei löydy yhtään suomalaista huippupoliitikkoa tai virkamiestä?”
Ei lyödä.
Meidän poliitikot ovat rehellisiä, maan parasta ajattelevia. He maksavat ilolla veronsa kotomaahan. Ei ole tarvetta vilkuilla Panamaan.
Toisekseen, jos on tarvetta siirrellä rahaa Panamaan, pitää ensin olla sitä rahaa. Tyhjää ei kannata siirtää. Eihän eduskunnassa ole kuin muutama, jolla on yritystaustaa. Poliittiset broilerit – soinit, stubit, kanervat – ovat nuoresta alkaen roikkuneet puolueen elätettävinä. Mistä sitä rahaa olisi siunaantunut?
Et sitten kommentoinut kätilöteoriaani, vaikka löysin noin rikollisen ammattiryhmän. Tässä lisää:
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/mikkelinpaikallishistoria/elamaa/kaupungin_elamaa
” Eva-kätilö tuomittiin kerran sakkoihin viinanmyynnistä...”
Ja eikös vain asialla ollut taaskin kätilö!
PS. Maksa käteisellä Lidlin kassalla, kyllä käteinenkin kelpaa - ainakin toistaiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926396Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652019- 1801780
- 1191241
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681143Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71116Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j50991Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962