Olen -41 vuotias ja meillä 4 v. lapsi. Mietimme mieheni kanssa päivittäin, että vieläkö yrittää toinen lapsi. Päätöstä emme saa aikaiseksi, sulassa sovussa ja samoin ajatuksin asiaa onneksi pohdimme. Suurin pelkomme on, että kadummeko jälkeenpäin kun toista ei yritetty ja se, että lapsemme jää vaille sisarusrakkautta jne. Toisaalta elämä on kivalla mallilla näinkin....pelottaa myös jo ikäni tuomat riskit...
Tätä olemme todella pähkäilleet - mielessä koko ajan. Ja nyt varmasti on se viimeinen hetki käsillä....viimeksi tulin heti raskaaksi - toki olin silloin vähän nuorempi....
Kysynkin siis: Onko kukaan ollut vastaavan mietinnän keskellä ? Onko kaduttanut jälkeenpäin, että toinen tuli hankittua nelikymppisenä ? Kysymykseni on todella tökerö - pahoittelen sitä.
Meillä kun on miehen kanssa ollut ajatus kahdesta itsestään selvää aikaisemmin. Nyt vain jotenkin kun tuon 4-vuotiaan kanssa on jo vähän homma helpottanut (koen hänen olevan suht vaativa lapsi)niin on tullut mieleen et jaksaako sitä enää....
Tunteen ovat asian tiimoilta todella ristiriitaisi ja prosentit 60/40 puolesta ja vastaan vaihtelevat meillä kummallakin päivittän.
Tätä olemme todella pähkäilleet - mielessä koko ajan. Ja nyt varmasti on se viimeinen hetki käsillä....viimeksi tulin heti raskaaksi - toki olin silloin vähän nuorempi....
Kysynkin siis: Onko kukaan ollut vastaavan mietinnän keskellä ? Onko kaduttanut jälkeenpäin, että toinen tuli hankittua nelikymppisenä ? Kysymykseni on todella tökerö - pahoittelen sitä.
Meillä kun on miehen kanssa ollut ajatus kahdesta itsestään selvää aikaisemmin. Nyt vain jotenkin kun tuon 4-vuotiaan kanssa on jo vähän homma helpottanut (koen hänen olevan suht vaativa lapsi)niin on tullut mieleen et jaksaako sitä enää....
Tunteen ovat asian tiimoilta todella ristiriitaisi ja prosentit 60/40 puolesta ja vastaan vaihtelevat meillä kummallakin päivittän.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mieti miten paljon rakastat lastasi tällä hetkellä ja mieti sen jälkeen haluatko tunteen kaksinkertaisena.
Anna luonnon hoitaa asia, jättäkää ehkäisy pois ja lempikää. Jos tärppää niin hyvä, jos ei, niin sitten se on niin tarkoitettu. (Anoppini sai viimeisensä 44v, vielä sitkeesti elossa ja lapsikin on tavallinen suomalainen jörrikkä.)
Et ole vielä liian vanha! Anna luonnon hoitaa ja luota siihen. Vuodet menevät nopeasti ja myöhemmin sinua ehkä kaduttaa kun et tehnyt sitä toista kun oli vielä mahdollista. Ystävättärelleni kävi juuri näin ja hän on nyt katkera. Lasten sisaruussuhde kestää koko elämän ja on rikastuttava. Toivotan sinulle onnea.
Itse olen aina halunnut useampia lapsia, ja nyt reilusti yli 3-kymppisenä odotan ensimmäistäni. Haluan vähintään kaksi lasta, jos vain on tullakseen, ja raskaaksi saan tulla omasta puolestani vielä yli 4-kymppisenäkin.
Tuskinpa kadut jälkeenpäin, ei niitä lapsiaan kuulemma kukaan poiskaan antaisi, kun ne kerran on saanut! Tai todella harvinaista, jos sellainen tunne on muuta kuin silloin tällöin hetkellisesti... Onhan toinen lapsi varmasti yleensä "helpompi", ensimmäisen kanssa stressaa paljon turhaan. Lapsellekin on hyvä saada sisko tai veli, on sitten aina kotonakin leikkiseuraa, vaikka nyt ikäeroa olisikin ja vanhempana sisarukset ovat korvaamattomia.
Sanoisin samaa kuin tuossa joku aiemmin, antaa tulla jos on tullakseen!
Itselläni on kaksi pojanviikaria 4 ja 2 vuotiaat.
Täytin 41 samana vuonna kuin nuorimmainen syntyi. Meille oli itsestään selvää, että teemme kaksi lasta. Sisaruksen tärkeys ei pääty lapsuusaikaan, vaan ajattelimme asiaa myös siltä kannalta, että kun meistä joskus aika jättää niin sisaruksilla on vielä toisensa. Heillä on yhteiset lapsuusmuistot ja tavallaan "oma" ihminen jonka kanssa jakaa surunsa. He eivät ole elämässä yksin. Ja totta kai nyt lapsuusaikana se pikkuveli todellakin on paras kaveri. Teillä voi olla eri juttu, kun ikäero tulisi olemaan aika pitkä.
Sun lapsi on nyt niin hyvässä ja helpossa iässä.
Jaksatko aloittaa alusta?
RAskauskin saattaa olla vaikeampaa.
Nauttikaa tästä olevasta lapsesta.
Itse olen ainoa lapsi ja hyvin menee.
Olen melkein samanikäinen ja toivon jääväni kohta raskaaksi täna vuonna. Edellinen raskaus meni keskenmenoon ja lisäksi mieheni sai toisen naisen sen aikana raskaaksi. Nyt olemme odottaneet sen lapsen kasvua ja hän on nyt jo kolmi ja noin kuukauden sisällä me aloitamme omaa elämäämme.
Miehelläni oli pakko sen lapsen takia pysyä vielä sen vaimon luo. Kaiken huipuksi se pahoinpiteli lastaan jos mieheni ei ollut valvomassa, se juopuskelee kaupunkilla ja yöt poissa, uneksii vaan kansanedustajaksi pääsyä.
Hei!
Minä itse olen ainoa lapsi, en koskaan pienenä sisaruksia kaivannutkaan, naapureissa löytyi kavereita ihan tarpeeksi. Mutta aikuisena... jäin orvoksi 13-vuotiaana. Kun tulin siihen ikään, että olisin tarvinnut tukea (yksikseni muutto, ero kihlatusta, yksinäiset joulut, muut elämän kolhut), olin suunnattoman kateellinen niille ihmisille, joilla sisaruksia oli olemassa. Heille tuntui löytyvän sisaruksista apu hommaan jos toiseenkin.
Itse, kun ryhdyin lapsia tekemään, vannoin, että vähintään kaksi tehdään vaikka hampaat irvessä. Kolmehan niitä nyt jo on valmiina, iät 13, 12 ja 10. Neljäs kellii masussa hyvällä alulla, äiti ja isä lapsen syntyessä 42-vuotiaita. Ja ihan ensimmäistä kertaa ilman raskauspahoinvointia!
Meidän esiteinit muuten rökittävät ikätoverinsa mennen tullen biologian tunnilla, kun kyse on perinnöllisyydestä ja sukupuolen määräytymisestä, sen verran tarkkaan on nuoriso kirjoja nyt tutkinut...
Äitini minut synnytti kun oli 48v. Eli äidin 5kymppisissä olin 2v ja monikaan ei varmaan uskonu että hänen lapsi olin.. ainakin väittävät niin :) Kaikki meni kuitenkin hyvin ja itsellänikin on jo vauva..