Kowalskille_1

En ole tätä tarinaa kertonut vielä kenellekään. En siksi että omatuntoni olisi sen johdosta raskas tai että pelkäisin ilmitulon seuraamuksia. Halusin vaitiolollani vain suojella ystävääni, joka koki kamalia asioita.

Tapauksesta on aikaa noin 20 vuotta. Vuotoksen altaasta puhuttiin ja vaikutti kuin se oltaisiin viimeinkin rakentamassa. Laajat maa-alueet Lapissa olisivat jääneet veden alle, kuten Suvannon kyläkin, joka yhtenä harvoista selvisi sodasta polttamatta. Halusin nähdä ja kokea nuo paikat ennen kuin ne olisivat lopullisesti kadonneet.

Pyysin ystäviäni Jaskaa, Arskaa ja Mikkeä mukaani ja he suostuivat innokkaina. Hankimme 2 kanoottia ja suunnittelimme melovamme Suvannon kylästä aina Kemijärvelle asti. Matkaa olisi reilu 50 kilometriä. Pakkasimme tavarat autoon ja suuntasimme pohjoiseen Pelkosenniemeä kohti. Yövyimme Kemijärvellä, josta jatkoimme heti aamun sarastaessa Pelkosenniemeen ja Suvannon kylään.

Arska oli Lapista kotoisin ja kertoi, ettei näissä pienissä kylissä ollut talvisin muuta tekemistä kuin hiihtää, ryypätä ja raiskata omia tyttäriään. Kesäisin piti luopua hiihtämisestäkin, joten insestiä oli paljon.

En tiedä pitääkö Arskan kertoma paikkansa, mutta tullessamme Suvannon kyläkaupalle, istui sen kuistilla nuorehko mies, joka saattoi hyvinkin vahvistaa Arskan väitteen. Hänellä oli hiuksia vain osittain päälakensa peittona ja vaikutti kuin puuttuvat osat olisi kiskottu pois. Hänen silmänsä harittivat kuten hampaansakin, siis ne joita hammasmätä ei vielä ollut kuluttanut kokonaan pois. Hänellä oli lisäksi huono ryhti ja hintelä, heikko olemus. Armeijassa sanottaisiin, ettei hänessä ollut ainesta.

Tämä nuorehko mies soitteli banjoa, ja Mikke kaivoi oitis kitaransa esiin ja ryhtyi jammailemaan hänen kanssaan. Se kuulosti upealta, banjon soittaja oli oikea virtuoosi. Kävi mielessä, että ehkä insesti ei niin paha asia olekaan. Arska ja Jaska menivät ostamaan tarvitsemamme ruokatavarat ja minä jäin Miken kanssa juttelemaan banjomiehen kanssa. Oli kuulemma asunut kylässä koko ikänsä ja kertoi nimensä olevan Kovalskinen. Kaiken kaikkiaan merkillinen tapaus mieheksi, ei hänestä selkoa ottanut.

Pakkasimme tavaramme kanootteihin. Makuupussit, teltat, ruuat, pari kirvestä ja minun taljajouseni. Tuskin minä sillä mitään riistaa saisin, mutta sillä olisi kiva ammuskella iltaisin ajanvietteeksi. Päivä oli puolessa, kun saimme vihdoin laskettua kanoottimme hiljakseen virtaavaan Kitiseen. Meloimme verkkaasti turhaan itseämme rasittamatta, nousimme välillä rannalle syömään ja jatkoimme iltaan asti.

Tuli aika etsiä leiripaikka yöksi. Minä ja Mikke meloimme Kitisen länsipuolella ja Arska meni Jaskan kera itäpuolelle sopivaa paikkaa etsimään. Joen kumpikin ranta oli melko sankan metsän peitossa. Emme löytäneet Miken kanssa mitään sopivaa paikkaa, joten meloimme itäpuolelle katsomaan, olivatko Jaska ja Arska löytäneet mitään parempaa.

Löysimme heidän kanoottinsa synkän kuusikon juurelta ja vedimme oman kanoottimme sen viereen. Jatkoimme polkua pitkin syvemmälle metsään. Metsästä kuului vihaista puhetta ja etenimme varovaisesti. Arska ja Jaska olivat ilmeisesti törmänneet hankaluuksiin.

Lähemmäs päästyämme kuulimme vieraiden ihmisten tekemiä uhkauksia. Vähän matkan päässä polun vieressä oli toimiva pontikan tislauslaitteisto ja pannun alla oleva nuotio savusi edelleen. Oli selvää, että Jaska ja Arska olivat yllättäneet viinan salapolttajat itseteossa ja nämä olivat siitä luonnollisesti vihoissaan. Hiippailimme lähemmäs vihaisia ääniä ja pysähdyimme hyvään piiloon katseluetäisyydelle.

viinanpolttajia oli kolme ja yhdellä heistä oli haulikko, jolla hän tähtäsi Jaskaa. Arska oli sivummalla köytettynä puuhun kiinni ja hänellä oli rätti suuhun tungettuna. Hämmästykseksemme haulikolla uhkaaja oli kylällä banjoa soittanut Kovalskinen. Hän työnsi haulikon piipun Jaskan kasvoihin kiinni ja sanoi tappavansa kaikki etelän hienohelmat. Jaska ei olisi ensimmäinen vaan näihin korpiin oli haudattu enemmän raatoja kuin kirkkomaalle. Seuraavaksi hän käski Jaskan aukaista suunsa kunnolla auki. Jaska epäröi hetken, mutta aukaisi kuitenkin. Kovalskinen tunki haulikon piipun Jaskan suuhun ja käski imeä sitä. Kyyneleet virtasivat Jaskan poskilla, kun hän liu’utti suutaan piippua pitkin ja imi sitä. Kovalskinen nauroi ja käski Jaskan pudottaa housunsa.