Kiemunki jatkoi kärjekästä kirjoittelua islamista - Poliittiset seuraukset selvinnevät loppuviikolla
Tiistai 29.3.2016 klo 22.13
Kansanedustaja Lea Mäkipään (ps) eduskunta-avustaja Terhi Kiemunki on jatkanut kärjekästä kirjoitteluaan islaminuskosta.
LUE MYÖS
Kiemunki EVS-studiossa: En ole mielestäni sanonut mitään sopimatonta
Kiemunki julkaisi pääsiäisenä Uuden Suomen blogissaan kirjoituksen "Kun 'unelma' on saavutettu, on myöhäistä katua". Kiemungin mukaan islam muun muassa alistaa häikäilemättömästi kaiken alleen.
- Se vaatii vaan ei suvaitse. Ei ole maltillista islamia, on vain yksi islam. On vain yksi Koraani jonka mukaan jokaisen muslimin tulee elää, Kiemunki kirjoitti.
Uusi Suomi poisti kirjoituksen pian sen julkistamisen jälkeen. Lehden päätoimittaja Markku Huusko perusteli asiaa STT:lle sillä, että tekstin sisältö oli Uuden Suomen ohjeiden vastainen.
Kansanedustaja Mäkipää ei vielä ota kantaa siihen, voiko Kiemunki jatkaa hänen avustajanaan. Kiemungin nettikirjoittelu aiheutti kohun edellisen kerran palmusunnuntaina, kun hän ihmetteli muslimityttöjen virpomista. Kiemungin Facebook-seinällä lapsille muun muassa ehdotettiin virpomispalkaksi kondomeja ja sianlihaa.
Mäkipää sanoo, että hän kertonee loppuviikolla, mikä on Kiemungin tulevaisuus eduskunta-avustajana.
- Asiat ovat vielä kesken. Käsittelemme tätä yhdessä eduskunnan virkamiehien kanssa. Menemme virallista laillista tietä, Mäkipää sanoi STT:lle.
Kiemunki toimii myös Pirkanmaan perussuomalaisten piirihallituksen varapuheenjohtajana. Piirihallitus pui Kiemungin kohtaloa sunnuntaina kokouksessaan.
STT
Mäkipää kiemurtelee Kiemungin asiassa
78
579
Vastaukset
- Panepa_kohallesi
Mäkipää miettii valintaa, on valittavana "ruton ja koleran" väliltä.
- kitkerää.on.liemi
pepep kirjoitti:
Itseppähän ovat soppansa keittäneet.
Onko tämä se sopankeittäjä.https://www.facepook.com/terhi.kiemunkiosisomaki?fref=ts
- aom
pepep kirjoitti:
Itseppähän ovat soppansa keittäneet.
Soppahan siitä Suomessa keitetään jos politikko erehtyy totta puhumaan.
Tottahan kiemunki islamista puhui,sitä ei kai kukaan voi kiistää.
Siitä ei soppaa syntynyt kun vasemmistoanatkisti Auvinen TV ohjelmassa laukaisi
vasemmiston viisauden julkisuuteen " RAJAT AUKI JA KAIKKI TETVETULOA SUOMAAN ". - Syömään
SYÖMÄÄN,
- kohtelias.lupaus
Mäkipää on nyt paljon vartijana. Jos Kiemunki jatkaa eduskunnan palkkalistoilla, poliittinen paskasade natsihenkisiä persuja vastaan yltyy ennen näkemättömiin mittoihin, myös tällä palstalla. Persujen tarvitsee muistaa vain oma ohjeensa: Sitä saa mitä tilaa.
- LopettakaaPellet
Varmasti 90% suomalaisista on nyt niin kypsynyt sometrollimediapaskasateeseen Lea Mäkipäätä ja Terhi Kiemunkia kohtaan, että tukevat heitä varmasti teistä räkyttäjäpelleistä huolimatta, ja erityisesti sen vuoksi. Teitä on kourallinen, meitä Suomesta oikeasti välittäviä on miljoonia.
- täyskäsi_odottaa
Kiemunki kun iskee Mäkipään kouraan riittävästi käytettyjä kontomeja niin kyllä Mäkipääkin ymmärtää vaieta kaikista asioista.
- 777kek43
Kärjekäs kirjoittelu on vain jonkun yksittäisen henkilön tulkinta asiasta. Kyllä islamia voi arvostella.
- Peris
Jaa, siis sinun lapsillesi voi iskeä kouraan kortsupaketin virpomispalkkana? Kiemungin mukaanhan sellainen on ihan okei...
- jjyjyj
Peris kirjoitti:
Jaa, siis sinun lapsillesi voi iskeä kouraan kortsupaketin virpomispalkkana? Kiemungin mukaanhan sellainen on ihan okei...
Kommentissa otettiin kantaa vain tulkintaan kärjekkäästä kirjoitustyylistä. Miksei käytetty esim. ilmaisua rohkea tai erilainen.
- Peris
jjyjyj kirjoitti:
Kommentissa otettiin kantaa vain tulkintaan kärjekkäästä kirjoitustyylistä. Miksei käytetty esim. ilmaisua rohkea tai erilainen.
Tai vajaa, tärähtänyt,harhainen... onhan näitä.
- Vääryystuomitsee
Kiemunki uskalsi sanoa vain totuuden,että tyhmimmänkin silmät avautuisivat näkemään ,mihin maatamme ollaan viemässä.
Kuten tiedetään;Totuuden puhujalla ei anneta yösijaa.- Peris
Ai siitä että lapsille voi antaa kortsuja virpomispalkaksi? Jänniä totuuksia sinulla...
- tusinavassariviherpeippo
Peris kirjoitti:
Ai siitä että lapsille voi antaa kortsuja virpomispalkaksi? Jänniä totuuksia sinulla...
nimimerkit rekisteriin pakolliseksi pankkitunnuksilla nii loppuu toi paskanjauhanta trolleilta
- reepo
Peris kirjoitti:
Ai siitä että lapsille voi antaa kortsuja virpomispalkaksi? Jänniä totuuksia sinulla...
Ja paskat ,ne mitään lapsia edes olleet.
Joka sana on totta mitä Kiemunki on islamista kirjoittanu.
Jokseenkin samaa tekstiä kirjoittaa entinen muslimi Ruotsissa asuva toimittaja Mona Walter somali alkupetältään.Myös hän sanoo niin, turha kuvitella maltillisia muslimeita oleva olemassa.Mona Wlkerilla on muslimien asettama kuolemantuomio voimassa. Mutta muslimit eivät häntä ole toistaiseksi saaneet vaiennettua. - LähteitäLähteitä
Peris kirjoitti:
Ai siitä että lapsille voi antaa kortsuja virpomispalkaksi? Jänniä totuuksia sinulla...
Sulla on aika mustavalkoiset lähteet Peris. Lue tuo:
http://www.terhikiemunki.fi
- Lurkkikaastuolta
Vanhenmalle väelle opiksi, vaihtoehto medialle:
http://www.murkut.org/
Yläpalkilla voit rajata hakua ja hae ja palaa tai poista voit näin katsella ladattuja uutisia joutusaan ja valita mielenkiintoisia avauksia, ei muutakuin tietolähteille selailemaan. - Viisausrajoitteisuutta
Kyllä tärähtäneidenkin pitää saada toimia ministereiden avustajina poliitikkojen sukulaisten lisäksi. Aika monessa tapauksessa nämä ominaisuudet voidaan jopa yhdistää.
- joko.media.herää
Ajanpeluu ja kiemurtelu ovat olennainen osa soinismia, tietysti valehtelemisen ja pettämisen lisäksi. Mäkipää on palkannut eduskunnan piikkiin, Breivikin arvostaman avustajan itselleen, joten tämä tilanne ei ole ainakaan voinut tulla yllätyksenä. Kiemungilla on muuten myös eduskunnan omistamat tietokoneet sekä ölypuhelimet käytössään, (sinä maksat) niilläkö hän tätä propagandaansa tekee?
- Varma-tieto
Kiemungilla ja Breivikillähän on kaksi lasta.
- tieto-varma
Ei Breivik olisi koskenut noin rumaan naiseen.
- marxolibi
Peris vaihda levyä
- 234567890
persu perseet vauhdissa,
- jokasanaontotta
joko.media.herää kirjoitti:
Ajanpeluu ja kiemurtelu ovat olennainen osa soinismia, tietysti valehtelemisen ja pettämisen lisäksi. Mäkipää on palkannut eduskunnan piikkiin, Breivikin arvostaman avustajan itselleen, joten tämä tilanne ei ole ainakaan voinut tulla yllätyksenä. Kiemungilla on muuten myös eduskunnan omistamat tietokoneet sekä ölypuhelimet käytössään, (sinä maksat) niilläkö hän tätä propagandaansa tekee?
Ajatella!
Ja minä maksan joka vuosi 1200 miljoonaa €uroa pelkästään Afrikkaan. Olen maksanut verovaroista 60 luvulta lähtein. Nyt maksan poliittisten suojatyöpaikkojen lisäksi kansan edustajien urheilukerkot, kepu nuorten, vihervasemmisto nuorten halvan ja alle markkina hintaisten vuokra asumiset.
Mutta, mitä siitä. Pääasia, että pääset itkemään yksittäisen ihmisen totuuden kertomuksia.
- grudesneis
Onhan Allahin pilkkaan ratkaisu. Se nähtiin jo Pariin pommi-iskussa miten käy kun ei olla uskollisia vaan kuvitellaan että meillä on muka joku länsimainen sananvapaus. Ei se vain niin mene kuten opimme, vaan kyllä Allah pitää huolen omasta kunniastaan ja tätä naista uhkaa sama kohtalo jos me itse emme lynkkaa häntä ennen sitä.
Samanlainen torvi kuin mitä ne pilapiirtäjät ja saivat juuri sitä mitä ansaitsivat. Kaikkihan olisivat silloinkin mielessään kun saivat rangaistuksen.- maailmanlopputulee
Tätä samaa muslimi maailmanloppu, paskaa kiemuralla vuodesta toiseen. Levitää Breivikin manifestia ja kirjoitaa samaa asiaa uuteen suomeen.
- Islam_on_paskaa
maailmanlopputulee kirjoitti:
Tätä samaa muslimi maailmanloppu, paskaa kiemuralla vuodesta toiseen. Levitää Breivikin manifestia ja kirjoitaa samaa asiaa uuteen suomeen.
Breivik oli ja on oikeassa.
- yksi-yhteen
Kiemungin ja Breivikin jutut samasta opuksesta?
- huntperger
Onko Breivik muslimi, joka kosti pilkkaajille? Hänhän tappoi nimenomaan vääräuskoisia. Ja mitä järkeä heitä olisi tappaa jos vastustaa islamia.
Jos oli kunnon muslimi, niin silloinhan asiassa ei ole juurikaan mitään väärää. - Sota_islamia_vastaan
huntperger kirjoitti:
Onko Breivik muslimi, joka kosti pilkkaajille? Hänhän tappoi nimenomaan vääräuskoisia. Ja mitä järkeä heitä olisi tappaa jos vastustaa islamia.
Jos oli kunnon muslimi, niin silloinhan asiassa ei ole juurikaan mitään väärää.Breivik tappoi suvakkien kakaroita "estääkseen" uuden suvakkipolven kasvamisen ja pelotellakseen vanhempia suvakkeja. Onhan siinä oma selkeä kiero logiikka takana.
Norja on muuten nykyjään aika tiukan maahanmuuttopolitiikan maa, mitä se ei ollut ennen Breivikkiä mutta varmaan sattumaa.
- imaaniskappis
Jos Breivik kunnon muslimi, silloin hänen kuvansa on lakanan kokoisena talon seinässä että tässä meillä kunnon jäpä, joka näytti närhen värkit vääräuskoisille.
Eikä me tietenkään häntä syytetä, vaan sanottaisiin että meidän vika kun meni radikalisoitumaan. Meidän tyhmien juttujen takia teki mitä teki. - paljon.yteistä
Breivik vihaa demareita, kuten persutkin.
- AIkaVaihtaaLevyä
Lea Mäkipää toimii niinkuin kokoenut poliitikko toimii - omalla kokemuksellaan ilman trollien postailuja. Täällä moni tosiaan saisi "vaihtaa levyä" kuten joku täällä totesi. Luettuani joidenkin lehtien kommenttipalstoja, huomaan että Kiemunki on saanut paljon tukeakin. Sinne moderoituihin kommentteihin ei näiden palstojen älämö läpi mene.
- Ai_kaikilta_vai
Ai niin, kaikilta natsihenkisiltäkö on tullut tukea? Mäkipää vain jatkaa pohtimista.
- cempelsi
Pommille olisi nyt tilausta. Miksi Allah odottaa?
- maailmanloppu
Monikultuurisuus ja islam ei ole Breivikin ongelma tällä hetkellä. Voisi koventaa rangaistusta ja laitaa Kiemura seuraksi.
- sviddu
maailmanloppu kirjoitti:
Monikultuurisuus ja islam ei ole Breivikin ongelma tällä hetkellä. Voisi koventaa rangaistusta ja laitaa Kiemura seuraksi.
Mamulle ei mene jakeluun ei sitten millään. Känkkää samaa asiaa.Tuohan on vihapuhetta , vaikka tuleekin muulta kuin persulta.
- maailmanloppu
sviddu kirjoitti:
Mamulle ei mene jakeluun ei sitten millään. Känkkää samaa asiaa.Tuohan on vihapuhetta , vaikka tuleekin muulta kuin persulta.
Olen kyllä persu ja kannatan Tiina Elovaaraa!!!
- sviddu
maailmanloppu kirjoitti:
Olen kyllä persu ja kannatan Tiina Elovaaraa!!!
Hahhah :) Jopas vitsin repäisit.
- Hallaahonäänestäjä45
ISLAMIN VASTAISIA TAISTELIJOITA OVAT ENNEN ISLAMIN SYNTYÄTHEMISTOKLES JA ALEKSANTERI SUURI JOTKA LÖIVÄT PERSIALAISET JA ISLAMIN SYNNYN JÄLKEEN KALLE VASARA JA ESPANJAN KATOLISET KUNINKAAN ISABEL JA FERNANDO
HE PELASTIVAT EUROOPAN ISLAMILAISUUDELTA
http://www.abc.es/fotonoticias/fotos-espana/20140910/cuadro-fernando-aragon-isabel-1613392193175.html
EROA KIRKOSTA tämä ei liity uskomiseen, vaan valtiokirkon sikamaiseen toimintaan
eronneita http://www.eroakirkosta.fi/eroakirkosta
2016-03-26 203
2016-03-27 412
2016-03-28 309
2016-03-29 363
http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_03_2016.html?year=2016
Tämä on kolmas arkkipiispa Kari Mäkisen puheista johtuva eroamispiikki. Ensimmäinen tapahtui marraskuussa 2014, kun eduskunta oli hyväksynyt tasa-arvoisen avioliittolain. Tuolloin kirkosta erosi yli 20 000 kirkon jäsentä. Toinen ajoittuu syyskuulle 2015, jolloin kirkosta eroajia oli noin 2000. Tuolloin oli kyse kirkon suhteesta pakolaisiin.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/arkkipiispan-pakolaispuheista-taas-eropiikki-kirkosta-makinen-kaansi-selan-omalle-uskonnolle/5813002 Kirkosta on eronnut pääsiäisen aikaan selvästi tavallista useampi
Kansanedustaja Mikko Kärnä
https://www.facebook.com/mikko.karna/posts/10154592234724528?pnref=story
Olen erittäin pettynyt ja tullen arkkipiispan lausunnon takia eroamaan kirkosta. En voi hyväksyä, että kirkko ei kunnioita suomalaisten viranomaisten ratkaisuja. Tämä on myös poliittinen kannanotto Mäkiseltä, vaikka sellaisia ei kirkon tulisi tehdä.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/arkkipiispan-lausunto-kuohuttaa-mihin-aiheisiin-kirkko-saa-ottaa-kantaa/5816786 Arkkipiispa Kari Mäkisen lausunnot pakolaisista ovat kiihdyttäneet kirkosta eroamisia.- Poispakkosoini
Menisit hallaahonäänestäjä töihin.
Poispakkosoini kirjoitti:
Menisit hallaahonäänestäjä töihin.
poispakkosoini työtä tekee viisas pääsee vähemmällä
- dudonpals
Kirkosta erotaan kun homoja ei hyväksytä ja kun heidät hyväksytään.
Juuri tuollaista on vääräuskoisten toiminta. Ei siinä ole mitään järkeä.
Toisin on Allahin huomassa. Asiat ovat selkeitä ja johdonmukaisia. Uskonriidat myös ratkaistaan aivan toisella tavalla kuin netissä kantansa ilmoittamalla. Hänen suuruutensa huomaa koko maailma ja vapisee kun antaa räjähteiden puhua. Ei ihme että häneen uskotaan. - Mies-Suomesta
Lukekaas kaikki tuo Aamulehden juttu. Oikeastaan sen kommentit. Suomalaisuus herää henkiin kommenttien kautta. Tätä on odotettu. Uskomatonta että sen sai aikaan nainen!
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/lea-makipaan-eduskunta-avustaja-terhi-kiemunki-jatkaa-islaminvastaista-kirjoitteluaan/miesjohtoinen islam jauhanut paskaa 1400 ja yksi vuotta. jos mielivät kehittyä ja säästyä on sen naisten astuttava remmiin.
- no.kuinkas.muuten
Soini taas humalassa?
- pelottavaasuvakit
https://www.youtube.com/watch?v=doDRphQ7pEA
https://www.youtube.com/watch?v=eWvKLnBOZbM
Kannattaisi ehkä katsoa nuo videot, kun valtamedia ei näistä juuri kerro. - Missäsananvapaus
Mitä ihmettä se Mäkipäälle kuuluu, mitä joku Kiemunki kirjoittaa?
Itsehän aikuiset ihmiset Suomessa kirjoituksistaan vastaavat. Ei niistä kenenkään toisen ole tarvis vastata.
Tämä on taas niin sitä "on nähty yhtä aikaa natsiliikkeen edustajien kanssa muistomerkillä, kyllä varmaan on itsekin natsi"-ajattelua, joka on juuri suomalaiselle kyttäys- ja syyttelymentaliteetille ominaista.
Mitä on tapahtunut suomalaiselle sananvapaudelle? - rasismilla.rahaa.ps
Kiemunki on Mäkipään palkkaamana ja Soinin hyväksymänä eduskunnan palkkalistoilla. Me veronmaksajat maksamme Kiemungin palkan. Siksi meille kuuluu: Miksi Mäkipää on palkannut umpirasistin öyhöttäjän avustajakseen, meidän kustannuksellamme? Kiemungilla on käytössään myös eduskunnan tietokoneet, älypuhelimet, matkarahat jne. jne.
Tässä asiassa Mäkipää ei tietystikään voi kiemurrella loputtomiin, vaikka ilmeisesti Soinin tavoin niin toivookin? Totta kai Kiemungilla on natsihenkien tuki, koska eihän persupuolueessa enää juuri muita olekaan??- mulkvi
Taas "öyhöttäjä "-trollaaja koettaa paskaa jauhaa. Mikä vitun jokeri sä oikein olet tusinapelle puskahuutelija ? Sä mikään ME VERONMAKSAJAT ole vaan hyttysenpierun osa siitä ryhmästä. Politiikko susta tulisi kun kertaat samaa marinaa päivästä toiseen. Aivopesty liuhuletti.
- VaiTrollitNePäättää
Lea Mäkipää kansanedustajana ja Terhi Kiemunki avustajana sekä Tampereen perussuomalaisten valitsemana edustajana ovat monelle ihmiselle heidän ajatustensa edustajia. On aika merkillistä, että trollit täällä kiljuvat miielipiteitään siitä mitä Mäkipään ja Kiemungin tulee tehdä. Nuo naiset edustavat VALITSIJOIDENSA ajatusmaailmaa, ei jonkun vastustavan ryhmän. Demokratiassa ei trolleilla ole päätösvaltaa. Jos nyt olisi vaalit, uskon että sekä Mäkipää, että Kiemunki saisivat paljon ääniä kentältä.
- Veteraanit
Erotettava välittömästi mokoma ämmä.
- demokraatinen
Kiemunki on jo nyt saanut paljon ääniä kentältä.
Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta. Allekirjoita adressi - piilomakeinen
demokraatinen kirjoitti:
Kiemunki on jo nyt saanut paljon ääniä kentältä.
Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta. Allekirjoita adressi" demokraatinen " just joo
- Mäkipäälle-voimia
Kirjoittaja: Mies-Suomesta 30.3.2016 22:00
"Lukekaas kaikki tuo Aamulehden juttu. Oikeastaan sen kommentit. Suomalaisuus herää henkiin kommenttien kautta. Tätä on odotettu. Uskomatonta että sen sai aikaan nainen!"
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/lea-makipaan-eduskunta-avustaja-terhi-kiemunki-jatkaa-islaminvastaista-kirjoitteluaan/
Luin jutun ja kommentit. Kopioin sieltä yhden kommentin.
Kirjoittaja - Ei ennustaja vaan realimaailmassa elävä pappa
"Täysin turhaa ”suvaitsevaisten” on keuhkota Terhi Kiemunkin kirjoittelusta. Oikea demokratia kestää jopa Terhinkin mielipiteet. Lähivuodet näyttää höpöttääkö Kiemunki omiaan vain toteutuuko Kiemunkin näky koko karmeudessaan. Suomi on hyljännyt ne arvot jonka varaan rakennettiin Suomen huikea hyvinvointi menneinä vuosina. Nyt arvotyhjiön on täyttänyt ”suvaitsevaisten tyhjien tynnöreiden kolina”. Isis ja sen airueiden ei tarvitse valloittaa Europpaa, ne ovat jo Euroopan ytimessä. Brysselin ja Pariisin tapahtumat ovat järkyttävä esimerkki siitä kun ei ajoissa osata lukea ajan ilmiöitä. Kun Isis on Euroopan ytimessä, miksei siis myös Suomessa. Arvoisat suvakit ym. tyhjien tynnöreiden kolistelijat, nöyryyttä ja rehellisyyttä kehiin, myös teillä on vastuu puheistanne. Kukaan ei tiedä mikä kohtalo odottaa Eurooppaa, Euoopan lähihistoriaa kannattaa tutkistella. Ennen toista maailmansotaa hiljennettiin ”kiemungit” jotka varoittivat uhkaavasta katastrofista. Valitettavasti he vaan olivat oikeassa. Esim. Viipurin tuomiokirkkoon käveli kesken Jumalanpalveluksen mies joka kertoi, että kolmen kuukauden kulutta tämä kirkko on raunioina. No ukko heivattiin pihalle ja Viipurin tuomiokirkko oli kolmen kuukauden kuluttua raunioina. Sama ukko ennusti myös etukäteen sodan lopputuloksen hän vaan ei voinutt kertoa sitä suomalaisille kun Suomen viranomaiset laitto ukon häkkiin aina sodan katkeraan loppun saakka."
Se alkuperäinen blogiteksti löytyy muuten osoitteesta www.terhikiemunki.fi
Mitä ajattelen? Toivon, että Lea Mäkipää kestää tämän uskomattoman hyökkäyksen. Olen keskustellut asiasta kymmenien tolkun ihmisten kanssa ympärilläni. He tukevat 100% sekä Mäkipäätä että Kiemunkia. Mutta heitä ei näy eikä kuulu, kun eivät riehu tai trollaa.- sankkireijjästäkö
Kuinka joku voi "tukea Mäkipään mielipidettä", jota itsensä Mäkipään mukaan ei ole vielä olemassakaan? Mistä noita tollopersuja oikein tulee?
- Aika-paikka-asia
sankkireijjästäkö kirjoitti:
Kuinka joku voi "tukea Mäkipään mielipidettä", jota itsensä Mäkipään mukaan ei ole vielä olemassakaan? Mistä noita tollopersuja oikein tulee?
Nyt ei aukene mihin "sankkireijjästäkö" tässä viittaa. Persut tukevat kai sitten molempia, kiljuvat trollit vaikka äänensä käheäksi.
- Hallaahonäänestäjä45
ISLAMIN VASTAISIA TAISTELIJOITA OVAT ENNEN ISLAMIN SYNTYÄTHEMISTOKLES JA ALEKSANTERI SUURI JOTKA LÖIVÄT PERSIALAISET JA ISLAMIN SYNNYN JÄLKEEN KALLE VASARA JA ESPANJAN KATOLISET KUNINKAAN ISABEL JA FERNANDO
HE PELASTIVAT EUROOPAN ISLAMILAISUUDELTA
http://www.abc.es/fotonoticias/fotos-espana/20140910/cuadro-fernando-aragon-isabel-1613392193175.html
EROA KIRKOSTA tämä ei liity uskomiseen, vaan valtiokirkon sikamaiseen toimintaan
ARKKIPIISPA HYYSÄÄ MUSLIMISMIA
eronneita http://www.eroakirkosta.fi/eroakirkosta
ERONNEITA
2016-03-26 203
2016-03-27 412
2016-03-28 309
2016-03-29 363
2016-03-30 175
http://www.eroakirkosta.fi/media/none/tiedote_03_2016.html?year=2016
Uusinta: arkkipiispan pakolaispuheista taas eroaalto
Arkkipiispa Kari Mäkinen esiintyi 26.3.2016 MTV:n uutisextrassa. Tämän jälkeen on eroakirkosta.fi-palvelun kautta eronnut noin 950 kirkon jäsentä. Normaalisti tähän aikaan vuodesta kolmessa päivässä olisi eronnut noin 170 kirkon jäsentä - spörjeg
Nyt on hirvee melu Suomessa !!! Ja miksi --joku on uskaltanut moittia islaamia!!!! Hyvä jumala onko Suomi kohta sharia-lain alla???
Ottakaa järki käyttöön, islaami ei ole pyhä lehmä jota ei saa moitia!!??- siltä.se.vaikuttaa
Terhi edustaa ps tärähtäneistöä soinipuolueen eliitissä?
- kysypois
siltä.se.vaikuttaa kirjoitti:
Terhi edustaa ps tärähtäneistöä soinipuolueen eliitissä?
Kyselyikästen pentukerholainen vastailet itsellesi?
- Hallaahon.äänestäjä7
LEVITÄ TIETOA KOTEIHIN
Opetushallitus on kovakorvainen suvakkien propagandalaitos
joka ei ota onkeensa arvostelusta
Opetushallitus on kunnostautunut ennenkin:
“Kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota.”
OPETUSHALLITUS VALEHTELEE MUSLIMEISTA
http://mvlehti.net/2016/03/31/torkeaa-valehtelua-koululaisille/
YHDESSÄKÄÄN ISOSSA MUSLIMIMAASSA EI OLE DEMOKRAATTISTA PALRAMENTTIA
EIKÄ ESIM. SOSIALIDEMOKRAATTISTA PUOLUETTA, EI IRANISSA, EI SAUDEISSA, EI INDONESIASSA
Päinvastoin, esim. Saudeissa on vaarallinen uskonnollinen poliisi, joka pidättä mielivaltaisin
perustein koska uskontoargumentit ovat tulkinnanvaraisia, tuomiot ovat pitkiä ja teloitus on käytössä
IRANIN MUSLIMHALLINNON TELOITTAMIA SOSIALISTEJA KHOMENIIN VALLANTULON JÄLKEEN, HIRTETTY NOSTOKURKIIN
http://payvand.com/news/10/oct/Neuropsychology-Ayatollah-Rohollah-Khomeini-image009.jpg- aatetoverukset
Hitlerkin olisi äänestänyt Kiemunkia.
aatetoverukset kirjoitti:
Hitlerkin olisi äänestänyt Kiemunkia.
hitler olisi äänestänyt hitleriä mutta churchill kiemunkia.
- Soinin-Hitleriläiset
Miksi naisten äänioikeutta henkeen ja vereen vastustanut Winston Churchill olisi äänestänyt Kiemunkia? -Ei hän myöskään käskenyt tarjoamaan virpoville lapsukaisille sianläskiä ja käytettyjä kortsuja. Kyllä Hitler oli käytökseltään paljon lähempänä Kiemungin arvomaailmaa.
- trolliöyhö
Soinin-Hitleriläiset kirjoitti:
Miksi naisten äänioikeutta henkeen ja vereen vastustanut Winston Churchill olisi äänestänyt Kiemunkia? -Ei hän myöskään käskenyt tarjoamaan virpoville lapsukaisille sianläskiä ja käytettyjä kortsuja. Kyllä Hitler oli käytökseltään paljon lähempänä Kiemungin arvomaailmaa.
Ei käskenyt tarjoamaan . Vihervasurin öyhötystä taas tarkistamatta faktoja ja mukavasti lisäten oman versionsa. Ihme keppihevonen trolli.
- katoa
Kiemungi halusi antaa kondomeita lapsille? Miksi naisihminen edes viitsii ja nyt tämä hölmöökin hölmömpi vastine. Kiemungi itse ihmetteli kuka sen vuoti ja nyt ei ole tietenkään totta. Kirjoituksen takia Terhi Kiemunki olet julkisuudessa, et mistään fiksuudesta. Ongelma on kun ei osaa edes hävetä. Tyhmä saa olla mutta ei ilkeä.
- Taas-sama-trollaus
Ei se kortsujuttu ihan noin mennyt hyvä trolli. Luo jos osaat.
http://www.terhikiemnki.fi
- olkaammeihmisiksi
"On vain yksi Koraani jonka mukaan jokaisen muslimin tulee elää, Kiemunki kirjoitti."
On muuten vain yksi Raamattu jonka mukaan jokaisen krirtityn tulee elää. Ja Raamattu on Koraaniakin paljon räikeämmin ristiriidassa nykykäytäntöjen kanssa (Koraani on suorastaan feministinen verrattuna Raamattuun).
On täysin yhtä pöljää väittää että jokainen Muslimi noudattaa koraania sanatarkaan kuin että jokainen kristitty seuraisi ramaattua.
Mutta nämä liian paljon somessa viihtyvät vähemmän itse ajattelevat ovat vain lukeneet näitä propagandafraaseja liian monta kertaa, koska niitä sinne trolliarmeeja syytää johtajiensa käskystä. Nyt he sekoittavat iloisesti propagandan ja todellisuuden. Hommalaisuusjohtajat ovat siis päämääräsään.
Kiemunki on vain yksi heidä "sotureistaan" - hyödyllinen idiootti on termi jota tämäntyyppisessä tilantessa usein mainitaan.- katoa
Totta, näin se on. Pyrkimys on olla ihmisiksi vaikkakin tapakristittynä.
- arvomaailmansa.mukaan
Kiemungille pitää lähettää mahdollisimman paljon käytettyjä kortsuja.
- Onpa_älykästä
Onpa älykästä! Lue tuota korstuasia:
http;//www.terhikiemunki.fi - rikosilmoitus
No, tuossa ei kyllä voi puhua älykyydestä! Noloa ainostaan Kiemungille. Viha kirjoituksia suoltava kypsään ikään ehtinnyt nainen. Täysipäinen menee tekemään itsestä rikosilmoituksen. Olisikohan vastuun ottaminen törpöilyistä oma asia? Miksi se on poliisin eli veronmaksajien asia. Rikosilmoituksen teko täyttä pelleilyä sekin. Rasimi ja moraalin puute ei ole rikos Suomesasa, tämän Kiemunki tiesi kyllä itsekin.
- Oikolukija
Teki tutkintapyynnön, ei rikosilmoitusta. Se on oiva veto jolla hiljentää nämä täällä meuhkaavat some-trollit. Paitsi että eihän näitä saa hiljaiseksi kuin hetkeksi.
- syyntakeetonteoista
Miksi Kiemunki ei ole vastuussa omista kirjoituksistaan? Hän on julkisuudessa ainostaan ja yksinomaan omista typeristä jutuista. Fiksuudesta ei näin kyseenalaista julkisuutta tule. Mites kunnialoukkaus syyte? Eikös hänen mukaan pitäisi kestää?
- van.yksityiskohta
Kiemunki lupasi tarjota virpoville pikkutytöille kortsuja. Mihin Kiemunki haluaisi näiden pikkutyttöjen niitä kortusja käyttävän?
- Osaatko-trolli-lukea
Lue nyt helskutin trolli mitä on tapahtunut. Tai ole lukenut mutta vaan trollaat kortsujasi.
http://www.terhikiemunki.fi
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun418707Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo261739T:ltä J-miehelle
Se kaunein jäi välillämme kokematta Sen olisin halunnut kokea. Miten olisit pitänyt mua hyvänä. Sen yhden kerran. Se oli261633- 1301451
Miksi kirjoittelet sinkut-palstalla?
Olet sinkku? Kaipaat jutteluseuraa? Täällä on kivoja keskusteluja? Tapaat mielenkiintoisia ihmisiä? Joku muu syy?1941120Miten se pihvi pitää oikeaoppisesti paistaa?
Törmäsin erikoiseen episodiin eräässä ABC-ravintolassa. Pysähdyin kahvikupilliselle ja kohta ravintolan toisesta nurkast81099- 711067
- 92912
- 49775
- 75757