Merkonomi/Amispohjalta kauppakorkeaan

Businesskoira

Hei! Nyt olisi toinen hakukerta menossa kauppakorkeaan merkonomipohjalta. Viime vuonna jäätiin rannalle siis vain 0.25 pisteen marginaalilla, ja tänä vuonna lähdetään taas hakemaan paikkaa kuuluisasta Turun kauppakorkeasta.

Ekat sata tuntia ollaan tänä keväänä jo painettu, ja tavoitteena olisi lukea yhteensä noin 500 tuntia tämän vuoden koitokseen.

Sisäänpääsyn suhteen olen tänä vuonna siis suhteellisen varma, kiitos viime vuoden pohjan. Yksi asia on kuitenkin alkanut mietityttämään :

Pääsykokeessahan asioita kysytään monivalintakysymyksillä, joten välitöntä johtopäätöstä opiskelijan tulevasta menestyksestä itse kauppakorkeassa en vetäisi pääsykoepisteiden kautta. Pääsykoe tietysti mittaa kylterikokelaiden motivaatiota hyvinkin fundamentaalisella tasolla, ja tämä on varmasti tärkeimpiä asioita suuren ihmismassan haarukoimisessa.

Ongelmana on kuitenkin tämä : ylioppilaat omaavat huomattavasti laajemman työkalupalkin kuin amispohjalta lähtevät. Eli samaan aikaan kun olin itse opiskelemessa kirjanpidon perusteita, niin ylioppilaat opiskelivat yleissivistäviä aineita kuten äidinkieltä, englantia, ruotsia, matematiikkaa jne.

Tästä siis itse ratkaisuun: mitä asioita suosittelisitte merkonomipohjalta lähtevän opiskelevan ennen kuin astuu sisään kyseisen opinahjon porteista?

5

768

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • noworries5

      Hyvin siellä pärjää. Ei se yliopisto ole mikään sellainen paikka, missä sellainen henkilö ei pärjäisi, joka pääsee kauppakorkeaan sisään.

    • vhyujb

      Merkonomipohjalta tulevalla on sellaisia täsmävalmiuksia, joita ylioppilaalla ei ole, esim. jokin käsitys kirjanpidosta. Se on sinun etusi.

      Toisaalta merkonomin kielitaito voi olla rajoittuneempi. Englantia ei voi osata liian hyvin etenkään kauppakorkeassa. Panostaisin siihen ja mahdollisesti myös ruotsiin.

    • KohtaTaasHerneet

      No mikäpä ettei. Kyllä moni on mennyt suoraan ammattikoulustakin yliopistoon. Ei se ole mitenkään mahdotonta. Tietysti jotakin yo:ta tai yliopisto-opiskelijaa tämäkin jää kaivamaan rotan lailla, mutta mahdollista se on.

    • dagatawgw

      Jos pääset sisään niin pääsykoemateriaali antaa hyvät lähtökohdat peruskursseihin. Ainoa vaikea ainakin meillä oli Yritysoikeuden perusteet - ehkä siksi kun oltiin totuttu, että aika pienellä vaivalla peruskursseista saa hyvät arvosanat.

    • JDEE

      Mitäs mieltä jengi on siitä, että jos on vaihtoehtona henkilöstöjohtaminen tai taloustiede. Eli henkilöstöjohtamiseen on puolet enemmän aloituspaikkoja kuin taloustieteeseen. Onko siis henkilöstöjohtamiseen helpompi päästä sisään vai onko sinne vaan enemmän muutenkin tunkua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      463
      6586
    2. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      188
      3916
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      109
      2521
    4. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      26
      2050
    5. Moraaliköyhä S-ryhmä

      S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko
      Tampere
      139
      1436
    6. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1325
    7. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      68
      1176
    8. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      63
      1105
    9. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      79
      1098
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      46
      1049
    Aihe