Olrn 21-vuotias nainen ja unirytmini on päinvastoin. Kello: 02.00 Tunsin, että alan parantumaan masennuksesta ja mielialani oli erittäin hyvä. Vähän ennen kello 04.00 kaikki tuntui taas tuskaiselta ja aloin miettimään kaikkia ihmisiä, ketkä puhuvat minusta pahaa ja myöskin miestäni joka ei ole täällä kanssani. Välittääköhän se oikeasti? Painoni on noussut, tai itseasiassa se ainakin näyttää siltä. En ole varma, onko läskiä vai lihasta, sillä vaaka ei toimi. Olen rahaton ja mielessäni käy kaljan korkkaaminen melko usein. Yöllä on hiljaista ja ei ketään, ennen nautein siitä, mutta nyt oman itsenikin seura vain ahdistaa yksinäisyydessä. Seuraavalla viikolla on aika psykologille, paranenkohan koskaan? En tiedä miksi olen tällainen. Tuntuu, että olisin vain riesaksi kaikille ja ihmettelen päässäni pyöriviä ajatuksia, kuin kidutusta. Uneni ovat olleet jo pitkän aikaa psyykkeeseeni vaikuttavia ja välillä minuutit tuntuvat vuosilta. En ymmärrä miksi en näe syytä alkaa taas kuntoilla, kuin tuntisin itseni arvottomaksi. Kädessäni on taas uudet viiltojäljet jotka piilotan uudelleen ja uudelleen hihani laskemalla. En halua avohoitoa tai suljetulle osastolle. Olen jo valmiiksi itseni vanki. Kun kerron tunteistani, ihmiset vastaavat että:"Ei ole minun ongelmani." Tunteeni ylipäätään ovat siis vain turhaan olemassa ja olen yhtä arvoton heiteltävä ihmisraunio. Kadulla kävelevät ihmiset katsovat minua oudosti, koska olen gootti, oikeastaan he nauravat minulle. Olen kuin kokoajan omassa maailmassani ja jos joku tulee puhumaan minulle, saatan pelästyä. Pankissa eilenkin käydessäni vuoronumeron vaihtuessa pieni ääni, joka kuului siitä laitteesta, sai minut säpsähtämään kun en vain jotenkin pysynyt olemaan siinä kaikkien ihmisten keskellä ahdistuksen vuoksi. Kun kasvoin aikuiseksi, ongelmani jäivät kuin heitteille. Takana jo tämän vuoden puolelta itsemurhayritys ja sairaalareissu. Tuntuu niin tyhjältä. En tiedä, miksi kirjoitin tänne, koska parempi on nollut vain tyytyä siihen, mitä muut eivät voi korjata ja olla hiljaa. Olen vajonnut ja en pääse pois. Onneksi ainoastaan alkoholi saa minut itsetuhoisia tekoja toteuttamaan.Kuinka tämä paska lähtee minusta pois? Elinikäisestikö tämä jatkuu?
Suisidi-ihminen
TheFallen
21359
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
moi!sun tarttis saada toi unirytmi kondikseen. mä tiiän että ne on pitkiä tunteja pyöriä yöllä punkassa. mikset alkas liikkumaan? se jeesaa monen suuntaan ja rupeet kattoo mitä syöt. terveellisesti ja moni puolisesti. mä rupesin kasvissyöjäks ja se laajensi mun menuuta, entisestä jauhelihaa kaikella höysteellä ruokavaliosta.
alota joku uus harrastus, vaikka maalaaminen. ostat pullon punaviiviä ja alat pensselöimään. se on ihan ok hommaa vaikka öisin jos ei meinaa nukuttaa, on hiljasta ja rauhallista. yössä voi myös viihtyä ja nauttia sen tunnelmasta, kun maailma nukkuu.se voi jollekkin olla hyvinkin luovaa touhua ja aikaa.
mä haluisin sua kannustaa koittaa mitä vaan muuta, kun suljettua. ja on se avohoito aika arpomista myös. jollekkin natsaa ja jollekkin ei.fiftysixty.jotain kivaa tekemistä elämään. jos bisse jeesaa nii ok , se on sit sun lääkitykses. tiiän monia jotka pitää kuuppasa kasassa sillee. moni varmaa sanoo ,että on väärin kehottaa jotain ryyppäämään oloosa, mutta kyllä se mun hermot pitää kurissa. viinaa mä vältän koska se tekee musta aika ärsyttävän ja se krapula ei natsaa. siispä tissuttelen bissee jos siltä tuntuu. vältän känniä, kun en haluu menettää kontrollia itestä. sillon sattuu ja tapahtuu.
mutta juokseminen on kuitenkin se mikä tuulettaa ajatuksia. alkuun pikku lenkeillä ja siitä kun kunto kohenee niin pitemmät lenkit ei tunnu missään.itsetuntoon vaikuttaa positiivisesti ja kun on kunnossa niin elämä vaan on helpompaa, kun ei tarvii jaksamisen kaa taistella.se on vieläpä ilmasta huvia jos lenkkarit löytyy.
kevättä kohti vaan,sielt se kesä tulee ,niin ehkä pussikaljalla puistossa tavataan.tsemppiä!!!!
laita tää kuulokkeisiin ja lähe lenkille!!! tunnel trance oldschool megamix ..lähtee lentoon
hanki koira lenkkikaveriks...???? ;>
Painon nousu viittaa lisääntyneeseen hiilihydraattien käyttöön, joka viittaa aivojen alentuneeseen serotoniinitasoon.
Serotoniinitason aleneminen voi taas johtua D-vitamiinin puutteesta, tai kilpirauhasen vajaatoiminnasta.
Kun itselläni oli D-vitamiinitaso alhaalla, en saanut nukuttua, valvoin yöni aamuviiteen, itkeskelin surkeaa oloani ja haudoin itsemurhaa. En halunnut nähdä enkä tavata ketään ihmisiä, painoni nousi 25kg.
Asioita kannattaa alkaa selvittämään itse, noita ei kukaan muukaan tule koskaan selvittämään. Tai jos joku niitä selvittää, niin se on sitten kun on syöty 20 vuotta SSRI lääkettä (aivan turhan takia) ja asiat on menneet pieleen pitkään.
Helpointa on suosiolla ottaa reilua annosta D-vitamiinia ja kilpirauhasen toimintaa kiihottavia aineita, ja katsoa onko vaikutusta oloon.
Jos pienikin vaikutus tuntuu, ollaan oikeilla jäljillä.
Lieneekö se sitten niin vakavaa milloin nukkuu, milloin valvoo. Pääasia että saa nukuttua joskus. Pelkäät ja ajattelet toisen pelkäävän sinua. Jos pukeudut kuin gootti, niin monet saattavat oudoksua ja jopa pelätä. Onko tuo pukeutuminen sinulla tavallaan jonkinlainen suojapuku?
Onhan se hyvä, että sinulla alkaa olla noita valoisampia hetkiä ja koet että helpottaa ja parannut. Älä anna niille synkille mielikuville valtaa. Kun sellaisia tulee, niin yritä tehdä jotain kivaa, kuunnella vakka kaunista melodista musiikkia, ihailla luonnon kauneutta, ym.
Varmasti helpottaa myös kirjoittelu. Jatka sitä.
Kyllä se kalja ja limsa ja mässy ja unettomuus nostavat painoa reilusti ihan ilman serotoniinivajettakin.
Tottakai ne nostaa painoa muutenkin, mutta noita hiilihydraattipitoisia aineita vaan alkaa tekemään helpommin mieli kun serotoniinivajaus on päällä. Ne kun nostavat tehokkaasti sitä serotoniiniä, mutta valitettavan lyhyeksi aikaa.
Hyvä hoitokeino, haittavaikutuksena painonnousu, minulla kun tuo lääkitys lähtee päälle, painonnousu on noin kilo / viikko. Eli talven aikana helposti 20 - 25 kg.
huomenta! tässä aamu setti tälle päivälle....
-mariska: mitä merkitsee
-indica: ikuinen virta
-maj karma: ukkonen
-leijonamieli: tartu mun käteen
-skandaali: onnelliset ihmiset
-petri nygård: paska maailma
sitten sinne lenkille : Tunnel trance hardtrance classicks 1999-2001....
musiikin ilosanomaa sulle ;>
tänää voit ottaa rennosti....parin lenkkipäivän jälkeen lepo. tässä sulle mun "voima levy"
laitan tän luureihin, kun haluun antaa mielen huilata. annan ajatusten lentää,haen sikspäkin siwasta ja chillaan.nautin kevään tulosta. kohta pääsee kesäks laitumelle tästä betonikuutiosta , jossa pidelly seiniä pystyssä koko talven. siistii..... sopii joka lähtöön ja fiilis paranee loppuu kohti.hyvää viikonloppua sulle! ;>
nii se voima levy....best of pure emotional melodic euphoric uplifting trance mix
olkoon voima sun kanssas!!!! ;>
huomenta! aamusession satoa....
-herra huu : ei toivottu lastenlaulu
-mariska : allah ja jahve
-steen1 : menny vähän huonosti
-leijona : hämärän rajamailla
-skandaali : elämä on peli
-petri nygård : tää on niin tätä
sitten lenkille....dj networx 6 cd 1 ;>
uus päivä uuet kujeet....
-laineen kasperi . 7miljardia soluttautujaa
-huge l : vihellellen
-leijona : mun kotilukmat
-skandaali : ei pysty
-mariska : en osaa
-raappana : massta maahan
siinä aamusetti ja päivän lenkille soimaan : tunnel trance 32
uuteen nousuun!!! ;>
Ihan hyviä neuvoja on ollut, kuten nuo terveelliset elämäntavat. Kannatan ehdottomasti! Itselläkin ne on tuntuneet auttavan masennukseen, varsinkin liikunta. Kannattaa myös syödä ruokia, joissa on pehmeitä rasvoja, kuten rasvaista kalaa, esim. lohta, ja pähkinöitä. Ne auttavat aivotoimintaa, koska aivot koostuvat aika paljon rasvasta, ja juuri pehmeistä rasvoista.
Alkoholia itsehoitoon en suosittele ollenkaan. Alkoholi on myrkkyä aivoille. Aivothan koostuvat suurelta osin rasvasta, ja alkoholi liuottaa rasvaa. Alkoholi siis liuottaa aivoja. Hetken hyvänolontunteen alkoholista saattaa saada, mutta sitten tulee laskuhumala ja krapula, jolloin on tavallista pahempi olo. Alkoholi tekee sen, että se lisää aivoissa dopamiinin ja serotoniinin vapautumista, mistä hyvä olo johtuu. Laskuhumalassa ja krapulassa on taas vajausta dopamiinista ja serotoniinista, mistä huono olo ja morkkis johtuvat. Alkoholi siis sekoittaa aivoissa välittäjäaineitten toimintaa, mistä johtuu alkoholin vaikutus. Alkoholin liikakäyttö voi aiheuttaa masennuksen pahenemista. Jos ryyppäämistä harrastaa tarpeeksi, voi tuloksena olla jopa delirium tremens eli juoppohulluus. Alkoholille siis peukku alaspäin mielialalääkkeenä.
Itsemurhaa miettiessä kannattaa ajatella esimerkiksi sitä, kuinka ihmeellistä on olla ihminen. Ihminen on loppujenlopuksi aika upea olento, jos ajattelee vähän kuin avaruusolento, joka on tullut tarkkailemaan maapalloa. :) Ihmisellä on ylivertainen äly muihin luontokappaleisiin verrattuna, monipuolinen liikuntakyky, monimutkainen kulttuuri, hienoa teknologiaa, tiedettä, taidetta jne. Kaikki me olemme osia ihmisyydessä. Jokainen on arvokas!
päivää!!
-stepa:vapaa päivä
-chebaleba:kesäfiilistelyy
-seremoniamestari:chillaa meiän kanssa
-petri nygård:lömällä
-stepa:gettounelmii
-func-a-delicks:usva
-kapteeni ä-ni:herra on mun moottori
lenkki matkua tänään- ashu v:melodic uplifting trance mix
;>
moro! tällästä tänään:
-leijonamieli&toni wirtanen : asfaltti
-leijonamieli&putkimiehet : laulu sadepäivän varalle
-kotiteollisuus : minä olen
-cmx/kotiteollisuus : vapaus johtaa kansaa
-viikate : pohjoista viljaa
-therapy? : nowhere
lenkki satsi - euphoria : progressive psytrance mix 2015
;>
Jos tuo musiikki ei iske, niin tässä toisenlaista, hevimpää.
Devin Townsend on tehnyt hienon levyn Terria, välillä tosi raskasta, mutta kaunista.
http://www.youtube.com/watch?v=sv3G-eDNnHw
Sitten kotimaista, sanoissa on samaan aikaan huumoria ja alkoholismin vastaisuutta, sekä vastaisuus humalassa tehtyihin väkivaltarikoksiin.
Rytmihäiriö: Olen kännissä: http://www.youtube.com/watch?v=Nw-BCjEtx9E:
Rytmihäiriö: Ja loput luetaan Alibista... : https://www.youtube.com/watch?v=c18ZmZeMsB0 "Jos surmaat ihmisen, olet surmaaja. Jos surmaat useita, olet kuuluisa. Jos surmaat kaikki, olet Jumala... tai Saatana."
Näin vanha ukkokin pitää hevistä. 2010 luvun paras bändi on ilman muuta Ghost, joka nyt tosin ei ole heviä kovin lähellä. Älkää "pelästykö" Ghostin satanismia. Itse en välitä satanismista, koska en usko persoonalliseen Jumalaan. Mutta joku voima sen alkupamauksen on aiheuttanut, meidän fyysisessä maailmassa energia ei häviä mihinkään, se vain muuttaa muotoaan.
Toivoisin että aloittaja ei tapa itseään. Minäkin olen jo yli 30 vuotta suunnitellut itsaria, mutta täällä sitä keikutaan edelleen. Olen hyväksynyt sen että masennus kuuluu minun perusluonteeseeni, ja on erottamaton osa mieltäni. Sen kanssa oppii elämään, vaikka se vaikeaa onkin.
Siihen alkuräjähdysteoria ei ole enää kaikissa tiedepiireissä uskottava maailmansyntyteoria. Se ei joidenkin laskelmien mukaan olisikaan mahdollinen (en muista miksi ja sillalai ymmärrä fysiikkaa). Ei ole yhtenäistä selitystä tieteenkään piirissä, mistä tämä kaikki alkoi.
Kyllä tämä Jumala loi.
Uusi tutkimus väittää: Alkuräjähdystä ei ollutkaan - T&
www.tekniikkatalous.fi/.../Uusi-tutkimus-väittää-Alkuräjähdystä-ei-ollutkaan...
Tällaista nykyään ajatellaan ja eihän alkuräjähdys ole muuta kuin teoria, kun muuta tieteellistä selitystä ei ole voitu löytää maailman synnylle.
Sen älyää helpommin silleen kun älyää että valokin on ainetta. Maapallon paino lisääntyy joka päivä meidän auringon ja muiden aurinkojen lähettämistä fotoneista.
Plus ja miinus. Se on totuus, siltä väliltä ei voi saada mitään kunnollista aikaan.
Jing ja Jang, plus ja miinus, jumala ja saatana, hyvä ja paha, mutta jos 2 2 ei olisikaan 4. So what a fuck!
Matrmatiikka on ainoa jossa totta on joka sana.
terveisiä aamsessiosta!
-huge l : oon nähnyt
-ezkimo ft anna koppamäki : entinen
-kapasiteettiyksikkö : usko parempaan
-rockin da north : operaatio rdn
-skandaali : superskandaali
-skandaali : mun elämä
lenkki satsi.......tunnel trance force vol.8 mix2
;>
aamua...lepo päivä.....
-skandaali : mä en tee mitään
-steen1 : terroristi
-skandaali : mä nään (lyricks)
-teräsbetoni : taivas lyö tulta
-kilpi : sielut iskee tulta
-cradle of filth : her ghost in the fog
-skandaali : tää on sulle
tähän päivään ja uuteen nousuun: best of pure emotional melodic euphoric uplifting trance mix
;>
tänään menee huumorin puolelle koko homma, ettet vaivu synkkyyteen....vanhoja mestareita.....
-juice : ekumeeninen jenkka
-irwin : rentun ruusu
-freeman : ajetaan tandemilla
-juha vainio : käyn ahonlaitaa
-leevi and the leavings : elina mitä mä teen
-kirka : hengaillaan
-kari tapio : myrskyn jälkeen
-nirvana : smells like teen spirit
-tony de vit : the dawn
näillä edellisillä on kaikilla yhteistä. ne jätti jälkensä elämästään. jäljen joka kestää. mitä susta jäis? emmä tarkota että maailmaa tarttis mullistaa, mutta ootko istuttanu ees puuta? nähny stone hengeä tai macchu picchua? ootko sammunu ruotsin laivalla? no siitä ei ehkä paljoo muista mut elämän kokemuksia... on niin paljon siistejä juttuja elämässä jotka kannattaa löytää. ei mustakaan paljoo jää jäljelle ,mutta on mulla ihana poika. se on tuonu iloa ja valoa elämään .pojasta polvi paranee ja se on totta. sä vaellat nyt vaan jossain pimeyden laaksossa, mutta jatka matkaas. sullakin on edessä ne vuodet, jota sitten kiikkustuolissa muistellaa. elin ainakin. ota rennosti tää elämä joka sulla on. älä vaivu synkkyyteen ja ala elää. avoimin mielin kohti uusia kokemksia ja muista tarttua niihin elämässä tuleviin tilaisuuksiin. sano mieluummin joojoo, kuin emmä jaksa, emmä halua, ei mua huvita. sillee menee monta hyvää juttua ohi. löydä elämän flow hetkestä toiseen ja tunne iloa siitä että saat elää. tää on ainutkertainen juttu ja sä oot osa koko palettia. toivon sulle voimia ja uskoa tulevaisuuteen . elämä kantaa.sinutkin.
tässä vielä mun tän hetken favourite setti : tunnel trance force oldschool megamix
may the force be with you....
obione ;>