Turvapaikan saa yhden käsittelijän hyväksymänä

mutta hylkäämiseen pitää olla kaksi. Tässäkin on siis eroa.

Nyt PS:n edustaja onkin tehnyt kirjallisen kyselyn asiasta - hyvä niin.

Kansanedustaja kysyy keinoista perua liian löysin perustein tehtyjä myönteisiä turvapaikkapäätöksiä.

Perussuomalaisten Jani Mäkelän jättämä kirjallinen kysymys koskee maahanmuuttoviraston ilmoittaman turvapaikkahakemusten käsittelyn tehostamisen vaikutuksia. Virasto muun muassa esittää, että myönteiseen turvapaikkapäätökseen riittäisi yhden käsittelijän käsittely, kun kielteiseen vaaditaan kaksi käsittelijää.


"Tämä yhdessä kiireen ja vastakoulutettujen käsittelijöiden ammattitaidon keveyden kanssa herättää epäilyksen, että päätöksistä voi tulla liian helposti myönteisiä. Se olisi erittäin ongelmallista maamme kantokyvyn kannalta ja tilanteesta kärsisivät aidosti suojelun tarpeessa olevat", kysymyksessä todetaan.

Mäkelän mukaan virasto on kertonut käsittelyn pohjautuvan monissa tapauksissa pelkästään hakijan omaan kertomukseen.

"On selvää, ettei kukaan esitä asiansa kannalta epäedullisia tietoja, joten erityisesti myönteiseen päätökseen johtava kertomuksen todenperäisyys tulisi tarkistaa aukottomasti. Tämän prosessin hoitaminen uskottavalla tavalla on ensiarvoisen tärkeää koko turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden ja oikeutuksen kannalta. Pakolaisapu on lausunnossaan toivonut sekä myönteisille että kielteisille hakemuksille yhtä huolellista käsittelyä".
561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valtakunnankansleri Timo Soini oman alansa huippu suomen kansan puolustaja
ja näkee läpi kaiken sen valheellisuuden, jota tarja halosen pitkät leipäjonot toi.

Hyväksymiseen tarvitaan usein vain yksi, jos tapaus on selkeä esim. ryssää vainoaa
jokaista joka puhuu totta. Tämän vuoksi olisi siis parempi useampi hyväksyvä ääni.

Venäjältä tulevilla on väärennetyt paperit ja tulevat varastetuilla henkilötodistuksilla.

Äänestä

Iltasanomien noitavaino valovoimaista Alexander Stubbia kohtaan on pimeä.
Valtakunnankansleri Timo Soini ja valovoimainen Alexander Stubb ovat yhtä!
HE OVAT YSTÄVIÄ
Euroopan Yhdysvalloissa rittää töitä kaikille. Pakolaiset jos rehellisiä otetaan.
Englanninkieli on Euroopan Yhdysvaltojen ja Amerikan Yhdysvaltojen kielenä-
-
UUSI EUROOPPA eurooppalaisen rakentama Yhdysvallat YK on loistoa CIA me.

Äänestä

Ihme touhua, hyvä että teki kyselyn asiasta.

Äänestä

Käsittelijät varmaan vihervasureita.

Äänestä

Karmeaa.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvä.kysymys kirjoitti:

mutta hylkäämiseen pitää olla kaksi. Tässäkin on siis eroa.

Nyt PS:n edustaja onkin tehnyt kirjallisen kyselyn asiasta - hyvä niin.

Kansanedustaja kysyy keinoista perua liian löysin perustein tehtyjä myönteisiä turvapaikkapäätöksiä.

Perussuomalaisten Jani Mäkelän jättämä kirjallinen kysymys koskee maahanmuuttoviraston ilmoittaman turvapaikkahakemusten käsittelyn tehostamisen vaikutuksia. Virasto muun muassa esittää, että myönteiseen turvapaikkapäätökseen riittäisi yhden käsittelijän käsittely, kun kielteiseen vaaditaan kaksi käsittelijää.


"Tämä yhdessä kiireen ja vastakoulutettujen käsittelijöiden ammattitaidon keveyden kanssa herättää epäilyksen, että päätöksistä voi tulla liian helposti myönteisiä. Se olisi erittäin ongelmallista maamme kantokyvyn kannalta ja tilanteesta kärsisivät aidosti suojelun tarpeessa olevat", kysymyksessä todetaan.

Mäkelän mukaan virasto on kertonut käsittelyn pohjautuvan monissa tapauksissa pelkästään hakijan omaan kertomukseen.

"On selvää, ettei kukaan esitä asiansa kannalta epäedullisia tietoja, joten erityisesti myönteiseen päätökseen johtava kertomuksen todenperäisyys tulisi tarkistaa aukottomasti. Tämän prosessin hoitaminen uskottavalla tavalla on ensiarvoisen tärkeää koko turvapaikkajärjestelmän uskottavuuden ja oikeutuksen kannalta. Pakolaisapu on lausunnossaan toivonut sekä myönteisille että kielteisille hakemuksille yhtä huolellista käsittelyä".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu