Rallimenestys

Suomalaiset kuljettaja ovat menestyneet rallikuskeina takavuosina kohtalaisesti.

2000-luvulla tallivoittajia ovat olleet PSA yhtion autot Citroen ja Peugeot.
Punaviinin ja patongin vomalla voittoon on ajanut ranskalaiskuljettaja 12 kertaa
Osakilpailuvoittoja fransmanni on saanut 78 kappaletta.
Yhdeksän kertaa mallivoittaja on ollut Citroen kahdesti Peugeot.
11 kertaa kuudestatoista, ei paha.
Kiva kuulua voittajien joukkoon.
33298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kerro lisää. Haluan kuulla citikan F1 menestyksestä. Pitäähän noin laadukkaan auton menestyä kaikilla rintamilla.

Äänestä
  • Ralli on sellainen laji että siinä vasta todella mitataan onko auto hyvä vai ei vielä enemmän kuskeista. Ranskalaiset merkit pärjää parhaiten ralleissa siitä esim. Peugeot on hyvä esimerkki jo rallin kultakausilla 1970-1990luvuilla tähän päivään. Suomalaista autourheilua lähimpänä on Ralli. F1 on muutenkin turha laji Ralliin verrattuna.

    Äänestä

Peugeot oli McLaren moottorina vain yhden kauden.
McLaren vaihtoi Mersun moottoreihin.

Äänestä
  • Tietänet että "Mersun" moottori on oikeasti brittiläisen moottoripaja Ilmorin käsityönä tekemä moottori johon ei laiteta Mersun osia.

    Sitävastoin rallin röykytyksessä ylivertaisesti menestyneet Peugeotit ja Citroenit ovat ihan PSA:n osaamista.

    Äänestä

Eikä Toyota ole vottanut kertaakaan 2000-luvulla viimeksi vuonna 1994.

Äänestä
  • trollipoju ennättänyt oksentelemaan tännekin. Nolo tapaus, kertakaikkiaan.

    Äänestä

Kuinka monta osakilpailu voittoa ajettiin Peugeot Mc Larenilla? Pääsikö PSA.n moottorilla edes lähtöviivasta yli. Rohkenen epäillä.

Äänestä
  • Ilman moottoriako niillä voitettiin rallin maailmanmestaruuksia?

    Äänestä

Joku känkkäränkkä yrittää vängatä keskustelua raiteiltaan.
Formula keskustelut ovat muualla. Avaus koski menestystä rallikisoissa.
Se on edelleen ylivoimaisesti PSAn hallussa.

1970 luvulla melko ylivoimainen oli Lancia, samoin Fiat voitti parina vuonna
Lanciaa ohjasti Markku Alen joka sittemmin siirtyi Teknavin ärsyttäväksi esiintyjäksi.
Aivan viimevuosina VW on ollut voittaja, toistaiseksi vain kolmesti.

Äänestä

Miksi PSA ei menestynyt F1 kisoissa. Oliko moottorit jotenkin huonoja?
Nyt varmasti pärjäisi jos viitsisi osallistua.
Eikä ruostuisi.

Äänestä
  • Renault Williams on varmaan ainut Ranskis jota käytetään F1 kisoissa. Oikeastaan sillä ei ole mitään väliä mitä merkkejä F1 on ja mitä ei. Maailman turhin autourheilulaji.

    Äänestä

Alenin jälkeen Timo Salonen Jatkoi suomalaisten menestystä voittaen Peugeotilla ylivoimaisesti maailman mestaruuden 1985.

Äänestä
  • Siis mitä?
    Jäikö eräs mestari pois tahallaan?

    Äänestä

Kuka oli kuskina PSA.n moottorilla varustetussa F1 autossa. Montako voittoa????

Äänestä

Miksei Audia näy enää Ralleissa senhän piti aikoinaan syrjäyttää Peugeot ja Lancia saati miksei Toyotaa näy? Miksei Mersua ja Bemaria käytetä Ralleissa?

Äänestä
  • Se johtuu täysin Peugeotin ja Citroenin ylivoimaisuudesta.
    Mercedeksellä ei ole ollut tuotannossaan yhtään mallia joita uskallettaisiin luokittaa. Muistamme surullisen kuuluisan A-mallin markkinoille tuonnin. Malliin piti heti tehdä kallis hallintajärjestelmä estämään kuperkeikat.
    Audin luokituskelpoistem mallien tuotantomäärät (myynti) taas ovat niin pieniä ettei niitä saa mukaan.
    Bemari ei muuten vaan ole tallihenkinen.
    Toyotaa yrittää herättää henkiin Tommi Mäkinen vuodelle 2017. Se tuskin onnistuu koska Toyota on senverran bulkkia.

    Äänestä

  • Kyllähän olette todella "pihalla" molemmat.

    Äänestä

  • Onnenmaa_ralli kirjoitti:

    Se johtuu täysin Peugeotin ja Citroenin ylivoimaisuudesta.
    Mercedeksellä ei ole ollut tuotannossaan yhtään mallia joita uskallettaisiin luokittaa. Muistamme surullisen kuuluisan A-mallin markkinoille tuonnin. Malliin piti heti tehdä kallis hallintajärjestelmä estämään kuperkeikat.
    Audin luokituskelpoistem mallien tuotantomäärät (myynti) taas ovat niin pieniä ettei niitä saa mukaan.
    Bemari ei muuten vaan ole tallihenkinen.
    Toyotaa yrittää herättää henkiin Tommi Mäkinen vuodelle 2017. Se tuskin onnistuu koska Toyota on senverran bulkkia.

    Opeliakaan ei vissiin pahemmin enää käytetä Ralleissa? Se olikin Saksanseisojista ainoa merkki mikä menestyi Ralleissa. Sakemannit Opel ja Ford poislukien on tehty menemään pelkästään lujaa ei niillä tee mitään kun puhutaan Ralliauton kestävyydestä reaktiokyvyistä ja mutkaisista Rallietapeista.

    Äänestä

Todellisuudessa mikään itseään arvostava ja vihreisiin arvoihin rakentava autofirma ei satsaa ralliin. Citikoiden vanha tekniikka sopii vielä ralliautoihin ja papoille jotka saa heikon erektion nähdessään hiekan pölyävän. Nauttikaa vielä kun voitte! Citikkaimpotentit!

Äänestä
  • No nyt tuli kyllä niin hiekkainen ja epätoivoinen selitys todelliselta impotentiltä. Muut autofirmat ei halua satsata ralleihin kun tietävät että romunsa ei kestä ja ettei romuillansa pärjää historia toistaisi muuten itseään.

    Äänestä

Folmulan katsojamäärät. 1miljardi ihmistä maailmassa per kisa. Rallissa 500tuhatta/kisa. Ralii ei lisää merkin näkyvyyttä missään. Harrastelijoiden toihua. Ja viagramiesten suosikkilaji enää.

Äänestä
  • Eli siis Suomalaista lähimpänä olevaa ja maailmanlaajuisesti kovinta autourheilulajia pidät viagramiesten lajina? Heh on siinä meillä kanssa oikein Suomen tulevaisuus asialla ei osaa edes kirjoittaa. Et tykkää rallista ja siksi kitiset täällä koska Ranskalaisilla autoilla pärjää niissä parhaiten mutta sitähän sinä et myönnä. Kyllä formula on kunnon viagramiesten laji kiihottuvat siitä kun samannäköiset "autot" menevät ohi niin että vinkuna kuuluu mikä kuulostaa ihan kiimaiselta kollikissalta.

    Äänestä

  • formulaonturhalaji kirjoitti:

    Eli siis Suomalaista lähimpänä olevaa ja maailmanlaajuisesti kovinta autourheilulajia pidät viagramiesten lajina? Heh on siinä meillä kanssa oikein Suomen tulevaisuus asialla ei osaa edes kirjoittaa. Et tykkää rallista ja siksi kitiset täällä koska Ranskalaisilla autoilla pärjää niissä parhaiten mutta sitähän sinä et myönnä. Kyllä formula on kunnon viagramiesten laji kiihottuvat siitä kun samannäköiset "autot" menevät ohi niin että vinkuna kuuluu mikä kuulostaa ihan kiimaiselta kollikissalta.

    Kaljamahaiset rallikuskit,tupakka suussa. Maailman kovin autourheilu laji. Joo joo. Jopa naiset ovat pärjänneet rallissa. Timo mäkisen BMI oli 180.

    Äänestä

  • louskutin kirjoitti:

    Kaljamahaiset rallikuskit,tupakka suussa. Maailman kovin autourheilu laji. Joo joo. Jopa naiset ovat pärjänneet rallissa. Timo mäkisen BMI oli 180.

    Kyllä se on maailman kovin autourheilulaji intät vaikka kuinka vastaan. Mitä jos menisit takaisin katsomaan sitä förmylää ja kun Räikkönen keikkuu kameran edes. Ei sinne Ralleihinkaan ihan joka jannu pääse ajamaan varmaan sinä pääsisit heh heee? Meinaat siis sitäkin että naiset on paskoja kuskeja? On se vaan tyhmä..

    Äänestä

F1 on liian kaukana autoteollisuuden kehitystyöstä. Se on Business joka tuottaa harvalle voittoa ja vielä harvemmalle käytännön sovelluksia autoihin. Mercedeksellekin se oli pelkkää pappaimagon tuulettamista, eikä Mercedes edes uskaltanut kisaan vaan tilasi luotettavat f1-moottorit suoraan brittiläiseltä Ilmorilta.

Ralli sitä vastoin on paljon paremmin hyödynnettävissä henkilöautojen kehitystyössä. Peugeot ja Citroen ovat osoittautuneet luotettaviksi, suorituskyisiksi ja voitokkaiksi.

Eikö Toyotan poisjäämiseen liittynyt jotain hämärää, eivät pärjänneet rehellisin keinoin edes huippukuskilla.

Äänestä

Siinähän mietit merkin brandin arvoa. Formula Mercedes vs. Citikka sorateiden kuoppakenguru. Kumman auton järkisyihin perustava ihminen valitsisi????

Äänestä
  • Tietenkin Citiksn, se on mukavampi ja niitä saa kaksi yhden Mersun hinnalla.

    Äänestä

Jokainen viagra patu varmaan tietää miksi Timo Salosen lisänimi oli "löysä".
Citikkakuskien lisänimi on luonnollisesti, "tyhmä".

Äänestä
  • Trollin lisänimi on luonnollisesti "tuppikulli".

    Äänestä

  • Formula ei koskaan voi voittaa Peugeotia tai Citroenia rallissa.

    Äänestä

Pikavipeissä on nykyään tosi isoja eroja. Esimerkiksi paljon mainostava Vivus ottaa tyyliin 20 kertaa isompaa korkoa kuin pienimmän koron Ostosraha. Kannattaa ehdottomasti vertailla pikalainoja ennen kuin ottaa: http://www.pikalaina.xyz

Äänestä

Onneksi Peugeotissakin edes joku toimii kunnolla.

Kaverin romua on ropellettu taas jokunen päivä, vaikka kielsin alunperinkin lyömästä käsiään sontaan.

Peugeot hakkaa laaduttomuudessaan jopa italialaiset. Vertailukelpoinen lähinnä Talbot Horizonin ja Simcan kanssa.

Hankkiiko näitä uutena joku muukin, kuin ummikko ämmät?

Äänestä
  • Minulla on kaksi Peugeotia. Joista toinen on liikennekaytöstäpoistossa.

    Kerro mitä kohtia olette erityisesti jokusena päivänä ropellettu?

    Itse käytän Pegeotin korjauksessa kertakäyttö kumihanskoja tai asentajan hanskoja.

    Mitä autoja ovat Talbotit ja Simcat, en ole missään niitä nähnyt?
    Miten ummikkoämmät voivat ostaa Talboteja tai Simcoja ja missä niitä myydään?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sava_bien kirjoitti:

Suomalaiset kuljettaja ovat menestyneet rallikuskeina takavuosina kohtalaisesti.

2000-luvulla tallivoittajia ovat olleet PSA yhtion autot Citroen ja Peugeot.
Punaviinin ja patongin vomalla voittoon on ajanut ranskalaiskuljettaja 12 kertaa
Osakilpailuvoittoja fransmanni on saanut 78 kappaletta.
Yhdeksän kertaa mallivoittaja on ollut Citroen kahdesti Peugeot.
11 kertaa kuudestatoista, ei paha.
Kiva kuulua voittajien joukkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu