Maileja on Utöstä Visbyn satamaan n. 170. Jos mahdollista, kannattaa perille saapuminen ajoittaa ainakin heinäkuussa puolen päivän tienoille, sillä Visby on todella suosittu kohde.
0Äänestä
masa
Monta kertaa on käyty perhemiehistöllä. Useimmin Hangosta mutta myös Helsingistä ja Saarenmaan/Hiiunmaan välistä. Älä vaan jätä venettä Visbyn sataman pohjukkaan. Svedut kun ovat kovia huutamaan yöllä. Jätä satamaan tullessa vasemmalle tai oikealle. Siellä on rauhallista ainakin minusta. Nykyisin voi yöpyä Gotlannin Suomen päisessä kärjessä. Matkasi tulee näin paljon lyhyemmäksi. Gotlanti on muuten tosi pitkä saari.
0Äänestä
PL
Olen käynyt kolmesti. Ensimmäisellä kerralla ajelin Ruotsin rannikkoa Ruotsin Utöseen josta aikaisin aamulla lähtö (muistaakseni joskus klo 04) ja oltiin illansuussa Visbyssä. Matkaa tuli muistaakseni jotain 90 mpk. Seuraavilla kerroilla ajettiin Suomen Utöstä ja matka oli jotain reilut 160 mpk. Suomesta ajettaessa joutuu väkisin ajamaan yhden yön ja mielestäni kannattaa lähteä hyvin nukutun yön jälkeen aaamupäivällä niin jaksaa sitten valvoa yön. Me tykkäsimme enemmän suoraan Suomen Utön kautta ajamisesta. riippu tietenkin siitä onko matkakohteena pelkkä Gotlanti vai onko ajatuksena myös tutustua Ruotsin puoleen ja/tai Ahvenanmaahan.
0Äänestä
Saimaalta
Minä menin Hiidenmaan kautta Lehtmasta. Olin Visbyssä useamman päivän ja totesin paikan käymisen ja myöskin viipymisen arvoiseksi. Ei saatu ruuhkan takia paikkaa ihan perältä, mutta sisään tullessa vasen puoli osoittautui kuitenkin hyväksi ja rauhalliseksi
0Äänestä
Kuunarinkippari
Onpa tullut käydyksi siellä viitisen kertaa parin viime vuosikymmenen aikana ja joka kerran matkaa on tehty purjeilla, keskinopeus 4-5 solmua. Vauhdikkain oli pohjoisen puoleisella tuulella tehty ylitys, lähtö klo 7 aamulla Föglön kohdilta (Degerbyn luota) ja perille seuraavana päivänä n. klo 15. Yöreissulta säästyy, kun lähtee Landsortin luota (esim. Nynäshamnista) aivan aamuvarhaisella. Kun kuitenkin vallitsevat tuulet ovat niihin aikoihin etelän- ja lounaanpuoleisia, olen myös edennyt rannikkoa pitkin saariston suojassa vähintään Häradskärin eteläpuolelle, Västervikin korkeudelle, ja sieltä esimerkiksi lounainen vie hienosti Visbyyn. Totta kyllä, että Visbyn sisäsatamassa venepaikat ovat melkoisen täynnä, mutta ainakin viime kesänä ulompana aallonmurtajan takana (siis sisään ajettua heti vasemmalla) oli jatkuvasti vapaita paikkoja. Näiden paikkojen erinomainen puoli on se, että kertyyhän sitten liikuntoa, kun käyttää sataman palveluita. Visbyssä riittää todella puuhaamista muutamaksi päiväksi.
0Äänestä
s/y Champagne
Eli jos on tuoreempia kokemuksi niin laittakaa viestiä. Tarkoitu on lähteä Elokuun ekalla viikolla Suomen Utö.stä 1. etappi olis Fårösundin kalasatama ja siitä sitten rantaa pitkin alas Vibyyhyn.
Jos muita on matkalla niin laittakaa vaikka viestiä :-) jos sattuis samantyylinen matkasuunnitelma niin voisi jakaa kokemuksia.
- Cheers -
0Äänestä
Merikarju
s/y Champagne kirjoitti:

Juuri käytiin juhannuksen jälk. viikolla. Silloin oli hyvin tilaa ihan kaupungin puoleisessa päässäkin, mutta elokuussa lienee ahtaampaa. Satamaa on laajennettu sen jälkeen, kun merikorttimme on painettu (2002)tai plotterin kartta tehty (2006). Jos satutu tulemaan yöllä sisään, niin aallonmurtajaa on jatkettu pohjoisesta loistolle asti, ja sisään pääsee loiston eteläpuolelta. Muuten hyvin helppo.
Mentiin mennen tullen Landsortista, jossa kohtalainen vierasvenesatama ja polkupyörävuokraamo. Satama tosin avoin W-NW-tuulille. Meno 12h, paluu 14h. Landsortista alaspäin meneminen vähentää pitkää merimatkaa enää hyvin vähän. Kannattaa välttää nopeiden laivojen reittiä Nynäshamn-Visby, ja kulkea Landsort-Visby -linjan länsipuolella. Sitten kun on päätetty, että tällaisen laivan kanssa ollaan törmäyskurssilla, on muutama minuutti siihen kun laiva on jo kohdalla. Visbyssä varsinkin kasvitieteellinen puutarha oli hieno, valaistus parempi aamu- kuin iltapäivällä, jolloin rannan puoleiset suuret puut jo varjostavat suurinta osaa puistosta.
0Äänestä
HR
Merikarju kirjoitti:

Juhannuksen jälkeisenä maanantaina oli lähtö Aspöstä ja kryssiä koko matka Visbyyseen. Maileja kertyi legillä yhteensä 250, ja välissä ehkä n. 6 tuntia piissä Nynäshamnin ja Gotlannin välillä. Aikaa kului n. 2,5 vrk. Gotlannin pohjoispuolella Lauterhornin satama on kaunein, ja muutenkin kannattaa ehdottomasti tutustua Fårön saareen.
0Äänestä
Tommooset s677777777
Hangosta vetäsin 207 mailia juhannusta ennen Visbyyn. 35 tuntia. Mitään ruuhkaa ei satamassa eikä lainkaan häiriötä edes ihan rappusten edessä perimmäisessä nurkassa. Yöllä vielä kahden maissa kun tultiin perille niin pari Destination Gotlanti alusta seilasi sisään. Sisään ajo kuitenkin helppoa aallonmurtajan kiertäen ja oikealle alusten jälkeen kiemurrellen.
0Äänestä
AlpoJalmari
Moi! Viime kesänä vedettiin kaverin paatilla Gotland runtin aikoihin täysin pläkässä koneella Utöstä Visbyseen. Muistaakseni matkaa tuli noin 160 mailia????? Takaisin tultiin Ruotsin rannikkoa pitkin...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Maileja on Utöstä Visbyn satamaan n. 170. Jos mahdollista, kannattaa perille saapuminen ajoittaa ainakin heinäkuussa puolen päivän tienoille, sillä Visby on todella suosittu kohde.
Monta kertaa on käyty perhemiehistöllä. Useimmin Hangosta mutta myös Helsingistä ja Saarenmaan/Hiiunmaan välistä.
Älä vaan jätä venettä Visbyn sataman pohjukkaan. Svedut kun ovat kovia huutamaan yöllä. Jätä satamaan tullessa vasemmalle tai oikealle. Siellä on rauhallista ainakin minusta.
Nykyisin voi yöpyä Gotlannin Suomen päisessä kärjessä. Matkasi tulee näin paljon lyhyemmäksi. Gotlanti on muuten tosi pitkä saari.
Olen käynyt kolmesti. Ensimmäisellä kerralla ajelin Ruotsin rannikkoa Ruotsin Utöseen josta aikaisin aamulla lähtö (muistaakseni joskus klo 04) ja oltiin illansuussa Visbyssä. Matkaa tuli muistaakseni jotain 90 mpk. Seuraavilla kerroilla ajettiin Suomen Utöstä ja matka oli jotain reilut 160 mpk. Suomesta ajettaessa joutuu väkisin ajamaan yhden yön ja mielestäni kannattaa lähteä hyvin nukutun yön jälkeen aaamupäivällä niin jaksaa sitten valvoa yön. Me tykkäsimme enemmän suoraan Suomen Utön kautta ajamisesta. riippu tietenkin siitä onko matkakohteena pelkkä Gotlanti vai onko ajatuksena myös tutustua Ruotsin puoleen ja/tai Ahvenanmaahan.
Minä menin Hiidenmaan kautta Lehtmasta. Olin Visbyssä useamman päivän ja totesin paikan käymisen ja myöskin viipymisen arvoiseksi.
Ei saatu ruuhkan takia paikkaa ihan perältä, mutta sisään tullessa vasen puoli osoittautui kuitenkin hyväksi ja rauhalliseksi
Onpa tullut käydyksi siellä viitisen kertaa parin viime vuosikymmenen aikana ja joka kerran matkaa on tehty purjeilla, keskinopeus 4-5 solmua. Vauhdikkain oli pohjoisen puoleisella tuulella tehty ylitys, lähtö klo 7 aamulla Föglön kohdilta (Degerbyn luota) ja perille seuraavana päivänä n. klo 15. Yöreissulta säästyy, kun lähtee Landsortin luota (esim. Nynäshamnista) aivan aamuvarhaisella. Kun kuitenkin vallitsevat tuulet ovat niihin aikoihin etelän- ja lounaanpuoleisia, olen myös edennyt rannikkoa pitkin saariston suojassa vähintään Häradskärin eteläpuolelle, Västervikin korkeudelle, ja sieltä esimerkiksi lounainen vie hienosti Visbyyn.
Totta kyllä, että Visbyn sisäsatamassa venepaikat ovat melkoisen täynnä, mutta ainakin viime kesänä ulompana aallonmurtajan takana (siis sisään ajettua heti vasemmalla) oli jatkuvasti vapaita paikkoja. Näiden paikkojen erinomainen puoli on se, että kertyyhän sitten liikuntoa, kun käyttää sataman palveluita.
Visbyssä riittää todella puuhaamista muutamaksi päiväksi.
Eli jos on tuoreempia kokemuksi niin laittakaa viestiä.
Tarkoitu on lähteä Elokuun ekalla viikolla Suomen Utö.stä 1. etappi olis Fårösundin kalasatama ja siitä sitten rantaa pitkin alas Vibyyhyn.
Jos muita on matkalla niin laittakaa vaikka viestiä :-) jos sattuis samantyylinen matkasuunnitelma niin voisi jakaa kokemuksia.
- Cheers -
Juuri käytiin juhannuksen jälk. viikolla. Silloin oli hyvin tilaa ihan kaupungin puoleisessa päässäkin, mutta elokuussa lienee ahtaampaa. Satamaa on laajennettu sen jälkeen, kun merikorttimme on painettu (2002)tai plotterin kartta tehty (2006). Jos satutu tulemaan yöllä sisään, niin aallonmurtajaa on jatkettu pohjoisesta loistolle asti, ja sisään pääsee loiston eteläpuolelta. Muuten hyvin helppo.
Mentiin mennen tullen Landsortista, jossa kohtalainen vierasvenesatama ja polkupyörävuokraamo. Satama tosin avoin W-NW-tuulille. Meno 12h, paluu 14h. Landsortista alaspäin meneminen vähentää pitkää merimatkaa enää hyvin vähän. Kannattaa välttää nopeiden laivojen reittiä Nynäshamn-Visby, ja kulkea Landsort-Visby -linjan länsipuolella. Sitten kun on päätetty, että tällaisen laivan kanssa ollaan törmäyskurssilla, on muutama minuutti siihen kun laiva on jo kohdalla. Visbyssä varsinkin kasvitieteellinen puutarha oli hieno, valaistus parempi aamu- kuin iltapäivällä, jolloin rannan puoleiset suuret puut jo varjostavat suurinta osaa puistosta.
Juhannuksen jälkeisenä maanantaina oli lähtö Aspöstä ja kryssiä koko matka Visbyyseen. Maileja kertyi legillä yhteensä 250, ja välissä ehkä n. 6 tuntia piissä Nynäshamnin ja Gotlannin välillä. Aikaa kului n. 2,5 vrk. Gotlannin pohjoispuolella Lauterhornin satama on kaunein, ja muutenkin kannattaa ehdottomasti tutustua Fårön saareen.
Hangosta vetäsin 207 mailia juhannusta ennen Visbyyn. 35 tuntia. Mitään ruuhkaa ei satamassa eikä lainkaan häiriötä edes ihan rappusten edessä perimmäisessä nurkassa. Yöllä vielä kahden maissa kun tultiin perille niin pari Destination Gotlanti alusta seilasi sisään. Sisään ajo kuitenkin helppoa aallonmurtajan kiertäen ja oikealle alusten jälkeen kiemurrellen.
Moi!
Viime kesänä vedettiin kaverin paatilla Gotland runtin aikoihin täysin pläkässä koneella Utöstä Visbyseen. Muistaakseni matkaa tuli noin 160 mailia????? Takaisin tultiin Ruotsin rannikkoa pitkin...