Mikä se on se vanha tapa johon aina vetoatte puolustaessanne kirkkoa??
Tekeekö se autuaaksi??? Pelastaako se??
Kirkossa yli sata vuotta, jne...
Kalle Luoma totesi Lahdessa 1935, ettei Suomen kirkolla ollut heränneille ihmisille muuta tarjottavaa kuin pyövelin kirves. Jos näin saatettiin todeta 1930-luvun pietistisestä kansankirkosta, mitä sitten Kalle Luoma toteaisi 2000-luvun tilanteessa?
Tekeekö se autuaaksi??? Pelastaako se??
Kirkossa yli sata vuotta, jne...
Kalle Luoma totesi Lahdessa 1935, ettei Suomen kirkolla ollut heränneille ihmisille muuta tarjottavaa kuin pyövelin kirves. Jos näin saatettiin todeta 1930-luvun pietistisestä kansankirkosta, mitä sitten Kalle Luoma toteaisi 2000-luvun tilanteessa?
Vastaukset 46
Vanhimmat
Minua on ihmetyttänyt se, kun ruksaehtoollisten vastustajat perustaa kantansa siihen että on donatolaista pitää omassa sakissa ehtoolista, pitää menn muun kirkkokansan joukkoon ehtoolliselle. Muuten osoittaa olevansa pyhempi kuin muut. Kuitenkin sama joukko järkkää erillisehtoollisiaan ympäri Suomea.
Totta. Melko paljon muitakin ristiriitoja heillä..
1)
Väittävät niin, että nostamme saarnaajia ja luotamme ihmisiin.
Kuitenkin he Itse he nostavat eniten niitä muutamia saarnaajia, joiden näkemykset ja opetus eroavat, herätysliikkeen yhteisestä ja luottavat ainoastaan heihin.
2)
Lisäksi sanovat rukoilevansa saarnaajien ja seurakunnan puolesta..
Kuitenkaan eivät usko sitä vertaa Jumalaan, että jaksaisivat uskoa Jeesuksen seisovan seurakuntansa keskellä, ja että pyhähenki vaikuttaa saarnaajien saarnatessa saarnaajan saarnaaman sanan kautta, kuten raamattu sen todistaa..
Eli eivät usko raamatun lupauksiin rukouksesta ja siitä, että kun kristitty avaa suun niin hänelle myös sanat annetaan.
3)
Lisäksi he sanovat että he toimivat edelleen esikoislestadiolaisen herätysliikkeessä jatkaen kirkon piirissä..
Kuitenkin tuo seuraelämä esikoislestadiolaisten keskuudessa näyttää jääneen pois ja pelkkä kirkko on tullut tilalle, kuten Lahden kevätseuroissa näimme.
Liipolan seurakunta keskuksessa he olivat, muttei rukoushuoneella koko seuraviikonloppuna..
Ne tilaisuudet kirkoissa ovat koko seurakunnalle. Turha valittaa, jos ei kelvannut tulla paikalle.
Kirkko ei ole tapa, vaan se on Kristuksen ruumis maan päällä. Evankelisluterilaisessa kirkossa on oikea Kristuksen oppi tunnustuksessa, siksi me esikoislestadiolaisetkin kuulumme evankelisluterilaiseen kirkkoon.
Oppi vanhurskauttamisesta on oikea.
Oppi Kasteen Sakramentista on oikea.
Oppi Herran Pyhän Ehtoollisen sakramantista on oikea.
Kirkossa ei palvota arkkipiispaa, ei piispoja eikä pappeja, vaan Jeesusta Kristusta meidän Herraamme ja Vapahtajaamme.
Kirkossa ei vaadita luottamusta arkkipiispaan, eikä muihin viranhaltijoihin.
Kirkkoon saat mennä vapaasti sellaisena syntisenä ja puutteelisena kun olet,
ilma tekopyhyyttä joka tulee hyljätyksitulemisen pelosta, - esim. meillä nykyisessä esikoislestadiolaisuudessa.
Ei se ole kirkon oppi..
Se on Martti Lutherin heräyksen jälkeinen tulkinta, kasteen sakramentista, ehtoollisesta, ja vanhurskauttamis oppi.
Eikä sitä kukaan kritisoi tai hylkää esikoislestadiolaisuudessa.
Kuitenkaan tuon Lutherin näkemyksen ja opin uskomiseen ja noudattamiseen tai seuraamiseen emme tarvitse suomen valtion kirkkoa, jossa on tänäpäivänä hirveä määrä omaa oppia mukana.
Uskoisin että jos Luther eläisi tänä päivänä ja näkisi mitä hänen nimissään harjoitetaan, niin hän naulaisi kauhuissaan teesinsä välittömästi kirkon oviin!!!
miks ihmeessä olette kuunnelleet esikoisten seuroja nämä 20 vuotta jos on saarnattu p.tä muiden paitsi muutamien saarnaajien toimesta. Miksi vasta nyt nousette arvostelemaan saarnoja.Miks ette ole käyneet kirkoissa toiset juuri milloinkaan jos kirkossa on kaikki pelastuksen avaimet.HÄH !!!
Kirkollisilla näyttää ehtoollisen ja iltahetkien painoarvo olevan enemmän kuin saarnatulla Jumalan sanalla. Luther kirjoittaa että ilman ehtoollistakin voi olla jos sen saanti on estynyt, mutta en ole löytänyt Lutherilta että ilman Jumalan sanaa pärjää.
"Ihmettelen"
.
Mitä kalle L, tähän nyt kuuluu ,Niinkuin avaaja mainitsi ,että -35 oli KL. sitä muieltä'
Että ,ainoa mitä kirkko saattoi antaa Heränneelle , olisi Pyövelin kirves , siitä
minä kin vähän ihmeyyelen ,Kun hänkin eli vielä n.50 vuotta sen jälkeen olisiko
kuitenkin ollut sitä Isottelua miä silloin kaikilla oli jotka olivat heränneutä ja oli
pappinsa kanssa juttusilla ,.
.
Minä tutustuin häneen n.1951 ja muistan sanoja ,jo 1952, Siis silloin kun Pappi oli
lähellä ja saattoi ottaa jutuksi ,Niihin aikoihin OLi sallittua kajauttaa Saarnassa
kuin Keskustelussa tuon tyyppistä sanontaa , eli Kirkolla oli ainoa tarjolla oleva
Pyövelin kirves . Ensinnä sitä ei oltu harrastettu enää 400 vuoteen , puhe siitä
oli sellaista isottelua vain,. olimme kerran SS: kanssa KL:keskustelussa ja hän pyysi
anteeksi kaikkia tämän tyyppisä sanojan ... Helsingissä
.
Ensi kerran teilattiin 1155. Suomessa , siitä on 861 vuotta , Kuningas Eerik pyhä.
ja Piispa Henrik. Hänet teilasi Lalli 19.1-1156. Ja kaikki tappamiset lopetettiin jo
Agricolan aikana ,siis jo Uskon puhdistuksen aika . näin Suomessa .
Ruotsiste ei tietoa .
Norjassa ,Kautokeinossa ,tapahtui kai vahinko , vähää ennen 1850 . Jolloin
surmansa sai noin 5-8 henkilöä , Kiihkoilijat ,kauppias ja joku kyläläinen. en
muista nyt. .
.
Kysyit mitä KL:sanoisui 2000 vuonna ,en todella tiedä tarkasti , jos tuosta KL.
keskustelusta olisi 1967 46 = 2016, siitäkin on niin paljon jo aikaa ja KL. kuoli
joskus 1980 luvulla. . Jos olisit kysynyt n.1953 , olisin voinut sanoa ,jotain ehkä
että Samalle pölkylle vain , mutta ei niin koska hän oli pyytänyt anteeksi ,sellaisia sanoja. Varmaan oli ottanut pois sen 1935 sanotunkin ,jos olisi voinut .
.
Olinkerran katsomasa häntä n,1976, Hänen olemuksesta näkyi jo että majan
purkajat on alkaneet tyänsä', kyllä hän vieläkin puhui mutta harvemmin. .
Hänen kolmas vaimonsa oli Veikon ja Lyylin sisko , Impi .. ja asustelivat Lyylin
tykönä , H-suolla.. Minä osaisin sen sanoa jos miettisi kotvan..
KL. Niin kuin enenkin Uskolla Jeesukseen Kristukseen me pelastumme .
Ja ei niin kuin LV;t nyt sanoo ,,ihmis opilla ,SILLÄ EI TULLA AUTUAAKSI ,
SILLÄ MENETETÄÄN AUTUUS ...
ihmetystä 31.3.2016 12:00
Onhan se ihme että tuollainen paskanjauhaja esiintyy uskovana täällä! Järkyttävää ettei sinulla ole hajuakaan kristinuskon perustotuuksista. Vain suuri suu, - ja viha Jeesuksen todistajia vastaan sydämessäsi.
Ilman muuta saarna tulee takapuolesta silloin, jos saarnataan Minden ja Perseterin olevat Jumala ja Pyhä Henki, joita on kristittyjen toteltava helvetin uhalla. SEllaisilla saarnoilla ei ole mitään arvoa.
Olet Sakramantin halveksija, vaikka koko sinun autuutesi on siinä, että olet ottanut Jeesuksen asettamat Pyhät Sakramantit uskossa vastaan. Pilkkaat Kristusta julkisesti netissä, on siinä meillä "uskovainen"! Otappa Raamattu jo vihdoinkin esiin!
_____________________________
HPE:
Joh. 6:53 Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne.
Joh. 6:54 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.
Joh. 6:55 Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma.
Joh. 6:56 Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä.
____________________________
Pyhä Kaste:
1. Joh. 5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
1. Joh. 5:7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
1. Joh. 5:8 Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
1. Joh. 5:9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:10 Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.
1. Joh. 5:11 Ja tämä on se todistus: Jumala on antanut meille iankaikkisen elämän, ja tämä elämä on hänen Pojassansa.
1. Joh. 5:12 Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää.
Olipa sitten mitä mieltä tahansa tästä sakramenttiasiasta, niin ei ole ihmiselle annettu Jumalan Sanassa oikeutta arvostella taikka tuomita toista ihmistä.
Kaikki mitä meillä on, on puhtaasti ja vain ainoastaan Jumalan Armosta. Järki, ymmärrys, Ajatukset ja ennenkaikkia muita Usko Kolmiyhteiseen Jumalaan. Kuka on siis mahdollinen arvostelemaan toisen Uskonmäärää taikka vaellusta, kun ihan kaikki mitä meissä on, on Isältämme Jumalalta.
Rakastakaa toinen toisianne, siitä teidät tunnetaan Minun opetuslapsikseni. Jos joku sanoo uskovansa, hän on silloin yksi noista 'toinen toisista', häntä kuuluu silloin rakastaa. Ja rakkaus taas tuo tullessaan halun puhua toisesta vain hyvää ja rukouksenhengen toinen toistemme puolesta. Ja silloin, kun täysin ymmärtää sen, että kaikki on vain Armosta, että on itse täysin tyhjä, pystyy hyväksymään myös muut.
Jumalan Rauhaa kaikille, ihan kaikille!
Eksytyssuuri kirjoitti 31.3.2016 12:49
"Olipa sitten mitä mieltä tahansa tästä sakramenttiasiasta, niin ei ole ihmiselle annettu Jumalan Sanassa oikeutta arvostella taikka tuomita toista ihmistä.
Kaikki mitä meillä on, on puhtaasti ja vain ainoastaan Jumalan Armosta. Järki, ymmärrys, Ajatukset ja ennenkaikkia muita Usko Kolmiyhteiseen Jumalaan. Kuka on siis mahdollinen arvostelemaan toisen Uskonmäärää taikka vaellusta, kun ihan kaikki mitä meissä on, on Isältämme Jumalalta.
Rakastakaa toinen toisianne, siitä teidät tunnetaan Minun opetuslapsikseni. Jos joku sanoo uskovansa, hän on silloin yksi noista 'toinen toisista', häntä kuuluu silloin rakastaa. Ja rakkaus taas tuo tullessaan halun puhua toisesta vain hyvää ja rukouksenhengen toinen toistemme puolesta. Ja silloin, kun täysin ymmärtää sen, että kaikki on vain Armosta, että on itse täysin tyhjä, pystyy hyväksymään myös muut."
_________________________
Rakkaus ei rajoitu vain uskoviin, eikä myöskään ystäviin, vaan jokaista luotua ihmistä kuuluu rakastaa, kuten Jeesus rakasti ja antoi henkensä JOKAISEN IHMISEN puolesta, pelastaakseen hänret kadotuksesta.
Koko liikettä koskeva sakraaliyhteyden purku Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon, joka tapahtui ainoastaan muutaman kiihkohenkisen saarnaajan toimesta, ei ole rakastamisen arvoinen, vaan tuomittava teko.
Rakkaus näitä HENKILÖITÄ kohtaan tarkoittaa kehoittamista parannukseen, ja kehoitusta purkaa ilman virallista seurakunnan päätöstä tapahtunut Sakramenttien omiin käsiin ottaminen. Ellei näin tapahdu heidän päätöksensä tarkoittaa kahden joukon syntymistä. Vapaakirkkoiset ja evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeeksi jäävä perinteinen esikoislestadiolaisuus.
Näistä kahdesta on nykyisen väkivaltaisen (= saarnaajatovereitaan erottaneen) johdon valittava.
""Sakraaliyhteys""
Sillä ei ole mitään tekemistä eikä mitään merkitystä, pelastumisen kannalta.
On paavin keksimää, että sakramentit voi jakaa vain papit ja piispat. Joku piispa ennen paaveja yritti samaa, mutta se ei mennyt silloin läpi.
Rukoushuoneehtoollisen vastustajat, ovat paavin kannattajia.
RAKKUS EI RAKASTA VÄÄRYYTTÄ.
.
Muitatteko kun kaksi vuotta sitten teimme selväksi , että että kuinka väärässä LV:t
ovat , moni ei uskonut mitään sanaani , nyt on uskominen, ja niin paljon on pahaa
tehneet , Ja jos annatte ,vieläkin tekee , etten voi hyväksyä , mitään sellaista
.
Jonka olen havainnut kaikkina näinä vuosina 1996 lähtien ja jo 1992 tapahtumia
heillä omassa maassa , Ruotsit sellaisten pahojen aikan saannit että ovat niin
paljon saaneet väkeä lähtemään pitkin muualle ;Voi. .
.
Kuten havaitsimme ,1998 Lapparit erotti kaksi parasta Evangelista Saarnaajaamme
ja nyt taas tänä Loppiaisena 2. varoituksia sai kolme ,ja yksi käänsi takkinsa noin 2vko sitten mutta se on jo niin mones ettei kukaan pysy luvuissa mukana .
.
En ymmärrä yhden mielipiteitä , hän ei tässäkään riittänyt edes itselle ,vaan kävi
Usa ;sa 8vko LV:t perässä P:cctta nuolemassa . ja kohta 2 vko norjassa ,mikään ei riitä. Sanonko paremmin no miksei jos jotkut ymmärtäisi edes sen verran ,mitä.
.
Pitäisi tehdä, Näyttää aivan sille kaikki olisi sikin sokin ,ja paljon puhutaan jostakin
Mutta kunnon Raamatun asiaa ei puhuta , vaan luulosta vain ,Separaattorit ovat
asialla ,muistan 2 vuotta sitten kun minä sain seratismin nimityksen .
.
Miltä nyt tuntuu kun te olette niitä. paukapäitä joiden sana on yksi tyhjään kanssa .
Olenkin miettinyt mikä on hyvä ,olen paljon miettinyt juuri sitä , TP. on yksi sihteeri.
joka on M RP, sen poika , en tiedä kaikkea ,muttei minun tarviikka , minä en ole
tehnyt sellaista pahaa jonka takia pitäisi hävetä.
Aloituksessa tulee esiin se harha, että nyt olisin mukana kirkon kaiken toiminnan puolustajana. Väitteestä on tullut separatistien lyömäase. Jää yritykseksi.
On monasti todettu ja kiistatta olemme samaa mieltä siitä, että Suomen evl kirkossa ihan kaikki ei ole kohdallaan. Sinne on pesiytynyt joukkoja, jotka haluavat särkeä kirkon järjestystä ja muuttaa oppia. Edelleen kuitenkin kirkon oppi perustuu Pyhään Raamattuun ja Tunnustuskirjoihin. Kirkkoon kuuluu syntisiä - kuten Jeesuksen aikanakin. On armo, jos tuntee syntinsä - vai silloin Jeesuksessa tuotu pelastus voi auttaa.
Olen sitä mieltä, että el-herätysleekkeen tulee jatkaa kirkon sisällä herätysliikkeenä ja siellä tukea kristityitä, jotka haluavat pitäytyä Tunnustuksessa. Kirkossa on Sana sekä sakramentit, kaste ja ehtoollinen oikein käytössä.
On lisäksi aika naiivia todeta, että "ette ole käyneet siellä ja täällä". Jokaisen on syytä katsoa omaa uskonkilvoitustaan eikä valvoa muiden tekemisiä. Itse olen käynyt sekä kirkossa että seuroissa viime loppiaiseen asti. Silloin separatismi ja poisleikkaaminen on "siunatussa kristillisyydessä" astunut askeleen liian kauas kristittyjen yhteydestä.
Ehtoollishetket ovat olleet evl-kirkon järjestämiä tilaisuuksia, joissa olemme hoitaneet tarjoilun. Niihin on ollut hyvin helppo saada miehet palvelemaan.
Omassa kirjoituksessasi on harhoja.
Sanot näin:
"""On lisäksi aika naiivia todeta, että "ette ole käyneet siellä ja täällä"."""
Jos ihmiset väittävät olevansa ja esiintyvät esikoislestadiolaisiksi, niin
sehän on suorastaan pakko todeta, ja ihmetellä, etteivät he käy esikoisten kokouksissa ja yhteentulemisissa!!!!
TOISEKSI, te hyväksytte sen saastan kirkossa, olemalla hiljaa!! Niin kauan kun olette hiljaa kirkossa ettekä kritisoi voimakkaasti kaikkea sitä väärää, kuten naispappeus, homovihkimiset, dance messut jne.. Ja pyri aktiivisesti ajamaan tälläista saastaa kirkosta ulos!!!!
Lisäyksenä edelliseen, että kirkossa on tehty aktiivisesti työtä sen eteen ettei mm, meidän saarnaajamme voi saarnata, sitä kaikkea saastaa vastaan kirkon sisällä.
Esim, Enossa on kirkon puolelta suoraan kerrottu aiheet, joista saarnaajat kirkossa eivät ole saaneet puhua.
Nyt Lahden seurojen kirkko tilaisuudessa ei meidän saarnaajamme saaneet saarnata ollenkaan, vaikka aina ennen on ollut niin että meidän saarnaajamme puhuvat.
JUURI NÄIN,OOT PYHÄTHÄVÄISTY SITTEN IHAN SATA OIKEESSA!
Kuulehan "pyhät häväistyy", älä kirjoita asioista omien luulojesi perusteella. Et sinä ollenkaan tiedä kuinka paljon kirkossa taistellaan liberatismiä vastaan. Papit ja valitut luottamusmiehet, jotka tunnustautuvat Kristuksen oppiin, joka on edelleen kirkon oppi, tekevät sitä työtä ja SAIVAT ESTETYKSI HOMOVIHKIMISEN suurella ääni enemmistöllä.
Sinä sorruit valheellisen tiedon levittämiseen.
Mutta mikä on esikoisten oppi?
Se on sekaoppi. Pienikin määrä hapatetta hapattaa koko taikinan.
Sitten tämä väite, ettei olisi saarnaajiin otettu yhteyttä heidän opetuksistaan, on perätön. On näytetty toteen Jumalan sanalla, että opettavat ihmisoppia, lappioppia, mevainpelastumme-oppia, puuttuu oikea parannussaarna ym ym. Vuosikymmenten aikana valtava määrä ja vielä rakkauden hengessä, aina lappia myöten. Mutta he eivät tahdo kuulla.
Oikea parannussaarna on sellainen, että paljastetaan ihmisen täydellinen kyvyttömyys ajatuksin, sanoin ja teoin olla ja elää Jumalan käskyjen tarkoittamalla tavalla.
Kun parannussaarna on sellaista, että ihminen voi sen täyttää panemalla pois pinnallisia asioita, SE KASVATTAA TEKOPYHYYTTÄ; FARISEALAISUUTTA ja vaatimushenkeä.
Oletko sinä "PH" ottanut lapinvanhimpien kanssa esiin heidän epäraamatullista julistustaan? Itse olen ev.lut seurakunnan luottamushenkilönä nostanut kirkon julistuksen ja toiminnan epäkohtia esiin useasti keskustelussa pappien kanssa. Tätä tulen jatkamaan.
Esikoislestadiolaisista saarnaajista monet eivät ole edes yrittäneet vaikuttaa kirkon sisällä vaan ainoastaan haukkuneet saarnoissa kirkkoa kuolleeksi.
Saarielmahelma lähtee vaan karin kanssa saunailtaan kiilotteleen se kultaketjua,otatte pienet siivut ja sikke huuleen,siinä ne illan aikana muutkin neuvot tulee selviksi,soitatte vielä irjan hinkkaan selät niin "avot"!
Jaaa.. mitäs mieltä sinä ole siitä, kun raamattu sanoo:
Pietarin 1. Kirje 2. Luku
1. Pankaa siis pois kaikki pahuus ja kaikki vilppi ja ulkokultaisuus ja kateus ja kaikki panettelu,
Ef. 4:22 että teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten,
Ef. 4:25 Pankaa sentähden pois valhe ja puhukaa totta, kukin lähimmäisensä kanssa, sillä me olemme toinen toisemme jäseniä.
Kol. 3:8-9 Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne.
9. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
Hebr. 12:1 Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
Jaak. 1:21 Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa.
Siinä muutama kohta.. lisääkin löytyy..
Opetettaako raamattu näissä kohdissa TEKOPYHYYTTÄ; FARISEALAISUUTTA ja vaatimushenkeä niin kuin kirjoitat??
Mielellään en käyttäisi uutta painosta, mutta nyt kun nopeasti kopioin nuo niin näin kävi..
Ei ole tarvetta sillä, en ole löytänyt epäraamatullista julistusta lapinvanhinten puheesta.
Raamatussa on oikein kaikki, ja onhan se hyvä että sentään luetaan seuroissa vielä Raamattua. Mutta lappiuskoisten sanan selitystähän minä arvostelin.
Sinä sanoit sana tarkasti näin!
"Kun parannussaarna on sellaista, että ihminen voi sen täyttää panemalla pois pinnallisia asioita, SE KASVATTAA TEKOPYHYYTTÄ; FARISEALAISUUTTA ja vaatimushenkeä."
Ja minä kumosin tuon näyttämällä raamatun paikkoja..
Näyttää siltä, ettei sinulla ole vähääkään varaa arvostella??!!
Olen samaa mieltä ettei ihminen voi mitään täyttää. Mutta Jeesus on täyttänyt kaiken! eikä lapinvanhimmatkaan niin opeta että pitäisi itse jotain täyttää, mutta synnin pois paneminen Jeesuksen nimessä, pyhänhengen vaikutuksesta on Jumalan lahja!!
Uudesti syntyneen ihmisen mieli on se, ettei tahdo syntiä tehdä, ja se ei ole silloin "TEKOPYHYYTTÄ; FARISEALAISUUTTA ja vaatimushenkeä." Niin kuin kirjoitit!!!
Niin sanoin ja totta joka sana. Ihmeellistä, ettette kuule ollenkaan mitä nuo lappiuskolliset puhuu, koska sinäkin todistelet muuta.
"Tätä kallista kristillisyyttä seuraamalla pelastuu" on yksi harhaan sanottu opetus.
Luottakaa vanhimpiin, luottakaa ristillisyyteen, luottakaa "yhteiseen ymmärrykseen" uskokaa kuin pieni lapsi, ettöä KAIKKI mitä pöntöstä saarnataan on Jumalan sanaa. Ai kaikki? Höpsis.
"Pyhä Henki ja me" neuvomme (lue käskemme) että Sakramentit otetaan"... höpsis. Pyhä Henki ei koskaan hajoita, eikä käske hajoittamaan seurakuntaa, vaan kokoaa laumaa Jeesukselle Kristukselle ja LÄHETTÄÄ viemään evankeliumin ilosanomaa eteenpäin, aivan kaikkeen maailmaan.
Hän ei myöskään käske menemaan bunkkeriin ainoina oikeina puhtaine käsineen, vaan kehoittaa kulkemaan syntisten keskellä valona ja suolana.
Nämä nyt esimerkkinä. Listasta tulisi kilometrin pitkä jos kaiken ihmisopin kirjoittaisin.
Arvelen, että syy siihen ettei kuulla mitä Raamatun vastaista opetetaan, on se, ettei tunneta Jumalan sanaa, ei Lutherin oppia, eikä kirkon oppia Tunnustuskirjoja, ei edes Katekismusta.
Toinen syy lienee, ettei olla vielä tultu kokonaan syntiseksi, vaan ollaan kasvatuskristittyjä. Siksi viihdytään ja kiihdytään tunnelmasta ja yhdessöolosta, ei Sanasta.
Kirkkoon ei tietenkään sanan julistajaksi voi mennä sellainen saarnaaja, joka on omalla toiminnallaan ajanut sakramenttiyhteyden erottamista kirkon kanssa. Olisi aika hassua ajatella, että vanhoillislestadiolainen puhuja kutsuttaisiin esikoisten seuroihin saarnaamaan.
Joskuitenkin olisi tarpeenn 2014 kierroksella puhuivat 57 ihmis oppi asiaa jos
olisin silloin pannyt ylös ,se olisi ollut ok. muttaettäjoku sanoo ettei ole epä raamartullista julistusta muka LV:t tehneet , mitä on sitten Pyhöän Henkegen kaste,
Ei ainoatakaan Katettu esim. Helluntaina ,tai kyllä muttane oli Kristillisen kasteen
tekoja ,,PH:kastetta ei Vaan voimallinen Voitelu . kaikki 118, miestä.
.
ja niitä on 56 lisää , Osaatteko sanoa miksi ?
Niin ,mutta päin vastoin on tapahtunut , ennen sotia SV, kutsuttiin VL:n puhumaan
Ja hyvin ottivat vastaan ,kunnes noin 1968 puhdistuksessa laittoivat kävelemään ,ja sitten hän tuli takaisin Es Lessuihin ,H;KI tapasin hänet silloin ..
.
Hänellä oli luja maine PUHUJANA aivan verraton , ei mikään Separisti vaan vanhan kansan hyvä paimen. suurin osa ellei kaikki lapset elivielä silloin . vaimo eli joskus
puhuimme jonkun sanan .
Kyllä se pyhähenki neuvoo ja on nyt neuvonut tässä ehtoollisasiassa,neuvo ei ole hajottaa vaan koota ne eläväuskoiset yhteen koska kirkon melskeissä ei ole enään mitään mitä tarvitsemme!
Ja kissanvillat...en paremmin sano!
Mitä se hinkkaaja oikein ruikuttaa?
Mene ja myy koneesi ja nettiyhteytesi ja lahjoita rahat lapin vanhimmille, jolloin hyöty tulee maksimoitua. Vanhimmat saavat kipeästi kaipaamaansa taloudellista tukea, keskustelun taso nousee ja sinä...voit hinkata mitä haluat.
Mutta älä mielellään täällä, jotenkin myötähäpeä tulee puolestasi.
Olen itse mukana seurakunnan luottamustoimissa. Seurakuntamme luottamuselimissä on useita henkilöitä, joilla on vahva side eri herätysliikkeisiin. Yhdessä teemme sisältä aktiivisesti työtä liberalismia ja kirkon luopumista vastaan. Vain sisältä päin voidaan aidosti vaikuttaa. Ainakin tämä 4-vuotiskausi on meillä vielä hyvä tilanne.
On aivan luonnollista, että kirkko kieltää saarnaoikeuden ja ehtoollisen jako-oikeuden sellaisilta henkilöiltä, jotja eivät noudata kirkkolakia ja kaiken lisäksi kritisoivat kirkkoa "kuolleeksi" - vaikka ovat itse kirkossa sisällä. Koska kirkossa on liberaaleja aineksia, on toki syytä nostaa näitä virheitä esille, mutta ei yksi pääsky kesää tee. Eli ei yksi virhe pilaa koko luomusta.
Kiitos,ymmärrän täysin.Just tuon uskonsokeuden tässä sisäsiittolassa jossa opit kutistuu ja henkilöityy.
Kuuntele tuo ajatuksella..
https://youtu.be/KzfZq7E6_dg
Siinähän saarnataan juuri päin vastoin mitä, eriseuralaiset yrittää, valehdella heidän saarnaavan..
Enpä tuota tiijä, mutta jättäkää Kallevainaa jo rauhaan. Mikä se on tuo esikoisoppi, ONKO MULLA KUOPUKSENA mittää toivua? Onko mun ymmärryksessä vikaa, kun kirjiittajista järkevimmältä vaikuttaa tuo joku teuta?
Kuule, teuta on senajan lapsia, kun eriseura oikein koetteli pientä osaa porukasta.Mukava on lukea teun kirjoituksia,muistuu monta asiaa mieleen siltä ajalta ja hyvin hän muistaa.
Minä sanon aamenta teun muisteloille ja kirjoituksille tästä tämänpäivän separaattori touhusta,oikealla ajatuksella kirjoittaa,tietää enemmän,kuin moni niin sanottu lähetysmies..
Kirkossa on oltu aina ,mikä villitys nyt yhtäkkiä on tullut ,että sieltä pitäis lähteä ja perustaa oma lahko mikä siihen on päällimmäinen syy,ajattelisin ,että se on omahyväisyys ja sellainen minä henki ,että vain me olemme ymmärtäneet mikä on oikein ,mielestäni pitäisi koota laumaa yhteen eikä hajoittaa eri lahkoihin ,lahkoista syntyy aina uusia lahkoja ,pysyttäisiin vaan siinä kirkossa missä ollaan tähänkin asti oltu itse kukin sellaisina,kuin olemme eihän meistä hyviä koskaan tule ,voimme me tietysti alkaa luuloittelemaan että olemme jotain ,mehän olemme vain yksiä syntikasoja joka ainut ja ainoa turvamme on siinä että Jumalan suuresta armosta saamme uskoa joka päivä itsemme Jumalan lapsiksi Hänen sovintoverensä ansiosta,mitä muuta me tarvitsemme ei mitään muuta.
Juuri tuollainen joka ei näe mihin kirkko on ajautunut kirjoittelee nuin,siel ei ole enään mitään mitä tarvitaan,se on sekametelitouhua sanon minä!
Ahdasmielinen juntti jolla uskon sekameteli päässä puhisee.
KIrkossa on kaikki mitä pelastukseen tarvitaan JUmalan sana ja Sakramantit.
Joka muuta väittää hän on valehtelija. Ja valehtelijat eivät pri iankaikkista elämää.
SE on sitten henkilöstä kiinni, joka ei usko JUmalan sanaan eikä Pythiin Sakramantteihin, niin ei hän kirkosta mitään saakkaan.
Raamatun Apostolit eivät puhu sanaakaan Sakramenteista, oletko ajatellut mitä se voisi merkitä siinä sinun totuuessasi?
Mikä on syynä ettei aikuinen ihminen osaa lukea Raamattuaan, kerrotko mikä se voisi olla?
illoin te kirkkolaiset opitte sen verran edes, että kaikki sakramenttinne ovat pelkää paavin kirkon keksintöjä kansan orjuuttamsieksi ja pitämiseksi kirkolle alamaisina tykinruokana!!
Lutterinne viilasi niistä pois liiat mutta jätti kaks, kasteen ja ehtoollisen joista kummastakaan niistäkään ei Raamattu tiedä mitään!
Milloin te opitte edes tuon verran käsittämään mikä on Raamatun ilmoitus asioista, no ette milloinkaan kun ette koskaan edes avaa sitä kirjaa, istutte vaan hurskaana kirkonpenkissä osaamatta mitään arvioida mitä teille syötetään sinäpöntöstä pitkällä lusikalla vuodesta toiseen.
niin kuin isillenne niin teillekkin ja hyvin maistuu ja uppoaa oli mitä oli pöperöä.