Olen saanut tarpeeksi toistuvista unista, vaikkei se tapahdu ihan joka päivä peräkkäin. Unessa minä ja isäni harrastamme seksiä yhdessä, vaikka emme oikeasti teemme niin. Lapsuudessa ei ollut mitään seksuaalista hyväksikäyttöä ollenkaan, joten unen tila on vähän erilaisempi. Mutta miksi silti näin käy?
Tämä menee
liian_pitkälle
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei,
Voinen rauhoittaa, että hämmentävästä sisällöstä huolimatta kyseessä varsin yleinen uni joka symboloi anteeksiantoa eri perheenjäsenten välillä, riippuen ketä tässä "aktissa" on osallisina.
Perhesuhteissahan, jos missä, tapahtuu tahtomattakin toisen henkisen tilan ylityksiä ja loukkauksia ja nämä saavat sitten jäädä kaihertamaan enemmän tai vähemmän alitajuntaan sinne mielen pohjalle.
Kun unennäkijä selvittää ja muistaa mistä tilanteesta tai tapauksesta (esimerkiksi lapsuudessa kuultu puolihuolimaton heitto/vitsailu/lohkaisu) on kysymys , minkä on nyt valmis anteeksi antamaan ja unohtamaan koko (usein varsin harmittoman nyt aikuisen näkövinkkelistä) jutun, niin ko unet häipyy kuviosta.
Mukavaa ja kivaa tulevaa viikonloppua Sinulle!