Sanotaan, että pitemmän tähtäyksen osakesäästämistä silmällä pitäen kannattaa ostaa osakkeita, jotka maksavat hyviä osinkoja. Mistä sen tietää, mitkä maksavat hyviä osinkoja? Okei, esim. Kauppalehden kohdassa "Osingot", näkee firmojen maksamat osingot osaketta kohti euroina ja prosentteina tänä vuonna. Prosentit vaihtelevat välillä n. 2-8. Voiko lähteä siitä, että jos joku firma maksaa tänä vuonna hyvät osingot, niin sama tahti jatkuu tulevinakin vuosina.
Onko osinkojen suuruus ainoa kriteeri, mitä kannattaa haarukoida, jos ajatuksena on pitemmän tähtäyksen osakesäästäminen?
Hyvät osingot maksavat pörssiyhtiöt
14
307
Vastaukset
- Hajautus
Ei firman suuruus ole suoranainen tae mistään, jos näkymät heikkenevät voimakkaasti. En toki kehottaisi senttiosakkeitakaan hamstraamaan.
Osingon kasvattamisen edellytykset, millä yhtiöllä on vahva terve talous ja kyky kasvaa edes jonkin verran tulevina vuosina? Mikä yhtiö voi kasvattaa omistajille jaettavan voiton osuutta eli osingonjakosuhdetta? Millä yhtiöllä on osaava johto, joka pyrkii vahvistamaan omistaja-arvoa? Raisio on tässä suhteessa yksi parhaista yhtiöistämme. Comptel on puolestaan hyvä vahvasti nouseva yhtiö, jolla on paljon kasvupotentiaalia ja siten potentiaalia osingon kasvattamiseen. Tuollaisia laatuyhtiöitä kun valitset vaikka 10-20 kpl eri toimialoilta salkkuun, niin homma toimii. - kestävääosinkoa
Yleensä kai firmat pyrkivät vähintään samana pysyvään ja mielellään kasvavaan osinkotasoon, ellei sitten ole kyse selkeästi ilmoitetusta lisäosingosta, jonka ei ole tarkoituskaan toistua tulevina vuosina. Käytäntö on sitten monimutkaisempi. Riippuu suhdanteista, miten tulosta tulee, ja riippuu toimialastakin, minkä verran firman kannattaa investoida kasvuun ja minkä verran maksaa ulos osinkoina.
Kasvavan osingon merkityksestä puhutaan, mutta sitäkään ei pidä ylikorostaa. Jos osinko on tasoltaan vaatimaton ja kasvaa hyvin hitaasti, kasvu sinänsä ei paljoa lämmitä. Kokonaisuus ratkaisee.
5% osinkotuottoa suhteessa ostohintaan voi pitää jo varsin hyvänä, kunhan katsoo että osinkohistoria on ollut suhteellisen tasainen eikä firman tai koko toimialan yllä ole nähtävissä erityisen synkkiä pilviä. Aina jotain riskejä on, mutta jos tulevaisuus näyttää suunnilleen hyvältä, sen enempää ei oikeastaan kannata etukäteen murehtia.
Tällä hetkellä hyvän oloisia osinkofirmoja ovat mielestäni esim. Nordea, Metso, Tikkurila ja Kemira, joiden osinkotaso on hyvä, osinko vaikuttaisi olevan kestävällä pohjalla ja kurssi voi hieman noustakin, kunhan ajat joskus paranevat. - Omakas
Kaikkein parhaiksi osinkomielessä ilmeisesti todettu yritykset, jotka maksavat vuodesta toiseen kasvanutta osinkoa. Toisaalta osingoista pitää maksaa verot, joten osingonmaksukykyinen, mutta osinkoa maksamaton olisi kai paras, mutta mistäs niitä seulot? Apple oli pitkään sellainen. Tai sitten sijoitat näihin osinkofirmoihin keskittyneisiin rahastoihin, jotka EIVÄT maksa osinkoa ulos, vaan uudelleensijoittavat osingot. Jenkeistä löytyy high dividend - etf:iä, mutta jenkki-etf:t lähes aina maksavat osinkoa. En tiedä löytyykö Euroopasta?
Ei tietenkään osinko ole ainoa tekijä. Matalan P/E:n, P/B:n ja markkina-arvon yritykset ovat historiallisesti tuottaneet parhaiten. Mutta noiden kaikkien yhdistelmä samassa yrityksessä ei välttämättä ole sen kummempi kuin yksittäisen tekijän perusteella valittu.
Lisäksi defensiiviset yritykset näyttäneet tuottaneen parhaiten ja vähimmällä riskillä. Kuluttajatuotteet, englanniksi "Consumer Staples" - sektori ollut ylivoimainen. Varsinkin, jos uskot epävakaiden aikojen jatkuvan. Nousukaudella CS ei yleensä voita muita aloja, mutta eipä juuri häviäkään.
Eli osingot, p/e, p/b, koko ja defensiivinen ala. Siinä resepti, jolla ainakin tähän asti voitettu indeksi.- kestävääosinkoa
Osinkoa maksamaton mutta osingonmaksukykyinen firma on vain vähän parempi kuin sellainen, joka on oikeastikin peeaa ja osingonmaksukyvytön :)
Kumpikin ovat spekulatiivisia sijoituksia, joiden arvo määräytyy täysin sen mukaan, mitä toiset ovat valmiita maksamaan. Osinkopaperilla on sentään osingon tuoma jatkuva tuotto, jonka kautta sijoitus voi olla pitkässä juoksussa tuottava riippumatta siitä miten markkinat sen hinnoittelevat.
Suursijoittajien kannalta tilanne on sikäli erilainen, että he voivat halutessaan käyttää valtaansa ja pakottaa firman maksamaan osinkoa, tai voivat nyhtää firmasta rahaa jollain muulla tavalla. Piensijoittajan kannalta osinkoa maksamattomuus on kuitenkin selkeä riskitekijä. - Omakas
kestävääosinkoa kirjoitti:
Osinkoa maksamaton mutta osingonmaksukykyinen firma on vain vähän parempi kuin sellainen, joka on oikeastikin peeaa ja osingonmaksukyvytön :)
Kumpikin ovat spekulatiivisia sijoituksia, joiden arvo määräytyy täysin sen mukaan, mitä toiset ovat valmiita maksamaan. Osinkopaperilla on sentään osingon tuoma jatkuva tuotto, jonka kautta sijoitus voi olla pitkässä juoksussa tuottava riippumatta siitä miten markkinat sen hinnoittelevat.
Suursijoittajien kannalta tilanne on sikäli erilainen, että he voivat halutessaan käyttää valtaansa ja pakottaa firman maksamaan osinkoa, tai voivat nyhtää firmasta rahaa jollain muulla tavalla. Piensijoittajan kannalta osinkoa maksamattomuus on kuitenkin selkeä riskitekijä.Onhan se tuottoa sekin, kun firma sulloo rahat tililleen tai vaikka uusiin investointeihin. Firman tilillä oleva raha on omistajiensa rahaa ihan siinä missä firmasta omistajan tilille otettukin raha. Se vaan, että ulosmaksettu raha vuodesta toiseen on melko hyvä vakuutus sille, että maksukykyä on yleensä riittänyt, mikä on yleensä yhteydessä tuloksentekokykyyn. Piensijoittajalle on toki helpompaa luottaa osinkoihin kuin tarkastella yksityiskohtaisemmin firman tuloksentekokykyä.
Joka tapauksessa ei se raha siellä firman tilillä tai vaikka yritysostoissa ole mitään spekulaatiota sen enempää kuin raha omalla tililläsi. No ok, kyllähän spekulaatiot vaikuttavat jossain määrin myös firman tilillä olevaan rahaan, mutta sitä tämä sijoittainen nyt on.
Ja mikäli firma ei maksa osinkoa, mutta tekee arvoaan kasvattavaa kovaa tulosta, voi omistaja omaksi ilokseen myydä keväisin 5% osakkeistaan ja näin leikkiä saaneensa osinkoa. Vaikutushan on pääpiirteissään sama. No ovat osingot verotus- ja kaupankäyntikulusyistä parempi vaihtoehto kuin 5% myyminn, mutta valtaosa sijoittajista ei tunnu kaipaavan osinkorahoja. Eläkeläiset lienevät merkittävin poikkeus tähän.
- kestävääosinkoa
"voi omistaja omaksi ilokseen myydä keväisin 5% osakkeistaan ja näin leikkiä saaneensa osinkoa"
Toki voi myydä, mutta millä hinnalla? Entäpä jos kurssi kyntää järjettömän alhaalla paljon pidempään kuin olisi voinut etukäteen kuvitella?
Osinko on juuri siksi hyvä, että se on varsin tasaista tuloa, johon vaikuttaa vain firman osingonmaksukyky ja -halu, eivät sijoittajien mielenliikkeet.- Omakas
Ihan samaa rahaa se osinkokin on samasta firmasta sijoittajan näkökulmasta. Melko pöljää pörssiromahduksen kärsineen yrityksenkään osinkoa jakaa. Tai pöljää tai ei, mutta aivan se ja sama se on omistajalle, että kummalla tavalla rahansa ottaa, lukuunottamatta kaupankäyntikuluja ja veroja, joista tulee pieniä eroja. Tosin tappiollisella kurssilla olevan firman osingothan ovat tuplaperseestä, kun niistä joutuu maksamaan veron, vaikka sijoitukset ovat tappiolla. Sen sijaan myydessäsi tappiollista firmaa saat sentään käyttää tappiot verovähennyksiin.
Yleensäkin juuri mainitun verovähennysedun takia ihmisten pitäisi nimenomaan tyytyväisinä myydä salkustaan vain tappiollisia firmoja, jos mahdollista ja jättää voitolliset kasvamaan korkoa.
Vielä pitää muistaa, ettei kukaan tiedä, että onko syvällä kyntäminen hetkellinen dippi vai pysyvämpi ilmiö. Ei ketään varsinaisesti pitäisi kiinnostaa sen, että oliko kurssi vuosi sitten korkeammalla. Paitsi verovähennyssyistä. Kurssin korkeus tai mataluus määritellään tulevaisuutta arvioiden, mennyt ei siihen vaikuta. - kestävääosinkoa
Omakas kirjoitti:
Ihan samaa rahaa se osinkokin on samasta firmasta sijoittajan näkökulmasta. Melko pöljää pörssiromahduksen kärsineen yrityksenkään osinkoa jakaa. Tai pöljää tai ei, mutta aivan se ja sama se on omistajalle, että kummalla tavalla rahansa ottaa, lukuunottamatta kaupankäyntikuluja ja veroja, joista tulee pieniä eroja. Tosin tappiollisella kurssilla olevan firman osingothan ovat tuplaperseestä, kun niistä joutuu maksamaan veron, vaikka sijoitukset ovat tappiolla. Sen sijaan myydessäsi tappiollista firmaa saat sentään käyttää tappiot verovähennyksiin.
Yleensäkin juuri mainitun verovähennysedun takia ihmisten pitäisi nimenomaan tyytyväisinä myydä salkustaan vain tappiollisia firmoja, jos mahdollista ja jättää voitolliset kasvamaan korkoa.
Vielä pitää muistaa, ettei kukaan tiedä, että onko syvällä kyntäminen hetkellinen dippi vai pysyvämpi ilmiö. Ei ketään varsinaisesti pitäisi kiinnostaa sen, että oliko kurssi vuosi sitten korkeammalla. Paitsi verovähennyssyistä. Kurssin korkeus tai mataluus määritellään tulevaisuutta arvioiden, mennyt ei siihen vaikuta.Verotus on oma lukunsa ja esim. refleksinomaista "kotiutan voitot, mutta pidän nuo tappiolla olevat osakkeet" reaktiota kannattaa miettiä kahteen kertaan ennen kuin toteuttaa.
Joskus on kuitenkin niin, että firman kurssi on esim. jonkin ulkoisen pelon tai muun firmaan liittymättömän syyn takia alhaalla, vaikka firmalla menee hyvin, se maksaa hyvää osinkoa ja osinkonäkymät ovat kaikella todennäköisyydellä hyvät. Tällöin ei ole sama, maksaako firma rahaa osinkona ulos vai joutuuko sijoittaja myymään osakkeita huonolla hinnalla.
Itse pidän osinkoyhtiöihin sijoittamisesta nimenomaan sen takia, että osinko tuo mielenrauhaa. Jos ei ihan voi täysin unohtaa kurssiheiluntaa, niin ainakin rauhoittaa mieltä jos tietää, että saa esim. 6% vuotuisen osinkotuoton suhteessa ostohintaan. - Omakas
kestävääosinkoa kirjoitti:
Verotus on oma lukunsa ja esim. refleksinomaista "kotiutan voitot, mutta pidän nuo tappiolla olevat osakkeet" reaktiota kannattaa miettiä kahteen kertaan ennen kuin toteuttaa.
Joskus on kuitenkin niin, että firman kurssi on esim. jonkin ulkoisen pelon tai muun firmaan liittymättömän syyn takia alhaalla, vaikka firmalla menee hyvin, se maksaa hyvää osinkoa ja osinkonäkymät ovat kaikella todennäköisyydellä hyvät. Tällöin ei ole sama, maksaako firma rahaa osinkona ulos vai joutuuko sijoittaja myymään osakkeita huonolla hinnalla.
Itse pidän osinkoyhtiöihin sijoittamisesta nimenomaan sen takia, että osinko tuo mielenrauhaa. Jos ei ihan voi täysin unohtaa kurssiheiluntaa, niin ainakin rauhoittaa mieltä jos tietää, että saa esim. 6% vuotuisen osinkotuoton suhteessa ostohintaan.Tuota voi myös pitää spekulaationa, jonka onnistumisesta ei juuri ole tilastollista näyttöä. Riippuu myös, että onko ylipäätään pakko saada rahaa irti kurssiromahduksen kärsineestä firmasta vai voisiko ottaa jostain toisesta firmasta senkin edestä? Mutta jos ei usko pystyvänsä ennustamaan markkinoita paremmin, niin kannattaa kotiuttaa rahanarvoiset tappiot! Itsekin aion juuri ottaa Outokummun minulle tarjoileman tonnin turskan kiitollisena vastaan!
Osingot ovat toisaalta ihan hyviä, jos on tarvetta pääomatuloille, jotka saisi verottomina. Eli jos on esimerkiksi vanhoja tappioita, joita ei ole saanut käytettyä hyväksi. Tai jos tosiaan elää osingoilla. Ja kyllähän ne antavat myös mahdollisuuden hienosäätää salkun painotuksia ilman myyntivälityspalkkiota ja usein vähemmällä verolla. - kestävääosinkoa
Omakas kirjoitti:
Tuota voi myös pitää spekulaationa, jonka onnistumisesta ei juuri ole tilastollista näyttöä. Riippuu myös, että onko ylipäätään pakko saada rahaa irti kurssiromahduksen kärsineestä firmasta vai voisiko ottaa jostain toisesta firmasta senkin edestä? Mutta jos ei usko pystyvänsä ennustamaan markkinoita paremmin, niin kannattaa kotiuttaa rahanarvoiset tappiot! Itsekin aion juuri ottaa Outokummun minulle tarjoileman tonnin turskan kiitollisena vastaan!
Osingot ovat toisaalta ihan hyviä, jos on tarvetta pääomatuloille, jotka saisi verottomina. Eli jos on esimerkiksi vanhoja tappioita, joita ei ole saanut käytettyä hyväksi. Tai jos tosiaan elää osingoilla. Ja kyllähän ne antavat myös mahdollisuuden hienosäätää salkun painotuksia ilman myyntivälityspalkkiota ja usein vähemmällä verolla.En tiedä millaista tilastollista näyttöä haluaisit tai millaista pystyt itse antamaan suuntaan tai toiseen. Itse uskon, että vakaat osingonmaksajat ovat hyvä runko sijoitussalkulle ja niitä kannattaa poimia salkkuun silloin, kun ne yleisten suhdanteiden mukana ilman erityistä firmaan tai toimialaan liittyvää ongelmaa laskevat sellaiselle tasolle, että osinkotuotto muodostuu houkuttelevaksi. Myös voimakkaan syklisiä, kasvuyrityksiä ja jonkinlaisissa ongelmissa olevia potentiaalisia käänneyhtiöitä voi harrastaa voimakkaan kurssinousun toivossa, mutta niiden pitäisi paremminkin olla lisukkeena kuin salkun pääasiallisena sisältönä.
Osakkeiden myymistä ei voi rinnastaa osinkoon siksikään, että osinko on vuosittain toteutuvaa jatkuvaa tuloa (edellyttäen, että firman osingonmaksukyky säilyy) mutta osakkeiden myynnistä saatava raha on kertaluontoista, minkä jälkeen ne eivät osinkoa enää samalle omistajalle tuota. Myyminen tietysti voi kannattaa sillä edellytyksellä, että myyntihinta on hyvä ja vapautuville rahoille löytää tuottoisamman sijoituskohteen. - Omakas
kestävääosinkoa kirjoitti:
En tiedä millaista tilastollista näyttöä haluaisit tai millaista pystyt itse antamaan suuntaan tai toiseen. Itse uskon, että vakaat osingonmaksajat ovat hyvä runko sijoitussalkulle ja niitä kannattaa poimia salkkuun silloin, kun ne yleisten suhdanteiden mukana ilman erityistä firmaan tai toimialaan liittyvää ongelmaa laskevat sellaiselle tasolle, että osinkotuotto muodostuu houkuttelevaksi. Myös voimakkaan syklisiä, kasvuyrityksiä ja jonkinlaisissa ongelmissa olevia potentiaalisia käänneyhtiöitä voi harrastaa voimakkaan kurssinousun toivossa, mutta niiden pitäisi paremminkin olla lisukkeena kuin salkun pääasiallisena sisältönä.
Osakkeiden myymistä ei voi rinnastaa osinkoon siksikään, että osinko on vuosittain toteutuvaa jatkuvaa tuloa (edellyttäen, että firman osingonmaksukyky säilyy) mutta osakkeiden myynnistä saatava raha on kertaluontoista, minkä jälkeen ne eivät osinkoa enää samalle omistajalle tuota. Myyminen tietysti voi kannattaa sillä edellytyksellä, että myyntihinta on hyvä ja vapautuville rahoille löytää tuottoisamman sijoituskohteen.Voihan osakkeitakin myydä vuodesta toiseen sen vaikka 5%. Jos osakkeiden arvot kasvavat, niin tämä 5% ei edes vähennä omaa omistusta firmasta euromääräisesti pitkällä tähtäimellä. Toisaalta osingotkin vähentävät omistustasi firmasta, kun kerran firman arvo laskee siinä samalla, kun se jakaa osinkoa. Ei arvoa tuottamaton firma pysty jakamaan osinkojakaan vuodesta toiseen ja hyvin tuottavasta firmasta taas riittää myytäväksikin.
Jos et edes tiedä, että millaista näyttöä notkojen hyödyntämisestä voisit antaa, niin eikö ole aika selvää, että siinä ollaan heikoilla vesillä ja todennäköisemmin toiveajattelun puolella? - kestävääosinkoa
Omakas kirjoitti:
Voihan osakkeitakin myydä vuodesta toiseen sen vaikka 5%. Jos osakkeiden arvot kasvavat, niin tämä 5% ei edes vähennä omaa omistusta firmasta euromääräisesti pitkällä tähtäimellä. Toisaalta osingotkin vähentävät omistustasi firmasta, kun kerran firman arvo laskee siinä samalla, kun se jakaa osinkoa. Ei arvoa tuottamaton firma pysty jakamaan osinkojakaan vuodesta toiseen ja hyvin tuottavasta firmasta taas riittää myytäväksikin.
Jos et edes tiedä, että millaista näyttöä notkojen hyödyntämisestä voisit antaa, niin eikö ole aika selvää, että siinä ollaan heikoilla vesillä ja todennäköisemmin toiveajattelun puolella?Lähinnä epätietoisuuteni koski sitä, millaista näyttöä sinä haluat. Minun strategiani on selvä: poimin hyviä osingonmaksajia silloin kun niitä halvalla saa. Uskon myös, että vain harvat firmat pystyvät kestävään kasvutrendiin. Jos sellaisia on, ovat yleensä hyvin suolaisesti hinnoiteltuja. Paljon tyypillisempää on suhdanteiden mukana nouseminen ja laskeminen, jolloin omistusosuuden säilyttävä osinkoihin keskittyvä strategia on helposti parempi kuin osakkeiden myyminen - ellei sitten satu löytämään samalla todella hyviä ostokohteita. Jos esim. tällä hetkellä myy Nordeaa (yli 7% osinkotuotto hyvillä näkymillä) niin jotain hyvin ihmeellistä täytyisi löytää tilalle, jotta myynti siltä kannalta olisi perusteltu. Salkun tasapainottaminen, rahapula tms. ovat sitten omalla tavallaan päteviä, joskus valitettavia syitä myymiselle.
- Omakas
kestävääosinkoa kirjoitti:
Lähinnä epätietoisuuteni koski sitä, millaista näyttöä sinä haluat. Minun strategiani on selvä: poimin hyviä osingonmaksajia silloin kun niitä halvalla saa. Uskon myös, että vain harvat firmat pystyvät kestävään kasvutrendiin. Jos sellaisia on, ovat yleensä hyvin suolaisesti hinnoiteltuja. Paljon tyypillisempää on suhdanteiden mukana nouseminen ja laskeminen, jolloin omistusosuuden säilyttävä osinkoihin keskittyvä strategia on helposti parempi kuin osakkeiden myyminen - ellei sitten satu löytämään samalla todella hyviä ostokohteita. Jos esim. tällä hetkellä myy Nordeaa (yli 7% osinkotuotto hyvillä näkymillä) niin jotain hyvin ihmeellistä täytyisi löytää tilalle, jotta myynti siltä kannalta olisi perusteltu. Salkun tasapainottaminen, rahapula tms. ovat sitten omalla tavallaan päteviä, joskus valitettavia syitä myymiselle.
Eihän osinkojen ottamisellekaan ole muuta olennaista syytä kuin rahapula. Muutenhan ne rahat kannattaisi jättää firman uudelleensijoitettaviksi. Hölmöähän ne on verottajan, oman tilin ja välittäjän kautta pyöräyttää takaisin samaan firmaan (jos kerran se firma niin erinomainen, niin kai siihen yleensä kannattaa osingot takaisinsijoittaakin).
Eli suurin etu osingoista on se mitä ne kertovat firman tuloksentekokyvystä. Tämän tiedon kuitenkin kai periaatteessa saisi osinkoa maksamattoman firmankin osalta tilinpäätöstietoja tutkimalla.
Firmat voisivatkin alkaa julkaisemaan virtuaaliosinkotietoja: "Tänä vuonna maksaisimme 5% osingot, mutta koska se ei ole suurimmalle osalle omistajistamme edullista, investoimme ne eteenpäin toimintaamme".
No omien osakkeiden ostojahan moni firma tekee voittorahoillaan, sehän on verotonta osinkotuloa omistajille. - kestävääosinkoa
Omakas kirjoitti:
Eihän osinkojen ottamisellekaan ole muuta olennaista syytä kuin rahapula. Muutenhan ne rahat kannattaisi jättää firman uudelleensijoitettaviksi. Hölmöähän ne on verottajan, oman tilin ja välittäjän kautta pyöräyttää takaisin samaan firmaan (jos kerran se firma niin erinomainen, niin kai siihen yleensä kannattaa osingot takaisinsijoittaakin).
Eli suurin etu osingoista on se mitä ne kertovat firman tuloksentekokyvystä. Tämän tiedon kuitenkin kai periaatteessa saisi osinkoa maksamattoman firmankin osalta tilinpäätöstietoja tutkimalla.
Firmat voisivatkin alkaa julkaisemaan virtuaaliosinkotietoja: "Tänä vuonna maksaisimme 5% osingot, mutta koska se ei ole suurimmalle osalle omistajistamme edullista, investoimme ne eteenpäin toimintaamme".
No omien osakkeiden ostojahan moni firma tekee voittorahoillaan, sehän on verotonta osinkotuloa omistajille."Muutenhan ne rahat kannattaisi jättää firman uudelleensijoitettaviksi. Hölmöähän ne on verottajan, oman tilin ja välittäjän kautta pyöräyttää takaisin samaan firmaan"
Teoriassa ihan totta. Käytännössä osinkodipit jäävät lyhytaikaisiksi ja näin osingosta muodostuu sijoittajalle aitoa palkkaa riskin kantamisesta.
Osinkoa maksavat ja maksamattomat firmat heiluvat samalla tavalla ylös ja alas suhdanteiden mukana. Osinkoa maksavissa on kuitenkin se etu, että sijoittaja voi pikkuhiljaa kasvattaa osakemääräänsä sijoittamalla osinkoja takaisin hyviin yhtiöihin, toki järjen käyttö takaisinostojen kohdistamisessa ja ajoittamisessa on sallittua.
Firmojen harrastama omien osakkeiden osto on eräs tapa jakaa voittoa osakkaille sekin, kasvaahan siinä omistusosuus firmasta osakemäärän pysyessä vakiona. Kai sekin menettelee. Itse kuitenkin hieman vierastan sitä siksi, että siinä firma tekee "takaisinsijoituspäätöksen" osakkeenomistajan puolesta. Mieluummin otan rahan osinkona ja päätän itse, mitä sillä teen ja milloin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362284Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431562- 381499
- 1271292
- 131289
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2651265Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451255